17. elokuuta 2011

Jokamiehen oikeuksista




Merkillisimpiä seikkailujani oli metsästyslain kommentaarin kirjoittaminen Weilin + Göösin kirjasarjaan. Metsästys ja Kalastus –lehteen sepustin vastauksia kysymyksiin, ja korkeimmassa oikeudessa esittelin metsästysrikoksia koskevia asioita.

Taustani oli tässäkin syvällinen asiantuntemattomuus, jota tasapainotti kykyni tuottaa uskottavan oloista tekstiä 6 sivua tunnissa, lähes aiheeseen katsomatta. Tunnen veriheimolaisuutta sen papin kanssa, joka sai piispalta tehtävän saarnata aiheesta, joka ojennettiin kirjekuoreen suljetussa lapussa saarnastuoliin. Lappu oli tyhjä. Saarnamies aloitti:” Autiudesta ja tyhjyydestä loi Jumala taivaan ja maan…”

Tämän tautta oli perehdytyksi jokamiehen oikeuksiin, mutta tässäkin voi olla vanhaa tietoa.

Kansalaisilla on taipumus käsittää jokamiehen oikeuden luonnonoikeudellisesti eli ennen aikojen alkua jumalallisesti ja muuttamattomiksi luoduiksi ilmiöiksi.

Itse valitettavasti pidä niitä asioina, jotka ovat olleet niin joutavanpäiväisiä, ettei kukaan ole jaksanut innostua niistä. Toinen lohko näitä asioita on taas selviä kuin raittiusseuran sihteeri vappuaamuna. Näihin luen ”oikeuden” kulkea maanteillä, mailla, metsissä ja vesillä. Teoreettisesti ne eivät mielestäni ole oikeuksia, vaan oikeusjärjestelmän ulkopuolella. Lintuja ei voi omistaa eikä pohjatuuleen hankkia lainhuutoa.

Toisen pihaan ei siten saa mennä eikä etenkään ottaa tavakseen oikaista kenenkään pihapiirin kautta. Mikä on pihamaa ja mihin ulottuu pihapiiri, sen kertoo terve järki tai sairas lakimies. Puhe on kotirauhan kantamasta.

Jatkuva kulkeminen toisen pihamaan kautta on rikos, hallinnan loukkaus, ja siitä voi saada sakkoa. Epäilen että poliisi ja syyttäjä eivät aivan vähästä innostu ajamaan juttua. Tärkeämpää taitaa olla, että vaikka ”Yksityisalue” –kyltti on turha ja tehoton, tuollaisen omavaltaisesti poljetun uran saa sulkea.
Jokamiehen oikeuksien ulottuvuus ei ole maanomistajan tai talon asukkaan päätettävissä. Ajatuksia herättää kaupunkien ja kuntien rooli kaavoittajina. Niilläkään ei ole oikeastaan mitään sanomista metsässä kulkemiseen eikä eräiden luonnonvarojen haltuun ottoon. Pitäisi ehkä olla. Esimerkiksi täällä Kirkkonummella on koko lailla paljon alueita, joilla silmä ei oikein sano, ollaanko jonkun pihapiirissä vai ei.

Jokamiehen oikeuksista on rikoslaissa säännös. Tällainen:

”Tämän luvun säännökset eivät koske maassa olevien kuivien risujen, maahan pudonneiden käpyjen tai pähkinöiden taikka luonnonvaraisten marjojen, sienten, kukkien tai, jäkälää ja sammalta lukuun ottamatta, muiden sellaisten luonnontuotteiden keräämistä toisen maalta.”

Kun olin lapsi tässä maassa, meidän oli vietävä kansakouluun syksyllä kolme litraa puolukoita. Se ei ole ihan vähän. Mutta vaikka puolukkatiinu kuului hyvin varustetun kodin ullakolle, marjoilla ei ollut markkinoita.

