Luokkaeroista on puhuttu ja aikoinaan nimellä ”digitaalinen kuilu” esitelty kysymys on tutu. Jokin osa väestöstä on kytketty irti yhteiskunnasta. Tuo ”digitaalinen” tarkoittaa minulle vain, että ongelma ei ole pelkkä raha, pelkkä status eli arvoasema eikä pelkkä koulutus.
Englannin luokkaeroista puhuttaessa halusin heti sanoa, ettei se ole yksinkertainen asia. Nyt kaikki ymmärtävät jo, että ei ole. Englanti on erikoistapaus.
Mietin näitä luettuani ruotsalaisen Göran Norrbyn uuden kirjan järjestetyistä tai kunniamerkillä koristelluista eliiteistä (Ordnade eliter. Organiseringen av Nordens statsbärande skikt 1660-1920. Stockholm 2011.)
Englannissa on ollut iät ajat köyhiä aatelisia. Eräässä vaiheessa perintövero oli 60 prosenttia. Sellaisella verotuksella perityt etuoikeudet jo rapisevat.
Norrbyn kirja yllätti minut. Norja on siis aika puhdas maa, koska siellä hömpöttely aatelin ja ansiomiesten parissa alkoi kuihtua jo 1820-luvulla. Sitä en liioin tiennyt, että Tanskan aateli, ritarikuntalaitos ja tittelikäytäntö elää ja voi hyvin edelleen. Ruotsalaiset riisuivat nämä rippeet vasta 1975, mutta heillä on edelleen salainen eliitti, kuten kaikki tietävät. Jos on ”hyvää sukua” ja kirjoittanut ylioppilaaksi Norra Latin –koulusta, tulevaisuus on taattu.
Ja Suomi on sensaatiomainen poikkeus läntisessä maailmassa, kiitos venäläisten perinteittemme. Tosin Pietari Suuri omaksui edelleen piilossa vaikuttavan rankijärjestyksen Tanskasta. Viimeinen keisarillinen julistus arvojärjestyksestä annettiin1897. Itse rinnastun överstiin (6:des luokka – professori, alemman palkkausluokan hovioikeudenneuvos). Jos olisin päässyt yp. neuvokseksi, mikä jäi haaveeksi, olisin samaa porukkaa kuin Päätirehtööri.
Periaatteessa ja alkujaan kiipeäminen yhteiskunnan arvoasteikolla merkitsi aina palkan kaksinkertaistumista. Majurin sai kaksi kertaa enemmän palkkaa kuin kapteeni.
Valtaeliittejä ajatellen meillä on uudenlainen eliitti, broilerit. Broilereita ovat mm. Halonen, Niinistö ja Lipponen. Ensimmäinen oli Kekkonen. Tyypillinen oli Kalevi Sorsa. Paasikivi kuului eliittiin ”hallintovirkamiehet” ja myöhemmin ”elinkeinoelämän huippu” (hän ol ylitirehtööri nuoruutensa päivinä). Elinkeinoelämästä (pankinjohtaja) nousi Mauno Koivisto,
Hallintovirkamies tarkoitti kauan samaa kuin lakimies. Lakimieskoulutuksen tehtävä oli tehdä miehestä kelpoinen saamaan korkeita virkoja ja ylettömiä palkkoja. Tyyppitapaus on K.J. Ståhlberg, lahjakas papinpoika.
Valtiolliseen eliittiin on kuulunut yliopistomiehiä, kuten pääministerit Sunila, Cajander ja Kivimäki. Lisäksi Suomessa on ollut presidenttinä kaksi ylhäisaatelista, joka on paljon näin pieneen maahan, Mannerheim ja Svinhufvud.
Huipulla on ollut kaksi asianajajaa, Ryti ja Tanner. Hyvin amerikkalaista, sanoisin. Kapitalistien vaikutus on tietenkin ollut suuri. Esimerkkeinä mainittakoon Rudolf Walden (paperiteollisuus; Mannerheimin kaveri) ja taistelupari Matti Virkkunen & Mauri Honkajuuri (KOP) ja edelleen lukuisat Ehrnroothit, kuten Göran ja Casimir.
