Yle Areena

 Areena, latinaksi harena, kukaties etruskin kielestä omaksuttu sana, oli paikka, jossa saattoi seurata atleettien hyödyttömiä ja julmia temppuja. Tätä päivitteli kirkkoisistä muuan.

Olen henkilökohtaisesti kiitollinen kolmesta Ylen tarjoamasta linjasta, ääniradion Ylen ykkösestä, television Teemasta ja yleisestä Areenasta.

Ennenkin on ollut tarve tehdä tiliä kirjoista. Luultavasti luen yhä enemmän koneella. iPadin syömät kirjat, etenkin Kindle, ovat oivallisia. Toistan samaa kuin ennenkin. Tällainen ei ole painetuilta kirjoilta pois, kuten ei äänikirjakaan. Ne ovat niin erilaisia, että täydentävät toisiaan.

Viimein viikolla ilmaantunut Yle Areenan iPad sovellus oli kuin lahja. Kaikki kai tietävät, että iPad on liian kallis ja pitää kiinni kaikenlaisista kummallisuuksista, kuten vihamielisyydestä Adoben Flashia kohtaan.

Mutta nyt Ylen sovellus on ilmaiseksi ladattavissa ja toimii moitteettomasti.

iPadissä lienee edelleen paras näyttö. Asiantuntijanani toimii henkilö, jolla on keskihankalia silmävaivoja. Siirtyminen läppäristä padiin + langattomaan näppikseen tapahtui noin päivässä ja väitteen mukaan silmät eivät niin väsy.

Itse en ole vielä viitsinyt selvittää itselleni, mikä on mutkattomin tapa sisällyttää sähköpostiin liitteet – veikkaisin että iCloud. Sen jälkeen itse asiassa voisikin siirtyä hoitamaan sähköpostit tuolla vekottimella.

Näin etenkin siksi, että Windows 8:n muuan hyvä ominaisuus on ”sleep”. Olen nyt kokeillut tarpeeksi vakuuttaakseni, etteivät tallentamattomatkaan tiedostot häivy mihinkään. Speksien mukaan ne pysyvät tallella, vaikka virta katkeaisi välillä. Siis kun poistun koneiden äärestä muutamaksi tunniksi, panen koneet nukkumaan. Pöytäkone herää, kun painaa mitä tahansa näppäintä. Salasanalla suojaaminen on tietysti mahdollista, mutta minulle tarpeeton.

(Vanhalle miehelle kovin tarpeellinen vastaus kysmykseen ”mikä maa, mikä valuutta löytää painamalla Windows-näppäintä ja sitten sama näppäin + C ja ruutu näyttää, että totta vieköön eletään maanantaita ja meneillään on marraskuu.

Ryypimme kahvia kirjailija Tuurin kanssa. Hän ylisti suuresti Bijou-merkkistä kirjoituskonettaan. Löysin mielihyväkseni yksityistä tietoa asiasta.

Typewriter.slk.fi on osoite. Sen takana on Suomen Liikemiesten Kauppaopiston säätiö, joka kehuu verkkosivulla kirjoitus- ja laskukonekoelmaansa. Ja toden totta – monissa kuvissa esiintyvissä koneissa on suomalaiset näppäimet eli skandit mukana.

Noinkohan tuli asiaa Pasilaan? Mr. Raimo Harlio, jonka aloitteesta museo on verkkosivun mukaan perustettu, on kyllä selvästi suomalainen suurmies, mikä täten tehdään julkisesti tiettäväksi.

Hieman pidempi matka on Canberrassa Australiassa sijaitsevaan kirjoituskonemuseoon oztyperiter.blogspot.fi.

Google näyttää tuntevan aikamoisen määrän tieteellisiä ja epätieteellisiä, virtuaalisia ja fysikaalisia konttorikonemuseoita. Olisiko otettava haarapussi olalle ja rasvattava saappaat?

Tähän asti mieluisimpia löytämiäni museoita on Pariisissa suhteellisen keskeisellä paikalla sijaitseva lukkomuseo. Sen erikoisuutena olivat ainakin siellä käydessäni keskiajan ja uudenajan alun kiltojen ja ammatillisten yhteenliittymnien arkut, joita ympäröi joka puolelta suunnattoman sokkeloinen metallikehikko – ulkoinen lukko. Sellaisessa oli sata niveltä ja tuhat vipua.

Hauska että voi kerrankin ylistää mekaanisia ihmeitä. Smithsonianin tietokonemuseon Washingtonissa on kyllä hieno, mutta ei siitä verenpaine kohoa, toisin kuin tästä.