Sivun näyttöjä yhteensä

3. marraskuuta 2012

Kokoomus





Se ei riitä, että kokoomuspuolue on sanoutunut irti puolueen nuorisojärjestön varapuheenjohtajan mielipiteestä. Tämä esitti sopivasti pyhäinpäivän aattona ensin muualla ja sitten televisiossa aatteensa.

Lapsilisät olisi poistettava. Ne ovat tulonsiirtoa hyväosaisilta vanhemmilta heille, jotka hankkivat lapsia saadakseen rahaa, sanoi varapuheenjohtaja. On järjenvastaista tukea heikomman aineksen lisääntymistä, jatkoi varapuheenjohtaja.

Järjestön puheenjohtaja keksi, että nuo lausumat oli annettu ”yksityishenkilönä”. Järjestö kannattaa lapsilisiä ja perheiden tukemista lasten kasvattamisessa.

Herra varapuheenjohtaja vaikutti haastattelussaan niin avuttomalta ja tuen tarpeessa olevalta, että kysymyksessä ei taida olla provokaatio.

Herra puheenjohtaja puolestaan voisi tarttua vielä kerran lukion oppikirjoihinsa, joista käy ilmi, ettei sosiaalisten tulonsiirtojen tarkoitus ole ”tukea vanhempia” lasten kasvattamisessa.

Herra varapuheenjohtaja mainitsi, että monet lapsilisän saajat (lasten vanhemmat) viettävät huonoa elämää ja juovat esimerkiksi viinaa tai syntyvät addiktoituneina äidin käyttämiin huumeisiin.

Kokoomusnuorilta jäi ehkä havaitsematta, että heidän logiikkansa mukaan pahasti sairaiden, pitkäaikaistyöttömien ja ennen kaikkea vanhusten hoito – kumma ettei nyt puhuttu ”hyysäämisestä” ja ”paapomisesta” olisi heti lopetettava. Meillähän vähätuloisetkin pääsevät sairaalaan ja saattavat jopa päästä laitoshuoltoon.

Nämä mainitut ovat selvästi – tämän kirjoittaja mukaan luettuna – ”heikompaa ainesta”. Mitään ei tuoteta, mutta kuluja tulee, kovastikin.

Kun lisääntyminen, jolla puhuja tarkoittaa sikiämistä, on suuri vaara, toki asioiden järkevään tilaan saattaminen olisi aloitettava jo siinneistä. Kätevä keino voisi olla pakkosterilointi kaikille toimeentulotukea saaville. Samalla olisi lakkautettava oppivelvollisuus, koska peruskouluissa tuetaan verovaroin heikomman aineksen lisääntymistä.  

Kokoomus ei ole kallistanut korvaansa Yhdysvaltain republikaanipuolueen äärioikeistolaisen siiven ajattelulle. Siellä kannatetaan kiihkeästi mahdollisuuksien tasa-arvoa (equality of opportunities). Myös syntymättömille pitää antaa mahdollisuus, sanovat abortin vastustajatkin.

Poliittisesti Suomen pimeimmät voimat majailevat kokoomuspuolueen piirissä, eivät esimerkiksi perussuomalaisten. Näin on valitettavasti ollut vanhastaan. On surullista muistaa, että kokoomuksen kantamuoto, vanhasuomalainen puolue, kannatti yhteiskunnallisia parannuksia ja jopa köyhien elämän helpottamista. Aate oli vieraampi perustuslaillisille. Itsenäisyyden ajan tämä kysymys on ollut keskeinen mittapuu kokoomuksen peruslinjan ja sen oikeistolaisimman siiven välillä.

Jotkut perussuomalaiset sanovat: hoidetaan ensin omat köyhät. Tämä kokoomusnuori sanoo: jätetään omatkin köyhät hoitamatta. Molemmat ajatusmallit ovat virheellisiä. Tämän hetken taloudellinen ahdinko johtuu pelottavan laajasti rikkaitten petoksesta, siis Kreikka, Espanja ja ehkä pian Suomi. Ja taloudellisen tuloksen pikamaksimointi suorastaan edellyttää köyhien syrjäyttämistä.

Ennen sotia Lapuan liike ja IKL eivät jääneet välikohtauksiksi diktatuuripyrkimystensä vuoksi. Syy oli kokoomuksen vastenmielisyys, joka aiheutui ajatuksesta tukea myös työmiehiä ja maaseudun alaluokkaa, ehdolla että he ajattelevat oikein ja isänmaallisesti. (Muualla Euroopassa ruskea, musta tai punainen paita oli suora tie köyhyydestä ”parempaan tulevaisuuteen”.)

Kokoomusnuoret eivät ymmärrä, että sosiaaliset tulonsiirrot ovat enimmäkseen matematiikkaa. Lisäämällä yhteiskunnallisia mahdollisuuksia luodaan yhteiskunnalle vaurautta. Lisäämällä koulutusta parannetaan todennäkösyyttä saada mieluisia veronmaksajia.

122 kommenttia:

  1. "Kokoomusnuoret eivät ymmärrä, että sosiaaliset tulonsiirrot ovat enimmäkseen matematiikkaa. Lisäämällä yhteiskunnallisia mahdollisuuksia luodaan yhteiskunnalle vaurautta. Lisäämällä koulutusta parannetaan todennäkösyyttä saada mieluisia veronmaksajia."

    Näinhän se tietysti on. Mutta hullusti ovat asiat, jos perusteet ovat pelkästään materialistisia. Ja tuskin pohjimmiltaan ovatkaan. Ensin ovat arvot, joista moinen ajattelutapa kumpuaa.

    VastaaPoista
  2. Joskus mietiskelin kuinka tulevaisuus kulkee.

    - lomaltapaluuraha pois
    - pekkaset pois
    - vain tehdyistä työtunneista maksetaan
    - lapsilisät harkinnanvaraisiksi
    - etuudet yleensäkin harkinnanvaraisiksi
    - väestö siirrätetään kehitettäviin asutuskeskuksiin

    Jos em. toimenpiteet eivät auta, ammutaan köyhät. Tällä tarkoitan, ettei "kurjistettavallaluokalla" ole muuta mahdollisuutta kuin turvautua kaaokseen ja väkivaltaan. Näinhän tämä menee ja on aina mennyt.

    Aivan pieni esimerkki on suunnitelma äänestysoikeuden muuntamisesta äänestyspakoksi.
    Osoittaako äänestysaktiivisuuden lasku kyllästymistä nykymuotoiseen demokratiaan, jossa vain muutamat päättävät tuhansien äänestyksellä valittujen mielipiteistä.

    Mitä vähemmän äänestäjiä on, sitä suurempi painoarvo on yhdellä äänellä. Demokratia on vanhetunut ja käyttökelvoton. Mihin ja kuinka se kehittyy?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi demokratia ei ole käyttökelvoton. Äänestyspakkoa ei ole hyvä.

      Poistettavien asiain luettelossa kahta ensimmäistä sietäisi harkita. Lomaltapaluuraha on vanhentunut lisämaksu. Sen voisi poistaa ja kompensoida poisto lisäämällä peruspalkkaa vastaavasti. Lopputulos olisi neutraali, mutta byrokratia vähenisi. Isompi asia eli pekkaspäivät voisi poistaa. Se tapahtuisi palaamalla 40-tunnin työviikkoon. Kenenkään tulot eivät alenisi paitsi niiden, jotka saavat ylityökorvausta alle 40 tunnin työviikosta. Heitäkin kai on. Kehitys voidaan ruuvata taaksepäinkin.

      Ammattiyhdistysliike tai ainakin demarit ja vasemmistoliitto voisivat nostaa esille vanhan vaatimuksensa 40 tunnin työviikosta! Lopuksi ehdotan, että ylityökorvauksia alennettaisiin paljon. Ehkäpä ylitöitä tehtäisiin sitten vähemmän ja niitä tekemään palkattaisiin uusia työntekijöitä? Ainakaan nykyiset ylisuuret ylityökorvaukset eivät näytä johtaneen uusiin työpaikkoihin, vaikka jättiläiskorvauksia niillä aikanaan perusteltiin.

      Poista
    2. Se on lomaraha nimeltään työehtosopimuksissa.
      Eikä sillä ole mitään tekemistä enää lomalta paluun kanssa. Otettiin käyttöön 70-luvulla, jotta suomalaiset eivät jäisi "lomallaan Ruotsiin töihin ". Oli ensin 10 % lomapalkasta.
      Työnantajat katuvat vieläkin "pekkassopimusta" , josta päätettiin eräänä yönä klo 3.00 Palacen miesten vessassa.
      40 tunnin työviikko on vieläkin olemassa (samoin 37,5) Pekkasssopimuksella lyhennettiin vuosityöaikaa (100 tuntia vuodessa, 40 tuntista työviikkoa tekeville ), joka johti suurin piirtein saamaan vuosityöaikaan kuin 37,5 tuntia /viikko.
      Liukuva työaika säästää työnantajan ylityökorvausksia ja on monesti myös työntekijän etu.

      Poista
    3. Samaa mieltä lomarahojen, pekkasten ja muiden vastaavien, kuten ay-maksujen verovähennysoikeus, on poistettava.

      Tänään 5. marraskuuta uutisoitiin:

      "Keskustelu lapsilisistä ja sosiaaliturvasta jatkuu.