Norrbyn kirjassa on hyvä esimerkki ruotsin jäljittelyn ongelmallisuudesta, sinuttelu. Ruotsissa nimittäin ”te” oli puhuttelu, jota käytettiin vain sosiaalisesti alempiarvoiselle. Alempi puhutteli ylempää käyttämällä titteliä: olisko opettaja hyvä ja antais anteeks kun mä myöhästyin.
Ruotsissa mamselleista tehtiin neitejä ja matameista rouvia hallintopäätöksellä; perinteisesti neiti ja rouva olivat herrassäädylle varattuja.
Kun neutraalia te-sanaa ei ollut ja ”ni” oli siis leimaava, ruotsalaiset hyppäsivät suoraan sinutteluun, ja meidän nilkit painoivat perässä. Ja niinpä sekä kansa että eliitit ymmärtävät sinuttelun ja teitittelyn aivan toisin täällä, Saksassa ja Ranskassa. Italiassa sääntö on toinen kuin käytäntö. Briteillä on tyhjä ”sir”, nimen edessä (aateloitu) tai perässä (puhuttelu). (Minua harmittaa kielellisesti mahdoton Sir Attenborough, kuten televisio kuuluttaa.)
Meillä auttaa etenemään opiskelu tietyissä helsinkiläisissä kouluissa, siihen perään RUK, mikä tahansa loppututkinto yliopistossa, Leijonat ja Vapaamuurarit. Ei huolta huomisesta.
VastaaPoistaBroilerit pärjäävät myös, samoin jakkupukukalkkunat.
"Sotakamreeri"
"Minua harmittaa kielellisesti mahdoton Sir Attenborough, kuten televisio kuuluttaa."
VastaaPoistaVoihan ne vähän käydä korvaan, mutta se hirvittävä suomalaispoliitikkojen ja -virkamiesten tankero, yhä edelleen, se ei "hieman harmita", reaktiot ovat megaluokkaa jos ja kun joutuu kuuntelemaan sitä mongerrusta.
Yksi Stubb ei kesää tee.
Hieno virka- ja rokkikieli alistetaan paksukieliseen raiskaukseen päivä toisensa jälkeen.
Nyansseja on - hyvinkin paljon, sekä kirjoitus- että foneettiseen asuun liittyviä -
mutta ensin tulee kielen perusrakenne, ja sitten sen edes sinnepäin toimiva ääntäminen.
Anonyymi harmistunut, eikö se että kykenee ja rohkenee edes "tankeroon" ja saa asiansa hoidettua, ole pikemminkin ylpeyden aihe kuin myötähäpeää ja ja "megaluokan" harmistusta aiheuttava asia? Sillähän kai mennnään kielitaidossa reippaasti ohi amerikkalaisten, ranskalaisten, italialaisten, saksalaisten ja englantilaisten, jotka harvemmin osaavat muuta kuin ädinkieltään. Ymmärrän hyvin tuskan ja tarpeen, vahva kielitaito on hyödyllinen ja upea juttu, mutta eikö tuolla halveksivalla asenteella juuri ylläpidetä tarpeettomasti suomalaista hiljaisuutta ja nurkissa piileskelyä -- tietynlaista orjakansaisuutta, johon ei ole mitään syytä, jos ei ole aggressiiviseen röyhistelyynkään?
VastaaPoistaEi täällä kunnian kukko laula, jos ei sotaa muista. Lipponen saisi reilusti pitää kypärää päässään aikoessaan kosiskella juntteja intellektuellien lisäksi vaaliuurnille.
VastaaPoistaHyvin se kypärä pukee Halostakin.
Valtiollisen väkivallan ihannointi - valtaa pitävien brändi.
