Puhelinpatenteista

Näinä päivinä on yleisissä uutisissa mainittu ja luultavasti mennyt melkein kaikilta sivu korvien asia, joka vastaa minulle tärkeään kysymykseen: mitä pelleilyä on juristien makuuttaminen teknillisellä korkeakoululla / Lappeenrannan teknillisellä korkeakoululla / Aalto ylipistossa, ja miksi ei Kemppiselle annettu potkuja hyvän sään aikana.

Jotkut ovat kysyneet suoraan, useimmat eivät.

Nokian patenttiasioiden johtaja Ilkka Rahnasto väitteli aikoinaan patenteista ”as leverage” eli neuvottelutukena. Väitöskirja on hyvä. Siihen aikaan Nokian patenttiasioista vastasi Urho Ilmonen, joka oli ja tietenkin myös on alan arvostetuimpia ammattimiehiä Euroopassa ja puolessa Amerikassa. Hän hoiti suuret perimyssodat Qualcomia vastaan.

Teknillinen korkeakoulu ei ollut hallinnollisesti mikään helppo paikka. Niinpä vein juristi-oppilaani myös muodollisesti HIITiin, joka siis on Helsingin yliopiston ja nykyisen Aalto-yliopiston yhteinen erillislaitos. Sijaitsimme pitkään Helsingin Ruoholahdessa. Aloimme tarmokkaasti selvittää etenkin mobiiliratkaisujen tekijänoikeutta ja patentointia.

Jossain vaiheessa otin hoitaakseni Lappeenrannasta professuurin, joka oli minulle räätälöity. Avointa hakua ei järjestetty, vaan sain nimityksen kutsusta, kutsuttujen asiantuntijoiden suositettua tätä lausunnoissaan.

Sekä HIITissä että Lappeenrannassa yksi keskeinen toimemme oli tuo näinä päivinä puhuttu asia, patenttiportfolioiden pitävyyden ja kartuttamisen tutkiminen. Asiakokonaisuudesta syntyi useita väitöskirjoja. Yksi väittelijöistä on nyt Nokian patenttihommissa, ja kaikki ovat voinee viettää pitkähköjä aikoja maailmalla selvittämässä nimenomaan mobiilitoiminnan innovaatioiden suojaamista.

UC Berkeley ei ole ainoa yhteistoimintakumppanimme. Cambridge (Lionel Bently) on yksi. Erinomainen yhteistyö vallitsee myös Turun yliopiston kanssa. Nyt on meneillään iso akatemiatutkimus yhteistyössä etenkin ruotsalaisen kauppakorkeakoulun eli Hankenin väen kanssa (Norrgård).

Suomessa on alle 10 tämän alan tuntijaa. Näitä asioita osaavia asianajotoimistoja on kaksi ja puoli. Selkeästi homman todella hallitsevia ovat Roschier ja Borenius.

Tieto- ja tietoliikennetoiminnan patenttioikeutta ei voi opiskella. Siinä ei olisi mitään järkeä. On aloitettava sirkkeleistä ja uittokalustosta ja opeteltava aikanaan ICT, nanoteknologia, bioteknologia ja farmakologia patenttioikeuden kannalta.

Ala ei ole älyllisesti vaativa mutta hyvin työläs. Yhdysvaltain alan muutoksenhakutuomioistuimessa (Federal Court of Appeals) kaikilla jäsenillä on tohtorin arvo myös jostain luonnontieteellisestä aineesta. HIITin tiloissa tehtiin maan ensimmäiset opinnäytteet tietokoneohjelmien patentoinnista. Opiskelin softan salaisuuksia ja pidin kahdelle oppilaalle yksityisseminaaria suomentamalla Knophia (norja) ja Koktvedgaardia (tanska). Tällä hetkellä seuraan eniten saksan- ja ranskankielisiä oikeustapauksia ja kirjallisuutta, jota on todella paljon. Monikohan mahtaa Suomessa edes tietää, että Ranska on merkittävä maa tietotekniikassa? Saksa on merkittävä patenttioikeudessa.

Patenttioikeuden terminologia ja kielenkäyttö on kauhistuttavaa. Toisin kuin tekijänoikeudessa joskus, yleisfiksu liihotteleminen ei johda yhtään mihinkään. Kaikki perustuu sopimuskäytäntöön, prejudikaatteihin, virallisiin standardeihin, teollisuuden tosiasiallisiin standardeihin, vakiintuneisiin termeihin.

Panokset liittyvät standardeihin ja yhteentoimivuuden ongelmiin. Kaikki pelkäävät, että kilpailijalla on avainpatentti. Kaikki toimivat, että jokin heidän patenteistaan osallistuisi uuden standardin toiminnassa sellaiseksi, että kaikkien mukaan tulijoiden olisi pakko maksaa siitä.

Analyytikkojen keskustelu alustoista (Symbian, Android, OS) on joko asiantuntemattomuutta tai sumutusta. Tärkeintä on patentoida käyttöjärjestelmässä jotain olennaista, joka viehättää ohjelmistojen kehittäjiä. Siksi Nokia+ Microsoft ei taida toimia. Molempien peruspatentit alkavat vanhentua (suoja-aika on enintään 20 vuotta), ja lisäksi Mikkisoftan käyttis on täynnä arpikoodia.