Sivun näyttöjä yhteensä

15. marraskuuta 2012

Lisää Guillousta





Lueskelin pohjoismaisia kirjallisuusarvosteluja ”Tunnelinrakentajista”. Te omat lukijani tarvitsette ehkä muutamia taustatietoja.

Televisio-ohjelma ”Bergensbanan minutt for minutt” herätti huomiota myös Suomessa pari vuotta sitten. Junamatka Oslosta Bergeniin tehtiin 27.11.2009, kesti runsaat seitsemän tuntia ja televisioitiin suorana kokonaisuudessaan.

Tuo junamatka on esitteiden mukaan Norjan suosituin tai toiseksi suosituin turistirysä. Pelkkä kartan tutkiminen kertoo syyn. Kuvan rautatieasema on yli 1,2 kilometrin korkeudessa, ja ennen pitkää sieltä laskeudutaan meren pinnan tasolle. Sitä on monesti sanottu maailman kauneimmaksi junamatkaksi.

En kiistä, etten olisi itsekin kiinnostunut. Lähetin kerran erään ikätoverini, joka oli hiukan kyllästynyt elämäänsä, ajelemaan kuukaudeksi tai kahdeksi ristiin rastiin Euroopan rautateitä ja kirjoittamaan asioita muistiin. Hän parantui. Junat ovat monissa maissa kalliita, mutta olen itsekin katsoa killitellyt etenkin eläkeläisille myytäviä kuukauden lippuja ilman kilometrirajoitusta. Etäinen kirjallinen vaikuttaja voisi olla Paul Theroux, joka lähti kotona Lontoossa viemään roskia ja tulikin juniin sairaalloisesti innostuneena ajaneeksi Intiaan, parin laivamatkan jälkeen Japaniin ja sitten Vladivostokin ja Varsovan kautta kotiin. Vaimo oli alkanut vähän ihmetellä. Myöhemmin hän matkusti Amerikoissa paikallisjunalla Patagoniaan.

Bergenin radan Seutu, Hardangervidda, on hurjaa, ja sinne näkyvä Jotunheim on Pohjois-Euroopan hurjin. Tuon seudun eräretkeily on aika lailla toista kuin meidän tunturivaelluksemme. Edellytykset on rakennettu huolellisesti.

Guillou kuvaa muun ohella aihepiriä, josta olen itse ollut kauan kiinnostunut – turismin varhaisvaihetta. Meillä oli Suomessa matkailijayhdistys, ja jossain vaiheessa oli yhtä kuin Aavasaksa. Guillou kuvaa saksalaisten turistien laivamatkailua ja siihen liittyen romaanin sankarien äidin kautta Saksan jo alkaneen viikinkikultin siivittämää norjalaisen käsityön, etenkin neuleiden, muotiin tuloa.

Luultavasti suomalainen nationalismi ja myös Suomen taiteen kultakausi liittyy monin sitein siihen, mitä Ruotsissa oli jo tapahtunut. Ja Norja oli osa Ruotsia vuoteen 1905. Kun mainitsin taiteen, norjalaisilla oli Edvard Munch, koko maailman korkeimman luokan tähti, jota vastaavaa meillä ei ole. Eräänä päivänä jokseenkin kauan sitten liukenin Oslossa kokouksesta ja menin taidemuseoon. Munch-huone oli järkytys, jonka kaltaisen on minulle aiheuttanut vain van Gogh-museo Amsterdamissa. Mutta Amsterdamissa ei ole jäätikköjä, sikäli kuin tiedän.

Huvittavasti monet lehtikriitikot olivat kiinnittäneet huomioon samaan kuin minä eilen, henkilöiden vähäpiirteisyyteen eli kliseemäisyyteen.

Kun muut ovat samaa mieltä kuin minä, muutan kiireesti mielipidettäni. Guillou kirjoittaa tietenkin kaikessa kaavojen mukaan. Hänen kirjassaan huomaa vaikutteita Jack Londonilta, tutkimusmatkailijoiden muistelmista, poikakirjoista ja erittäin vahvasti mm. Thomas Mannin Buddenbrookeista.