Jos tarkoitat broilerilla samaa kuin yleisesti on tarkoitettu poliittisilla broilereilla, niin Sorsaa on kyllä vaikea lukea siihen joukkoon, puhumattakaan että hän olisi sille tyypillinen.
VastaaPoistaEt siis tarkoita?
Poliittinen broileri tarkoittaa ihmistä, joka on tehnyt työkseen politiikkaa nuoresta pitäen, eikä siis ole ollut merkittävissä määrin ns. oikeissa töissä. Tyypillisiä sellaisia ovat esim. Erkki Liikanen, Ulf Sunqvist, Ilkka Kanerva, Paavo Väyrynen, Jyrki Katainen ja miksei myös Jutta Urpilainen.
Kalevi Sorsa sen sijaan astui politiikan parrasvaloihin täydellisestä tuntemattomuudesta vasta 39 vuoden kypsässä iässä. Hänen valintansa demarien puoluesihteeriksi oli yllätys jopa puoluekokouksen menettelytapavaliokunnalle, joka nimityksen teki.
Näin sivunmennen sanoen huomauttaisin, että RUK on tuossa listassa yliarvostetussa asemassa. RUK:n käyneenä toteaisin, ettei se sellaisenaan kovin paljoa tietä silitä. Ainakin oman kurssikirjani perusteella RUK:n käyneistä suurin osa on maaseutukaupunkien ja maalaiskuntien ylioppilaita. Semmoiset rapian kymmenentuhannen asukkaan kaupungit olivat yliedustettuina. Sosiaalinen tausta oli pääosin vakaata keskiluokkaa. (Nythän me pääosin olemme jo muuttaneet suurempiin kaupunkeihin työn perässä.) Töissä se, että on reservinupseeri, ei ole ihme, vaikka kyllä meillä on myös muutama reservin aliupseeri töissä. Eli ei RUK:lla päädytä eliittiin vaan pysytään keskiluokassa. :-)
VastaaPoistaEhkä helsinkiläisten eliittikoulujen oppilailla asia on toinen. Oman kokemukseni mukaan helsinkiläiset tai selkeän yläluokkaisesta piiristä tulevat alokkaat olivat sotilaina pääosin aika heikkotasoisia, joten sieltä RUK:hon päätyminen on harvinaisempaa. Jos siis on yhteiskunnan eliitistä lähtöisin ja selviää RUK:hon ja yliopiston läpi, on henkistä kanttia sen verran, että elämä näyttää muutoinkin hyvältä.
Minä pidän kaikkiaan brittiläisestä puhuttelusta.
VastaaPoistaHerttuan muodollinen puhuttelu muoto voi olla "Sir John", "Your Grace", "Countyorsometingplace" tai "My Cousin" riippuen siitä, kuka herttua on tai mikä on keskustelijoiden välinen suhde.
"Sir" vain mikäli herttualla on asiaan kuuluva korkea suosionosoitus hallitsijalta tai baronetin arvo, mutta vain jos puhuttelija on vähintään markiisin arvoinen.
"Your Grace" jos puhuttelijalla ei ole arvonimeä tai kuuluu gentryyn.
Titulaarimaakunnalla tai vastaavalla, jos keskustelijat ovat tasavertaisia.
Ja hallitsija tai toinen herttua voi puhutella serkukseen korostaakseen erityistä arvostusta.
Ja vastaava toimii myös toiseen suuntaan. Herttua voi puhutella eri tavalla toista tämän asemasta riippuen. Periaattessa neljä henkilöä voi käydä muodollista keskustelua keskenään, niin että jokainen puhuttelee muuta kolmea eri tavalla kuin kukaan toinen paikan päällä.
Ja jos oletamme että pöydässä on neljä paronia, joilla muutoin on samat meriitit, oikeassa sijoittamisessa pöytään pitää huomioida koska arvonimi on annettu, onko se englantilainen, skotlantilainen, irlantilainen vai brittiläinen arvonimi ja kuinka mones arvonimen kantaja on, se viimeisestä luomisesta alkaen ja elääkö vanhemmat.
