Sivun näyttöjä yhteensä

2. elokuuta 2011

Edwardson II




Outoa ettei ”Hamletin” yhteydessä yleensä mainita, mitä siinä ei ole – Jumalaa. Sanan ”jumala” mainitaan muutaman kerran, mutta ei kristillisenä Jumalana.

Tämä näytelmä ja Don Quijote ovat ensimmäiset jumalattomat suurteokset. Romaani on jumalattomuuden taidetta. Saa miettiä aikansa ennen kuin keksii esimerkin hyvästä, suuresta romaanista, joka olisi uskonnollinen, saati kristillinen. (Hyviä pieniä romaaneja muistaa heti – Per Lagerkvist, Waltari.)

Hamletissa rikoksen selvittäjä on seuraavan rikoksen mahdollinen tekijä. Kuninkaan surmasi tämän veli; prinssi miettii, tappaisiko murhamiehen vai itsensä. Sama teema on jatkunut dekkareissa kauan – häilyvä epätietoisuus perusteista. Hamlet kysyy, kuka minä olen. Kuka on Tanskan Hamlet.

Sama asia on epäselvä muun muassa Edwardsonin poliisille, jonka nimi on Winter. Hänen keskittymisessään surmantekoihin on jotain sairaalloista.

Dekkarissa tuo on niin tavallista, ettei sitä huomaa ihmetellä. Tuntemani oikeat väkivaltarikosten selvittäjät eivät ole taiteilijoita, joiden pitäisi mielestään lunastaa itsensä jokaisella työtehtävällä. Ellei murha selviä, ei voi mitään. Mennään syömään ja illalla kotiin.

Olen esitellyt tai istunut tuomarina parisataa henkirikosta. Yhdessä vaiheessa niitä oli päässyt korkeimmassa oikeudessa kasautumaan. Muutamat olivat vaikeita. Joissakin oli oikeudellisia ongelmia. Ainoakaan ratkaisu ei jäänyt painamaan mieltä. Ongelmat olivat tenttikysymyksen tyyppisiä – tahallinen teko vai tuottamus. Se on klassinen ongelma. Rikosoikeudellisten kollegojeni harmiksi sanon, että en ole erikoisen kiinnostunut tahallisuuden teorioista. Tuomioistuinten käytäntö on kehittynyt yksityiskohtaisesti, ja poliisi uskotaan. Ehkä tuomioistuimilla on vieläkin se virhe, että silminnäkijätodistajia uskotaan liian herkästi. Viime vuosikymmenien tutkimus osoittaa vakuuttavasti, ettei kognitioon voi luottaa. Kuten Edwardson sanoo jossain kirjassa, todistajan näkemänä alimittainen, harmaatukkainen ja köyry murhamies osoittautuukin todellisuudessa lähes kaksimetriseksi vaaleatukkaiseksi atleetiksi.

Dekkari on protestanttisten maiden perinne. Niitä luetaan ja kirjoitetaan toki jossain määrin myös katolisissa maissa, mutta ei läheskään yhtä paljon kuin pohjoisempana.

Ranskassa, Italiassa ja Espanjassa myös poliisiorganisaatio on outo – on toisaalta santarmeja tai karabinieereja, toisaalta poliiseja. Sama ongelma kuin Venäjällä. Ranskan kuuluisin poliisi. komisario Maigret muuten on harvinaisen vapaa uskonnosta ja metafyysisistä pohdinnoista, eikä häntä liioin johda oikeudentunto. Useassa tarinassa hän päästää jo kiinni saamansa rikollisen pakoon, pelkästä inhimillisyydestä. Se että laki sanoo jotain kiinnostaa häntä vähemmän kuin mahdollisimman iso kolpakollinen kylmää olutta.