Arvaan että Lapin väki voisi saada aikaan jotain nostamalla riittävän jumalattoman äläkän lakasta eli suomuuraimesta. Niitä poimitaan nykyisin teollisesti ja niillä on markkinahinta. Sen vuoksi olisin varovasti sellaista mieltä, että on epäoikeudenmukaista päästää kaupalliset poimijat toisten metsiin. Markkinat on kantarellilla, suppilovahveroilla ja niillä muutamilla ihmesienillä, tuoksuvalnuskoilla.

Ehkä karjalaisten juurten vuoksi meillä ollaan kovia tattien perään. Nyt niitä on. Perheen erikoisuus on kehnäsieni ja tänä syksynä on havaittu, että eräät haperot ovat aivan oivallisia ruokasieniä.

Asiaan liittyy hehkuvia intohimoja. Muutkin kuin Kalle Päätalon äiti salaavat marjapaikkojaan ja loukkaantuvat verisesti, jos joku ”vieras” löytyy ”omilta” paikoilta. Näin ihminen ajattelee. Marja- tai sienipaikka voi olla kenen tahansa kaupunkilaisen kekkulin omistama, mutta joku pitää marjoja ja sieniä ominaan, ja mielestäni tunne ja ajatus on erittäin ymmärrettävä. – Muuten, puhe marjojen mätänemistä metsään on keljua. Kai linnut ovat ekosysteemissä marjojen ensisijaisia asiakkaita, ja me ihmiset lähinnä syöpäläisiä?

32 kommenttia:

  1. Mahtaa olla näky J.Kemppinen metsässä sienten perään könyämässä!

    VastaaPoista
  2. Onko kerrostalon piha yksityisaluetta? Saako avoimesta portista kurkistella pihalle ja käydä ottamassa valokuvia kukkaistutuksista tai arkkitehtuurista?

    Töölössä on suuria korttelipihoja, jotka on vastoin alkuperäisiä suunnitelmia aidattu erillisiksi pihoiksi. Tukeeko laki tuota korttelipihan karsinoimista?

    VastaaPoista
  3. Persujen ehdotus jokamiehen oikeuksien muuttamisesta:

    Jokamiehen oikeuksista lakkojen (hillojen suumuurainten), puolukoiden ja mustikoiden poimiminen ja sienistä puolestaan herkkutattien kerääminen kuuluvat ainoastaan kantaväestön eli perussuomalaisten jokamiehenoikeuksiin, ei ulkomaan eläville.

    VastaaPoista
  4. Lainaus blogista: "Näihin luen ”oikeuden” kulkea maanteillä, mailla, metsissä ja vesillä."

    Tuo oikeus kulkea vesillä saattaa käytännön syistä hieman kaventua. Vesillä kulkemiseen kun tarvitaan väline, vene, vesiskootteri tai joku muu. Jos ei onnistu vuokraamaan venepaikkaa lähimmän viiden kilometrin säteellä, voi oikeus
    vesillä kulkemiseen "kaventua".

    VastaaPoista
  5. Arvoisa professori,
    tarkoittanette hillaa. Lakkaa on rautakaupassa.

    Saamenkielessä ei ole lainkaan luontoa tarkoittavaa sanaa. Eivät tarvinneet, itsestäänselvässä asiassa.Lakitermiä "jokamiehenoikeus" ei taida olla sitäkään. Ovat meidän kaupunkilaisten tarpeisiin keksittyjä.aamenkielessä ei ole lainkaan luontoa takoittavaa sanaa. Eivät tarvinneet, itsestäänselvässä asiassa.Lakitermiä "jokamiehenoikeus" ei taida olla sitäkään. Ovat meidän kaupunkilaisten tarpeisiin keksittyjä.

    VastaaPoista
  6. Jokamies voi ilmeisesti kulkea vain jalan, soutaen tai ilmassa riippuen. Pyörätuoli kuluttaa maastoa varsinkin jos on auton kokoinen.

    VastaaPoista
  7. Ad Omnia: - pyörätuoli - vitsikäs kysymys peittää vaikean todellisuuden. Moottorikäyttöisiä maalla kulkevia ajoneuvoja koskee maastoliikennelaki.