Ihastuttavan monimutkaista.
Järjestelmän kuulemani mukaan voi täysin oppia kolmessa sukupolvessa, mikäli on tarvetta. Toisaalta jos ei opi, niin voi olla ettei enää ole tarvetta.
Pidetään käsitteet selvinä: luokka tarkoittaa tiettyä sosiaalista asemaa, eliitti vain sitä, että ihminen kuuluu parhaimmistoon suhteessa muihin jollain tietyllä mittarilla ("hän kuului juoksijoiden/rikollisten eliittiin" ts oli hyvä juoksija, taitava rikollinen). Näinollen sama ihminen voi kuulua sivistykselliseen/koulutukselliseen eliittiin, mutta ei rahaeliittiin. Luokissa taas raha ja asemaa sekä kaikki muu hyvä tahtoivat keskittyä ylimpiin luokkiin, paitsi taantuvien luokkien tapauksissa (köyhä aatelinen).
VastaaPoistaRuotsalaisen (ja ranskalaisen) yhteiskunnan ärsyttävyys on juuri tuossa: ollaan niin olevinaan niin hiton tasa-arvoisia ja sinuja, mutta todellisuudessa on välillä muuri, jota on mahdoton millään koulutuksella tai omilla toimilla ylittää. Suomessa (ja Pietari I:n Venäjällä) tilanne on oli parempi: omilla ansioilla saattoi luokassa nousta.
Yhteiskunnallisista tunnustuksista (kunniamerkit, arvonimet) ajattelen, että niissä on kyse kansalaisansioiden viisaasta palkitsemisesta: jos joku palvelee yhteiskuntaa selvästi yli keskimääräisen tason häntä palkitaan, jotta muutkin pyrkisivät samaan, ja onhan se yhteiskunnallisestikin halvempaa kuin palkita kaikki ansiot selvällä rahalla (esim. hengenpelastusmitalli; vrt Rooman kansalaisseppele).
Englannin yhteiskunnan ihme on se, että alemmat luokat ovat pitkään tyytyneet alempaan asemaan kapinoimatta (vrt Ranska 1789), minkä syyksi luulen sen, että näillä oli oma luokkaylpeytensä ja -arvokkuutensa, joka ei halunnutkaan matkia ylä- tai keskiluokkaa. Nykyisten Englannin (UK) mellakoiden syynä pidän sitä, että on taloudellisen uusliberalismilla luotu uusi pysyvä alaluokka (=perinnöllisesti työttömät), jolla ei luokkaylpeyttä, sidonnaisuutta yhteisöön (?) eikä arvokkuuta muun yhteiskunnan silmissä.
Ruotsalaisen ylhäisön "ni"-sanan käytön selittäminen oli valaisevaa. Tietenkin se meni niin. On ollut varmaan paha moka, jos piika on aateliselle sanonut "ni".
VastaaPoistaAnonyymille sanoisin, että lopetetaan se tankeron häpeäminen. Ja tankeron isälläkin taisi olla todistuksessa 10 kaikista kielistä.
Tuossa tuo (Julkiluettava saarnastuolista) arvojärjestys: http://fi.wikisource.org/wiki/Arvoj%C3%A4rjestys_Suomen_Suuriruhtinaanmaalle , SVP.
VastaaPoistaEikös ole ollut tapana puhutella myös palvelusväkeä kolmannessa persoonassa - Sanna kattaa nyt pöydän...
VastaaPoistaHerrasväkitunnelmaan liittyy jännä vinkkeli siinä, miten itsensä asemoi. Kun on puhe esimerkiksi AY-asioista taikka laista, mille puolelle itsensä asettaa?Virkamiehet ova usein kovin tietoisia palkkauksen ja lomailun suuresta arvosta, ja päätyvät usein katsomaan vaikkapa lakkouutisia renkien, ei isäntien näkökulmasta. Samoin vaahdotaan lain kummallisuuksista kuin rahvas kadulla, juristit tietysti poikkeuksena. Eron huomaa hyvin esimerkiksi omistaja-/sijoittajahenkisen Westendin ja meritokratisen Haukilahden välillä.
