Rapaaminen

Isoisä ja enot olivat kovia krapaamaan. Monin paikoin Suomea puhutaan rassaamisesta. Naisväellä on omia nimityksiä tälle hengen terveyden hoitamisen mainiolle muodolle. Olen käsittänyt, että naisten käsityöt ovat kovasti muotia. Tosin äitini ja anoppi-vainaja sanoivat kumpikin tahollaan, kun näytin kuvia, että aika on olematonta käden taito, toistaiseksi kumminkin.

Helppo sitä on toista laittaa kun on itse harjoitellut kevyet 80 vuotta.

Rapaaminen on englanniksi ”tinkering” ja ranskaksi ”bricolage”. Luotettavat kirjoittajat ovat huomauttaneet, että näpertely autotallissa on ollut monen hienon keksinnön lähtökohta. Ranskassa Levi-Strauss ja hänen jälkeensä moni, kuten Derrida ja Guattari, ovat nostaneet näpertelyn myös ajattelun ja jopa mytologian lähtökohdaksi. Ihminen sovittelee yhteen kaikenlaista ajatellen, että mitähän tästäkin tulisi. Hän saattaa keksiä esimerkiksi jumalan.

Kasvatustieteessä ja biologiassa bricolage eli ”kludge” eli ”quick and dirty solution” (nopea ja sottainen ratkaisu) on liitetty evoluutioprosessiin. Se on siis myös elimistön ja hermoston oma ratkaisu kiperiin kysymyksiin.

Analyyttista toimintaa arvostetaan liikaa. Umpimähkäinen näprääminen on poikaa.

Analyyttisyys on tieteen ja insinööritieteiden menetelmä, vaikka todellisuudessa myös insinöörit turvautuvat päättömään sotkemiseen ja saavat sillä joskus aikaan suurenmoisia tuloksia.

Tietokoneen ääressä jokseenkin jokainen pitää kunnia-asianaan, että helppiä ei käytetä eikä ohjelmia opetella.

Yli kymmenen vuoden auktoriteetilla teknillisten korkeakoulujen seinien sisältä, ajoittain ovien takana, joissa lukee ”tietotekniikka” tai jokin sen johdannainen, ilmaisen hyväksymiseni.

Ei kannata opetella ohjelmia eikä mennä kursseille.

Edustamani mielipidesuunta on vallitseva. Yleensä sihteerit eivät osaa käyttää Wordia eivätkä tilivelvolliset Exceliä. PowerPoint –saaste johtuu enimmäkseen siitä, ettei itse ohjelmaan sisältyviä mahdollisuuksia käytetä hyväksi.

Oma rapaamisen kohteeni on edelleen Adobe Photoshop, jota en suosittele kenellekään kuolevaiselle. Ammattilaiset käyttävät sitä suosittelemattakin samalla tavalla kuin toiset ammattilaiset InDesignia.

Photoshop on luultavasti paholaisen keksintö. Se on erittäin vaikea oppia. Onneksi se on niin kallis, ettei kenelläkään ole varaa hankkia sitä, ja verkosta löytyy aivan ilmaisia yhtä hyviä ohjelmia (Gimp).

Minulla on meneillään karttojen näpräämisessä neljäs tai viides kierros. Nyt olen tullut siihen tulokseen, että nykyaikaiset karttamerkit ovat sittenkin selkeimpiä, ja näprään ennen sotia laadittuja Karjalan kartat –värityksiäni uuteen uskoon. Suurin osa lehti- ja havupuiden merkeistä tulee poistetuksi käsin, hiiren kynä-toiminnolla. Color Range tai vastaavat eivät oikein toimi, koska koordinaattiviivat ja paikannimet, samalla mustalla kartassa esitetyt, tarvitaan mukaan uuteenkin ja korkeuskäyriä joutuu piirtämään uudestaan.

En toimi omien ohjeitteni mukaan. Maski on verraton apu juuri tällaisessa työssä. Olen ehkä opetellut layerit kunnolla ja totutellut käyttämään kirottua Pen-työkalua, joka siis tekee kuva päällä leijuvia viivoja, myös kaaria.

Vaikka käyttelisi uusia ja fiksuja työkaluja, kuten Healingiä ja Patchia ja mainiota valintavälinettä Quick Selection, työ on kuitenkin näpräämistä. Ja siitä on apua valokuvien käsittelemisessä. Menetelmä on kokeilla eri keinoja.

Kun ylistän tässä sattumanvaraista tai umpimähkäistä oppimista, joka on rentouttavaa, tunnen velvollisuudekseni lisätä, että tavalliset digikuvat paranevat silmittömästi pienellä käsittelyllä. Ilmaisten (IrfanView, Picasa) ohjelmien automaattisäädöt toimivat hämmästyttävän usein erittäin hyvin.