Sivun näyttöjä yhteensä

23. tammikuuta 2013

Rintatasku




Jaan mielelläni ohjeita. ”Nenän” (Pentti Saarikoski) pakinassa yli puoli vuosisataa sitten annettiin opastusta aiheesta, miten minustakin tulee intellektuelli.

Tärkein ohje oli: älä pidä kyniä rintataskussa.

Nykyisin television haastattelijat pyytävät ”hiukan avaamaan” milloin mitäkin. Pakinoitsija lienee ajatellut, että henkilöä, jolla on kyniä rintataskussa, voidaan luulla insinööriksi.

Muilta osin ohjeet ovat vanhentuneet. Niissä neuvotaan vihjaamaan, että tuntee henkilökohtaisesti jonkun poliitikon. Minä en neuvoisi. Luulen että jos joku sanoisi viattomassa itsetehostusmielessä, vaikka valehdellen, että Mattivanhanen tuossa yhtenä iltana sanoi kuppia kallistellessa, että… - tarinan kuulijat siirtäisivät lapsensa toiseen kouluun ja rupeaisivat katselemaan itselleen autuaampia asuinsijoja.

Yksi teknillisten korkeakoulujen siunauksista on etiketti, joka kieltää puvun ja samalla pikkutakin. Aalto-yliopiston Otaniemen campuksen vanhemman profesorin tai siihen verrattavan virka-asu on rähjäiset housut, kesällä dongarit, virttynyt villapaita ja huonosti leikatut hiukset. Itse käytän kerroksissa hipsutellessani kelistä riippuen jalkineina joko kumisaappaita tai Icebugeja. Ulkoillessa asun kruunaa vaimon pipo, jossa on logo missä sattuu. Kesäisin tulee kieltämättä käytetyksi kanapoliisin lakkia (Prinz-Heinrich-Mütze – jätkä oli keisari Vilhelm II:n veli).

Näissä olosuhteissa pikkutakki ja puku jäävät siihen käyttöön, joka niille sopiikin. Toisin kuin nuorin osa väestöämme ehkä tietää, pukeutuminen voi olla toisten ihmisten huomioon ottamista. Jos Suomalaiselle Klubille neuvotaan panemaan pikkutakki ja kravatti kanssa, voi olla, että paikalla viipyilevät ikämiehet saisivat vatsanväänteitä, jos esimerkiksi Yhdysvaltain tai Ranskan presidentti saapastelisin sisään ilman solmiota, kuten heillä näyttää olevan tapana.

Kun menee kylään, myös mieshenkilö viestittää kukilla ja pukeutumisellaan: halusin nähdä hiukan vaivaa, koska minusta on mieluisaa tulla ja tavata.

Tapojen vaikeasti tajuttava merkkikieli voi luoda ja tuhota työuran. Suomessa lienee vieläkin Saksasta omaksuttu, myös Englannissa hartaasti sovellettu tapa, että professori lukea paukuttaa luentonsa suoraan paperista. Muistan jo opiskeluajoiltani muutamia legendaarisen huonoja sisältälukijoita. Edes etupenkkiin ei oikein kuulunut, ja jos kuului, ei saanut selvää. Se oli mielenkiintoinen havainto, että jotkut todella huonot luennoitsijat olivat kuin olivatkin todella hyviä opettajia. Tosin ne taidot tulivat näkyviin vasta kun professorin kanssa pääsi tasaiselle eli seminaariin tai suorastaan kahden kesken. Se on metka tunne, kun äijä sanoo, että höpöhöpömaiskis, ja sitten laukaisee suoraan keskelle asiaa sellaisen viisauden, että sen muistaa lopun ikäänsä. Ei ole kanaa karvoihin katsomista.

Itse olen saanut eräissä, luultavasti laajoissakin piireissä luennoitsijana ihme höpöttäjän maineen, koska en yleensä käytä ollenkaan muistiinpanoja. Tapa on peräisin varhaisilta asianajovuosilta. Siinä ammatissa on osattava puhua ilman paperia puuta heinää miettien samalla, että mitähän hemmettiä tässä tekisi.

Tapa paheni Yhdysvalloissa yliopistoissa luennoidessa. Urani huippu ja siis alamäen alku oli Berkeleyn oikeustieteellisen (Boalt) proffille pidetyt luennot – tietysti ilman papereita, koska se on maan tapa. Myös oikeustapauksien numerot on osattava ulkoa. Tuossa yhteydessä minulla oli hätävara, jota en tarvinnut. Olen käyttänyt sitä myöhemmin Suomessa, jos luento on ollut maksullinen ja maksajan hyvää mieltä on täytynyt varjella.