VastaaPoistaPS En ole osannut lukea Svinhufvudin sukua ylhäisaatelin, en kyllä muista sellaisen meikäläistä määritelmääkään. Suku on vanhaa rälssiä toki, mutta ei vapaaherrallinen saati kreivillinen.
Markku Kuisma ja mts puhuvat asiaa.
VastaaPoistaJos tuntee kauheasti myötähäpeää siitä, ettei suomalainen poliitikko tai bisnesmies osaa lausua englantia "oikein", niin perusteellinen itsetutkiskelu on paikallaan.
Vaan eipä noteerattu Aaltoa ARWU-järjestyksessä. Ketäs nyt puhutellaan ja miten?
VastaaPoistaEnglannin aatelisto ei ole koskaan ollut suljettu luokka, kuten Ranskassa.
VastaaPoistaRanskassa tuli patrimonialismin myötä käytäntö, ettei aateliton ja aatelinen voineet mennä naimisiin, ilman että kumpikin tuli aatelittomaksi.
Nainen ei voinut periä arvonimeä ja tiluksia.
Englannissa tilanne oli toinen.
Siellä on periaatteessa ollut mahdollista kenelle hyvänsä nousta korkeimpaan aateliin ja arvonimet ja niihin liittyvät tilukset ovat periytyneet myös naiselle ja naisen kautta.
Tämä on pitänyt Britanniaa liikkeellä.
Näin esimerkiksi Churchillin suku on noussut, joskaan ei aivan työväenluokasta, niin hyvin vaatimattomasta ja köyhästä maalaisaatelista yhdessä sukupolvessa Englannin ylimpään aateliin ja on pysynyt vallan tuntumassa ainakin vuoteen 1999, jolloin toistaiseksi ja tietääkseni viimeinen suvun jäsen menetti paikkansa Parlamentissa, jos kohta vaalit ovat aina tulossa.
Ruotsin "ni" on tietenkin uusi tulokas; vielä ainakin 1920-luvulla saattoi kirjallisuudessa silloin tällöin nähdä alkuperäisen pronominin "I", jonka keralla usein taivutettiin verbiä vanhaan tapaan: "I gören", nyk. "ni gör". Kun "I" seurasi verbiä (gören I), nappasi se taivutuspäätteestä n-äänteen.
VastaaPoistaEnglannissa taas "you" levisi yksikköön aikana, jolloin tuli tavaksi teititellä ihan kaikkia (1700-1800-luvulla). "Thou" jäi ainoastaan murteisiin ja runokieleen.
Kuten Petja olen romanttinen ja pidän englantilaisesta systeemistä. Mitä olisi maailmankirjallisuus ilman Englantia! Se maa on kuin luotu kaunokirjallisuuteen, vastakohtia, joista saa valtavan gallerian henkilöitä. Tarvitsee ajatella vain Poirotia ja Marplea TV:ssä. Jos joku jaksaa vielä lukea romaaneja, niin sieltä niitä tyyppejä vasta löytyy. Ihmisluonto on sellainen, että se kaipaa myös prinsessoja ja kuningattaria, jos ei muualta niin tangomarkkinoilta ja missikilpailuista. Onko laatu sitten parempi?
VastaaPoista"Mitä olisi maailmankirjallisuus ilman Englantia!"
PoistaSuorastaan paratiisi.
Edmund Burke kirjoittaa hyvin ja alkeellisesti:
VastaaPoistaThe rich man in his castle,
the poor man at his gate,
God made them high and lowly,
and ordered their estate.