    En tiedä, olisiko jossain riidelty moottorikäyttöisestä (sähkömoottori) pyörätuolista.

    Sitten on uusi maantielaki. Kettingeillä ja munalukolla suljettuja teitä, etenkin metsäautoteitä, lienee maa täynnä. Niinpä kysymys kottikärryjen työntämisestä maantiellä ei ole aivan pelkkä vitsi.

    VastaaPoista
  8. Ad Omnia: - saamelaiskysymyksestä vaikenen. Siitä on ainakin kaksi väitöskirjaa. Tiedän asiasta sen verran, että se on hyvinkin vaikea, ja tiedän sen, etten osaa näitä asioita.

    Epäselviä ovat luonnontuotteiden lisäksi maan käyttö ja omistus ja vesien käyttö ja vesillä liikuminen.

    Lapin yliopistossa on asiantuntemusta, kuten kuuluukin.

    VastaaPoista
  9. Ad Anonyymi: - Kemppien marjametsässä... Sepä olisi näky. Kuten olen joutunut toistelemaan, en näe marjoja, mustikoita ainakaan. Onneksi professorinrouva on sitä hanakampi ja kotomme rajautuu suoraan kaavattomaan metsään, jossa siis taatusti saa kulkea.

    Iltaisin kotona sitten tutkitaan sieniä. En oe päivittänyt tietoja. Ennen olin kohtalaisesti selvillä sienistä. Kuten arvata saattaa, isäni Kullervo tunnisti ainakin 100 harvojen tietämää syötävää sientä ja luennoi niistä mielellään.

    Arkkipiispa Mikko Juvan jälkeen K. Kemppinen oli voimansa päivinä myös Suomen toiseksi hurjin amatöörikasvitieteilijä. Tai ehkä sittenkin tätini mies, joka oli viettänyt elämänsä päivät Rovaniemellä metsänhoitajana - hän mokoma hallitsi myös sarat ja Salicacaen eli pajut (yli 200 suhteellisen tavallista lajia).

    VastaaPoista
  10. Ostin kolmella eurolla Opiskelijakirjaston poistohyllystä
    Säämingin historian,Pekka Lappalainen 1971. Kirja
    oli tietysti pistämätön -ei kurssivaatimuksissa.

    Sivulta 106 luen kuinka vuosisadan vaihteesta
    1800/1900 oltiin ihmisten suusta talletettu puhetta ja
    muistitietoa "Ruokoniemen kylään tullut useita satoja
    vuosia sitten Hanski… jotakin tanskalaista tai
    ruotsalaista alkuperää… komeassa rakennuksessa ja
    käytti pöytäveitsiä ja kahveleita".

    Että kylätie ei ollut hiljainen.Siellä oppi tavat,normit,
    kunniateot ja esikuvat.Häpeän. Sanoisin että tuossa
    meillä oli jokamiehen oikeutta ymmärrykseen ja asennoitumiseen. Jossakin Kymijoen varsikylässä
    koulutiellä en tullut tietämään sitäkään,että Heikki Hasu
    asui paikkakunnalla,kunnes luin sanomalehdestä
    kansanedustajasta.

    Paikallinen, konkreettisen käytännölinen tieto, työtaito
    ja seuralliset mukaanpääsemis-otteet suotiin syntymäoikeuksina jokamiehelle. Sitten tuli velvollisuus
    toimittaa lapset kouluun,ammattilaisten käsiin. Sivistys
    päättyi.

    Kun ihminen on kuitenkin henkinen olento eikä kai
    ainakaan parhaimmistoa myöten terapioitavissa
    takaisin luontokappaleeksi, niin virtuaalisten applen
    microsoftin googlen kautta henkinen on taas mahdollinen. Liki ilmainen, likellä pöydällä. Koko maanääri ja äärettömyys. Selitettunä kemppisen tapaan
    ja usean muun tapaan. Ja että minulla on pääsy näiden
    tykö. Uskomatonta.