Kauniisti taiteltu paperi rintataskussa – ei takin, vaan paidan – ajaa asian. Se on otettava esiin luontevasti, katsottava syrjäkarein ja ladattava sitten jokin monimutkainen sitaatti tai lähdeviittaus. Kuulijat ja maksajat ovat tyytyväisiä.

Useimmiten rintataskumuistilapussani lujkee:”Perhe-kalja, piimä, jälkiuunireikäleipä”, (or words to that effect). Tuossa tilanteessa on tärkeää, että paperi ei ole kirjekuori eikä joulukortti. Joku voi huomata.

Jos sattuu paranoidinen päivä, voi olla hyvä taitella taskuun printteristä pihistetty tyhjä aanelonen. Sitä voi availla ja tutkia, jos tarvetta ilmenee.

16 kommenttia:

  1. Minä taas nuorena opiskelijana tapasin useitakin nuoria miehiä jostain muusta kuin humanistisesta tiedekunnasta, niitä valkopaitaisia.

    Niillä onnettomilla oli aina kuulakärkikynän tahrima rintatasku. Ehkä Saarikoski oli sotkenut kuulakärkikynät ja insinööriopinnot toisiinsa. Monella matikan lukijallakin oli sinistä puvuntakin alla.

    Tosin harvemmin pukumiehen kanssa oli tarvetta istua samassa pöydässäkään. Keväällä sattui silmään, jos tuli toukokuun tenttipäiviksi kuumat ilmat.

    VastaaPoista

  2. Muistan kuinka Harri Holkerin tiptop pukeutuminen otti päähän. Ja jonkun vuoden päästä rupesi risomaan isokenkäisten poplarityyli talvipakkasilla. Olisi pitänyt esiintyä istuvassa ulsterissa ellei turkissa peräti. Rähjäinen pukeutuminen liittyy alitajuttuun sitoutumiseen jakobiinien valtaan nousuun yhdeksi taustarillumareiksi, kertosäe. Tyylikkään herran panin merkille syksyllä Espalla. Solakka, reipas askellus, takki napitettu, leikkaus räätäliltä, kankaan korkealaatuisuuden tajusi näköhermoni, en tosin käsitä kuinka. Hän oli Ola Johansson Wärtsilän suuruuden viimeinen tuoreuttaja. Sehän kelpasi jo Wallenbergeillekin ydinstrategioihin. Olinkin luottavainen Outokummun loikalle Thyssenin Kruppin suunnassa kun näin Johanssonin sen hallituksessa ja puheenjohtajana. Nyt hän erosi Outokummusta ja jätti Seitovirran ja Järvisen pulaan. Miksi ? Hänet oli vedetty kölin ali Etelärannan nahinoissa. Hän oli puheenjohtaja Pukkisen takana ja ennen Kokkilaa siis.

    Nyt tämä Johansson meni meriteolisuusryhmään kuitenkin, Wärtsilän merimoottorit vaativat nöyrtymään. Mutta puhe on ankaraa. Alas vaan STX Turku. Liian tappiollista koko touhu.

    Mitä käytöstä tämä nyt on ? En tiedä. Sanon silti. En usko hänen puhuvan Suomea vastaan ja globaalien rahanvaltojen etuilujen puolesta. Juttu voi hyvinkin olla niin että telakoiden asia on myydä tappiolla,halvalla. Se on varustamon voitto. Sen taseessa liiketoimintanäköalat kirkastuvat ja omaisuuerät arvostetaan ylemmäs. Oma pääoma saadaan isommaksi. Raha vedetään ulos ottamalla vaikkapa yritystodistuksina rahaa lähipiirin ylijäämäfirmoista. Risteilyohjelmatuottajasta, laiturioperaattorista. Nämä -omat- puolestaan myyvät luottosaamispaperinsa lähipiirin pankille. Pankki ojentaa niille maksuksi talletuksia eli korottaa niiden tilien saldoja. Seuravaksi omapankki myy nämä sille lainasaamispaperit fidelityn tai morganin tai ilmarisen rahastojen omaisuuksiksi. Nyt tuli rahaa, jolla siirtää voitonjaossa varustamohupiklusterin taseesta rahaa omistajaperheille ja rahastoille kuten fidelityn tai morganin osakerahastoille. Varustamo saa myös ympärysyhtiöiltä pääomanpalautuksena tätä rahaa. Varustamo voi ostaa telakan velkapapereita ja myydä niitä taas omapankille. Joka ostamalla omaisuueriä -saamisia- luo taas rahaa tilisystemiiin. Vastuut telakasta siirtyivät eteenpäin. Voihan niille antaa CDS takuunkin kun tietää kohta aloitettavan uusi laivanrakennus tässä klaanissamme. --Ihan äsken UPM sulki yhden paperikoneen ja alaskirjasi koko toimalaa toista miljardia. Tasepolitiikkaa on, että se samalla nosti energiatoimiensa tasearvoa toista miljardia. Paitsi raha, kaikki muu on mutteria, ml. telakoiden insinöörit.

