Sivun näyttöjä yhteensä

2. marraskuuta 2012

Erinomaista, KHO





Korkeimman hallinto-oikeuden tiedottaja on kokenut ammattilainen Teuvo Arolainen. Eilen HS:ssä ilmestyi hänen laatimansa yliö, jota on aihetta ylistää.

Otsikko oli ”Julkisuuslaki joutaa täysremonttiin”. Niin totisesti joutaa. Kirjoittaja eli KHO esittää asiaperusteita mutta jättää rivien väliin venäläiset ja lasten aseman.

Asia on: laki on muutettava siten, että viranomaisella on jokin mahdollisuus oikaista julkisuudessa esitettyä virheellistä tietoa ja esittää sen sijaan paikkansa pitävää.

Nyt useat asiaryhmät on hyvin jyrkästi rajattu salaisiksi. Tyypillisiä esimerkkejä ovat yksityisen terveyttä ja raha-asioita koskevat seikat (perusteltuna poikkeuksena verotettava tulo).

Kirjoittaja korostaa, että asianomaisen suostumuksella myös viranomainen saa puhua muutoin salaisesta asiasta, ja painottaa, että tuota mahdollisuutta ei juurikaan käytetä (paitsi KHO itse joskus).

Kansanpainos: jos joku väittää, että huostaanotossa vainotaan venäläisten lapsia, meidän viranomaisemme eivät saa sanoa edes että ei vainota, saati esittää tietoa tapausten lukumääristä ja kestosta.

Laki viranomaistoiminnan julkisuudesta ja yksityisyyden suoja ovat pysyvästi ristiriidassa keskenään. Julkisuuslaki sisältää vaikeita sisäisiä jännitteitä.

Tämä on auttamatonta ja ongelmallista, mutta hyvä tilanne. Perusoikeuksien jännitteet on järjestelmää yllä pitävä voima. Sitä voi suoraan verrata puoluekarttaan. Asioista saa olla ja on hyvä olla eri mieltä. Itse vertaisin asetelmaa äänestämiseen tuomioistuimissa, kun siitä on omaa kokemusta. Mielestäni nimittäin on oikein hyvä, että tuomarit osoittavat äänestämällä ja eriävissä mielipiteissään, että jutun tosiasioita, todisteita tai oikeusohjeita on tulkittu eri tavoin. Jutun hävinnyttä tämä ei ehkä lämmitä, mutta on tärkeää jakaa jatkuvasti esimerkein tietoa siitä, ettei ihmisten ongelmille ole aina oikeaa ratkaisua ja joskus ei ylimalkaan ratkaisua. Esimerkiksi kun joku on menettänyt henkensä, eivät sille asialle mahda mitään edes kaikki kuninkaan miehet.

Lastensuojelu ja lasten huolto erotilanteissa ovat esimerkkejä ongelman vaikeudesta. Tietoja ei todellakaan pidä päästää julkisuuteen. Nähdäkseni Arolainen on samaa mieltä kuin esimerkiksi minä. Täyskiellot kuuluvat toisenlaiseen yhteiskuntaan. On etsittävä keinot, joita käyttäen ihmisten perusteltu yksityisyyden tarve suojataan, mutta viranomainen saa mahdollisuuden toteuttaa perustuslaillista tehtäväänsä. Virkatoimien ja ratkaisujen lisäksi viranomaiset – muutkin kuin korkeimmat oikeusasteet – ovat velvollisia noudattamaan lakia ja edistämään lain noudattamista. Tuo viimeksi mainittu onnistuu vain, jos käytettävissä on oikeaa tietoa.

Se ajatus on valitettavasti satua, että laki voisi olla yksiselitteinen tai edes yksinkertainen. Vaarallinen huumausaine on yhdelle myrkky ja toiselle lääke. Säädöksin on määrättävä, miten jokin uusi aine luokittuu. Isävainajani sai vuosikausia juuri samaa lääkettä, josta suomalaishiihtäjät jäivät kiinni MM-kisoissa, Hemohesiä. Isällä alkoi sen vaikean kaatumistapaturman jälkeen punasolujen tuotanto heikentyä.

Normaalimpi esimerkki lain auttamattomasta mutkikkuudesta on verotus. Valtion on koottava varoja keskeiseen toimintaansa. Verotuksen kohdistaminen on ja sen on oltava jatkuvasti muuttuva urakka. Ihmisillä on näet oltava oikeus luottaa lakeihin ja loogisesti siis minimoida verotustaan hyvän tavan mukaisesti. (Lisäykseni tarkoittaa, etten hyväksy näennäiskauppoja enkä pelkästään verotuksen takia luotuja rakenteita – kuten ei oikeastaan hyväksy Verotuslakikaan.)