Tästä on sanottava pelkkää hyvää. Orjallisen jäljittelyn tunnistaa – mutta kuinkahan monta Huckleberry Finniä maailmassa on ilmestynyt? Meidän suuret viihdenimemme, kuten Marton Taiga ja Outsider ja samoin Jerry Cottonin Suomessa kirjoitetut osat noudattelevat kiltistä alan kaavoja. Jopa Pekka Puupää on sekä Fogelin sarjakuvana että elokuvina hyvin ilmeinen, joskin ajallisesti hiukan jälkeenjäänyt versio Majakka ja Perävaunu –farssityypistä.

Halusin eilen ja tahdon tänään hehkuttaa, että ns. taideromaanilla on helpompi huijata kuin historiallisella. Valitettavasti on niin, että ilmaisun sotkuisuutta nimitetään yleensä taiteellisuudeksi ja rakenteen keskeneräisyyttä innoitukseksi.

Tämän ikävän väitteen todenperäisyyden voi tarkastaa selailemalla helposti tavoitettavista teoksista kustantajien ja kriitikkojen käsityksiä siitä, mikä nyt sitten on todella hienoa ja taiteellista, minäkin vuonna. Arvioisin, että näistä menneisyyden mestareista on noin toinen puoli unohtunut.

Heikki Toppilan, Martti Merenmaan ja Eino Railon fäneillä on tässä tilaisuus älähtää.





16 kommenttia:

  1. ‘Te omat lukijani tarvitsette ehkä muutamia taustatietoja.’ - - Kirjoittaa mainostoimisto Kemppinen ja alkaa informoida. Mutta ei hätää. Näitä mainoksia on mukava lukea. Ne eivät suhtaudu lukijaansa kuin hyväksikäytettävään idioottiin, jota pitää höynäyttää kokemaan pullovesi tarpeelliseksi oman identiteettinsä kannalta ja ostamaan sitä joka päivä. Kemppistä ei myydä eikä osteta oman identiteetin pönkittämiseksi vaan nimenomaan ‘taustatietojen’ vuoksi. Niitä meiltä puuttuu. Enhän tiennyt sitäkään, että Norjassa on hurjaa.

    VastaaPoista
  2. "...ikävän väitteen todenperäisyyden voi tarkastaa selailemalla helposti tavoitettavista teoksista kustantajien ja kriitikkojen käsityksiä siitä, mikä nyt sitten on todella hienoa ja taiteellista, minäkin vuonna. Arvioisin, että näistä menneisyyden mestareista on noin toinen puoli unohtunut.

    Heikki Toppilan, Martti Merenmaan ja Eino Railon fäneillä on tässä tilaisuus älähtää."

    En älähdä, vaan vahvistan että Toppila ja Merenmaa saivat ylenpalttisesti muun muassa valtionpalkintoja keskinkertaisista teoksistaan samaan aikaan kun esimerkiksi Haanpää tai Waltari jätettiin palkitsematta mestariteoksista, jotka ovat lunastaneet paikkansa kaanonissa. Toppilan morbidi (Kuoleman Siiveri) tai Merenmaan puolivillainen (Pyörä) proosa oli olevinaan "todella hienoa ja taiteellista" omana aikanaan. Poikkeuksena mainitsen Merenmaan Aamun keisarin kaupungissa (1963), joka on yhä elävä ja kiehtova kuvaus nuoren taideopiskelijan ajasta Petrogradissa vallankumousta edeltävinä vuosina. No, sitä ei sitten palkittukaan.

    VastaaPoista
  3. "Guillou kuvaa muun ohella aihepiiriä, josta olen itse ollut kauan kiinnostunut – turismin varhaisvaihetta."