      Nyt Uudenmaan Kokoomusnuoriin kuuluva Aleksi-Erik Tolvanen kirjoittaa Uuden Suomen blogissaan, että kaikki sosiaaliturva, lapsilisät mukaanlukien, on poistettava.

      Tolvanen kirjoittaa:

      – Muiden ihmisten auttaminen, etenkin vähäosaisten ja työkyvyttömien tukeminen, on mielestäni äärimmäisen tärkeä elämänohje ja yhteiskunnallisesti toivottava periaate sekä päämäärä. Verotukseen perustuva julkinen sektori on kuitenkin huonosti toimiva ja epäeettinen keino tämän moraalisesti itsestäänselvän päämäärän saavuttamiseksi.

      Tästä syystä julkinen sosiaaliturva olisi lakkautettava asteittain järkevällä aikavälillä.


      Näin tämä alkaa... Tolvasen mielipide on puettu upeaan joulukääröön.

      Poista
    4. Laitetaan tähän lainaus Kansan Uutisista 6.11.2010:

      Eli tuossa kirjoitin:
      - etuudet yleensäkin harkinnanvaraisiksi
      - väestö siirrätetään kehitettäviin asutuskeskuksiin

      Milloinkas meillä Suomessa?

      Vähävaraisia lapsiperheitä pakkosiirretään pois Lontoosta

      KU
      Britannian sosiaaliturvaleikkaukset ovat johtaneet tilanteeseen, jossa köyhiä perheitä siirretään jopa satojen kilometrien päähän Lontoosta.

      Britanniassa on käyty toimeen niin sanotun ”heikomman aineksen” siivoamiseksi pois pääkaupungista. Lontoon paikallisviranomaiset ovat jo siirtäneet ja aikovat vielä siirtää tuhansia vähävaraisia perheitä kaupungin ulkopuolelle.

      Osa on sijoitettu Suur-Lontoon lähialueille, mutta toiset ovat joutuneet lähtemään satojen kilometrien päähän esimerkiksi Walesiin, Nottinghamiin, Manchesteriin tai Birminghamiin.

      Pääsyynä tilanteeseen ovat ensi huhtikuussa voimaan astuvat uudet sosiaaliturvan leikkaukset, joihin sisältyy uusia rajoituksia asumistuen saamiselle."

      Poista
  3. Kyykytä kyykkyyn koko kyky!
    Koko kykykö?
    Koko kyky.

    Hui Lai Lee

    VastaaPoista
  4. Setä on nyt provosoitunut kun provosoitiin! Hakee helppoja "tuohduksissa" pisteitä lukijoiltaan. Vähän samanlainen kuohahdus kuin vaatimus KKO:n presidentin erottamisesta tämän haastattelausunnon takia. Jäitä hattuun! Yhden hupakon lausunnosta ei toki pidä rynnätä mollaamaan koko puoluetta maanrakoon, onpa suhteellisuudentaju taas täysin kateissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hupakolla (kuten ei venakollakaan) ole pyöriä (koska jos olisi, se olisi maitoauto).

      Poista
    2. Toinen blogistisetä jo itkee, kun idealipuolueen nuorisovarajohtajaa ei ihastellla.

      Poista
  5. Kokoomusnuorten varapuheenjohtaja Saul Schubakin lapsilisäkommentteja lukiessa on helppo eläytyä ilmapiiriin, jota Hitler hengitti nuoruudessaan ja josta hän ammensi osittain vaikutteita vakaumuksensa tueksi ennen kuin antoi sille oman persoonallisen sovellutuksensa. Jälleenkö kerran?

    VastaaPoista
  6. SS:n koepallo jatkui seuraavasti: "ihmettelemme miksi täällä on huumeriippuvaisina syntyviä lapsia ja huostaanottoja alkoholistivanhemmilta."

    Kyllä Suomessa pitäisi voida keskustella tästä teemasta, johtaako lapsiperheille rakennettu suojaverkko joskus järjestelmän kannalta epätoivottaviin lopputuloksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää voida keskustella, mutta ääliömäisyydet eivät ole keskustelunavauksia.

      Poista
    2. http://urbaanisanakirja.com/word/koepallo/26108/

      Poista
  7. Kiitokset hyvästä kirjoituksesta, jaoin sen FB:ssä.

    VastaaPoista
  8. Miksi niin monet äänestävät kokoomusta? Sitä on vaikea ymmärtää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokoomuksen onnistunut mielikuvamainonta ja katteettomat vaalilupaukset, vasemmiston jo lähes 20 kestänyt avoin parjaus lehdistössä, jne. "Kykypuolue"-ideahan on puhdasta valhetta ja ymmärrys heikkoa: säästää nyt lamassa.

      Osalle on Kokoomuksen naurettava "työväenpuolue" mennyt läpi. He äänestävät sitä ja odottavat (rivien välistä luvattua) vasemmistolaista politiikkaa kuten esimerkiksi isompaa palkkaa ja parempia työoloja hoitajille. Kun tämä ei toimi, oletetaan kai sitten, etteivät puolueen rahkeet tuohon tällä kertaa riittäneet, ja jatketaan?

      Nuorisoa taas kun katsoo, niin siellä on selvästi menossa 80-lukulainen suuntaus eli kasinotaloutta, yksin pärjäämistä ja puvuntakkia. Ovat nousukauden lapsia. Köyhät kyykkyyn, kun eivät selvästikään yritä tarpeeksi. Ensin on mediasta omaksuttu rivien välistä toitotettu ajatus, että vasemmistosta on aika ajanut ohi, jonka jälkeen kritiikittömästi ja halulla otetaan omiksi oikeiston ajatusvirheet. Toivottavasti järki ilmestyy joskus mukaan; jos ei nyt niin edes vähän vanhempana.

      Poista
    2. Siksi kun n 20-25 %:llä ihmisillä menee hyvin tai he kuvittelevat, että heillä voisi mennä (voittajien vankkurit).

      Poista
  9. Kykypuolue haukkasi kakkaa mutta niinhän tuo o muillakin - johtoon sattaa nousta ketä_tahansa, seminatseja.

    VastaaPoista
  10. Lapsia tässä yhteiskunnassa koko aikuisikänsä kasvattaneelta kansalaiselta kiitos kansalaiselle Jukka Kemppinen tästä asiallisesta vastineesta nuorisojärjestön lapsellisen varapuheenjohtajan rupiselle sammakolle jonka se lammikostaan maailmalle loikkimaan päästeli.

    Arkkipiispa kyllä väittää, että vain eliitti hallitsee vallan kielen: http://yle.fi/uutiset/arkkipiispa_makinen_vain_eliitti_hallitsee_vallan_kielen/6362665?origin=rss

    Hallitseeko se? Mitä kaikkea "vallan kieli" sisältää? Nämä julmetut sammakotkinko?

    Yleisen käsityksen mukaan kokoomus kokoomukselaisineen on eliittiä, vallan aatelia, puhdasrotuista ja kaikkien katastrofienkin jälkeen jäävää ihmisainesta jonka viitoittamaa tietä hyvinvointivaltiotkin säilyvät, vaikkapa nyt kiertämään umpiosäilöttyinä kapselikansalaisina tyhjäksi kaluttua, tuhkaksi palanutta maapalloa avaruusromujen seassa.

    Kokoomukselaisen aatesuunnan kansalaisilla on meiltä tavallisislta kansalaisilta salattua tietoa siitäkin, kuinka rajaton ja jatkuva kasvu onnistuu jo kaikkea täyteen kasvatetussa, kaikesta turhasta laitoja myöten pursuavassa astiassa jota maapalloksi on alettu joskus kutsumaan.

    Jarruja he eivät aatteensa menopelistä löydä millään tasolla sen enempää kuin mekään rupusakki tälle jatkuvalle kiimallemme joka laittaa meidät sikiämään ja täyttämään lisää tätä maanpäällistä helvettiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä monet osaavat pitää vehkeet housuissaan ja kun syntyvyyslukuja katsoo, niin kyllä "kiima" on laantunut ja globaalistikin laantumassa. Kokoomus ei ole vielä itsetarkastelua tehnyt.

      Poista
    2. . . . tuolla tavallahan on tavattu sanoa torakoista.

      Poista
    3. Ja Valto jatkaa vaan väestöräjähdyksestä puhumista. Nyt vuorossa kiima! Mikään ei muuta Valton maailmankatsomusta, kaikkein vähiten faktat. Surullista. Miten joku voikin olla noin pöljä...

      Poista
    4. Anonyymi, en nyt ihan käsitä, mitä tyrskähtelet maailmankatsomukseni muuttumattomuudesta, mutta ei väestöräjähdyksen tulkintakysymys ole minun keksintö. En tiedä sinun faktoistasi kun et niitä esitä, mutta käy katsomassa laskurin liikettä kuinka ihmispopulaatio sekunti sekunnilta kasvaa: http://jersey.uoregon.edu/vlab/population/Population.html

      Ei väestönkasvu mihinkään ole taantumassa. Parin vuosikymmenen sisällä ylitämme 9 miljardin rajan ja vasta sitten jonkun tutkimuksen mukaan voi suunta kääntyä, ja luultavasti aika kurjin menetelmin.

      Toisaalta olen itse jäävi arvostelemaan väestön liikakasvua koska liuta lapsia on itsenikin alta maailmaan siinnyt (;rikka rokassa).