Protestanteista tulee hyviä ateisteja. Joskus heistä tulee Hamletin kaltaisia henkilöitä, jotka ottavat Jumalan tehtävät: ollako vai ei olla. Edes välttävän hurskaalle kristitylle tuossa ei ole mitään kysymistä: olla. Jumala kääntää selkänsä ja kätkee kasvonsa myös vanhurskailta, ja joskus hän on Paha Jumala, jonka tekemisiä ei voi käsittää. Raamatussa on tästä aiheesta kokonainen kirja (Job), ja oli tämän Jumalan suhtautuminen poikaansakin lievästi sanottuna omituinen.

Yksi ruotsalaisdekkarin suuren suosion ja korkean tason syy saattaa olla kätketty tendenssi. Politiikka meni pahasti reisille; usean vuosikymmenen suuret nimet, kuten Jan Myrdal, ja itse asiassa myös hänen vanhempansa Alva ja Gunnar, osoittivat mutkikkaan tien ei-minnekään. Jan Myrdal kannatti Stalinin toimintaa, Kiinan kulttuurivallankumousta ja kannattaa edelleen Pol Potin toimintaa Kamputseassa, jossa hän vieraili useita kertoja kansanmurhan aikana ystävyysseuran edustajana.

Kätketty tendenssi voi olla tolkuttoman sallivuuden tuhoisuus. Sallimista on kahta lajia. Sallittakoon Myrdalin julistaa kauhistuttavia mielipiteitään. Mutta älköön sallittako yhteisön toiminnan turvaajien, siis poliisin, alasajoa maassa, jossa sekä ministeri että kadun mies saavat tasa-arvoisesti pelätä turvallisuutensa, jopa henkensä puolesta.  Tuota taustaa vasten hiukan harmaa mutta kaaosta vastaan kamppaileva komisario voi olla lohdullinen hahmo, etenkin Edwardsonin Winter, joka kuuntelee autossaan John Colttranea ja osoittaa Skotlantiin sijoittuvassa kirjassa perehtyneensä epäuskottavan hyvin sarjamurhaamisen sieluun – joka on tietysti Shakespearen Macbeth ja hänen korkea-arvoinen puolisonsa.

36 kommenttia:

  1. Niinpä, ei toimintaromaanissa Jumalalla ole mitään virkaa. Mainio populaarifilosofi ja -histioriankirjoittaja Will Durant kirjoitti teoksessa The Life of Greece (Kreikan kulttuuri, suom. Antero Manninen 1951), että "Kreikkalainen draama kuvaa kohtaloa tai ihmisen kamppailua jumalien kanssa, Elisabetin aikainen toimintaa tai ihmisen kamppailua toisten ihmisten kanssa, nykyaikainen luonnetta tai ihmisen kamppailua itsensä kanssa".

    VastaaPoista
  2. Dekkarit opettavat ajattelemaan vaikean kaavan kautta ikäänkuin kaikki ihmiset olisivat valheellisia tai asioita peittäviä.
    chris kylander

    VastaaPoista
  3. Kemppinen kirjoittaa niinkuin tämä ei olisikaan se Suomi,jossa käydään vähän väliä noitasotaa Arkadianmäellä jonkin edustajan syrjäyttämiseksi, jotta muidenkin edustajien länget tutisisivat ja kauhu valtaisi mielen pelkästä ajatuksesta puuttua ns.kansalliskielten asemaan, mihin heillä on valta ja velvollisuus, ja kuitenkin juuri tässä ajassa elävien ihmisten kielestä kirjallisuudessa pitäisi olla kysymys.

    VastaaPoista
  4. eikä häntä liioin johda oikeudentunto. Useassa "tarinassa hän päästää jo kiinni saamansa rikollisen pakoon, pelkästä inhimillisyydestä. Se että laki sanoo jotain kiinnostaa häntä vähemmän kuin mahdollisimman iso kolpakollinen kylmää olutta."

    Ei kai oikeudentunto ole sama kuin mitä laki sanoo? Ja onhan Maigret kiinnostunut *ihmisistä*.