Joten suomennetaan:
Siin` rikas mies on linnassaan,
ja köyhä ovellaan,
paikkansa täällä heille Jumala sääti,
ja kullekin säätynsä määräsi.
Englannissa kirjaimet nimen perässä, postpositio, on tärkeä,mutta ehdottoman tärkeämpi on prepositio, mihin nimen jälkeen asettuvat kirjaimet antavat oikeuden.
Mitähän palvelusväkeä edustavat Ruotsin kuningas ja muija kun puhuttelu on Ers Majestät?
VastaaPoista"Rahaeliitti"
VastaaPoistaValitan, tuntuu melko oudolta ilmaukselta. Missähän vika? Onko vihanneskauppias, jolla on aivan rutosti sijoituksia, tätä rahaeliittiä?
Ei oikein maistu.
Svinhufvudin aatelissuku on tietääkseni Ruotsin ylhäisaatelia, alunperin ylhäisempää kuin nykyinen hallitsijasuku. Olen lukenut, että suvun esi-isiä olisi muuttanut Norjasta Ruotsiin joskus 1200-1300-luvulla ja sieltä edelleen Suomen puolelle.
VastaaPoistaErittäin tyypillinen poliittinen broileri oli Harri Holkeri, vaikka nimitystä ei häneen liitettykään.
VastaaPoistaTavallaan sellainen on myös työministeri Ihalainen, ay-poliittinen broileri.
Mutta kuten huomaamme, ei politiikka miestä pahenna.
"markku kuisma kirjoitti...
VastaaPoistaAnonyymi harmistunut, eikö se että kykenee ja rohkenee edes "tankeroon" ja saa asiansa hoidettua, ..."
Saa ja saa.
Se vain nojaa pitkälti kuulijoiden arvauskykyyn. Näin vahinkoja & väärinkäsityksiä sattuu yhtenään.
Opettajat jotka eivät itsekään klaaraa luontevaa lausumista mieluusti väistävät kielitaidon tosi ongelmat.
Annalle kommenttia
VastaaPoista"Ihmisluonto on sellainen, että se kaipaa myös prinsessoja ja kuningattaria"
Pitäähän sitä kansalle olla leipää ja sirkushuveja. Jospa se kenties osaltaan auttaa unohtamaan menneisyyden verisen ja inhottavan kalmanhajuisen historian.
Englantihan onkin maailman pahin imperialistinen roistovaltio, joka on lähivuosisatojen aikana orjuuttanut hallintaansa alueita ympäri maailman. Jopa niinkin laajasti, että joskus Viktorian aikaan kehuskeltiin kuinka aurinko ei koskaan laske tämän imperiumin yllä. Esimerkkinä olkoon Intia, josta britit oikein kehui kuinka olemattomia ne on kun 100 000 sotilasta ja virkamiestä voi helposti hallita tätä silloista noin 300 000 000 kansaa. Nyt ei enää...
Nyt on Englannilla vain koreat rapistuvat linnat ja muistot noista roistovaltionsa "tähtihetkistä". Ja tietenkin ne tyytymättömien mellakat... Irlannissahan ne vielä yrittelee näytellä isäntää, mutta sekin juttu taisi mennä kirjaimellisesti "pommiin".
Samalla lailla on käynyt muillekin tyrannimaisille kansojen alistajille kuten esim. Ranskalle ja Belgialle.
"Mitä olisi maailmankirjallisuus ilman Englantia!"
-taitaisi olla vähemmän erilaisia perversioita kirjojen sivuilla kuvattuna...
Eiköhän suurinta julmuutta ole osoitettu vallankumouksissa. Vielä 1800-luvulla veri virtasi Pariisin katuojissa. Siellä sitä kalmanhajua löytyi, samoin Neuvostoliitosta ja sen alistamista maista. KIinasta, Pohjois-Koreasta, Kamputsesta. Englanti antoi kuitenkin kielen ja kulttuurin. Mitä antoi NL? Kahleet ja vankileirit. Mitä jäljellä? Saastetta, rumuutta, hirvittäviä ihmiskohtaloita.