    Jokamiehen oikeudet palaavat Sääminkiin. Ihmisillä on taas lupa oppiin ja varttumiseen. Melkein kuin olisi
    jokasuuntaan ja eimihinkään neuvova raamattu taas
    tuvanpöydällä.Auki.
    Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  11. Kasveista minua kiinnostavat eniten Cannabis sativa ruderalis, zorbus ja selicacae.
    Ensin mainitulla oli keskeinen osa viime vuonna tekemässäni lopputyössä, toista olen vertaillut metsäretkilläni ja tänä vuonna ajattelin aloittaa järjestelmällisen kartoituksen vastaisen varalle ja siitä tulee myös seuraava sauvani.
    Kolmas on mielenkiintoinen sen sopeutuvaisuuden vuoksi. Ilmeisesti sitä kasvaa suomessa kaikkineen noin 2000-3000, mutta mahdollisesti jopa 10 000 erilajiketta. Se on niin nopea muutautumaan ja risteytymään, ettei kasvitiede pysyperässä.

    VastaaPoista
  12. Ad Anonyymi: - teitpä hyvän kaupan, etenkin jos sait Säämingin historian kokonaisuudessaan. Varhain kuollut Pekka Lappalainen teki niin hienon työn, että hänen Säämingin historiaansa pidetään edelleen paikallishistorioiden esikuvana.

    Seudulla kesiä viettäneenä olen lukenut teoksen erinomaisella huolella ja mielenkiinnolla, samoin keskinkertaisen Savonlinnan historian ja tavattoman vaikeasti saatavan kirjan, joka sisältää muistoja vanhalta Rantasalmelta.

    "Oma" kyläni Multala (kartalla Ahvensalmi / Oravi) ehti kuulua yhden ihmisen elinaikana Rantasalmeen, Sääminkiin (joka siis lakkautettiin 50-luvulla) ja Savonlinnan kaupunkiin. Lisäksi lähellä, Juvolan seudulla on kolmen historiallisen valtakunnanrajan merkki kalliossa.

    Me siellä asuimme siis Ruotsin puolella. Raja ei 1700-luvulla ollut mikään Berliinin muuri. Savon historian (erittäin suositeltava sekin) mukaan pikkuvihan päätyttyä valtakunnan rajaa vartioi yksi rajaratsastaja, joka ajeli Savonlinnan seudulta Haminaan ja takaisin aina joutessaan...

    VastaaPoista
  13. Aforismi: kommentoijan mainitsemasta Säämingin historiasta käy ilmi historian lyhyys. Kartakkeessa "talvitie Karjalaan" mainitaan 1624 hopeaveroluettelon tietoina neljä talon nimeä kylästämme. Talot ja nimet ovat edelleen siellä. Kinnunen, Korhonen...

    VastaaPoista
  14. Tälläkin hetkellä ravintolat maksaisivat I-luokan herkkutatista noin 6 euroa kilo, mutta ei löydy myyjiä. Tai sitten myyjät eivät osaaa ottaa yhteyttä.
    Tosin harva ravintola osaa edes valmistaa aitoa tattikastiketta.

    Dallavallen mukaan lukuisa määrä perheitä tienaa jopa 300 euroa päivässä tattikaupalla. Verottomana ja puhtaana käteen.

    Saa nähdä milloin Suippomadonlakki saa aikaan ryntäykset metsiin.
    Suippomadonlakki

    "Sieni ei fyysisesti vaurioita keskushermostoa tai ihmiskehoa. Nauttiminen voi aiheuttaa syvän euforisen tilan jossa käyttäjä näkee visuaaleja ja tuntee syvää hyvänolon tunnetta, usein eräänlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta (luontoon, Jumalaan tms.)"

    VastaaPoista
  15. Tämä ei taaskaan liity päivän sanaan, mutta eikö tämä kadonneen Karoliinan surullinen tapaus paljasta, että puhe siitä kuinka kännykän pystyy nykyään paikallistamaan metrien tarkkuudella, on silkkaa urbaanilegendaa?

