Marinaa

Aina kun kirjoitukseni sivuaa historiaa, joku tai muutama kommentoija marisee, että taas tuota turhaa. Kun muutama marisee, muutama sata taitaa olla sitä mieltä. Kommenttien ja päivän sanan silmänneiden suhde on noin 1 : 50.

En osaisi selittää lontoolaiselle nuorelle henkilölle, miksi taloja ei saa polttaa, kauppoja ryöstää eikä ihmisiä mukiloida. Jouduin miettimään kunnolla.

Nyt minulla on kaksi perustelua.

Ensin sanoisin, että kyllä sinulla on iso pää ja nyrkit ja noilla jaloilla juoksee sekä kimppuun että pakoon. Mutta aina on toisia, joilla on vielä isommat ja jotka ovat vielä parempia juoksemaan. Jatka samaa rataa, mutta muista, että nenää on vaikea niistää, kun se on niskassa.

Tuo tarkoittaa, että monopoli väkivaltaan on valtiolla. Väkivaltakoneistoon kuuluvat armeija, poliisit ja tuomarit.

Tiettävästi ja toivottavasti ketään ei kiduteta eikä piestä. Tiedän – toisin kuin ”huolestuneet kansalaiset” ja heitäkin huolestuneemmat kärpässarjan mediaihmiset, että vankila on hyvin paha paikka. Tavallinen keskiluokkainen kansalainen laulaa 3 päivää putkassa oltuaan kuin kanarialintu. Tavallinen katuterroristi saa vankilassa äkkiä päämäärän elämälleen, päästä pois vankilasta.

Mutta entä jos avain on hukassa?

Toiseksi sanoisin, että omaehtoinen väkivalta on tähän mennessä aina, joitakin tuhansia vuosia, johtanut joko siihen, että omasta joukosta nousee suurterroristi, joka alistaa kaikki muut, tai liike pirstaloituu ja nämä alun alkaen oikeuden omiin käsiinsä ottaneet joutuvat kukin vuorollaan toisten samanlaisten teloittamiksi.

Ruotsissa tutkitaan erittäin perinpohjaisesti ja laajasti Ruotsia toisen maailmansodan aikana suhteessa natsismiin ja rasismiin. Tehtävässä on mukana sekä täsmällisiä menetelmiä käyttäviä akateemisia ammattilaisia että niitä, joiden mielestä ei ole oikein tutkia tyrannivaltion kannattamista samalla tavalla kuin esimerkiksi tyrannin uhriksi joutuneen valtion kannattamista (kuten Saksan ja Norjan).

Lars Åmarkin toimittaman artikkelikokoelman nimi ei menisi Suomessa läpi, jos täällä tutkittaisiin Suomen suhdetta Neuvostoliittoon 1944-1991, nimittäin ”Pahuuden naapurina” (Att bo granne med ondskan). Itse asiasta on hyvä esittely Historiallisen aikakauskirjan myynnissä olevassa numerossa. Kirja on muuten hyvä ase tiedonhaluiselle. Etenkin kirja-arvosteluista saa vihjeitä, nyt muun ohella Holmilan Holokausti-kirjasta, joka todetaan asialliseksi ja ensimmäiseksi suomeksi kirjoitetuksi esitykseksi tuosta aiheesta.

Historiasta kirjoittamisen perusteluni on tämä. Olen vanha isäntä, joka huutelen marraskuussa ja huhtikuussa jäätä oikaisemaan yrittäville: älä mene siitä. Jää ei kestä. Siinä on virtapaikka.

Jotkut uskovat, mutta joka vuosi muutama hukkuu.

On hengenvaarallista olla tietämätön siitä, että jotain keinoa tai käytäntöä tai oikotietä on kokeiltu ennenkin ja aina yhtä huonoin tuloksin.

Muukalaisvihamielisyydessä ja toisten porukoiden jahtaamisessa on yksi suuri vaara, josta ei ole taidettu pahemmin varoitella. Samaan aikaan kuin me keskitymme harmittelemaan, kiukuttelemaan tai vihaamaan jotain joukkiota, omat lapsemme ovat heitteillä ja opettelevat kohta muualta saadun mallin mukaan polttamaan asuntoja ja autoja, ryöstelemään kaupoista ja paiskomaan poliisia kivillä.

Epäilen että myös Ateenassa asialla ovat niiden poliittisten syöttiläiden lapset, jotka ovat jättäneet muutkin asiat hoitamatta. Ei nuorille kasva käsitystä teoista ja niiden seurauksista mitään muuta keinoa käyttäen kuin esimerkin voimalla. Papin pojista tulee perkeleitä, jos vanhemmat saarnaavat iltakaudet hyvyyttä kaupungilla sen sijaan että harjoittaisivat sitä kotona.