    VastaaPoista
  5. jotta muidenkin edustajien länget tutisisivat ja kauhu valtaisi mielen pelkästä ajatuksesta puuttua ns.kansalliskielten asemaan, mihin heillä on valta ja velvollisuus,

    Kansalliskielten asema on kirjattu Suomen perustuslakiin, jonka kaksi peräkkäistä eduskuntaa on äskettäin hyväksynyt äänin 170-4 ja 175-2. Vastaan äänestäneetkään eivät äänestäneet vastaan kansalliskieliasian vuoksi.

    mihin heillä on valta ja velvollisuus,

    "Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset." (PL 29 §)

    VastaaPoista
  6. Maigret, toisin kuin Kemppinen, on oluesta, prostituoiduista ym. inhimillisestä elämästä kiinnostunut kansan mies, ei mikään turhan hössöttäjä.

    VastaaPoista
  7. Kylläpä jotkut saavat Kemppisestä outoja viboja. Yksikin valittaa, että K. "kirjoittaa niinkuin tämä ei olisikaan se Suomi,jossa käydään vähän väliä noitasotaa..."
    Eihän tässä Suomesta kirjoiteta, vaan Ruotsista, pikku hömelö! Ruotsissa on ammuttu pääministeri kadulle ja varsinkin Malmössä rivikansalainen, etenkin jos sattuu olemaan juutalainen, saa pelätä henkensä puolesta. Aivan pian Malmö on "judenfrei"-kaupunki, kuten saksalainen vanha sanonta osuvasti ilmaisee.
    Meillä yritetään kangeta valiokunnan puheenjohtajaa paikaltaan, juu. Ja koko touhu sataa (jälleen kerran) persujen pussiin. Joten jos anonyymi on itse persu, sopisi mieluumin kannustaa kuin arvostella Halla-Ahon kiusaajia.

    "Sotakamreeri"

    VastaaPoista
  8. Sienkiewiczin Qua Vadis?

    "Saa miettiä aikansa ennen kuin keksii esimerkin hyvästä, suuresta romaanista, joka olisi uskonnollinen, saati kristillinen."

    VastaaPoista
  9. "Kemppinen kirjoittaa niinkuin tämä ei olisikaan se Suomi,jossa käydään vähän väliä noitasotaa Arkadianmäellä jonkin edustajan syrjäyttämiseksi, jotta muidenkin edustajien länget tutisisivat ja kauhu valtaisi mielen pelkästä ajatuksesta puuttua ns.kansalliskielten asemaan, mihin heillä on valta ja velvollisuus, ja kuitenkin juuri tässä ajassa elävien ihmisten kielestä kirjallisuudessa pitäisi olla kysymys."

    Aivopierujen aatelia jälleen kerran.

    VastaaPoista
  10. Että noitasotaa Arkadianmäellä.
    En oikein syty tuosta demarien manööveristä - jo siksi, että on niin vähän aikaa niistä heiden omista "maassa maan tavalla, tai ..." , puheista.

    Ehkä tämä kuitenkin auttaa heitä itseään häpeämään.

    VastaaPoista
  11. En ole koskaan ajatellut noin Hamletista. Sehän on selvästi kristilinen teos. Ehkä Kenneth Brnaghin elokuva hallitsee ajatuksia.

    Mutta luulisin, että Shakespeare yhä sydämeltään katolisena kuten muutkin sen ajan englantilaiset ajatteli varmaankin tanskalaisten olevan jonkin sortin pakanoita, jollaiset tulivat, nimittäin saksalaiset protestantit kauppiaat ym, sekoittamaan englantilaisten mielet ja aiheuttamaan "oikean kirkon" tuhon Lontoossa oli ainakin sata katolista kirkkoa ennen Henrik VIII:n temppuja.