      Poista
    5. > En tiedä sinun faktoistasi kun et niitä esitä, mutta käy katsomassa laskurin liikettä kuinka ihmispopulaatio sekunti sekunnilta kasvaa: http://jersey.uoregon.edu/vlab/population/Population.html

      > Ei väestönkasvu mihinkään ole taantumassa.

      Samaa sumutusta koko ajan. Sinulle on asia kerrottu jo monen monta kertaa, mutta aina syötät samaa vanhaa propagandaa. Väestönkasvu on alkanut talttua jo 1960-luvulla. Ja laitetaan taas kerran samat linkit:

      http://www.tiede.fi/blog/2009/12/21/vaestorajahdys-ei-ole-ongelma

      http://www.gapminder.org/ Jossa voi jokainen ihan itse nähdä, että kokonaishedelmällisyysluku on jo pitkään laskenut.

      Ihanko oikeasti odotit, että höpötyksesi menisi läpi, eikä kukaan huomaisi...

      Poista
    6. Anonjyymi, monenlaista hamilointiahan tähän maailmaan edelleenkin mahtuu, mutta ekologisen kestävyyden äärirajat ovat jo "avullamme" ylitetyt moninkertaisesti ollaanpa väestöräjähdyksestä mitä höpötysmieltä tahansa.

      Kun hetki sitten (v. 1960) ylitettiin 3 miljardin ihmisen raja, joka olisi ollut vielä siedettävä koko ihmispopulaatiolle maapallolla, on sen jälkeen voinut periaatteessa heittääkin pyyhkeen kehään, kuten se tuhlailevin väestönosa (1%) on tehnytkin, ja elää kuin viimeistä päivää.

      Ilmastonmuutos (jonka syyt >ihminen< tiedetään tarkkaan), maankamaran monttuistaminen ja myrkyttäminen mineraalien takia, sade- ja muiden metsien säälimättömät aukkohakkuut ja viljelyskelpoisen maa-alan kapeneminen autioitumisen, rakentamisen ja teiden alle ovat seurausta runsaslukuisuudestamme yksittäisenä, kaikelle persona lajina.

      Ei ole siis mitään väliä enää sillä, onko meitä 7 vai 30 miljardia.

      Olisihan tässä tietenkin ollut auringon kuolemaa odotellessa jokunen miljardi vuosi aikaa kaikella elollisella elää tätä (ehkä) ainoalaatuista elämää tässä "lähietäisyyden" maailmankaikkeudessa. Mutta jos ei syöppöä ihmistä, niin sitten joku yhtä hurja ahmattilaji olisi tilalle siunautunut. Kaikki on ollut hyvin pienestä kiinni kun sattumina sopassa ollaan aikojenalun meressä polskittu. Se vain, että meillä olisi nämä aivot joilla suuntaa voisi ohjailla, tekee tulevaisuudentuhosta mielipuolisen, skitsofreenisen suorastaan.

      Mutta s´what? Lajimme oli vain yksi kokeilu muiden kokeilujen joukossa ja jos olisimme sanomassa jälkeen päin, niin voisimme lausua "teimme sen ihan itse" (joudutetun itsemurhamme) jonka oheistuotteena (ikävintä asiassa) miljardit muut lajit köyhtyivät ja tuhoutuivat nekin ennen aikojaan pois.

      Poista
  11. Oikaiskaa jos olen väärässä, mutta minulla on semmoinen mielikuva, että toimeentulotukiasiakkaat eivät saa käytännössä lapsilisiä nykyäänkään, koska ne lasketaan perheelle tuloksi tukea määrättäessä. Yksinäinen henkilö tai lapseton pari saa enemmän tukea henkeä päälle kuin lapsiperhe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En asiaa tunne, mutta niinhän se yleensä tukiviidakossa menee. Kaikki tulo, myös toiset tuet, vähennetään aina ensin olemassaolevista tuista.

      Poista
  12. Mitenkähän vanhoillislestadiolaisuus vakaumuksena mahtuu kykypuolueeseen tämän jälkeen ehkäisykieltoineen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin tuntuvat puolueen kristitytkin suhtautuvan köyhien kyykyttämiseen. Miksi tuo olisi ongelma?

      Poista
    2. Suurperheeliset tuskin äänestäisivät puoluetta, joka esittäisi lapsilisien poistoa.

      Poista
  13. Käräjäsalin seinään kasvanut korva heilui tuskin sattumalta, tuomari huomasi ajattelevansa. Mikä viesti voi muukaan olla kuin merkki siitä, että joku tässä salissa valehtelee, tuomari päätteli ja samallla hämmästyi, kuinka nopeasti hän oli tottunut korvaan seinällä luonnollisena ja asiaan kuuluvana ilmiönä odottaen vain, milloin toiset salissa huomaisivat seinällä heiluvan korvan kun yhtäkkiä hänen puhelimensä värinä ilmoitti viestin tulleen. Sen täytyy olla siltä etsivältä, tuomari ajatteli. Kuningas on lähteny linnasta . Mutta viesti olikin Suomen pääministeriltä...
    ... jatkuu ....
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
  14. ...Poliittisesti Suomen pimeimmät voimat majailevat kokoomuspuolueen piirissä...

    Schubakin neroutta on voitava katsoa myös
    positiivisesta näkökulmasta, ettenkö jopa
    rohkenisi toivoa, että näiden kokoomustan
    poikasten soisin lisäävän kernaasti alttiutta
    suupalttisuuteen.

    €hkä noiden poikasten ulostutulot pitkässä
    juoksussa valottaisivat/varmistaisivat sitä
    jossakin taustalla epämääräisesti kalvavaa
    epäilystä Kokoomuksen salaisen sisäisimmän
    syöverin kätköissä lepattavasta perimästä;
    die Herrenrasse-liekistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tuo varmaankaan poliittisesti tarkoituksenmukainen lausunto ollut, mutta onhan se aina kiva, että äänestäjille puhutaan rehellisesti.

      Poista
  15. Asiaa puhut Kemppinen. Lueskelen tätä blogia Orotavan laaksossa, joka avautuu eteeni kuin kämmenellä, takana korkeat vuoret ja Teide kaikessa ylhäisyydessään. Ilma kuin silkkiä nyt- tosin muutamassa päivässa on tullut vettä lähes 100 milliä ja myrskynnyt rajusti. Ehkä parasta kaikkien kannalta on kompromissit joita puolueet joutuvat tekemään. Seuraava askel tulee olemaan ryhmäkurin poistuminen ja vähitellen puolueiden kuolema. Eduskunnassa istuisi vain kansan edustajia- ei kansanedustajia. Sen jälkeen, joskus tulevaisuudessa kansa korvaa edutajat kokonaan suorassa kansan vallassa, kun kaikilla on mahdollisuus ottaa kantaa hallituksen esityksiin tietokoneen välityksellä.

    Tapasin kerran isäsi Kullervon, se oli Kortesjärven Palojärven kesäleirillä, vuosi oli 1961. Istuimme piirissä nuotion ympärillä ja hän tarinoi meille. Aihetta en enää muista, mutta tunnelman hyvin.

    VastaaPoista
  16. Saul, Saul! Miksi minua vainoat! Pitihän minunkin käydä lukemassa Varapuheenjohtajan ajatuksia, ja kommentteja niihin.
    Selkäpiitä karmii vieläkin.
    Kun en tiedä Saul-poikasen etnistä taustaa, kuuluneeko seemiläisiin vai haamilaisiin kansoihin, vai onko mistään kotoisin, en tiedä kehtaako tässäkään muistella ja muistuttaa niistä ajoista,kun ihmisiä luokiteltiin tosissaan "elinkelpoisiin", "parempaan ainekseen" ja vaikka mihin.
    Ei ole poika-raukka ainakaan historiasta mitään oppinut.
    Tällaista saa lukea nykyisin ihan liian usein. Ennen internetiä kynnys laittaa muiden luettavaksi tekstiä oli paljon suurempi. Aikaa kului joskus paljonkin siitä kun sai viimeiset rivit kirjoitettua, löysi kirjekuoren ja siihen merkin, etsi postilaatikon ja tiputti hengentuotteensa sinne. Joskus työnsi kätensä luukusta niin syvälle kuin sai ja haroi laatikon sisältöä että jospa saisi kirjeensä tai korttinsa takaisin kun rupesi nolottamaan. Nyt Saul painaa enter-näppäintä...

    VastaaPoista
  17. Kuten on olemassa nakkeja ja talousnakkeja, on olemassa myös tiedettä ja taloustiedettä. Kokoomuslaisilla ja näin ollen myös Saul Schubakilla on perinteisesti ollut tiukka sidos jälkimmäiseen. Tuloksena luonnollisesti se, että Kokoomuksen talous läheni konkurssia (josta ruotsinkielinen säätiöraha pelasti) ja Kylterit tekivät konkurssin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti kukaan muu kuin Kokoomus ja hännystelijät eivät halua talousnakkeja.

      Poista
  18. "Jotkut perussuomalaiset sanovat: hoidetaan ensin omat köyhät. Tämä kokoomusnuori sanoo: jätetään omatkin köyhät hoitamatta."