Arolaisen esittämää pointti pitäisi ärjäistä. Viranomainen ei saa vetäytyä velttouteen salassapitovelvollisuuden taakse. Tiedottamisen ja osallistumisen julkiseen keskusteluun on oltava ahkeraa, proaktiivista sanottiin maalla ennen.

Lisäyksenä KHO:n ulostuloon – kysymys yhtiöistä ja muista oikeushenkilöistä suhteessa perusoikeuksiin on pahasti tutkimaton. Pienimpiä esimerkkejä on virkamiehen sananvapaus. Mielestäni osakeyhtiön kunniaa ja yksityisyyttä ei voi loukata, mutta asiasta ei ole selvää sääntöä.

9 kommenttia:

  1. "Kirjoittaja eli KHO", ?

    Arolaisen "pointin" - mikä se nyt sitten onkaan, tämä ei oikein selvinnyt - sijasta KHO:n, muiden tuomioistuinten tavoin, pitäisi kyllä keskittyä parantamaan omaa tiedottamistaan, joka on julkisuuden yksi tärkeimpiä pointteja. KHO julkaisee ennakkopäätöksinä tai muina ratkaisuinaan vain noin 200 tapausta vuodessa, vaikka lainkäyttöpäätöksiä talossa tehdään varmaan reilut 3 000. Monet todella mielenkiintoiset tapaukset ikään kuin piilotetaan julksuudelta onnettoman puutteellisen, mutta varmaan täysin tarkoitushakuisen "tiedottamisen" avulla.

    VastaaPoista
  2. "... meidän viranomaisemme eivät saa sanoa edes että ei vainota, saati esittää tietoa tapausten lukumääristä ja kestosta."

    En tunne asiaa tarkoin mutta ei kai asiat ihan noin ole? Kai sentään jotain tilastoja voi esittää ilman että paljastaa salassa pidettäviä tietoja? Eri asia jos viranomainen haluaa piiloutua tuon salaisuus-verhon taakse.

    Rikkoiko ministeri Guzenina-Richardson lakia kun kertoi venäläisille että ei vainota jne?

    Sinänsä hyvä käynnistää keskustelu aiheesta. Mutta mielestäni pitäisi käsitellä myös sellainen näkökulma, että joskus viranomainen piiloutuu tuon salaisuus-perusteen taakse vain suojatakseen omia virheitään. Ja siihenhän ei salaisuussäädökset ole suinkaan tarkoitettu.

    VastaaPoista
  3. "Lastensuojelu ja lasten huolto erotilanteissa ovat esimerkkejä ongelman vaikeudesta. Tietoja ei todellakaan pidä päästää julkisuuteen."

    Kyllä kyse on myös luottamuksesta viranomaistoiminnan ja erityisesti tuomioistuimen toiminnan uskottavuudesta. Sen edessä voisi jopa ajatella yksityisyyden suojan väistyvän.

    Samoin esimerkiksi seksuaalirikosten käsittelyssä voisi painottaa luottamusta tuomioistuimen toiminnan asianmukaisuuteen tuota yksityisyyden suojaa enemmän, laki antaa siihen kyllä harkintavallan.

    VastaaPoista
  4. Syyllistyttyään pöydän pahoinpitelyyn nuijan kopautuksella tuomari ajatteli, että tässäkin salissa oli henkilöitä jotka olisivat ansainneet nuijasta päähänsä perustellummin kuin pöytä.
    Mutta näin se käy. Minä heitän konnia linnaan ja Holger pitää heidät siellä. Mutta tämä meidän kunninkaamme, sepä vasta tapaus tuntuu olevan, tuomari ajatteli ja säikähti paitsi ajatustaan myös salin seinään kasvavaa korvaa joka alkoi...
    ... jatkuu ...
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
  5. Ymmärtääkseni maassamme on yleensä ollut ajatuksena, ettei yhtiöillä tai muilla yhteisöillä ole sinänsä perusoikeuksia. Sen sijaan ne nauttivat perusoikeuksia sikäli, kuin yhteisön jäsenten tai omistajien perusoikeussuoja tätä edellyttää.

