Erinomaista, KHO

Korkeimman hallinto-oikeuden tiedottaja on kokenut ammattilainen Teuvo Arolainen. Eilen HS:ssä ilmestyi hänen laatimansa yliö, jota on aihetta ylistää.

Otsikko oli ”Julkisuuslaki joutaa täysremonttiin”. Niin totisesti joutaa. Kirjoittaja eli KHO esittää asiaperusteita mutta jättää rivien väliin venäläiset ja lasten aseman.

Asia on: laki on muutettava siten, että viranomaisella on jokin mahdollisuus oikaista julkisuudessa esitettyä virheellistä tietoa ja esittää sen sijaan paikkansa pitävää.

Nyt useat asiaryhmät on hyvin jyrkästi rajattu salaisiksi. Tyypillisiä esimerkkejä ovat yksityisen terveyttä ja raha-asioita koskevat seikat (perusteltuna poikkeuksena verotettava tulo).

Kirjoittaja korostaa, että asianomaisen suostumuksella myös viranomainen saa puhua muutoin salaisesta asiasta, ja painottaa, että tuota mahdollisuutta ei juurikaan käytetä (paitsi KHO itse joskus).

Kansanpainos: jos joku väittää, että huostaanotossa vainotaan venäläisten lapsia, meidän viranomaisemme eivät saa sanoa edes että ei vainota, saati esittää tietoa tapausten lukumääristä ja kestosta.

Laki viranomaistoiminnan julkisuudesta ja yksityisyyden suoja ovat pysyvästi ristiriidassa keskenään. Julkisuuslaki sisältää vaikeita sisäisiä jännitteitä.

Tämä on auttamatonta ja ongelmallista, mutta hyvä tilanne. Perusoikeuksien jännitteet on järjestelmää yllä pitävä voima. Sitä voi suoraan verrata puoluekarttaan. Asioista saa olla ja on hyvä olla eri mieltä. Itse vertaisin asetelmaa äänestämiseen tuomioistuimissa, kun siitä on omaa kokemusta. Mielestäni nimittäin on oikein hyvä, että tuomarit osoittavat äänestämällä ja eriävissä mielipiteissään, että jutun tosiasioita, todisteita tai oikeusohjeita on tulkittu eri tavoin. Jutun hävinnyttä tämä ei ehkä lämmitä, mutta on tärkeää jakaa jatkuvasti esimerkein tietoa siitä, ettei ihmisten ongelmille ole aina oikeaa ratkaisua ja joskus ei ylimalkaan ratkaisua. Esimerkiksi kun joku on menettänyt henkensä, eivät sille asialle mahda mitään edes kaikki kuninkaan miehet.

Lastensuojelu ja lasten huolto erotilanteissa ovat esimerkkejä ongelman vaikeudesta. Tietoja ei todellakaan pidä päästää julkisuuteen. Nähdäkseni Arolainen on samaa mieltä kuin esimerkiksi minä. Täyskiellot kuuluvat toisenlaiseen yhteiskuntaan. On etsittävä keinot, joita käyttäen ihmisten perusteltu yksityisyyden tarve suojataan, mutta viranomainen saa mahdollisuuden toteuttaa perustuslaillista tehtäväänsä. Virkatoimien ja ratkaisujen lisäksi viranomaiset – muutkin kuin korkeimmat oikeusasteet – ovat velvollisia noudattamaan lakia ja edistämään lain noudattamista. Tuo viimeksi mainittu onnistuu vain, jos käytettävissä on oikeaa tietoa.

Se ajatus on valitettavasti satua, että laki voisi olla yksiselitteinen tai edes yksinkertainen. Vaarallinen huumausaine on yhdelle myrkky ja toiselle lääke. Säädöksin on määrättävä, miten jokin uusi aine luokittuu. Isävainajani sai vuosikausia juuri samaa lääkettä, josta suomalaishiihtäjät jäivät kiinni MM-kisoissa, Hemohesiä. Isällä alkoi sen vaikean kaatumistapaturman jälkeen punasolujen tuotanto heikentyä.

Normaalimpi esimerkki lain auttamattomasta mutkikkuudesta on verotus. Valtion on koottava varoja keskeiseen toimintaansa. Verotuksen kohdistaminen on ja sen on oltava jatkuvasti muuttuva urakka. Ihmisillä on näet oltava oikeus luottaa lakeihin ja loogisesti siis minimoida verotustaan hyvän tavan mukaisesti. (Lisäykseni tarkoittaa, etten hyväksy näennäiskauppoja enkä pelkästään verotuksen takia luotuja rakenteita – kuten ei oikeastaan hyväksy Verotuslakikaan.)

Arolaisen esittämää pointti pitäisi ärjäistä. Viranomainen ei saa vetäytyä velttouteen salassapitovelvollisuuden taakse. Tiedottamisen ja osallistumisen julkiseen keskusteluun on oltava ahkeraa, proaktiivista sanottiin maalla ennen.

Lisäyksenä KHO:n ulostuloon – kysymys yhtiöistä ja muista oikeushenkilöistä suhteessa perusoikeuksiin on pahasti tutkimaton. Pienimpiä esimerkkejä on virkamiehen sananvapaus. Mielestäni osakeyhtiön kunniaa ja yksityisyyttä ei voi loukata, mutta asiasta ei ole selvää sääntöä.