Sotanaiset

Satuin lukemaan Erno Paasilinnan esseen ”Englanti”. Se on vuodelta 1975 ja on siinä, kuten luvataan, Lukemista kaikille.

Kaikki on väärin. Lukemissani esseissä, joissa analysoidaan kirjoitushetkeä ja esitetään arvio tulevaisuudesta, esimerkiksi Länsimaiden perikadosta, on kaikki väärin. Vaikka ei luulisi, tämä koskee myös George Orwellia. Selailen hänen koottuja kirjoituksiaan. Olenhan varastanut häneltä kirjoittamisen kaavan ja näkymättömän otsikon ”As I Like It”, kuten suvaitsen. Aioin käyttää sitä Helsingin Sanomissa, kun aloin kirjoittaa viikoittaisia kolumneja, vaikka otsikoksi tuli lopulta ”Tänään maanantaina”. Se oli puolestaan varastettu Gustaf Mattssonilta, jota parempaa esseistiä Suomessa ei ole ollut; hänellä otsikko oli ”I dag”, tänään.

Ette ole kuulleet Mattssonista? Hän oli toimittaja ja kemisti-insinööri (1874-1914). Hakuteos sanoo: ”Pakinat käsittelevät tiedettä, taidetta, politiikkaa ja arkisia asioita.” Hyvä että ette tunne. Me nykyiset häpeäisimme entistä enemmän. Koska elettiin vakaissa sensuurin oloissa, hän ei kirjoittanut Englannin mellakoista, eikä Venäjän.

Toisin kuin jollekulle ehti jo tulla mieleen, en rinnasta itseäni näihin suuriin nimiin. Annan vain ymmärtää, että blogi keksittiin sata vuotta sitten, paitsi jos Plutarkhoksen ”Moralia” otetaan huomioon, kaksi tuhatta vuotta sitten.

Hyvän kirjoittajan teksti näkyy pitävän vettä ja pakkasta, kunhan siinä ei puhuta todellisuudesta eikä tärkeistä asioista. Tämän naapurin pojat ymmärsivät jo ennen sotia. Amerikkalaiset kirjallisuusesseistit (sukulaislaji biologisesti) käsittivät, että kirjallisuutta ei kirjoiteta maailmasta, vaan kirjallisuudesta.

Tämä viittaus tarkoitti uuskritiikkiä, koko sen kauheudessa. Joku lukijoista muistaa ehkä Wellekin ja Warrenin, joka toinen kukaties Empsonin. Oli se lystiä niin kauan kuin sitä kesti.

Odotan lähes kiihkeästi, että media kertoisi, ketkä Englannissa mellakoivat. Virallisesti on ilmoitettu (BBC), etteivät kysymyksessä ole mielenosoittajat. Eräät sanomalehdet käyttävät nimitystä ”rikollinen alaluokka”.

Yhtä ahkerasti odotan tietoa, kuka on se mies, joka syyllistyi Norjan joukkosurmaan. En ole havainnut hänessä mitään tavallista enkä norjalaista enkä ymmärrettävää. Toivon että jotain sellaista tulisi esiin. En edes käsitä, miten hänen toimensa olivat teknisesti mahdollisia. Paljon harrastamani NKVD ja sen vastinpari Sonderkommando olisivat tarvinneet komppanian vastaavaan, siis pari sataa koulutettua miestä.

Ja tässä on huomioni ja kysymykseni: mukana näyttää olevan naisia, tai oikeastaan tyttöjä. Televisiouutisiin valikoituvat eivät varmaankaan ole edustavia, mutta oli siellä kirkas tytönääni, joka lupasi pikaista jatkoa, koska vielä ei ole kaikkea poltettu.

Kautta aikojen on kehitetty ristiretkiä ja muita etäisiä sotia, joihin nuoremmat veljet on lähetetty testosteronihöyryineen. Yhtään ainutta tapausta en muista, jossa naiset olisivat olleet joukolla mukana väkivaltaisessa mellakassa. Tai muistan yhden – les pétroleuses. Pariisin kommuunin verisellä viikolla 1871 naiset osallistuivat väkivaltaisuuksiin ja polttivat mm. kaupungintalon. Kostotoimien alettua ammuttiinkin kaikki köyhästi pukeutuneet naiset, joilla oli nokea käsissä, ja joukko nokikolareita varmuuden vuoksi. (Lähde: Jean Renoirin muistelmat maalari-isästään, joka hänkin oli joutua teloitetuksi vakoojana, koska maalasi Pariisin keskustassa taulua, viestiksi kaupunkia piirittäneillä preussilaisille, kuten luultiin.)

Paasilinna, Orwell ja muut arvelivat ison Britannian läkähtyvän siirtomaissa harjoittamaansa pahuuteen. Siinähän kävi niin, että toisessa maailmansodassa dominioista tulivat parhaat taistelijat, etenkin Kanadasta, Australiasta ja Uudesta Seelannista, mutta myös Intiasta ja niin edelleen.

Sisällissotaa ei ole otettu laskuihin. Itse olen odotellut sitä Yhdysvaltoihin, joilla on kokemustakin vuodelta 1969. Nyt se saattaa olla alkamassa Kreikassa ja Englannissa.

Jos asialla todella on ”rikollinen luokka”, heitä on enemmän kuin kumiluoteja, joten siirtyminen perinteiseen nikkeliin voi tulla ajankohtaiseksi.