Piilosta pois

Erkki Tuomioja lähetti Facebookin viestinä tämän:

”Esitit blogissasi että minulle tuli huti jota pitäisi pyytää julkisesti anteeksi. Mitä jos kävisit ensin lukemassa www.tuomioja.org sivulta sen mitä olen kirjoittanut vihapuheesta ja nimettömästä kirjoittelusta. Lainaus tekstistäni: "Tässä ei ole kyse sensuurista eikä lakien kiristämisestä, vaan yksinomaan sivistyneestä ja hyvästä käytöksestä sillä laittomuus on laittomuutta yhtä lailla nimellä kuin nimettömänä. " Kummalle siis tuli huti? Mielipiteeni voi väärä ja ajatukseni toimimattomia, mutta toivon että joka tapauksessa itse oikaisisit blogissasi sen, kun väitit minun vaativan nimettömyyden kieltämistä, jonka toki tiedän mahdotomaksi ja perusoikeuksien vastaiseksi.
Kuuluisi mielestäni oikeaan blogikulttuuriin, että itse noteeraisit tämän - en nimittäin viitsi olla blogisi 68. kommentoijana oikaisemassa tätä.”

Tämä on se oikaisu.

Vastasin Erkille näin:

”H.V.: huomioni kiintyi seuraavaan kappaleeseesi: "Lähtökohtana pitää olla, että mielipide esitetään avoimesti omalla nimellä ja että oikean nimen tulee olla julkaisijan tiedossa siinäkin tapauksessa, että kirjoittajalla on perusteltu ja hyväksyttävä syy esittää mielipiteensä anonyymiä nimimerkkiä käyttäen. Tämä mahdollisuus pitää tietenkin olla, jos kirjoittajalla on syytä pelätä työpaikalla tai muutoin itselleen kohdistuvia seurauksia tai oman intimiteettisuojansa puolesta. Hyväksyttävä syy ei ole se, että raukkamaisten on nimimerkin takaa  helpompi ampua ja halventaa muita ihmisiä." - - - Kuten kirjoitin, tuon toteuttaminen vaatisi tekijänoikeuslain muuttamista. Se ei vähällä onnistune. Lisäksi olen tietenkin substanssikysymyksessä eri mieltä. Arvelen - en tiedä kommentoijieni nimiä - että yllättävän suuri osa heistä on virkamiehiä, esimerkiksi tuomareita, joiden on aika hankala kirjoittaa nimellään. - - - Luonnollisesti esitän tämän oikaisun.”

Ja kun aivan sattumalta jouduin eilen tähdentämään kiivaasti, että ”tämä ei ole demariblogi”, selvitän taustan. Olen tuntenut Erkki Tuomiojan henkilökohtaisesti yli 40 vuotta. Pelasimme koripalloa samassa seurassa ja olimme kiinnostuneita samoista asioista. Itse en osallistunut politiikkaan enkä muista, että minulla olisi ollut vasemmistosta muuta kuin vaikeuksia. Kun liikuin työssäni ja viroissani itseään puolueettomiksi väittävissä kokoomuspiireissä, sain tietenkin ”kommunistin” maineen. En ihmettele sitä. Lakimiespiireissä Tuomioja ja esimerkiksi Arvo Salo tai Jörn Donner, päämiehiäni eri asianajotehtävissä, olivat ”bolshevikkeja” tai vain ”hampuuseja”.

Mielestäni Tuomioja on nyt toimivista poliitikoista ammattitaitoisin. Hän on myös säpsähdyttävän rehellinen. Mielipiteiden tasolla olemme useissa periaatteellisissa kysymyksissä jyrkästi eri mieltä. Se ei ole estänyt edes yhteistoimintaa asioissa, joista olemme samaa mieltä. Erittäin samanmielisiä olemme tutkimusta ja koulutusta koskevissa asioissa ja ns. verkkoyhteiskunnan eduista ja sen suurista vaaroista.

Tuomiojaa vastaan on mieluisaa hyökkäillä, sillä kuten oikaisupyyntö ja vastaukseni osoittavat, hän kuuntelee omistaan poikkeavia mielipiteitä. Näin se on. Jos esimerkiksi Sauli Niinistö valittaisiin korkeaan virkaan, en kirjoittaisi hänen lausumistaan mitään, koska en ole tullut havainneeksi, että hän olisi kiinnostunut toisten mielipiteistä.

Ai niin, siinä samassa koripalloporukassa 70-luvun alussa pelasi myös Pena Arajärvi. Olli Alho oli usein, Hector joskus.

Itse oli pelaajana aivan surkea, eikä Pena ollut paljon parempi. Erkki yritti paljon mutta sai aikaan vähän.

Koripalloporukan huomattavin ja kenties lahjakkain henkilö oli valmentajamme, Tappari Pöyhönen (Elannon Isku). Hän oli pelannut maajoukkueessa Helsingin olympialaisissa 1952. Tämä epätavallisen viisas mies oli ennen urheilun järjestötoimintaa ollut ammatiltaan lihanleikkaaja. Hän tapasi soitella vielä joitakin vuosia sitten ja sanoa, että nyt hän on sitten lukenut kirjastosta William Faulknerin romaanit, eikä pitänyt.

En taida muistaa toista tapausta, jossa ihminen käyttäisi keskittymiskykyään ja sisuaan tällaiseen asiaan, keskeisen kaunokirjallisuuden läpikäymiseen. Minulta hän kysyi vallitsevia mielipiteitä, joita hän punnitsi. Sitten syöpä sulki suun.