    Kännykkä oli päiviä päällä, eikä sijainti paljastunut edes pitäjän tarkkuudella. Ihmeellistä.

    VastaaPoista
  16. Muistankohan väärin, mutta minusta marjoilla oli markkinoita ainakin 50- ja 60-luvuilla. Kotikyläni raitille tuli joka syksy isoilla pakettiautoilla marjanostajia, jotka maksoivat mukavasti puolukoista. Karjalan kannaksella asunut sukulaiseni kertoi, että ennen vanhaan rajakauppiaat ostivat jokaisen poimitun marjan ja myivät ne hyvällä voitolla Pietariin. Eniten meni puolukoita ja mustikoita, mutta kaikki muutkin marjat kelpasivat. Myös sieniä meni vientiin suuret määrät.
    Mahtaako näistä markkinoista olla tutkittua tietoa?

    "Sotakamreeri"

    VastaaPoista
  17. Puhe marjojen mätänemisestä metsään on keljua, ja se ajaa puhujan lyhyempää etua. Metso koppeloineen syö sen mikä metsolle kuuluu ja jatkaa männyn neulasilla.

    Laajassa katsannossa, näyttöä on, kun kaksi kulttuuria kohtaavat, leveäperäisempi istuu toisen kuoliaaksi, eikä mikään metsänpoika Silvio astu estämään. Tuomari sen pöytänsä takana tietää, itse asiassa. Perinteistä edustaa "jokamiehen oikeus".

    Inehmo Homo x, ei ole metsälle vieras, mutta Kasperit, Jesperit ja Joonatanit jotka metsiä ja soita jossakin osassa maailmaa sopuloivat, tuotteistavat, siivoavat ja omistelevat kuuluvat muualle. Lopetan, ettei käänny vihapuheeksi.

    VastaaPoista
  18. Nooh - eihän se ihan tuo saamenkielen
    luonto-jutska nuinkhan ole juuri.

    On senthän luontoa tarkoittava luontu
    Luonnossa selviytyjää tarkoittava taiđiš
    ja taitamatonta tarkoittava dáidemeahttun

    Onko tuolla tiedolla mitään merkitystä
    jokamiehenoikeuksien kera - jo vain se
    saattaa olla hyinki pitkää matikkaa.

    VastaaPoista
  19. "Markkinat on kantarellilla, suppilovahveroilla ja niillä muutamilla ihmesienillä, tuoksuvalnuskoilla. "

    Ja ku jokhu iskhelmäjoikhaaja luopuu käynnistyshveivisstähsäsä, suop kuukhaus tolkhulla kathella etelän lehis sen viinoloilla turhvotettua lärhviä.
    Ihmesiehnet me syömmä ithe.

    VastaaPoista
  20. Rajansa kaikella -etenkin merenrannan yksityistämisellä.
    Pyöräiltyäni parikymmentä vuotta itäistä Uuttamaata pelkäsin rekkojen ja kahdesti ihoani puremaan onnistuneiden irtokoirien, joiden korvassa pyörästä lähtevä äänikö ne saa murisemaan, lisäksi eniten Suomenlahden kalliorannoille johtavia teitä ,joilla lähes poikkeuksetta tuli vastaan puomi, kettinki ja kyltti: yksityisaluetta.
    Loviisan Myllylahdelta muistan rantaruotsalaisen suomeksi ja venäjäksi, mutta ei ruotsiksi tekemän kieltokyltin. Pernajassa tai Sipoossa on vaikea löytää merenrannalta taukopaikkaa jne...
    Ulkoa muistelen että etenkin merenrantaamme olisi eurooppalaisittain hyvin vähän kaavoitettu julkiseen käyttöön jokamiehelle ? Oliko se 90-luvun lopulla kun eduskunnassa oikeutta kalastaa mato-ongella soutuveneestää edustaja O. Rosendahl (rkp) piti sosialismina ja edustaja P. Virtanen (ps)toi onkivavan saliin ?
    Kun eräs kartanoherra valjasti perintömaansa läpivirtaavan kosken sulkien sen silokalliot samalla virkistäytyjiltä lähetin koskenkahlitsijalle syvimmälle runoilijoistamme yltävän suomalaisrunoilijan Uuno Kailaan Pieneesä maassa -runon
    xxx