    Esimerkiksi Sanoma Oyj ei nauti sananvapautta, mutta sen omistajien sananvapaus toteutuu sillä, että Sanoma Oyj saa ilman ennakkosensuuria julkaista Helsingin Sanomia. Vastaavasti evankelis-luterilainen kirkko ei itsessään nauti uskonnonvapautta, mutta sen jäsenten uskonnonvapaus toteutuu juuri kirkon itsenäisyyden ja vapaan toiminnan kautta. Pankit eivät itsessään nauti omaisuudensuojaa, mutta niiden omistajilla on omaisuudensuoja, joka estää pankkien vastikkeettoman sosialisoinnin.

    Toisaalta tästä seuraa se, ettei yhtiö voi vedota perusoikeussuojaan, kun tämä suoja ei ulotu keneenkään yksilöön. Esimerkiksi taloudellinen toimija, kuten yhtiö, ei yleensä voi vedota uskonnonvapauteen, jollei se todellakin jollain tapaa toteuta omistajiensa uskonnollista vakaumusta.

    Eli kun tullaan tähän kysymykseesi: yhtiön kunniaa ja yksityisyyttä ei voi loukata, sillä yhtiön omistajien kunnia ja yksityisyys eivät toteudu yhtiön omistamisen kautta. Periaatteessa voisi kyllä loukata (pienen) yhtiön omistajan kunniaa, mutta tämä on hankalaa, sillä yhtiön omistaminen on ammatillista toimintaa, jota saa rankaisematta arvostella. Vastaavasti yksityisyyttä ei yhtiöllä ole. Liikesalaisuuksia kyllä, ja niitä suojaa yhtiön omistajien omaisuudensuoja.

    Tämän ajattelun loogisena johtopäätöksenä on muuten se, että kokonaan säätiöitten omistamalla kustannusosakeyhtiöllä ei olisi sananvapautta, sillä kenenkään yksilön sananvapaus ei vaarantuisi, jos kustannusosakeyhtiön julkaisutoimintaa rajoitettaisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on Erastotenesin ajattelun alkuehdoissa jotain hämärää, kun hän päätyy toteamaan, että kokonaan säätiöitten omistamalla kustannusosakeyhtiöllä ei olisi (lain oikean soveltamisen mukaan) sananvapautta.

      Eihän sananvapaus ole sellainen oikeus, joka tarvitsee yhteiskunnallista perustelua ja lainsäädäntöä. Jokaisellahan on luonnostaan vapaus sanoa mitä tahansa. Sananvapaus kuuluu samaan luokkaan kuin vapaus valehdella, vapaus huijata ja vapaus varastaa. Niiden sellaiset muodot, joista on haittaa yhteiselle hyvälle – nimenomaan yhteiskunnalle, ei yksilöille – pyritään lainsäädännöllä kieltämään.

      Ehkä tämä väärinkäsitys on laajemminkin sen sekavuuden takana, mikä yksityisyydensuojakysymyksiä nykyisin vaivaa. Sen sijaan, että sananvapaus ymmärrettäisiin luonnolliseksi perusvapaudeksi, jota on tarpeen vaatiessa rajoitettava, yksityisyyden suoja ymmärretään jonkinlaiseksi perusoikeudeksi, jota saa vain säädellysti avata. Yksityisyyden suojasta on tullut itse itsensä oikeuttava oikeus, jonka kyseenalaistaminen on epäkorrektia. Seuraukset näkyvät sitten paitsi yksittäisinä ongelmina, kuten mainituissa lasten huostaanottotapauksissa, niin yleisesti terveydenhoidon kehittämisen ongelmina ja talouselämän epätasapainottumisen ongelmina.

      Jälkimmäistä aihetta Erastotenes sivuaa toteamalla: ”Vastaavasti yksityisyyttä ei yhtiöllä ole. Liikesalaisuuksia kyllä, ja niitä suojaa yhtiön omistajien omaisuudensuoja.” Ei tässäkään kaikki täsmää. Tämän mukaan liikesalaisuus eli oikeus kieltää muilta yhtiön asioihin perehtyminen ja niistä tiedottaminen on yksityisen omistusoikeuden kohde – mitä se siis nykyisin onkin. Ei tällaista oikeutta voida kuitenkaan omistaa luontaisesti, perusvapautena, vaan sekin vaatii lainsäädännön ja sen tulee perustua yhteiseen hyvään, ei yksityisiin etuihin. Liikesalaisuuksien perusteluksi ei riitä se, että yritykset tarvitsevat niitä menestyäkseen tai yksilöt tarvitsevat niitä yksityisyytensä varjelemiseksi, mitkä ovat nykyisin käytetyt perustelut. Perustelun on oltava erittelevä ja yhteiskunnallinen; miten se ja se liikesalaisuus hyödyttää yhteistä hyvää ja lujittaa yhtenäisyyttä.