    Tuossahan se olikin. Raha tehdään -aina- liikepankissa ja sieltä levitetään omien keskuuteen. Isot voitot,bonukset, ja junailuvarat eivät ole keltään pois. Ne vain ovat lisää alati laajenevaan ja syvenevään rahojen ja verrokkiensa valta-mereen. Tällainen etiketti ja tällainen elon taisto tällä kertaa. On kyllä muutoksen alla. Sen nimi on eurokriisi. Ylläolevan luin eilen tilaamastani kirjasta "Where does money come from" , overview by Charles A.E. Goodhart "olisi korkea aika ymmärtää kuinka rahan systeemit toimivat, jotta pääsisimme kiinni parempiin vaihtoehtoihin".
    Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  3. Tunnen pari Otaniemestä (Vauramo, Markkula), joilta ei pikkutakki lähde päältä varmaankaan edes saunassa. Toisella on skraga, toisella rusetti.

    Jätin luennoidessa paperit, tikut ja kalvot pois aikapäiviä, mutta turhan usein litsi on auki ja "tytöt" huomauttavat asiasta vasta huomattuaan odotuksen turhaksi.

    VastaaPoista
  4. "Itse käytän kerroksissa hipsutellessani kelistä riippuen jalkineina joko kumisaappaita tai Icebugeja."

    Minä puolestani luotan crocseihin - suosittelen!

    VastaaPoista
  5. Eipä ole tullut yliopistossa vastaan yhtään suomalaista professoria, joka olisi lukenut luentonsa suoraan paperista. Yksi sellainen amerikanproffa oli kerran.

    VastaaPoista
  6. Aivan loistava kirjoitus taas pitkästä aikaa! Kiitos! Tuli niin omat opiskeluajat mieleen ja kaipaus hyviä luennoitsijoita kohtaan jopa täällä lomalla auringon alla.

    VastaaPoista
  7. Takki, nykyään usein pikkutakiksi jostain syystä kutsuttu, on oikeasti hyvä vaate. Se on muutaman vuosisadan kuluessa saanut nykyisen hyvin käyttökelpoisen muotonsa ja mallinsa ja täyttää tehtävänsä oivallisesti.
    Takki ei ole muodinoikku, hetkellinen villitys tai erikoisuudentavoittelijan unelma. Takki on käytännöllinen ja hyödyllinen vaate, niinkuin aikojen saatossa kehittyneet asiat tahtovat olla.
    Ja se rintatasku, siinä ei oikein voi pitää muuta kuin taskuliinaa, mutta siihen se on oivallinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mestari Petja korjannee, mutta pikkuinenhan pikkutakki on verrattuna isoserkkuihinsa päällystakkeihn. Lyhyet pusakat/lentäjäntakit ovat vasta myöhemmin sekoittaneet kuvaa.

      Poista
    2. Muuten samaa mieltä pikkutakista, mutta eri mieltä rintataskusta.

      Just palasin muutaman tunnin visiitiltä keskustasta, jonne talvileskenä lähdin pienelle kapakkakierrokselle (3 paikkaa, sis. pienen blini-iltapalan viinin kera ja muutaman konjakin). Ihan turvallisuussyistä jätin kotiin lompakon monine kortteineen (omat ja firman) ja otin mukaan vain kaksi korttia - kaksi siksi että joskus harvoin jompikumpi ei pelaa. Parille kortille rintatasku on juuri passelin kokoinen paikka, parempi kuin sivu- tai povitaskut.

      Poista
  8. Nämä tarinat on esitetty tässä samassa blogissa jo aiemmin muutaman eli 3-4 kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näiden tarinoiden esiintyminen jonkun toisen blogissa olisi erikoista. Toistolla tarinasta tulee legenda, se mureutuu kuin riiputuksessa. Ja osa oli uutta, että Printz Heinrich oli keisarin serkku, sitä sietää miettiä kun käytän samaa tuotetta aika usein.