    Rajat liian pienet. Ei askelen alaa.
    Kukin täällä on muiden tiellä ja puree muita.
    Joka naapuriportista hyökkää arvaamatta
    salakauna ja kateus - koira väijyvä luita.

    Raja-aitoja kaikkialla. Ja porteilla kilpi:
    "Tämä on minun alueeni" ja "Käänny tästä!"
    He mittaavat kuutiotuumin ilman toisillensa:
    kas, hengitä tämä - ja lakkaa hengittämästä!

    VastaaPoista
  21. "Näihin luen ”oikeuden” kulkea maanteillä, mailla, metsissä ja vesillä. Teoreettisesti ne eivät mielestäni ole oikeuksia, vaan oikeusjärjestelmän ulkopuolella."
    Ei kai tämä teoreettisestikaan pohjoismaiden ulkopuolella näin ole (vrt Englannin tresspass).

    VastaaPoista
  22. "Sen vuoksi olisin varovasti sellaista mieltä, että on epäoikeudenmukaista päästää kaupalliset poimijat toisten metsiin."
    Ehkäpä epäoikeudenmukaista, mutta ei kansantaloudellisesti epätarkoituksenmukaista: jos kaupalliset poimijat eivät niitä poimituttaisi, suuri osa niistä jäisi poimimatta ja siten hyödyttämättä elintarviketeollisuutta ja kuluttajia marjatuotteina. Toki fiksu kaupallinen toimii pitää huolta, että poimijat eivät mene "pihasoille".
    Suurin osa hillasodasta on vain perilappilaista kateutta, jossa itse ei pystytään poimimaan eikä annettaisi muidenkaan, varsinkaan "etelänvaristen" poimia, sen sijaan avustukset ja laajakaistat etelän veronmaksajien (ja kaupallisten yritysten - varoilla kyllä kelpaavat.

    VastaaPoista
  23. "Sitten on uusi maantielaki. Kettingeillä ja munalukolla suljettuja teitä, etenkin metsäautoteitä, lienee maa täynnä." Eiköhän ketjuilla suljetuissa teissä ole kysymys yksityistielain mukaisista yksityisteistä, joilla ei ulkopuolisilla ole kulkuneuvolla kulkemisoikeutta (paitsi jos tie on saanut julkista avustusta).

    VastaaPoista
  24. Jokamiehen oikeudet ovat ilmiö, jota on hankala käsitellä oikeusjärjestyksen puitteissa. Esimerkiksi oikeusteoreettisesti marjanpoiminta muodostaa lähes metafyysisen ongelman. Marjat ovat osa varpukasveja ja nämä ovat kiinteistön osa, sillä kasvavat kasvit kuuluvat kiinteistöön. Jos tekoa ei olisi dekriminalisoitu, marjojen irroittaminen kiinteistöstä olisi varkaus. Miten marjoista kuitenkaan voi tulla kenenkään omaisuutta? Ne olivat hetkeä aiemmin osa toisen kiinteistöä, mutta nyt ne ovat ämpärissäni olevaa irtainta omaisuutta. Miten ihmeessä toisen kiinteistöstä irroitettu omaisuus voisi muuttua minun omaisuudekseni, vaikka teko ei olisikaan rikos?