    Kuten lienee tunnettua, alan fiktiivis-dokumentaarisia kuvallisia klassikoita sieltä paremmasta päästä ovat Ivory (1985) ja Bertolucci (1990), ja verbaliikan alueelta totisen materialistinen, mutta edelleen hyvä Enzensberger (suom. 1971).

    Theroux esitti parhaimman kontribuutionsa vakavaan matkailututkimukseen jossain 1970-luvun Playboyn numerossa ilmestyneessä taruelmassa, jossa suoritettiin pysty seksuaaliakti toisilleen tuntemattomien junamatkailijoiden kesken (tuon ajan hengen ja julkaisualusten eetoksen mukaisesti kylläkin eri sukupuolta edustavien) muistaakseni junan käymälässä - klassista matkailukuvastoa ja Interrail-sukupolven muistoihinkin resonoivaa ainesta jos mikä.

    Ja etteikö post-etonilaissa piireissä aikoinaan Brittein saarillakin valikoidussa herraseurassa pikkupuheen aiheeksi tuotu Grand Tourin varrella toscanalaisesta ilotalosta hankittu (ja jo parantunut) tippuri olisi ollut samanlainen rituaalinen miehenmerkki kuin mensuuriarpi heidelbergiläissä opiskelijajuomingeissa?

    Matkailu avartaa.


    "Heikki Toppilan, Martti Merenmaan ja Eino Railon fäneillä on tässä tilaisuus älähtää."

    No älähdetään: Who's dese three muthaphucka? Never hoid of em...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Theroux tosin kopsasi junanvessayhdyntänsä Timo K. Mukan novellista, joka ilmestyi 1965 tamperelaisen Lehmus-kustantamon antologiassa "Rakastaa, 12 novellia rakkaudesta".

      Poista
    2. Hyvin oli myös Federico Fellini Mukkansa lukenut: myös hän varasti junanvessasekvenssin elokuvaansa Naisten kaupunki (1980), joskin tässä tapauksessa Marcello Mastroianni ja Bernice Stegers esittivät siitä interruptus-version.

      Taisipa myös itse M A Numminen käyttää tätä jaksoa jossain kirjoituksessaan, hän naamioi Mukka-varkautensa sijoittamalla tapahtuman lentokoneen käymälään, mutta hyvin jamesbondmaisen komeasti kertojaminän ja lentoemännän yhteisen hetken huippu sitten kyllä saavutettiin koneen laskukiidon aikana.

      Taiteen kieli on kansainvälistä ja eri taidemuotojen sekä kulkuvälineiden väliset rajat ylittävää!

      Poista
  4. van Gogh museossa oli kyllä kummallinen atmosfääri. Tai miksi sitä sanoisi, en tiedä. Meinasin unohtua sinne. Ps. Niistä japanilaisvitriineistä en kyllä kiinnostunut, tylsiä olivat, meinaan minulle.

    Eikös muuten tuo Paul Theroux'n akka ottanut siitä avioeron kun äijä viipyi niin kauan sen roskapussinsa kanssaa? (Muistaakseni luin semmoista. Tai voi olla luin väärin.) Junat ovat silti mielenkiintoisia. Minullakin on vaikka kuinka monta metriä Märklin-rataa, kolme veturia ja kaikenlaisia vaunuja. Ja vaihteistoja. Tosin nykyisin ne on pakattu pahvilaatikoihin. (Ja laatikot ovat makuhuoneen kaapistossa.)

    VastaaPoista
  5. Vahvistan todeksi Bergensbanen-mahtavuuden, mutta olen kerran reilannut junalla Norjan ympäri ja huomannut, että mahtinäkyjä on koko maassa, myös radalla Narvikiin ja sieltä kohti Luulajaa. Ihan silkkaa elokuvaspektaakkelia tuon tuostakin. Narvikiin pitää palata, koska maelström-matka pitää myös kerran kokea, turvaetäisyydeltä tietenkin.