    Ajatusmaailma on kristillinen, syyllisyydentunto, synti (vanhatestamentillinen kielto veljenvaimon naimisesta, ei saa tappaa), viattomuus (Ofelia) .
    Asiasta keskustellaan netissä
    http://greenspun.com/bboard/q-and-a-fetch-msg.tcl?msg_id=00ADeL

    Nykyajan ateistit haluavat tehdä kaikista entisajan ihmisistä ateisteja.:)

    Minne unohtui Jukka Kemppiseltä tänään esim Chesterton? Onko P. D. James tuttu lainkaan?

    VastaaPoista
  12. Kommentaattoreilla alkoivat länget tutista jo alkuruokavaiheessa, tohtori Uschanovillakin hyvissä ajoin ennen pihviä -

    "ja kuitenkin juuri tässä ajassa elävien ihmisten kielestä kirjallisuudessa pitäisi olla kysymys."

    eikä jossakin menneessä ajassa, täysin erilaisissa olosuhteissa syntyneiden lakien määräämässä todellisuuudessa, noin gramscilaisittain sanottuna.

    VastaaPoista
  13. Olisiko toinen suuri kristillinen romaani sitten Ben Hur?

    Muistiko kukaan muuten mainita, että Sensuuri-Erkki kunnostautui itse aikoinaan anonyymina Zavidovo-vuotajana?

    Mutta kaikkien anonyymihuutelijoiden esisetähän on tietysti Jutta Grahnin mies.

    VastaaPoista
  14. Sotakamreeri - sinähän se olet, vai mitä, se saman firman ja koulukunnan mies? Olen aiemminkin sen ollut huomaavinani.

    VastaaPoista
  15. Tämä "maassa maan tavalla" -episodi on vähän kummallinen tällaisen sivistymättömän kansalaisen näkökulmasta.

    Itse olin kuullut tuota sanontaa käytettävän vain sen alkupuolen osalta, kuten muuten käytännössä kaikki muutkin, joiden kanssa asiasta keskustelin. Itselleni oli jotensakin outoa tuo loppuosa - jota siis Urpilainen ei käyttänyt. Minusta "maassa maan tavalla" - ilman loppuosaa - kuvaa aika hyvin vaihtelevia kulttuurisia käytäntöjä, joiden ihmettelemiseen tuota sanontaa lyhentyneessä muodossaan on sovellettu.

    Voiko siis ao. sanontaa (tai sen alkuosaa) käyttää kukaan vaatiessaan mm. sitä, että suomalaiset työnantajat noudattaisivat suomalaisia työehtoja virolaisia, liettualaisia tai slovakialaisia rakennusalan huippuosaajia palkatessaan, kuten laki pääsääntöisesti edellyttää? Minusta voi.

    VastaaPoista
  16. Mukava paeta kaunokirjallisuuteen maailmaa, jossa ihmisoikeuksia jos kohta kirjaakin poljetaan kuin sikaa. Kirjat, roskamedia ja blogit ovat sirkushevosia, ja iso koneisto pyörittää katsojan silmien edessä niiden lumemaailmaa turruttavasti. Sakea on sumu Suomessa.

    Miten saada miljoona köyhää lukemaan hyvinvoivien kirjoituksia ja tyytymään köyhyyteensä, siinäpä pulma kerrakseen niille, joille omien tilien saldoissakin on mukavaa iltalukemista. Yhteiskuntarauha se tärkeintä on, ja oma hyvinvointi, on valtaeliitin marssi- ja arvojärjestys.

    Miljoona on kumminkin vailla profiilia, kunnes heille löytyy jos ei nimeä niin yhteinen profiili. Mutta ehkä olette silloin siirtäneet suurimmat tilinne ulkomaille. Niin kuin varmaan olette nytkin tehneet.

    Yhteiskunnallinen vääryys on rikos monessa mielessä. Siksikö Suomessa napsitaan niin paljon unilääkkeitä, että se vie tekijöiltään yöunet.

    Näennäiskeskustelu ei pitkäksi aikaa riitä miljoonalle köyhälle.