VastaaPoistaSvinhufvudin aatelissuku on tietääkseni Ruotsin ylhäisaatelia, alunperin ylhäisempää kuin nykyinen hallitsijasuku.
VastaaPoistaSianpää oli viikinkisoturi, jonka tehtävänä oli murtaa kiilamuodostelman kärkenä vastustajan kilpimuuri. Ajankohtaista jalkaväkitaktiikkaa joskus 800-luvulla.
Kommenttiloota toimii järjettömän huonosti Operalla. Saisitko korjattua?
VastaaPoistaJoidenkin sukujen piirissä Pohjois-Satakunnassa on selvitelty sukuyhteyksiä Svinhufvud-sukuun. Kyrön Skanssin päällikkönä toimi aikoinaan 1600-luvulla senniminen upseerismies, jonka oletetaan jättäneen seudulle jälkeläisiä. Tämä upseeri oli ainakin historianprofessori Alasen mukaan sukua presidentti P.E.Svinhufvudille.
VastaaPoista> ... ruotsalaiset hyppäsivät suoraan sinutteluun, ja meidän nilkit painoivat perässä.
VastaaPoistaÖh. Lainaan vaan, mitä olen aikaisemmin joskus kommentoinut:
---
Teitittelemisestä on olemassa kamalasti luuloja, ja kaikki vääriä.
> Omia vanhempia oli teititeltävä
Epäilen vahvasti, eli en usko. Muistanpa jonkun 1800-luvun alun lähteen (jossain Turussa kirjoitettu), jossa sanottiin, että _Suomessa_ kaikki teitittelee, vain jossain maaseudulla on vielä vastarintaa. No, sitten kun alkoi oikeita tutkimuksia ja dataa esiintyä, niin kas kumma: asia ei ollut ollenkaan näin. Varmaan jotkut harvat piireissä elävät koittivat laittaa teititellen, eivät ihmiset yleisemmin. Yleinen tapa Suomessa on ylipäätään välttää suoraa puhuttelua. Sitten Itä-Suomessa periaatteessa sinutellaan _kaikkia_. Länsi-Suomessa puhuttiin kolmannessa persoonassa: "Onko isällä paha?" (näin Täällä pohjantähden allaa muistista lainaten). Kokonaiskuva on tietysti hiukan monimutkaisempi, mutta teitittely vaan ei ole ollut suomalainen tapa, ja siksi se on tänä päivänäkin niin vieras asia ihmisille, vaikka mitä nämä väittävät.
> Vielä minun oma mummoni teititteli omia vanhempiaan.
Kokonaiskuva on tietysti hiukan monimutkaisempi, mutta teitittely vaan ei ole ollut suomalainen tapa, ja siksi se on tänä päivänäkin niin vieras asia ihmisille, vaikka mitä nämä väittävät.
Täytyy muistaa, että vaikka joku lähde (kirja, sukulaiset) on tuntunut aikanaan ehkä hyvinkin totuudenmukaiselta, niin sensuurista luopuminen ja muu tutkimus on tuonut uutta tilalle.
Liikaa anonyymeja.
VastaaPoistaKirjoitin anonyymina vastauksen anonyymille, joka kritikoi mielipidettäni Englannista. Miksi en sanonut omalla nimellä mielipidettäni vallankumouksista, kun olen ilmaissut jo vuonna 1991 ja 1996 julkisesti iloni Neuvostoliiton romahtamisesta?
Kai tämä on kyllästymistä ja väsymistä anonyymeihin ilkeilijöihin. Mutta tänään olen vain kiitollinen Internetille, kun luin juuri Hesarista Internetin ja Relcomin osuudesta vuoden 1991 tapahtumiin. "Idän ja lännen verkot kohtasivat Suomessa", Otaniemessä ja välittivät maailmalle tiedot Neuvostoliiton lopunajan tapahtumista.