    Arkijärjen mukaan on selvää, että marjanpoimija omistaa poimimansa marjat. Tämä vaatii kuitenkin jotain aika eksoottista perustetta marjojen saannolle.: omistusta valtauksen perusteella tai työntekijän oikeutta työnsä tuloksiin. Tai sitten kaikkein huonointa, mutta perinteiden kultaamaa perustetta: maan tapaa. Jos jossain on oikein käyttää sitä argumenttina, niin tässä: Suomessa maan tapa on, että poimija omistaa poimimansa marjat ja sienet. Tätä ei kukaan voi kiistää. (Oikeusteoreetikolle tämä kasuistinen toteamus on toki painajainen.)

    VastaaPoista
  25. Sen verran tunnen retkeilijöitä briteistä ja saksanmaalta, että olen huomannut heidän kummastelevan meikäläistä mahdollisuutta painua metsään sienestysvermeet mukana selvittämättä etukäteen toimenpiteen sallittavuutta. Siinä mielessä ainakaan jokamiehenoikeutemme ei vaikuttaisi tyhjältä.

    Minulla on sukutaustaa Rantasalmeltakin, kiinnostaisi kuulla tarkemmin mihin vaikeasti hankittavaan kirjaan Kemppinen viittasi, voisi olla kiinnostavaa ottaa etsintälistalle.

    VastaaPoista
  26. Nyt taisi tulla turhan pitkä vastaus etenkin siihen nähden, etten ole alan asiantuntija, mutta menkööt. En suin päin pitäisi selvänä lakan ja sienten kaupallisen poiminnan sulkemisesta kaupalliselta toiminnalta mielekkäänä kehityssuuntana, kuten kirjoituksessa ehdotetaan. Sen lisäksi, että lainsäädännön tulisi suojata oikeutettuja odotuksia, sen tulisi ennemmin edistää kuin rajoittaa ihmisten toimeliaisuutta.

    Suurin osa myyntiin päätyvästä lakasta poimitaan Lapista. Sieniä poimitaan enimmäkseen Pohjois- ja Itä-Suomessa. Lapissa ja Pohjois-Suomessa maanomistus on keskittynyt pitkälti valtiolle. Itä-Suomessa lisäksi on jonkun verran esimerkiksi metsäalan yritysten maita, jotka eivät pannuissaan keitä lakkahilloa. Perifeerisillä alueilla metsästys, marjastus ja sienestys on ollut mainittava lisä väestön elinkeinoihin.

    Seuraavaan en suoralta kädeltä osaa sanoa lähdeviitettä, mutta kertoma perustuu enemmänkin omiin kokemuksiin periferiasta. Varsinaista etupiirijakoa tai ikimuistoista nautintaa, jossa yhteisön jäsenet kunnioittavat toisen perheen aluetta ei ole syntynyt vahvassa muodossaan. Omat hyväksi tiedetyt mättäät pidetään perheen tiedossa. Toisinaan naapuriavusta vaikkapa rakennustöiden yhteydessä voidaan paljastaa sienipaikka. Olennaista tässä on kuitenkin havaita, ettei toimintaa harjoiteta vain omalla kiinteistöllä.

    Kun ammattimainen tehokas poiminta leviää vanhoille poiminta-alueille, tämä luonnollisesti herättää vastarintaa paikallisissa yhteisöissä. Jos rajoista ei päästä muuten sopuun, oikeudenmukaisin tapa olisi kai, että valtio huutokauppaa poiminta-alueet, yksityiset maanomistajat myyvät tai jakavat omansa kuten tahtovat. Tosin kun eteläisemmästä Suomesta metsän pirstaloitunut omistusrakenne on sukupolvenvaihdosten myötä kaupunkilaistunut, edes puun ostaminen tai metsästysoikeuksien saaminen tuntuu olevan hankalaa. Uskoisinkin, että etupiiriongelmat marjastuksessa- ja sienestyksessä eivät ole vielä niin jyrkkiä, ettäkö oikeuksien kauppaamisen tuomat transaktiokustannukset olisivat yleisen edun mukaisia.