    Virolainen jo 20 vuotta täysillä hallitseva ajattelumuoto on: hoidetaan ensin omat rikkaat, sitten vieraat rikkaat (Kreikka, Ruotsalaispankit ym), sitten ehkä vielä vieraat köyhäät ja sitten uudestaan omat rikkaat. Kaikki täällä herra Kemmpisen viitatut tyhmyydet on meillä täydessä kunniassa ja käytössä täkäläisen Kokoomuksen ansiosta

    VastaaPoista
  19. Lahjomaton Nessinen, polttaa vaikka Aapisen, Eljas Nessinen!
    Kamalia taulujakin vielä näytellään kunnon ihmisille. Till tidernapas har man levat.

    Luulin kokoomuslaisia suvaitsevaisiksi, en luule enää.
    Oppinut Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  20. Suomesta puuttuu todellinen oikeistopuolue. Tämä merkitsee, että kokoomuksen on pidettävä sisällään niin "sosiaalidemokraatteja", kuin todellisia oikeistolaisiakin. Se vaatii tietenkin puolueelta tarkkaa kieli keskellä suuta-politiikkaa.
    Hyvänä esimerkkinä kokoomuksen pakosta operoida "sameissa vesissä" olkoon vaikkapa jokseenkin oikeistolaisena voimansa päivinä pidetty Raimo Ilaskivi. Uudessa Suomen Kuvalehdessä hän varoittaa kuntapalvelujen ulkoistamisesta, käärien tosin mielipiteensä pumpuliin ja julkaisten sen vasta kuntavaalien jälkeen.
    Oikeistolaiset äänestävät kokoomusta paremman puutteessa, eikä puolueella ole ollut vaikeuksia heitä helmassaan pitää. Tämänkertainen alas sosiaalipolitiikka-hyökkäys - siitähän tässä lopulta kysymys on eikä narkkareista tai holisteista - voitiin torjua pontevasti, koska äänikatoa muihin puoleisiin ei tule. Tosin jonkin verran näyttäisi siltä, että kaikki vanhat kokoomuslaiset eivät enää "löydä itselleen puoluetta". Äänestysväsymystä näkyi myös kokoomuslaisilla alueilla, joskin aktiivisuus oli siellä edelleen korkeinta.
    Perussuomalaiset ovat maahanmuuttokysymyksissä oikeistolaisempia kuin kokoomus. Rohkenen tulkita näin, koska persut itse näkevät asian näin pitämällä vastustajanaan "vihervasemmistoa". Olikin mielenkiintoista havaita, ettei kokoomus nähnyt erityisempää tarvetta sanoutua nuorten puheenjohtajasta irti tämän esitettyä varsin halla-aholaisia mielipiteitä. Nyt vuoto oikealle oli tukittava. Ja katso Rydman valittiin valtuustoon varsin hyvällä äänipotilla.
    Visti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän Kokoomus on ihan oikea oikeistopuolue. Oikeistoa vain löytyy erilaisilla ajatusvirheillä:
      1) Fasistiset/elitistiset arvot. ("Köyhät kyykkyyn", jne) Joko rehellistä epäinhimillisyyttä, tai virheellinen kuvitelma, että luokkayhteiskunnassa tai arvojen ja aikojen koventuessa itse ollaan voiton puolella tai edes voittajien asemassa.
      2) Omaan napaan tuijottajat. ("Kaikki ovat kuin minä") Ajatellaan, oman menestymisen tarkoittavan kaikkien muidenkin voivan. Kuitenkaan kaikilla ei ole samoja lahjoja. Eikä se muutenkaan onnistu samanaikaisesti, koska se, että kaikki ovat miljonäärejä, vain tarkoittaa matalaa rahan arvoa.
      3) Tehokkuusajattelijat. ("Järjestelmän tehokkuus on kaikki kaikessa") Ei luoda ajatustakaan järjestelmän tarkoitukseen, joka on luonnollisessa ristiriidassa sen tehokkuuden kanssa. Julkishallinnon ei ole tarkoituskaan tuottaa voittoa vaan kokonaishyvinvointia.
      4) Yksityistäjät. ("Yksityistäminen laskee hintoja") Uskomus osaoptimoinnin toimivuudesta luo ajatusvirheen, että ketjun suorittavien tasojen pyrkiessä maksimoimaan voittoa, kokonaiskustannus väistämättä pienenee. Kuvitellaan myös aina eri tahojen laskutettavien työtehtävien ja niiden välisten suhteiden voivan tulla määritellyksi niin tarkasti, ettei väliin jää reaalimaailmassa rakoja. Kuvitellaan maksumuurin luovan parempaa ja paremmin liikkuvaa informaatiota.
      5) Kilpailu-uskovaiset. ("Kilpailu laskee hintoja") Ei ymmärretä markkinatalouden perusoletuksia täydellisistä (tai edes riittävistä) ostajan tiedosta ja myyjien kilpailusta. Ei ymmärretä yksityisten toimijoiden aina pyrkivän voiton maksimointiin tarvittaessa myös epärehellisin, poliittisin ja informaatiosodan keinoin. Ei ymmärretä yksityisen monopoliaseman olevan paras keino maksimoida voittoa ja siten tärkeä tavoite.

      Mitä muita löydätte?
      Kerää koko sarja!

      Poista
    2. Persut tulkitsevat "vihervasemmiston" vastustajakseen, koska tähän ryhmään tunnustautuvat ne kaikkein kritiikittömimmin kaikkea maahanmuuttoa kannattavat, jotka unohtavat syyn kansallisvaltioiden olemassa oloon. Nämä ihmiset löytyvät sieltä, koska Vihreiden kannattaminen on helppoa (sieltä löytyy melkein kaikille kaikkea kivaa) ja koska Vihreät olivat niin pitkään kaikkein muodikkain ja nuorekkain puolue. Lisäksi Vihreät lähtivät avoimesti haukkumaan ja vastustamaan persuja. Monissa integraatiokysymyksissä varmaan kuitenkin löytyisi puolueilta yhteisiä tavoitteita, jos vihanpito lopetettaisiin.

      Poista
    3. Onhan Kokoomuksella hyvä ideologia tai olisiko uskonto: kunhan vaan veroja alennetaan, kaikki onnistuu.

      Poista
  21. "Kokoomus ei ole kallistanut korvaansa Yhdysvaltain republikaanipuolueen äärioikeistolaisen siiven ajattelulle. Siellä kannatetaan kiihkeästi mahdollisuuksien tasa-arvoa (equality of opportunities)."

    Ei enää. Kuten ei Kokoomuskaan. Mikäli nyt yleensäkään kummatkaan näin joskus ajattelivat.
    Ei ainakaan tekojen perusteella.

    VastaaPoista
  22. Ilmeisesti on niin, että jokaiseen sukupolveen mahtuu ihmisiä, jotka toistavat samoja psyykkisiä ajatusmalleja kuin menneet sukupolvet. Se, mikä tämän varapuheenjohtajan tapauksessa on olennaista, on se, että koko ajatusvirhe viestii lähinnä tekijänsä täydellisestä vieraantuneisuudesta asioista, joista hän puhuu.

    On hieman erikoista, että samaan aikaan pitää epäsuotavana, että "ongelma-aines" saa lisääntymiseensä taloudellista tukea ja sanoo, että haluaa eroon eugeniikasta. Minulle ei heti aukea, mistä tässä on kyse.

    Kiitos taas kerran nasevasta blogahduksesta!

    VastaaPoista
  23. Lisää kokoomuslaista suvaitsevaisuutta:

    http://www.aamulehti.fi/Pirkanmaa/1194758701590/artikkeli/tunnettu+laakari+kohauttaa+juopot+ihmisroskat+vietava+keskustasta+saarelle+.html

    Kokoomus on ihmisystävällinen vastuunkantajapuolue.

    VastaaPoista
  24. Hyvin kirjoitat Jukka. Lisään kuitenkin tähän omana kommenttinani: "On järjenvastaista tukea heikomman aineksen lisääntymistä." todistelee varapuheenjohtaja ja on ehkä omalla kohdallaan oikeassa. Mutta sen toki olemme huomanneet vasta jälkeenpäin.

    VastaaPoista
  25. Lapsilisiä alettiin maksaa kokoomuslaisen Päiviö Hetemäen aloitteesta. Vuosien varrella on lapsilisäjärjestelmää arvosteltu siitä että se progressiivittömänä, suosii objektiivisesti varakkaita.
    Schubakin edustamat ajatukset olivat suosittuja aina viime vuosisadan puoleenväliin. Nyttemmin katsotaan komblikaatioräjähdys periaatteen kumoavan tuollaiset rodunjalostuskäsitykset ja manipulaatiot. Eikä lapsilisät kuten sanottu progressiivittömänä, lapsimäärän mukaisena tukena edes liity kuviteltuun epäsosiaalisen aineksen lisääntymisedelletyksien suosimiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaupallisten opintojen tuki aikaansaa näemmä liiankin ideologisia mielipiteitä. Kaikkea sitä Hankenilla oppii.

      Poista
  26. Jyrki Virolainen haastaa: "Vaikeampaa on sen sijaan ymmärtää tiettyjen kolumnistien ja blogistien intoa hyökätä kokoomusta ja "porvareita" vastaan. On provosoiduttu ja kunnolla, kun on pikkusen provosoitu!