      Jos tällaiset perustelut vaadittaisiin esimerkiksi pankkisalaisuudelta, tulos olisi ilmeinen. Ne eivät mitenkään lisää yhteistä hyvinvointia, vaan ne päinvastoin mahdollistavat yksityisiä operaatioita, joilla vältytään osallistumasta yhteisiin talkoisiin. Samalla ne kasvattavat kuilua rikkaiden ja köyhien välillä ja murentavat kansan yhteisöllisyyttä ja laajemminkin kansojen välistä yhteisöllisyyttä.

      Poista


  6. SALANEUVOS titteli on avointa mitä on, sopii tuomareille,lääkäreille,laatoittajille ja digibittimyyjille.Experteille.

    Rahantekosaloja levitellään salaklubeissa. Yhdestä simppeliydessään mykistävästä kikasta vihjaistiin toissapäivän Kauppalehdessä. Ja kun instrumentin/vehiclen nimikin kaikuu sosiaalidemokraattisilta vuosikymmeniltä "holding" (20 perheen henkireikä, se Seppäsen/Taanilan puhtaana käteen), niin avaanpa.

    Yrjö Kopra ja Erkki Helaniemi tunnetaan miehinä palkkiojärjestelmien takana. Kaikella on juurensa ja Paasikivellä oli tantieminsa ; NHL:ssä ja huippuliigoissa pelaajat kutakuinkin tasaavat lippukassan keskenään. Samoin Wall Streetin, Cityn ja Vallilan tradingjengit tekevät diiliä omaan piikkiinsä ja toisen puolen omistajalle.

    Yrjö Kopra konsultoi Aleksanterinkadun varrella paremman väen palkkaehtoja. Optioita ja sellaista. Kauppalehdessä 31.10.2012 mies kertoo "holding-yhtiö" järjestelystä johdon palkitsemisessa. Se on tuttua sorttia financial newseistä ja eritoten sieltä missä pelinjohtajat keräävät 20-30 prosentin tuottoa omalle pääomalle. Kopran malli on tositurbo. Siinä johtoryhmä ostaa PIENEN ERÄN työnantajayhtiönsä osakkeita, siis Telesteltä,Aspocompilta,Metsä Boardilta, Ahlstromilta ; niissä parissa tusinassa pörssiyhtiössä, joiden herrahissiläisille tällainen holding-yhtiön kermankuorintalusikka on ojennettu.

    Homma menee kaikessa yksinkertaisuudessaan näin. Johtoryhmän valiot perustavat erityisen osakeyhtiönsä. Sen osakepääoma 100 sijoitetaan työnantajayhtiön Aspocompin osakkeisiin.
    Lisäksi Aspocomp lainaa perustetulle yhtiölle 1000. Niilläkin ostetaan Aspocompin osakkeita tähän johtajien "holding-yhtiöön". Sen tase olisi nyt: Omaisuutta 1100 (Aspocompin osakkeita) ja näitä vastaten 100 osakepääomaa ja 1000 velkaa. Eli tase tasan.

    Sitten kolmen vuoden päästä. Osakepääoma entinen 100,velka 1000. Uutta olisi Aspocompin osingot kolmelta vuodelta holdingiin ostetuille Aspocomp osakkeille, esim. 150. Osakepotti päivän pörssiarvoon olkoot 1400. Sekä osingot että kurssinousu pannaan taseeseen ja tase on: Osakepääoma sama 100 ja velkaa entiset 1000.
    Lisäksi tulee "muu oma pääoma" 450 (150 saaadut osingot ja 300 omaisuuden arvonnousu, se Aspocompin osake-erä, nyt 1400 kolme vuotta sitten 1100)

    Ja toinen puoli tasetta on omistetut Aspocompin osakkeet 1400 ja rahaa 150 eli saatut osingot. Molemmilta puolilta tasetta arvoksi tulee sama 1550.