    VastaaPoista
  17. Ei Jumalasta, vaan Edwardsonista. Et pahemmin perustele sitä, miksi hän olisi parempi kuin joku muu ruotsalainen/pohjoismainen dekkarikirjailija. Olen aika monta Edwardsonia lukenut (muista puhumattakaan) eikä hän mielestäni mitenkään poikkea edukseen. Winter on keinotekoinen hahmo. Ärsyttävintä Edwardsonin "tyylissä" ovat kahden sanan dialogit, jotka jatkuvat (täysin yhdentekevinä) sivukaupalla. Näin kirjaan tietysti tulee volyymia. En ole siis nukahtanut kesken Edwardsonin enkä ole jättänyt keskenkään, mutta ihmettelen antamiasi kehuja...

    VastaaPoista
  18. Ad Kristina Carlson: näin on. Edwardsonin kirjoissa ei ole ehkä ainuttakaan mielenkiintoista replikoijaa. Tuon useimmiten kovi televisionomaisen tekniikan sijassa on hämmästyttävä kyky kuvata näkyjä, useimmiten kaupunki- ja maalaismaisemia, säätiloja. Nämä akvarellit ennakoivat ja toteuttavat tapahtumista.

    Turvautuakseni vanhaan estetiikan termiin E:n tekstissä hämmästyttää "sisäisyys" (inwardness). Täysin loogisesti Winteriltä ja tämän vaimolta on riisuttu suurin osa ominaisuuksia, jotka viihde onkin kalunnut loppuun. Winteri henkilön avaa hänen kuuntelemansa musiikki: John Coltrane: "viivallista", muodoiltaan rajua satsia, vailla sointipintoja.

    Tuloksena on hengillisyys. Aivan - en tiedä mitään kirjoittajan mieltymyksistä, mutta tuo on lukemistapani. Tarkoitan samaa kuin englannin "spirituality", en siis hurskautta.

    Siis Jumalasta ja Edwardsonista.

    VastaaPoista
  19. Ad Anonyymi: - maassa maan tavalla. Kansainvälisen sananparren saksalainen muoto on "hattu kädessä selviää maan äärestä ääreen" - mit dem Hut in der hand kommt man durch das ganze Land.

    VastaaPoista
  20. Ad Omnia: Jamesin tunnen ja Chesterton on kotijumalani. Isä Brown:"...tiesin että te ette ole oikea pappi. Uhmasitte järkeä. Sellainen on huonoa teologiaa."

    Eli papille riittää järki - ja lisäksi hän on selvillä ihmisten pahuudesta, koska ei juuri muuta teekään kuin kuuntelee ihmisten syntejä.

    VastaaPoista
  21. Ad Anna Amnell: - itse en ole koskaan ollut ateisti, vaan aktiivinen ja vakaumuksellinen Suomen kirkon kristitty.

    Jos panet Shakespearen rinnalle aikalaisen John Donnen, joka oli melkein saman tason lyyrikko, ero on tähtitieteellinen. Donne oli kaikkien aikojen hienoimpia kristillisia lyyrikkoja (esim. "Death be not proud...")

    Hamletin syylisyys ei ole sisäistä vaan kollektiivista eikä insesti heijastele Vanhaa testamenttia, vaan kreikkalaista draamaan (Sofokles, Oidipus).

    Shakespearen näytelmien maailmassa ei ole (kristillistä) armoa, vaan pakanallinen nemesis, kohtalon täyttyminen.

    VastaaPoista
  22. Tapsa hei!
    Juu, saman firman ja saman vanhan liiton miehiä ollaan. Aika usein olemme asioista samaa mieltäkin?
    Jutta Grahnin mies kuuluu minunkin suosikkeihini. "Pippeli", ja sitten ryhdyttiin tupakoimaan sängyn alla. Oli se kovaa menoa siihen aikaan, kun vielä sai tupakkaa polttaa ja puhua rumia.