    8. Esimerkiksi Jukka Kemppinen hyökkää täysillä kokoomusta vastaan kirjoituksessaan, joka on jo otsikoitu pahaentisesti sanalla "Kokoomus". Kemppinen antaa ymmärtää, että Schubakin möläytys vastaisi yks yhteen kokoomuksen todellista linjaa. Hm, aikaisemmin Kemppinen on hyökkäillyt usean kerran kiivaasti myös Björn Wahlroosin kirjoituksia ja kirjaa vastaan Hän kiivaili myös, kun KKO:n presidentti lausui muutaman vienon ja puoleksi arvostelevan sanan eduskunnan perustuslakivaliokunnan kannanotosta koskien yksityistä pysäköinninvalvontaa. "Koskelon on erottava", otsikoi Kemppinen ja sai kaikki iltapäivälehdet ja tv-kanavien mölsät ylistämään näyttävästi rohkean professorin purkausta: Professori vaatii KKO:n presidentin eroa!

    9. Suhteellisuuden taju on tuollaisista purkauksista todella kaukana. Kemppisen mukaan poliittisesti Suomen pimeimmät voimat majailevat kokoomuspuolueen piirissä, eivät esimerkiksi perussuomalaisten. Näin on JK:n mukaan valitettavasti ollut jo "vanhastaan". No, kaipa Kemppinen tuon asian sitten parhaiten tietää! Kemppisen mukaan ei riitä, että kokoomusnuoret ja koko puolue on irtisanoutunut Schubakin julkilausumasta. Mitähän kokoomuksen pitäisi vielä tehdä? Kemppinenhän voisi nostaa raastuvassa kanteen puolueen lakkauttamiseksi."

    http://jyrkivirolainen.blogspot.fi/2012/11/663-lapsellista-uhoa-lapsilisista.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kemppisen suhteellisuudentaju on ollut mainituissa tapauksissa oikein hyvä. Kun laillisuutta tai eettisyyttä luistatetaan hissukseen kyseenalaiseen suuntaan, on hyvä, että myös eliitistä joku nousee esiin. Onkin tärkeää olla valppaana juuri silloin, kun ilmiön ensi oireet, heikot signaalit, vasta ilmenevät. Älykön kuuluukin raivostua vaikka aamuyöstä.

      Poista
    2. Kaipa se Kemppinen pysäköintiasiassa ampui väärään maaliin, mutta ei sillä ole nyt puheena olevan blogikirjoituksen kanssa mitään tekemistä. Virolainen ampuu ylt'ympäri, kun hänellä ei ole pateviä argumentteja tässä asiassa tarpeeksi. Liekö ollenkaan, kun kommentteja lukee.

      Poista
    3. Pitikö nyt kumminkaan - jälleen kerran - mennä noin pahasti pelihousunsa repimään mitättömän asian takia?

      Poista
  27. Ad Omnia: katsoin siis asiakseni provosoitua Yle:n uutisen verkkokeskustelun luettuani. Sieltä tuli kovin paljon kannatjusta va<rapuheenjohtajalle lisäperusteluin.

    VastaaPoista
  28. Hyviä ihmisiä, tai sosiaalipornon helppoheikkejä. Oikein se "kauhea 30-luku mainittiin" stalinistessa mielessä.

    "Huonosta aineksesta", joka nauttii päätöikseen päihteitä. Ne maksaa yhteiskunta joko suoraan jakamalla tai erilaisin etuuksin kuten heidän asumisensakin. Ja lapset he jättävät hoitamatta. Mutta siitä huolimatta maksetaan heille lapsilisää omaan loisimiseensa.

    Mutta suurin synti näyttää oikeastaan olevan nimittely "huonoksi ainekseksi". Keksitään sitten parempia käsitteitä, jos se edistää todellista keskustelua tästä todellisesta sosiaalisesta, joka on maallemme kallista niin inhimillisesti kuin taloudellisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset


    1. Missä ne paremmat perheet olisivat ? Patriarkan tuoli on tyhjä,minkä Kansallisteatterin 140-vuotisjuhlanäytelmä näytti. Haaste on suurensuuren suuri jne.,on se kohdattava.Mutta kun nyt juhla, niin nostetaan malja vastuuulle ! Replikoidaan joutavia kun ulkokohtaista eletäänkin, minkä Juha Jokela ilmoittaa (uhka)rohkeudeksi puhua diibadaabaa nykynäytelmässään.

      Väliajan jälkeen nämä insinöörien ja demarien initaatiovoidellut kuitenkin, puhekoneiksikin oppineina, pusertavat infarkti silmissään raadollisia totuuksia elämänsä kulusta. Asiat avataan puheena eikä näyteltyinä tapahtumina, paitsi sattumuksina liukuvilla siirtolavoilla.
      Elämää ulkokuvina kaupungilta pannaan välillä viivastolle kuin inhimillisen geometriaksi. Ruutuja kuin kuvataiteessa kontruktivisteilla, ja puhtaita värejä, lavastetaan sosiaalisen kontruktöörien pelilaudaksi. Näytellään energiapolitiikan pelastustien viivoittamista ulkopuhkuisella tarmolla -itsetärkeyden varjelemiseksi.

      Se shakin ruutukieli ja toimijasortit torni,ratsu… esitetään alan ikiaikaisella numero-kirjain koodikielellä, joka hallitaan ja johon älyn korkeaan sfääriin Jokelakin Tampereen lyseossa oltiin innostettu.
      Pitkälti näytelmän avaimet ovat, kerrankin, ohjelmalehtisessä jos muutoin jäisi tajuamatta. Mutta ilman se on kiva pähkinä avata jos antaa mielensä liikkua. (Ja olisi tullut ladattua.)

      Lapsiasiaa on implisiittisesti rutosti. Tutkijaensisynnyttäjä iässä 35 v. Tyttölapsilla on nimensä, poika on vain Poika. Lapset esitellään shakkilaudalle kiinnitettyinä. Kun parempien demarisivistyneiden elonpiiri on tätä kuristumaa, ja teatterin jälkeisen
      illallisravintolan/pizzerian nuori naistarjoilija tatuoitu, niin sadomasokistisellä hekumalla varron teatterin seuraavaa tekojuhlaa 141-v. ,tyynysotaani.

      Upeata että ovat nämä taitelijat, ja pusertavat tätä innoitetta kauhistavan tyhjyytemme edessä -tai antavat luvan kohauttaa hartioilta koko salaviisaan piikittelynsä. Mutta miten tämä demaripetos pääsi käymään, paitsi että jätkät eivät tajunneet loikkia shakkiruutugeometrian hallitsemis-itseihailustaan ulos panemistakin kiehtovampaan kultturiseen elämään. Kuinka säälittävänä ja kaluttuna luuna Jokela antaakaan Wallsvaaran huokaista "olisinpa kirjoittanut". Siitä runosta tosin tuli pirun hyvä paljastus. -Kuinkahan pitkään salit täyttyvät älyköiden käsitetaiteellisiin performasseihin ja installaatioihin, nytkin esitys+ohjelmateksti.

      Kokokamala tuli kristinuskon operationaalistamisesta sossukansanvallaksi. Mutta mistä tämä demaritodellisuus putkahti? Kiukusta yläluokan ruumiillista isompikokoisuutta, parempinäköisyyttä vastaan ; alhaison havahtumisesta teknikoiden ja haavureiden lupaaman utopian edestä vaikka itsemurhaterroristeiksi. Nyt taas peruutetaan takaisin ihmiskunnan ikirasismiin.

      Katutaide siitä Helsingissä kirkuu. Katso aasialaisia keskellämme, oikeasti kontra uskoteltuina. Reputa tabufiktio-kirkolliskokous/opetushallitus oppikirjat. Nuorpj. Schubakille todellisuus irvistää. Kunnolliset puurtavat velat niskassa verot kintuissa, kun taas jengijulmuuteen hyljätyt ja osallistuvat palkitaan oppineiston virastoissa. Asuntopolitiikka on törkeää, ja nimenomaan politiikkaa, ei taloutta. Kai se panee mieltänsä purkamaan. Pian hän kyllä oppii vuora-asuntosijoittajaksi, ja hoitosuhteen kroonistajaksi tai muuksi hienostuneeksi. Ihan karismaattiseksi, Patriarkaksi.
      Jukka Sjöstedt

      Poista
    2. *Nousee seisomaan ja aploderaa*
      Encore!

      Poista
    3. Loiset saa pois helposti. Kaikki, joiden tulot jää alle 40 000 vuodessa "lähetätään saarelle", tai "koilliseen ilman kirjeen kirjoittamisoikeutta". Niinkö?

      Poista
  29. Näemmekö nyt syntyvän uuden yksikön:
    Kokoomuksen Suisto-osasto

    MrrKAT

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syntyvän? Monet köyhäthän hölmöinä jo äänestävät Kokooomusta!

      Poista
  30. Herra Kemppinen on sivistyneen tuohtunut, sen huomaa hartaasta herroittelusta.

    Ilokseni täällä aika moni säilytti viileän harkintansa, eikä liittynyt pyhässä kiihkossaan lynkkajien joukkoon. Schubak on toki sakinhivutuksen ansainnut, mutta ottakaa nyt huomioon, että hän on nuori opiskelija, joka ehkä nyt ensi kertaa ajattelee asioita omin päin ja oikein pitkälle - vahingossa liian pitkälle.

    Mutta ennen kuin lynkataan tämä schuupaltti joukolla, saanen esittää puolustavia seikkoja:

    Kumpi teille on tärkeämpää, lapsen oikeus vai vanhempien oikeus?

    Kumpi teille on tärkeämpää, lapsen oikeus onnelliseen lapsuuteen vai vanhempien oikeus tehdä lapsia milloin huvittaa, missä kunnossa huvittaa ja millaisiin olosuhteisiin huvittaa?

    Nämä ovat moraalisia kysymyksiä, eikä niihin ole helppoja vastauksia. Schubak yritti ja perseelleen meni. Kertokaa te, paremmat ihmiset, miten asia on. Meneekö vanhempien oikeus todella lapsen oikeuden edelle, aina ja ikuisesti?





    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapsa, kysymyksesi ovat mielivaltaisia ja asiaan kuulumattomia. Mikä sinulle on tärkeintä, vanhimmaisen, keskimmäisen vai nuorimman lapsen oikeus?

      Poista
    2. En minä vielä ole omaa ajattelua havainnut. Liekö mikroskoopissa heikko teho?

      Poista
    3. Schubak toimii politiikassa. Politiikan toimijoita arvostellaan sekä heidän toimiessa väärin että heidän tehdessä virheen. Ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä. On samantekevää kumpi nyt tapahtui. Säännöt ovat muillekin samat.

      Toleranssit vain ovat kovin erilaiset. Persuille sataa paskaa niskaan jo siitä, että he ovat rumia tai epätyylikkäitä tai kirjoittavat satiirisen blogikirjoituksen, jota tahallaan väärinymmärretään. Kokoomuslaisen esittäessä ääripoliittisen kannanoton, sitä kuitenkin pitäisi ymmärtää? Se siitä tasa-arvosta.

      Tuo pohdinta on hyvää ja kunniakasta, mutta, kuten muissakin ihmisoikeusasioissa, voittajaa ei voida yleisessä tapauksessa pätevästi valita. Lisäksi politiikassa toimivan pitäisi ymmärtää, että mikäli tuota pohdintaa tekee, sitä ei pitäisi tehdä median edessä eikä noin suurta ymmärtämättömyyttä osoittaen. On toki mahdollista, ettei syvempi pohdinta kyseiseltä henkilöltä luonnistu. Tällöin lynkkaus on valitettavasti aseman johdosta täysin ansaittua.

      Poista
    4. Pitkät ovat sillat yllä Suomenlahdensunnuntaina, 04 marraskuuta, 2012

      Ei tuo mielestäni ollut lainkaan asiaan kuulumaton.

      Olkootkin, että Schuupaltin pseudotaloustieteellinen perusajatus on hassu ja päin honkia (lapsilisät kannustavat lastentekoon, pyh), se toinen puoli lausetta on ihan validi kysymys: onko vanhempien oikeus lapsiinsa lasten oikeutta vanhempiinsa tärkeämpää?

      Toisin sanoen, kun vanhempiaan ei voi valita, tulisiko olla yhteiskunnan asia koittaa varmistaa lapselle paras mahdollinen lapsuus? Ei nyt niinkään materialistiselta kannalta, mutta lapsuuden vakauden ja turvallisuuden kannalta.

      Vaikka schuupaltin teesi onkin päin honkia, kyllähän hän koitti viestiä, että yhteiskunnan tulisi jotenkin varmistaa syntyville lapsille parhaat mahdolliset edellytykset. Itse toki näen, että osa näitä edellytyksiä on juuri lapsilisät.

      Poista
    5. "...hän on nuori opiskelija, joka ehkä nyt ensi kertaa ajattelee asioita omin päin"

      En näe omin päin ajattelua tässä. Pikemminkin gruppenführer S.S:n aivoitukset tuovat mieleeni eristyskammiossa kasvatetun ihmisen joka saa kaiken tietonsa ulkomaailmasta amerikkalaisista poliittisista blogeista ja uskonee tosissaan Ayn Randin olleen jotain muuta kuin mielenvikainen kassi-Alma.

      Poista
    6. Jukka, kuten tuossa jo todettiinkin, niin kysymykseni eivät olleet mitenkään mielivaltaisia saati asiaan kuulumattomia, vaan nimenomaan Schubakin itse samassa yhteydessä esittämiä perusteluja hölmölle lapsilisä-ehdotukselleen.

      On älyllistä epärehellisyyttä takertua vain tyhmään johtopäätökseen, eikä katsoa lainkaan mistä tekijöistä tuohon päätelmään on tultu.

      Itse en samoista lähtökohdista katsoen ymmärrä lainkaan Schubakin päätelmää lapsilisistä. Minusta se on täysin virheellinen. Mutta ne taustalla olevat seikat ovat erittäin tärkeitä ja ajankohtaisia.

      (Sen sijaan oma kysymyksesi lasten ikäjärjestyksestä oli yksiselitteisesti typerä. Et tainnut edes ymmärtää mitä kysyin?)

      Poista
  31. Varmuuden vuoksi vakuutan, vaikka kyllähän jokainen ajattelu- ja lukutaitoinen sen muutenkin ymmärtää, etten ole samaa mieltä kuin Schubak. Mutta on reilua yrittää edes ymmärtää, mitä hän mahdollisesti tarkoitti.

    Sitä paitsi viherguru Pentti Linkola on julkisesti esittänyt tuhat kertaa julmempia ja typerämpiä mielipiteitä, eikä Herra Kemppinen silti ole nimitellyt häntä Herra Linkolaksi - eivätkä kunnon ihmiset vaatineet häntä kivitettäväksi. Onko tämä kaikkien vihapuhujien messias niin (kylä)hullu, ettei häntä tarvitse ottaa vakavasti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linkola on älykkö-teoreetikko, joka vie analyysinsä äärimmilleen ja omalla esimerkillään näyttää että on vakavissaan, mutta hyväksyy olevansa vain punainen huutomerkki marginaalissa. Juuri tällaista avointa ja rehellistä analyysiä ääriaatteista tarvitaan. Aivan eri asia ovat puoluekoneistoihin piiloutuneet, naamiopuvussa n-aatettaan peitellen mutta systemaattisesti eteenpäin vievät aktiivit.

      Poista
    2. Tapsa

      Ei mitään armoa tällaisille ulostuloille. Kaapin paikka on näytettävä heti rajattomasti kasvaneille kakaroille, ja varsinkin politiikkaan pyrkineille, ja sitä kautta tiettyjä vallanhaaveita omaaville.

      Mieluummin sen yhden mielipiteet "lynkataan" (miestähän ei ollakaan lynkkaamassa) kuin että vähän ajan päästä talutetaan "heikompiaineisia" piikkilankojen sisälle ja kaasutettaviksi.

      Linkola ei tähän sovi vertailukohdaksi, sillä hänellä on sellaistakin sanottavaa luonnon puolesta, jota olisi kuunneltava. Eikä hän ole vaatimassa omalle lajillemme elintilaa, vaan muullekin luonnolle jonka osa joskus olemme olleet. Nythän heilumme täällä teknosfäärissä ominemme ja kuvittelemme vain, että luonto on meidät unohtanut ja saman voimme tehdä itse sille; nyysimme vain sen rikkaudet omiin kitoihimme ja joutokamppeiden rakenteluun.

      Poista
    3. Kaima on oikeassa. Katuojassa yksin natsimerkkiä näyttävä, vaikka olisikin tosissaan, on eri asia kuin natsimerkkiä näyttävä puoluepamppu, vaikka tämäkin olisi siinä asiassa yksin. Asemalla on merkitystä. Puoluetoimintaan osallistuva pyrkii aktiivisesti muuttamaan yhteiskuntaa ja toimimaan jonkin asian hyväksi. Niinpä nyt ihmetyttää, miksei Schubakia olla potkimassa pois, jos hän on aatteineen kerran niin yksin.

      Poista
    4. Schubakin asenne oli ylimielien, hänen ilmauksensa "heikompi aines" oli typerä, hänen ehdotuksensa lapsilisistä oli älytön - miten noista lähtökohdista sellaiseen edes päätyy, en ymmärrä.

      Mutta hänen peruskysymyksensä siitä, meneekö moniongelmaisten vanhempien oikeus tehdä rajattomasti lapsia, joista he eivät kykene huolehtimaan, ja joiden ennuste on huono, edelle lapsen oikeudesta onnelliseen elämään.

      Siihen haluaisin vastauksia, enkä siihen, onko tämä nuori jutsku ehkä natsi ja ovatko muutkin kokkarit sitten natseja ja miten tämän epäsikiön suu parhaiten tukittaisiin ja miten häntä eniten halveksittaisiin.

      Poista
  32. http://actuspurunen.blogspot.fi/2012/11/meidan-edustamamme-arvot-voittivat.html

    VastaaPoista
  33. Natsikysymys on ongelmallinen. Natsien tapaan ajattelevia on piiloutuneina puolueisiin, kun omaa puoluetta ei heille voi antaa. Avoin n-propaganda vaikeina aikoina olisi bensaa liekkeihin. Suoraselkäistä oli vatapuheenjohtajalta karvansa paljastaa. Kuka uskaltaa seuraavana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin. Arkaluontoista ajatusmaailmaa voi verhota monenlaisiin vaatteisiin. Siellä se uinuu, mustan tulppaanin sipuli maaliskuisessa hangessa.

      Poista
    2. Implisiittisestihän koko puolue on sen tehnyt, koska ei ole Schubakia tuominnut, mutta ei taida selkärankaa niin paljoa löytyä, että kunnolla tunnustaisivat.

      Poista
    3. Antaaka anteeksi. Ihminenhän on jo syntyään aika natsi. Toiset toivottavsti "sivistysvät" siitä jonkin verran poispäin, eivätkä anna aggressioittensa johdattaa.

      Poista
    4. On jo uskaltanut. Muuan Aleksi Toivanen, http://aleksitolvanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi ehdottaa, että KAIKKI sosiaalituet poistetaan. Siinäpä meillä reipas ja suoraselkäinen kokoomusnuori.

      Poista
  34. Henake Schubak joutui elämään Ajan Suunnan vuosina ja kuulemaan pojanpoikansa kaltaisia ajatuksia sinimustilta tahoilta. Heikompien tuhoaminen oli natsismin periaate. Juutalaiseen perinteeseen on sitä vastoin kuulunut elämän kunnioitus ja huolenpito jokaisesta, vauvasta vaariin, myös heikoista ja parantumattomasti sairaista. Tuo perinne lienee eräs syy juutalaisten vahvuuteen lääkäreinä ja psykologeina. Köyhien juutalaisten kymmenpäisistä lapsikatraista varttui ihmiskunnan historian suurimpia neroja ja hyväntekijöitä, kun jokaisesta pyrittiin pitämään huolta ja opiskeluun ja sivistykseen panostettiin mahdollisimman paljon.

    VastaaPoista
  35. On väärin leimata Kokoomusta yhden nuoren ajattelemattoman Facebook-letkautuksen takia .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta sinänsä - mutta hän toisti sen kokoomusnuorten varapuheenjohtajan asemassaan televisiossa seuraavana iltana ja sai verkkokeskustelussa kannatusta.

      Poista
    2. "Totta sinänsä - mutta..."

      Kokoomuksen leimaaminen on siis Kemppisestä asianmukaista?

      Poista
    3. Kutakin "leimataan" vuorollaan. Ei Kokoomus monoliitti, eivätkä muutkaan puoleet tai aatesuunnat.

      Poista
  36. "Oikaiskaa jos olen väärässä, mutta minulla on semmoinen mielikuva, että toimeentulotukiasiakkaat eivät saa käytännössä lapsilisiä nykyäänkään, koska ne lasketaan perheelle tuloksi tukea määrättäessä."

    Olet ihan oikeassa. Eli tämä kokoomusnuorten varapuheenjohtaja ei edes tiedä mistä puhuu. Nämä viitatut narkkariäidit ovat juurikin näitä toimeentulotukiasiakkaita jotka eivät hyödy mitään lapsilisistä. Noh, eipä tuo ollut ensimmäinen kerta kun poliitikko on täysin metsässä mitä tulee köyhimpien kansalaisten "etuuksiin" ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa hyvä ja tarpeellinen kommentti

      Poista
    2. Kesällä tapasin kaverin joka kertoi saavansa ja elävänsä Kelan työmarkkinatuella. Olin sen verran tyhmä, että tokaisin tuen olevan verotonta. Muistelin vaalikeskusteluja, joissa useampikin poliitikko mainitsi ettei pienituloisilta peritä veroja lainkaan. Ainakin Mauri Pekkarinen ja Jyrki Katainen näin mainitsivat.

      Yllätykseni oli melkoinen kaverin kertoessa saavansa työmarkkinatukea 627 euroa kuukaudessa, josta verojen jälkeen käteen jää 501 euroa.

      Nyt ihmettelenkin keitä nämä verottomasti tienaavat pienituloiset oikein ovat.

      Poista
    3. Ihmetelkää ihan kaikessa rauhassa..Ei hän nälkään Suomessa kuole.

      Poista
    4. Lähinnä ihmettelin poliitikkojen tietämättömyyttä.

      Poista
  37. Myös Snellman jätti köyhät kuolemaan nälkään.

    Jälkimaailma seiso täällä omalla pohjalla äläkä luota vieraan apuun. Sillä tiellä tulee karhu vastaan.

    VastaaPoista
  38. Täällä heilutellaan n- eli natsikorttia. Mutta koska se on niin ryvettynyt, niin ehdotan että eugeniikasta puhuttaessa sen sijasta käytettäisiin r- eli ruotsikorttia. Hehän olivat eugeniikan edelläkävijöitä vain lyhyt ihmisikä sitten.

    Ihmettelen ihan oikeasti nuoren hankenilaisen aikaan saamaa kiihkoa. Jokainen meistä, oletan, tietää minkälaista soopaa hyvinvoiva pikkuporvaristo (puoluekannasta riippumatta) suoltaa yksityisesti. Lasten kärsimyksiä katsova voi puuskahtaa muijalleen/ukolleen, että narkkarit pitäisi perkele sterilisoida - mutta ei medialle.

    Schubak puhui typeriä, so what. Parempi puhua typeriä kuin tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Ihmettelen ihan oikeasti nuoren hankenilaisen aikaan saamaa kiihkoa. Jokainen meistä, oletan, tietää minkälaista soopaa hyvinvoiva pikkuporvaristo (puoluekannasta riippumatta) suoltaa yksityisesti."

      Ja sekö tekee siitä hyväksyttävää? Ajat ovat taas sellaiset, että nuo kuvittelevat itsestään liikoja. Silloin keittää muilta yli.
      Ja kuten sanoit, parempi että puhutaan kuin tehdään.

      Poista
  39. Kyllä Setä olisi nyt anteeksipyynnön velkaa kokoomukselle, eikös isä-Kemppimenkin ollut kokoomuslaisia?

    VastaaPoista

  40. ...ja miksiköhän äänestäjät vieraantuvat näistä neroista ??

    Tälle pösilölle tuomioksi
    kölin alta vetoa, siksi kunnes, siksi kunnes...
    Palataan asiaan, sanotaanko vaikka, 70v kuluttua.

    VastaaPoista
  41. "Poliittisesti Suomen pimeimmät voimat majailevat kokoomuspuolueen piirissä, eivät esimerkiksi perussuomalaisten. Näin on valitettavasti ollut vanhastaan."

    Nyt loppui kyllä Kemppisen blogin seuraaminen. Olen pitänyt sinua järkevänä miehenä. mutta tämä väite ei kyllä kestä kriittistä tarkastelua, jos miettii vaikka jo pelkästään sitä, miten vasemmalle kallellaan Suomi on perinteisesti ollut. Täällä äärivasemmisto on kyllä ollut suurempi uhka kuin äärioikeisto. Ihan uskomattomia ylilyöntejä yhden typerän sammakon vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisi olla opettavaista seurata muitakin blogeja, kuin niitä, jotka vain ja aina vahvistavat lukijansa ajatuksia.

      Poista
    2. Olisi ollut opettavaista sinunkin seurata sisällisotaa vähän lähempää.

      Poista
  42. "näitä toimeentulotukiasiakkaita jotka eivät hyödy mitään lapsilisistä."

    Olipa outo ja väärä kommentti. Lapsilisä mahdollisine korotuksineen on sosiaalietuus ja tulonsiirto, joka perustuu lapsen huoltajuuteen ja lapsen asumiseen tämän luona.

    Mutta miksi ihmeessä tämä pitäisi hyväksyä silloin, kun vanhempi ei täytä huolto-, hoito- ja kasvatusvelvollisuuttaan.

    Tämäkö natsismia, kokoomukselaisuutta, antisemitismiä, iikollilaisuutta tai vain sosiaalisen omantunnon puutetta.

    Kumma ajatus, että lapsilisä ei olekaan etuus, koska se huomioidaan tulona toisen etuuden määrään vaikuttavana. Aivan akateemisetko väittävät sellaista. Kansaneläkettäkin alentavat muut tulot, etuudet. Vai eipä taida tämä osunut "hyvien ihmisten" kohdalle.

    VastaaPoista
  43. Arvoisa isänsä poika. Se ottaa aikansa. Vittuile, kuten Yle kertoo mielentilan sanan olevan ja saat palautetta. Jos voisin, niin antaisin tikkarin. Koskaan en vaikka minä ollut kuullut kirjoituksesi nuoresta miekkosesta ja tuskin luen jatkossa. Edustaa itseään yksilönä. Blogia olen seurannut; kiintoisaa aina ajoittain.

    Isien pahat teot pitää muistaa ja historiaa tuntea. Jos "poliittisesti pimeimmät voimat" ovat mielestäsi vain oikeistolais vaikutteisia, nyt ja historiassa; pyytäisin sivistämään lukijoita. Vittuile tositarkoituksella! Ehkä joku voisi ymmärtää Kemppisten arvomaailmaa paremmin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääriliikkeissähän niitä "pimeimpiä voimia" taitaa eniten olla. Kokoomus ei monen harmiksi ole pitkään aikaan ollut "ääripuolue".

      Poista
    2. Ihan riittävän pimeätä porukkaa Kokoomuksessa nytkin jo on.

      Poista
  44. Miten nyt pitäisi suhtautua siihen, että kaikkein pienituloisimmilla naisilla on muita naisia laajempi oikeus aborttiin? Saisinko eettistä opastusta kannan määrittelyyn?

    VastaaPoista
  45. Kyllä sedän omassa IT-maailmassa on paljon rauhallisempaa, miksi piti tulla siltä ulos pahaan maailmaan!

    VastaaPoista
  46. http://www.facebook.com/alfrehn/posts/10151307765146337?comment_id=26152565&ref=notif&notif_t=like

    VastaaPoista
  47. Alf Rehn sivusi asiaa http://www.facebook.com/alfrehn/posts/10151307765146337?comment_id=26152565&ref=notif&notif_t=like

    VastaaPoista
  48. Luin pitkästä aikaa Kemppisen palstaa, josta olen aina pitänyt. Pidän edelleenkin, mutta olen viime aikoina tarkoituksella sivuuttanut sitä, koska sen lukeminen vie liikaa aikaa. Hänen tekstinsä on todella hyvää!
    Tälä kertaa onnettoman (hölmön)kokoomusnuoren törmäily on saanut niin paljon palstatilaa, että sen kommentointi tuntuu tarpeettomalta. Olen itse vanha mies,joka uskoo konsensukseen ja tunnustaa sen sopivuuden ja ansiot Suomen taloudellisessa ja poliittisessa kehityksessä.
    Vaalien tulos ei ollut suuri yllätys, sillä Soinin puhujalahjat vievät helposti mukanaan. Vahinko ei ehkä sittenkään ole suuri, kun persuille tulevat (kunnallis)elämän realiteetit todella esiin.
    Nimetön

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun vielä saisi Kokoomuksen tunnustamaan realiteettejä..
      Persuthan ovat periaatteessa harmittomia - he eivät köyhiä näännyttäisi.

      Poista
  49. "Kumma ajatus, että lapsilisä ei olekaan etuus, koska se huomioidaan tulona toisen etuuden määrään vaikuttavana."

    No eihän se ole mikään etu silloin jos se annetaan täysimääräisenä ja viedään täysimääräisenä pois. Työssäkäyvälle se on etu mutta pienituloisimmille se on nollapeliä. Tästähän on ollut paljonkin puhetta jo aiemminkin.

    VastaaPoista
  50. Samasta teemasta on ajatuksia lausuneet kaksi väinötannerilasta berliiniläistä demaria. Heitäkin kivitettiin, vaikka heillä on oikea puoluetausta sekä omia empiirisiä havaintoja.
    http://de.wikipedia.org/wiki/Heinz_Buschkowsky
    Kindergeld [Bearbeiten]
    Seit mehreren Jahren kritisiert Buschkowsky die bundesdeutsche Familien- und Bildungspolitik, die er strukturpolitisch für völlig verfehlt hält und daher hier einen „Paradigmenwechsel“ fordert.[22] In diesem Zusammenhang spricht er häufig das Kindergeld an, da er es zum großen Teil für ineffizient eingesetzt hält. Anstelle von Transferleistungen – etwa durch Auszahlung von Kindergeld – sollte mehr davon als Sach- und Dienstleistungen in die vorschulische Erziehung und in die Bildungsinfrastruktur investiert werden. Geldleistungen würden oft sachfremd ausgegeben. Seit 2009 schlägt er zudem eine Halbierung des Gesamtbudgets für Kindergeld (35 Milliarden Euro) zugunsten von tiefgreifenden Verbesserungen im primären und sekundären Bildungsbereich vor.
    Das Kindergeld empfiehlt er überdies als ein Mittel zur sozialen Disziplinierung von notorischen Schulschwänzern: „Kommt zum Beispiel das Kind nicht in die Schule, kommt auch kein Kindergeld auf das Konto.“[23][24]


    http://de.wikipedia.org/wiki/Deutschland_schafft_sich_ab

    EVA:n Matti Apunen, joka downshiftasi itsensä Aamulehden päätoimittajan paikalta Max Jacobsonin suojatyöpaikkaan, voisi yrittää ostaa Sarrazinin kirjan oikeudet sekä kääntää kirjan. Sitten olisi aika lopettaa EVA, kun ei tuota kommunistista Neuvostoliittoa ole enää olemassa.

    Sarrazinin kirjassa, lasten suusta kuulee totuuden. Minusta tulee isona HartzIV eli suomeksi, muista tulee isona Toimeentukiluukku.

    VastaaPoista
  51. Toista etuutta ei ole toki pakko hakea

    VastaaPoista
  52. Siis Esko Ahon porvarihallitus keksi leikata lapsilisät pois pienituloisimmilta v-94. Sitä ennen kaikkein köyhimmätkin saivat ne täysimääräisinä. Tämä on fakta. Lukekaa oheiset linkit.

    http://yle.fi/uutiset/lapsilisat_leikkaantuvat_kaikkein_koyhimmilta_lapsiperheilta/5314749

    http://yle.fi/uutiset/demari_sdp_haluaa_toimeentulotukiperheille_lapsilisat/5311382

    VastaaPoista
  53. Ajatusmaailmaa voi jatkaa: "ei pidä opiskella/asua/sairastaa, jos ei ole varaa"

    VastaaPoista
  54. "Mitäs synnyit köyhään perheeseen" tjsp. Tämä on sitä todellista luokkasotaa.
    Kokkarinuoret ovat hakeneet oppia suoraan pimeyden ytimestä, Ameriikan Yhdysvaltain Republikaanisesta Puolueesta. Thatcher taisi sanoa ettei ole olemassa yhteiskuntaa, vain yksilöitä. Kokoomuksen sekopäisempi siipi haluaisi toteuttaa tätä maksimia. Järkevämmät yksilöt tajuavat että liian avoin meuhkaaminen ideologisesta linjasta romuttaa kannatuksen. Järkevimmät eivät mokomaa linjaa edes kannata, koska ymmärtävät ihmiseläimen luontoa paremmin kuin idologisesti autistiset libertaarit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän tässä niin hassua onkin, että libertaarit tapettaisiin ensimmäisinä heidän utopiassaan.

      Poista
  55. Lievästi kyynikkona sanoisin, oletteko pitkään aikaan havainneet parempaa ilmaista mainoskampajaa. Kuka olisi kaksi päivää sitten tiennyt, kuka on joku Shubak, nyt sen osaa joku jo kirjoittaakin oikein.En kuitenkaan minä.
    Uuden Suomen blogeillakaan ei juuri muusta puhuta.
    Seuraavissa eduskuntavaaleissa, kunhan ao. herra ymmärtää pitää vähän sordiinoa, nyt kylvetty mainos tuottaa varmaankin ihan hyvän sadon.

    VastaaPoista
  56. MIksi hillun siellä sun täällä jonkun nuorisoporvarin koppavien & löysien puheiden takia, kun itse olen lähinnä tannerilainen realistidemari?

    No siksi, kun se itse asia on tärkeä: onko todellakin niin, että yhteiskunnassamme alko- ja huumeriippuvaisella ihmisellä on oikeus tahallaan vammauttaa syntymätöntä lastaan ilman, että kukaan ei voi mitään? Häntähän ei voida eikä haluta määrätä pakkohoitoon edes raskauden ajaksi.

    Tämä on minusta vaan niin tyrmistyttävää.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapsa

      Sen takia se ei ole mahdollista koska porteille, joista ihmiset tässä yhteiskunnassa mikä minnekin tulee ja menee ei voida asettaa henkilöä joka silmämääräisesti arvioi, kuka mihinkin kelpaa.

      Sikiämiskelvottomille, kehitysvammaisille ja mielisairaille (ja siinä sivussa muille epäilyttäville) tehtiin muutamia kymmeniä vuosia sitten vielä kuohitsemisia, mutta oliko se oikein? Vastauksen varmaan tiedämme nyt.

      Neuvoloissa annetaan ohjeita minkä siellä kykenevät, huumeriippuvaiset eivät sinne mene olivatpa raskaana tahi ei. Lääkäriresurssit taas ovat niin alas ajetut, ettei sieltä ainakaan apua näihin ongelmiin tule vaikka joku haluaisikin kun tavallisiinkin vaivoihin saa apua jonottaa viikkotolkulla.

      Poliisi tekee vain sen, mikä sen hommiin kuuluu: korjaa kaduilta liikaa nauttineet ja rikolliset jos kerkiää liikenteenvalvonnalta jossa sentään pitäisi järki-ihmisten olla liikkeellä.

      Mikään yhteiskuntajärjestelmä (paitsi Pohjois-Korean kaltaiset) ei huume- tai alkoholiriippuvaisuuksiin millään tasolla kykene tarttumaan kokonaisvaltaisesti niin kauan, kuin huumeita on kaupan ja koukkuuntarttujoita -maksajia- riittää. Ja viinaahan myydään ihan valtion toimesta, että siinä sitä sitten vasemman ja oikean käden roolia saa miettiä...

      Poista
    2. Jos Schubak olisi tosissaan kiinnostunut noista lapsista, hän olisi kovaan ääneen kaksinkertaistamassa kaikkia sosiaalipuolen määrärahoja.

      Poista
  57. Arvelisin että kokoomusnuorten aivopierut ovat eräänlainen oikeistoaallon viimeinen loiskahdus. Näyttää näet siltä että suuressa maailmassa huudetaan jo apuun jopa Karl Marxia (tietyin varauksin).

    Reaalisosialismin romahduksen jälkeen uumoilin kiihkokapitalisteille käyvän vielä ohraisesti. Olin oikeassa. Mutta miten tästä sitten eteenpäin?

    VastaaPoista