    Jan Guillou esiintyy Palme-elokuvassakin sekä aiheena (IB-vakoiluskandaali, josta Guillou joutui journalistina vankilaan - vakoilusta tuomittuna) että uudessa kuvamateriaalissa kommentoijana.

    VastaaPoista
  6. Sun kaveris Jore Kalske on taas nolannut koko syyttäjä- ja oikeuslaitoksen. Ja siinä samassa mahdollisesti itsensä, jos se olisi mahdollista:

    http://hommaforum.org/index.php/topic,49885.240.html

    Arvovaltaa ei voi menettää, jos sitä ei koskaan ole ollutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja miten tämä aivopieru liittyy asiaan, tai ylipäänsä mihinkään?

      Poista
  7. "Halusin eilen ja tahdon tänään hehkuttaa, että ns. taideromaanilla on helpompi huijata kuin historiallisella. Valitettavasti on niin, että ilmaisun sotkuisuutta nimitetään yleensä taiteellisuudeksi ja rakenteen keskeneräisyyttä innoitukseksi."

    Tämän on tulkinnallisen, ei-esittävän taiteen ongelma. Siellä taidetta on se, minkä taiteilija pystyy sellaiseksi puhumaan. Kunhan vain vähän jotain sotkee ja kykenee kyllin vakuuttavasti siitä jotain puppua selittämään, on uskottava taiteilija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veit sanat näppäimiltäni!

      Poista

    2. Tulipa mieleen A Rubinstein kertomaa soittotavastaan,
      kun harjoitus ei ottanut luonnistuakseen ennenkuin
      varsim myöhään:
      sotata pedaalilla, teatraaliset elkeet,
      sydänverensä luovuttamisestakin jotain..

      Kun kerrot oman pätevyytesi kyllin vakuuttavasti
      niin rahaa ja laakereita niitetään kaikilla mantereilla.

      Poista
  8. Nyt voi hyvällä omallatunnolla lukea uudelleen Jaan Krossia ja Mika Waltaria, eikä näitä uusia senttauksia.
    Sekä Waltari että Kross olivat myös junamiehiä....

    VastaaPoista
  9. Ensisijaisesti, sanoi Jyrkiboy, nousten samanaikaisesti pöydän siinä päässä jossa oli istunut tuolillaan hallituksen iltakoulussa, ylös, jatkaen seisaallaan, ensisijaisesti, ja tämä on kuulkaa tärkeää, ensisijaisesti, hän toisti ikään kuin olisi noustessaan unohtanut, mitä varten aloitti puheenvuoronsa tai siinä vaiheessa olisi ajatuksensa muuttanut muotoaan mutta jatkoi sitten kuin saaden ajatuksensa kiinni, ensisijaisesti meidän täytyy, ja tämä on kyllä osa hallituksemmekin ... raskas salahankkeemmekin ... kulminaatiopisteenkin kovaakin kovempaakin ydintäkin, saada ihmiset luopumaan kirjojen lukemisesta sillä eihän ole kansantaloudellisesti mitään järkeä kun pitäisi saada ihmiset tekemään töitä kaksikymmentäneljä tuntia vuorokaudessa, siinä, että useampi ihminen lukee kirjoja sen sijaan, että tekisivät töitä, varsinkin kun monet lukevat samoja kirjoja, siis saman nimisiä kirjoja. Kyllä kuulkaa on niin, että riitää kun ulkoistetaan lukeminen yhdelle lukijalle. Kilpailutetaan, varmistetaan lukutaito ja otetaan halvin tarjous...
    ...jatkuu...
    ((Blogivaeltaja)

    VastaaPoista

  10. Amsterdam, vG museo.
    Hämmästelin suuressa salissa ihmisvirran kiertoa seinien vieritse.
    Eihän niin läheltä teosta pystynyt hahmottamaan yhtään.

    Kun itse lopuksi liityin virran mukaan,
    maailma sekosi kokolailla
    niihin pyörteisiin.

    VastaaPoista