      Poista

    2. Raapustelin harakanvarpaitani taas yliannokseen saakka. Sitten luin Kauppalehden ja sieltä Pörssiklubista, missä Eero Heliövaara järjestää esitelmä+keskusteluiltoja. Ja minä pääsin virtuaalisesti mukaan. Intuitioko iski, mutta hoksasin miten STX Ranska vorosi jo Turkuun sijoitetun risteilijän.

      Tietenkin jälleenrahoittamalla telakan lainat EKP:stä ! Ne lainasaamiset STX:ltä käyvät EKP:ssä vakuudesta, jolla keskuspankki valuttaa tarvittavat eurot sinne Bretangeen (siis kelttejä, liki meikäläistä, eivät edes versailes-suora-säärekkäitä skoolaajia). Asiastani varmistuin kun muistin Lontoon (Whitehall) järjestäneen reaali-investointipankkia nimellä Funding for Lending Scheme kun pankit vain diilaavat sisäkkäin ja muutoinkin lakkoilevat elinkeinojen palvelemisesta.

      Kiitos siis Heliövaaran debattiklubin, minäkin heräsin. Lakkoilusta vielä. Roomassa plebeijit työnsivät keihäänsä hiekkaan ja tikarit seinänrakoon kunnes patriisit kertoivat mitä se laki sisälsi johon tuomiot perustuivat. Tuli oikein taulut ja maallikkotuomarit, pappien ja mytologian tilalle. Pappissuvut menettivät privilegionsa tulkita ja mukauttaa aristokratian eduksi jumalien tahtoa. Tänään astmailemme Rooman/New Yorkin Valtakunnasa taas paksussa sumussa. Emme tiedä kuinka rahan laitokset toimivat. Emmekä tiedä kuinka sisälle päässeet/joutuneet asioita tekevät kohtaloksemme. Ja mitä eivät tee, mikä on sopimatonta ja mikä käypää.

      Niin, turbulentti järjestelmä, tiimalasi ei mittaa ei. Eikä aikarauta,entä atomikello ? Tuskin. Itse aika venyy ja kutistuu Einsteinilla. Kiitos blogin hoksaankin kuinka taseteknologia ensimmäisenä soveltaa suhteellisuusteoriaa ! Kaikkea se diskuteeraaminen teettääkin sanoisi länsimaalainen.
      Jukka Sjöstedt

      Poista

    3. Kiitos tämän keskustelun ja kun asia jää esiin pantuna mietityttämään, niin pamahtipa kallooni Tuomiojan Kekkosen Variksen ja miksei Koivistonkin Suomen Pankki. Se rahoitti normaalisti kuin EKP nyt kriisissä. Homman nimi oli Kotimaisten toimitusten rahoitus. Kun tilasit paperikoneen, niin mitä poistot eivät kattaneet, sen rahoitti PYP. Jos se oli Valmet Rautpohjan kone, veit paperit SP:hen ja markat ladotiin käteen.

      Nyt kriisin oloissa meillä on samanlainen valtiokeskeinen rahajärjestelmä, kun entinen on kriisin jäljiltä sökö. Eurovaltioiden EKP rahoittaa työllisyyden ja tuotannon edistämisen nimissä kaikki perustellut hankkeet kuten Risteilijän. Konsortiossa on pankkien lisäksi palkatyöläisten sosiaaliturvarahastoja. Lainapaperit toimitetaan EKP:hen vakuuksiksi ja eurot kadotaan käteen. Suomalaiseen tai ranskalaiseen sen mukaan kuka ymmärtää poikkeustilan olevan päällä, eivätkä entiset rajoitukset. Meillä on uusnormaali. Ja nähtäväksi jää kuinka pitkään se jatkuu. Minä honasin tämän vasta äsken ja tuon Kotimaisen nostalgian ihan juuri -juoksulenkillä.

      Kaiken lisäksi mitä nykySuomeen tulee, niin vuosi sitten muu eurooppa varasi Draghilta biljoonan (pankit varasivat). Mutta Suomi ei tarvinnut. Näitä rahoja on makuutettu pankkien tileillä EKP:ssä tarpeen ilmenemisen varalle. Bretangessa ilmeni. Ja saisi sitä myöhäinenkin koska EKP ottaa koko ajan vastaan velkasitoumuksia ja antaa niitä vastaan rahaa. Jukka Sjöstedt

      Poista
    4. Hönökemppinyymi...

      Poista
  9. Jotkut oleilevat pikkutakkisillaan ja riisuvat sen alkaessaan työn. Sen ymmärtää, jos työ on ojankaivuuta tai vastaavaa.

    VastaaPoista