    Asiaa voidaan tarkastella myös yksityisomistuksen tarkoituksenmukaisempien perustelujen kautta. Suomalaisessa metsänhoidossa kukaan ei ole tähän asti olettanut, että maanomistaja tekee erityisiä marja- tai sieni-istutuksia, maanparannustöitä, tms. edistäkseen marja- tai sienisatoa. Tai tekee, mutta tällöin kyse on yleensä viljelmästä joka ei kuulu enää jokamiehen oikeuksien piiriin. Tällöin marjat ja sienet joiden eteen ei ole tehty työtä ovat maanomistajan yksinoikeudella windfall-voittoa, ansiotonta arvonnousua. Esimerkiksi vesilainsäädännössä alueelta löytyneeseen pohjavesiesiintymän vesiaineeseen maanomistajalle ei muodostu omistusoikeutta tai edes kunnollista hallintaa. Oikeastaan ei edes pintaveteen, joka on todennäköisemmin havaittavissa kiinteistökauppoja tehtäessä. Jostain merkillisestä syystä maanomistajalle Suomessa muodostuu omistusoikeus kaivannaismineraaleihin toisin kuin useimmissa muissa maissa. Järjestelmän tarkoitus tuskin on kannustaa meitä jokaista tekemään koekairauksia ennen tonttikauppaa. Marjojen ja sienten hyödyntämisen kannalta lienee viisampaa pyrkiä edistämään niiden käyttöä ennemmin kuin rajoittamaan.

    VastaaPoista
  27. Häpeä(opittiin tiellä) on aika turha juttu. Ketään ei voi pakottaa häpeämään ja toisalta - kuka hyötyisi toisen häpeämisestä. Esim. Breivik: - hyi häpeä! Ketä kiinnostaa häpeääkö...

    VastaaPoista
  28. Ad Omnia: - marjojen oikeusteoreettinen ongelmallisuus selittyy. Luin kerran aikoinani jokseenkin kattavasti rikoslain johdosta 1800-luvulla käytyjen eduskuntakeskustelujen pöytäkirjat, jotka on tietenkin painettu.

    Aatelisto ja muistaakseni papisto olivat jyrkästi kaikenlaisia jokamiehen oikeuksia vastaan. Silloin kuitenkin kovin kamppailu käytiin kasvavista puista. Lopputulos oli poliittinen kompromissi. Puun kaataminen toisen metsästä, joka oli kauan, kauan hyvin yleinen käytäntö etenkin polttopuita hommattaessa, sai oman erikoisen rikosnimikkeen, haaskaus. Sitäkään ei siis katsottu varkaudeksi. Tuon ratkaisun jälkeen oli helppo hoitaa risut ja männynkävyt.

    VastaaPoista
  29. ylikypsät marjat kiinteistön omistaja on hylännyt. ne voi ainakin vallata varastamatta. raakileet on toinen juttu. niiden poiminta pitäisikin olla rikollista :)

    VastaaPoista
  30. En viitsi selittää kaikkea alusta asti, mutta...
    Maata ei aikaisemmin käsitetty yksityis- vaan sukuomaisuudeksi.
    Toiseksi. Suomen maatalouden tuotto oli liian heikkoa, jotta se olisi voinut taata kaikille elannon tasaisesti; mahdollisuus kulkea viljelysmaitten ja erämaitten välillä kädestä suuhun menetelmällä oli välttämätön, tänä vuonna meille, ensi vuonna heille.

    VastaaPoista
  31. Katsokaa piloille sämpättyjä metsiämme: kenen "oikeudet" siellä ovat jo vuosikymmenet jyllänneet?

    Lillukanvarsista on hyvä puhua niiden, jotka eivät salomaita ole koskaan tunteneet, joille korpi ei ole ollut kohtu ja lohtu, joiden ei täten tarvitse verestäviin, koskaan arpeutumattomiin metsänikävän haavoihinsa lopun ikäänsä puhallella.

    VastaaPoista
  32. Kauhavalla kuulin, että "menhän valokhin", kun oltiin lähdössä muurainsuolle. Valokki on kesäiselle herkulle sangen kaunis nimi ja soisin sen käytön yleistyvän.

    Metsämarssilta Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista