Sivun näyttöjä yhteensä

4. marraskuuta 2012

Hurskaasti





”Pimeät voimat” eilisessä kirjoituksessa oli aikoinaan tuttu sanonta. Se tarkoitti minunkin kynässäni näkymätöntä, vaarallista tai vastenmielistä osajoukkoa. ”Pimeitä voimia vastaan” kirjoitti myös muistamani lempeä kommunisti ja kauniimman sukupuolen harras ihailija Atos Wirtanen.

Siten en olisi keksinyt sanoa Suomen Kommunistista Puoluetta pimeän voimien edustajaksi, koska suurehkon osan olemassaoloaikaansa (en jaksa pitää näitä nykyisiä nimenkäyttäjiä oikeina perillisinä) nämä ovat julistaneet pyrkimyksiään aika suoraan. Tämä koskee muun muassa taistolaisia, joita on kuulemma julkisesti listattukin. (Satun tietämään, että esimerkiksi Kulttuurityöntekijöiden lyhytaikaisista jäsenistä osa oli jokseenkin viattomia turisteja, osa ei.)

Kansallinen Kokoomus ei minusta puolueena ole pimeiden voimien edustaja. Kuten joku aivan oikein muisteli, isävainajani kantoi ylpeänä Kokoomuksen kultaista ansiomerkkiä ja taisi kuulua puoluevaltuustoonkin. Mutta kuten olen varmasti selostanut, häntä ei puoluepolitiikka sinänsä kiehtonut. En ole tullut kysyneeksi, mutta luulisin että sukulaiseni saattaisivat esimerkiksi kiertokyselyssä osoittautua enimmäkseen kokoomukselaisiksi. Näkyvistä poliitikoista joku Zyskowicz ja miksei Katainenkin ovat järkimiehiä – vaikka olen selvästi eri mieltä heidän kanssaan erinäisistä asioista. Sasi on minun silmissäni – nyt korostan käyttäväni piloillani menneisyyden termiä – ”suurpääoman lakeija”.

Pysyäksemme kielen aarteissa isävainajani tapasi epäillä että minut ja eräät kaverini (joista osa on ollut vuosikymmeniä valtakunnan tunnetuimpia henkilöitä) oli ”valjastettu vieraiden vankkureiden eteen”. Niissä vankkureissa istui muka Moskova. Pidin epäilyä loukkaavana jo silloin, 60-luvulla. Epäily kai syntyi tunnettuihin kommunistilehtiin Ylioppilaslehteen ja Parnassoon kirjoittamisesta. Sovinnollisella mielellä arvelen, että tuo epäily oli esitetty ja kohdistettu minuun Pörssiklubin Poikien piirissä, jossa en viihtynyt, vaikka olisi kuulemme pitänyt.

Sekin oli poliittisesti hyvin arveluttavaa, että aloin kasvattaa partaa heti istuttuani käräjät 1970. Laamanni Helminen tosin sanoi, että ajaisit Kemppinen tuon parran pois, kun ei se sinua ensinkään vaateta. Varatuomarin tittelille skoolattua hän muutti mieltään ja sanoi, että pidäkin Jukka tuo parta. ”Tuot niin kovasti mieleen isäni…” (ministeri, molempain oikeuksien tohtori Heimo Helminen 1878 - 1947).

Jotkut lukijat ovat käsittäneet asian toisin, kenties oikein. ”Olet aivan pimeä” – toisin sanoen pahan voimat tai tyhmyyden voimat.

Vastaväitteitä kokoomuksen leimaamisesta puolueena pidän aiheellisina. Se on kyllä luvallista ja suositeltavaakin eli osa poliittista järjestelmää. Minun asiani se ei ole, koska olen vanhanaikaiseen tapaan puolueisiin sitoutumaton ja haluan näyttää tätä kantaa. Ei se ole asiallistakaan, mutta toisaalta puolueen johto voisi kyllä sanoutua pontevammin irti puolueen linjasta poikkeavista mielipiteistä.

Tämä perinne ei tarkoita puolueiden yläpuolelle asettumista eikä äänestämättä jättämistä. Viimeksi keskustelin herttaisesti paikallisen kokoomuksen edustajan kanssa ja lupasin panna tumman puvun, kun menen piakkoin juhlapuhumaan veteraanitilaisuudessa. Uskon että myös hän oli vakavissaan, kun mainitsin pitäväni selvänä tuollaisten tilaisuuksien epäpoliittisuutta.

Jos joku pitää Suomen kehumista ja suomalaisuuden edistämistä poliittisuutena, niin siitä vain – itse ajattelen edelleen, että se on kaikkien tai siis melkein kaikkien päämäärä. Täsmällisistä päämääristä ja keinoista ollaankin sitten täysin eri mieltä, kuten kuuluu.

Luen Vaasa-lehden (Pohjalainen) historian viimeistä osaa. Se on surullinen ja uskomaton tarina ja jännityskertomus vailla vertaa. Eräs pohjasävel on pohjalainen kokoomukselaisuus. Sen suuri nimi ei ollut Vihtorin poika Niilo Kosola, vaan Pentti Mäki-Hakola. Pohjanmaan kokoomukselaisuutta vastustajat pitivät vaivoin naamioituna IKL:n jatkamisena. Itse näkisin juuret syvemmällä. Alkion ja Kyösti Kallion maalaisliitto oli alkujaan kansanliike eikä puolue ja suhtautui ”suuriin puolueisiin” ja esimerkiksi neekereihin ja muihin flinttakinttuihin kielteisesti. Muutoin kokoomukselaisuuden ja maalaisliittolaisuuden rajaa korosti eri aikoina suhde uskontoon eli körttiläisyyteen. Moni tuntemani vanha Pohjanmaan kokoomukselainen pelkäsi, että maalaisliittolaiset olivat sielunvihollisen asialla. ”Ryssää, Pirua ja Ayrshireä vastaan!” – Mihin kansa vastasi:” Suomi suureksi, Viina vapaaksi ja Ritamäelle rautatie.” (Ritamäki on Lapuan kylä.)

24 kommenttia:

  1. Tuosta "Suomi Suureksi"..siitä on vähän huimempikin sotavetaraanien sanonta, mutta varmaan sensuroisitte sen.
    Nyt asunto-, autovelalliset ääänestävät kokoomusta. Missä heidän pääomansa on.
    Eilen kuraantuivat kenkäni ja housunlahkeeni, kun joku, jonka auto on pankin/työnantajan omistama näytti köyhälle (minulla ei ole velkaa)
    miten kyykytetään.
    Mikä se köyhyysraja oikein on ?
    Henkisesti köyhät voitaisiin kyllä hoidella
    pois kuleksimasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluat siis, että sinut hoideltaisiin pois kuleksimasta.
      Masentunut ?

      Poista
    2. Arvoisa Hönö !
      Kiitos kommentistanne. Henkisen köyhyyteni olisitte voinut määritellä paremmin. Huumorintajunne ?
      Moni on minulle kateellinen jopa pääomatuloistani.

      Poista
    3. Mutta Kokoomushan tekee parhaansa!

      Poista
  2. Mielenkiintoista tuo kokoomuksen suosio.
    Ei 50-, 60- eikä ehkä vielä 70-luvun alussakaan lähdetty velkaisesta asunnosta, velkaisella Ladalla kokoomusta äänestämään.

    Kyselin vähän "nuorisolta", miksi eivät äänestäneet. "Yhtä sössöä"..ne puolueet, oli vastaukset, ymmärsin kuitenkin, että ehkä vihreät kiinnostavat tulevaisuudessa, joitakin.

    VastaaPoista
  3. Onko tuo Vaasan historiikki Laukkosen vai Salokankaan?

    Saman alueen maalaisliittolaisuus on myös oma lukunsa entisen maalaisliiton tai nykyisen Keskustan kentässä. Teemaan voi tutustua lukemalla Kari Hokkasen "Ilkan Vuosisata" tai Pirilän muistelmat.

    P.S. Nämä Kemppisen tarinat ovat aina välillä ihan pimeitä, mutta niin kai onkin tarkoitus....

    VastaaPoista
  4. Oikein sanominen on kaiken hurskastelun a ja o.

    Suruton sanoo näin: heikomman aineksen lisääntymisen seurauksena on enemmän ongelmanuoria.

    Hurskas sanoo näin: syrjäytyminen periytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeinko koko yön tätä helmeä mietit?

      Poista
    2. Tai ihmisapina oppii ympäristöstään. Laamani Helminen oppi ministeri-isältään, blogisti Kemppinen oppi laamanni-isältään.

      Kun oikeat ihmiset puhuvat syrjäytymisen periytymisestä, niin keskustelu pysyy asiallisena. Kun väärä ihminen, presidentti Niinistö, puhuu tekojen merkityksestä syrjäytymisen torjunnassa, niin se on väärin vihervasemmiston, VINO:jen ihmisten näkövinkkelissä.

      Ei heikkous johdu rahasta, vaan ympäristöstä. Jos Suomessa olisi jäljellä työväentalojen vanha henki, niin monella heikommalla ihmisellä olisi tukiverkko, joka toimisi paljon paremmin kuin nykyinen sosiaalitoimen luukkujärjestelmä.



      Poista
    3. Keksin helmeni jo eilen, koska jokin minua tässä noitavainossa häiritsi. Miten valveutuneet ja sivistyneet eurooppalaiset voivat puhua kuin USAn raamattuvyöhykkeen teekutsulaiset?

      Mutta pane toki paremmaksi. Lupaan, etten yritä pilkata yritystäsi.

      Poista
    4. Etköhän sinä itse sinne teekutsuille paremmin sopisi, kun joka ikistä selkäänsä saanutta oikeistolaista täytyy rientää puolustamaan, usein monen monituista kertaa samaan kommenttilootaan.

      Poista
    5. Hesarissa pohdittiin tänään, voidaanko huume- ja viinakoukussa oleva raskaana oleva nainen määrätä väkisin hoitoon, jottei hän tuhoaisi lastaan. Ei kuulemma voida, naisen oikeus ruumiiseensa on koskematon.

      Minusta tällainen fundamentalismi on verrattavissa teekutsulaisten vastaavaan. Ja tällaista parempi väki puolustaa.

      Poista
  5. "...lupasin panna tumman puvun, kun menen piakkoin juhlapuhumaan veteraanitilaisuudessa." - Niin, nythän myös nämä käpy- eli metsäkaartilaisveteraanit pitävät omia muistelutilaisuuksiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ne jalot, jotka eivät alistuneet fasistien kanssa voimansa yhdistäneen valtiojohtomme käsikassaraksi - Adolf Hitlerin Neuvostoliitolle julistamassa "jatko"sodassa.

      Sydän sykähti, kun eilen televisiossa, vanha tosi vasuriveteraani ilmestyi kuvaan.

      Poista
  6. BlogistI näyttää haluavan tehdä freudilaisen isänmurhan ikään kuin jälkikäteen....

    VastaaPoista
  7. Parnassosta puheenollen, lupasit kertoa "lähipäivinä" oman kantasi pitkään luonnonsuojeluaiheiseen väittelyyn joka käytiin Linkolan, Ilaskiven ja Erno Paasilinnan välillä -70 luvulla. Olen mielestäni lukenut blogiasi päivittäin enkä muista nähneeni kannanottoasi? Vai olenko vain missannut sen?

    http://kemppinen.blogspot.fi/search?q=parnasso

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin sen keskustelun heti, kun olit maininnut asiasta. Osa tuntuu hiukan tyhjänpäiväiseltä. Mutta nyt on tilanne ehkä muuttunut. Erilaisia dokumentteja selatessani olen alkanut pohtia, miltä näyttäisi puolen tunnin ohjelma luonnon ja luonnonsuojelun + retkeilyn vaiheista Suomessa.

      MJuuri tällä hetkellä kuvittelen, että asia voisi kiinnostaa laajemminkin. Muistan näet itsekin oikein hyvin, miten vesien suojelua ihmeteltiin ja paheksuttiin, kun Joutseno Pulp ensimmäisenä haastettiin oikeuteen jätelipeän laskemisesta vesistöön.

      Poista
  8. sähän et oo jukka pimeitä voimia nähny. kun pöydän takaa, ympäristössä jos ne esittävät olevansa vähemmän pimeitä. Ja siinä ne ovat joskus oikaesti niin hyviä, että pukumiehillä se menee läpi, ja pahimmillaan aidosti kokevat puolustamisen "oikeaksi asiaksi".
    Naapurutosta lähti just jengi jonka kaiken maailman luihuja jousseet nonstop-bileet tapas kestää monta vuorokautta, ja keskellä viikkoo. ei unta, väliin, miksihän?
    Sattuu sitä, ja oma on asiansa. Sanotaan tai ajatellaan.

    Kuitenkin siis pahinta olivat sairaat jutut, joita kotona syötettiin lapsille, mm. juuri meistä naapureista. Lasten eristäminen kokonaan ympäristöstä ei onnistunut, vaikka naapurilasten kanssa seurustelu oli heiltä ankarasti kiellettyä. Lapsi on viaton - hän kertoo oppimansa.
    Kokonaisuutena se sen luukun ihmiskäsitys oli hyvin sairas, mieleltään sairas sekä tietty täysin egoistis-narsistinen.

    Eipä ihme ettei luukun lapsi sitten pärjännyt normikoulussa.
    Katsokaa tänään Yle Mot.

    VastaaPoista
  9. "Sasi on minun silmissäni – nyt korostan käyttäväni piloillani menneisyyden termiä – ”suurpääoman lakeija”."

    Ehkä nykykokoomuksen ongelma on siinä, että sen toiminta on käytännössä tuota suurpääoman eli finanssikapitalismin lakeijana toimimista ts kritiikitöntä edistämistä, vanhan sosiaalisen markkinatalouden sijasta. Vanhan ajan isämaallista sivistyneistöä, tyyppiä kylän kansankoulun opettaja saa hakea.

    VastaaPoista
  10. "Milloin kuninkaan juttu tulee hoviin?Terveisin Jyrkiboy." Voihan pimeyden voimat, tuomari parahti lukiessaan saamaansa tekstiviestiä tauolla miestenhuoneessa suljetun oven takana. Eikö Jyrkiboy tiedä asian saamasta käänteestä vai hurskasteleeko hän vain, tuomari jatkoi pohdintaansa.
    Suomessa taitaa nyt pallo olla hukassa lopullisesti.
    Voi kumpa Ulof vielä eläisi, hän huokaisi alistuneena kuin vanha aasi Getsemanen tallissa ja alkoi näpytellä vastausviestiä saamaansa kysymykseen, jonka esittäjä sittenkin saattoi olla mitä suurimman tietämättömyyden vallassa tosiasioiden suhteen...
    ... jatkuu ...
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
  11. Ei kai Katainen - tärkeä kansanpuolueen eurooppalainen johtaja (ks. Wiki EPP) - voi mitenkään nyt vain suurpääoman finanssikapitalia hännystellä, kun on itsensä niinkin aatteellisen tavoitteelliseen seuraan - jo toisen maailmansodan ajalta - laittanut, jopa amicuksena Suomeen!

    VastaaPoista
  12. Atos Virtanen kommunisti? Edes lempeä sellainen? Ei taida olla oikea tuomio miehestä. Kuutosia kyllä ja oikea vasemmistososialistin perikuva mutta miksi sanoa häntä minkäänlaiseksi kommunistiksi? Eikö historiantajuun kuulu vivahteet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanotaan sitten täsmällisesti: kommunistien myötäjuoksija, Leninin sanoin "hyödyllinen idiootti".

      Poista