    Tuossa kirjanpidossa oli kai pikkasen vaivaa ! , mutta nyt päästään varsinaiseen jujuun, miksi tämä kolmivuotinen palkkitsemisjärjestely tehtiin. Holding-yhtiö puretaan omistajien kesken ja rahat jaetaan. Johtoryhmä ottaa osuutensa Aspocompin menestyksestä.

    Osakkeet myydään pörssin kautta ja saadaan 1400. Kassassa oli ennestään 150, nyt on käsissä rahaa 1550. Maksetaan pois velka 1000 Aspocompille ja jäljellä on 550. Ne jaetaan johtoryhmän kesken -jos heitä oli 10 henkeä, kukin saa 55. Kolme vuotta sitten samat henkilöt olivat sijoittaneet yhteensä 100 osakepääomaksi siis 10 per henki. Nyt kukin saa 55 eli puhdasta voittoa tuli 45. Oman pääoman tuotto on siis satoja prosentteja 100 x 45/10 = 450 %. ROE nousee isoksi, koska KAIKKI tuotto jaetaan PIENELLE holding-yhtiön osakepääomalle. Myös siis niiden osakkeiden arvonnousu ja osinko, jotka kerättiin ostamalla työnantajayhtiön Aspocomin osakkeita velkarahalla johtoryhmän holding-yhtiöön. Tämä on sitä vivuttamista. Velka vipuna kasaa PIENELLE OSAKEPÄÄOMALLE tuoton myös velan päällä olevasta omaisuudesta.

    En jatka pidempään, mutta totean että jos Aspocompin kurssi olisi laskenut eikä osinkoja olisi maksettu, niin tappiollista järjestelyä voitaisiin ylläpitää tulevat vuodet ja odottaa aikojen paranemista. Jos ei sarastaisi parempi aika, vaan kurjuus syvenisi, niin johtoryhmä ei pahimmassakaan tapauksessa menettäisi enempää kuin alkuperäisen sijoituksensa 10 per nokka. Isoimman osan tappiosta kantaisi työnantaja Aspocomp, joka menettäisi saamisensa 1000. Sanansaattaja PricewaterhauseCoopers ilmoitti lait.
    Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Jukka!

      Laitoit hienosti yksityiskohtaisen esimerkkilaskelman, mutta pahoin pelkään että olet käyttänyt väärää yritystä esimerkkinä. Aspocompin palkitsemisjärjestely ei ainakaan yhtiön omien pörssitiedotteiden valossa ole Holding-yhtiöpohjainen vaan ns. vanhanaikainen palkitsemisjärjestelmä, jossa yhtiön avainhenkilöt saavat määrättyjen tavoitteiden toteutuessa yhtiön osakkeita vastikkeetta henkilökohtaiselle arvo-osuustilille tietyn määräajan umpeuduttua. Lisäksi ylimmällä johdolla oli loppukesästä mahdollisuus ostaa pörssistä omaan omistukseensa osakkeita, joiden pohjalta yhtiö tarjoaa vastikkeetta osakkeita tietyssä suhteessa. Myös tätä palkitsemisjärjestelmää koskee 36kk määräaika jonka jälkeen, mikäli henkilö on vielä yhtiön palveluksessa, osakkeet kirjataan tämän henkilökohtaiselle arvo-osuustilille. Tässä vielä linkki:

      http://www.aspocomp.com/sijoittaja/tiedotteet_r.html?Id=omx_625452.html

      On ikävää että olet käyttänyt Aspocompia esimerkkinä tässä asiayhteydessä. Itse omistan yhtiön osakkeita ja olisin harkinnut myyntiä mikäli palkitsemisjärjestelmän muodoksi olisi valittu Holding-yhtiö.

      Mikäli sinulla on lähteitä Aspocompin Holding-yhtiöstä liittyen palkitsemisjärjestelyihin, lukisin niistä mielelläni lisää.

      Poista
  7. Aina ei ole selvää, voiko viranomainen edes asikkaan suostumuksella paljastaa lain mukaan salassa pidettäviä tietoja. Eräässä tapauksessa verojohtaja esitti jossain koulutustilaisuudessa verovelvollisen suostumuksella tätä koskevia tietoja. Asiasta ei nostettu rikosjuttua, mutta verohallinto siirsi verojohtajan hallinnollisena rankaisuna alempiarvoiseen virkaaan. Tapauksen kertoi minulle kyseisen virkamiehen kolleega, joka ihmeekseeni ei edes tuntenut myötätuntoa kolleegaansa kohtaan, katsoi hänen töpänneen pahasti.

    VastaaPoista