    Anonyymi se vaan katkeroilee. Nyt on hänen mielestään kauheaa, jos joku lukee hyvää kirjallisuutta.
    Tänään, uutiset katsottuani luin Tsehovin "Mustan munkin" ja heti tuli parempi olo. Yhteiskunnalliset vääryydetkään eivät sen jälkeen tuntuneet kovin kummoisilta. Jos kirjallisuudesta keskusteleminen raivostuttaa sinua, siirry toki sos.dem. sivuille. Siellä - ja vain siellä - tehdään parempaa maailmaa.

    Kemppiselle: Kun kyselit niitä kristillisiä romaaneja ehdotan Bulgakovin teosta "Saatana saapuu Moskovaan." Siinähän pannaan ateistia alta lipan sata-nolla niin, ettei ateistiparka huomaa mitään.

    "Sotakamreeri"

    VastaaPoista
  23. Hyvä Jukka Kemppinen, tiedän hurskautesi. Olen lukenut kirjoituksiasi. Pyydän anteeksi, jos tuli väärä käsitys. Mielessäni olivat ihan muut historian tulkitsijat. Flunssaisena ajatukset eivät pysy oikein järjestyksessä.

    Shakespeare eli kriisin aikakautta. Hän ei uskaltanut olla katolinen eikä halunnut olla protestantti. Se oli monien kohtalo. Shakespeare kohdistaa Hamletin ristiriidan vallassa eläville katsojille, melkein kiusaa näitä. Onko Hamletin isä kiirastulessa sovittamassa rikoksiaan, niin kuin katolinen uskoi, vai helvetissä, kuten protestantti ajatteli - ja siksi paha henki? Jne.

    VastaaPoista
  24. Olen kuullut väitettävän, että Kemppisen siteeraama kansainvälinen ohje hattu kädessä käymisestä olisi peräisin alun perin Hollannista. Siellä se lausutaan näin:
    "Met de hoed in de hand komt men door het ganse land."
    Hollantilaiset kauppiaat kuulemma ovat olleet poikkeuksellisen kohteliaita maailmanmatkoillaan eikä heille ollut temppu eikä mikään kohottaa hattuaan vaikka alastoman alkuasukkaan edessä. He käsittivät sananlaskun siis muodossa: "Kohteliaisuudella pääsee aina pitkälle ja tekee samalla parhaat kaupat." Tietysti siihen sisältyy myös ajatus olemisesta maassa maan tavalla.
    On sääli, että sananlasku nykyisin käsitetään täysin väärin. Irlanti, Kreikka, Italia,Portugal, mitä noita nyt onkaan, seisovat hattu kädessä odottamassa, että joku latoisi päähineet täyteen miljardeja.
    O tempora, o mores!

    "Sotakamreeri"

    VastaaPoista
  25. Maassa maan tavalla tarkoittaa kai myös sitä, kun armollinen rouva presidenttimme, naisasian ja tasa-arvon ansiokas puolustaja, vieraillessaan arabimaissa vetää alistumisen merkiksi huivin päähänsä.

    Selitän tämän nöyryyttävän ja myötähäpeää synnyttävän rituaalin itselleni niin, että mitäpä kunnon isänmaallinen ihminen ei tekisi kauppasuhteiden vuoksi.

    Maassa maan tavalla, tipu, tai öljyä ei tipu.

    VastaaPoista
  26. Viimeksi olen nähnyt tällaista marxilaisessa kirjallisuuskeskustelussa 70-luvulla. Sitä sanotaan moraalikritiikiksi ja se tarkoittaa kirjallisuuden arvioimista ulkokirjallisin perustein, joiden nojalla se joko on oikealla tavalla opettavaista tai ei ole. Olkoot perusteet sitten luterilaisittain tai marxilaisittain puhdasoppisia, ne eivät tee oikeutta kirjallisuudelle.

    Ilmankos täällä kaikuu virrenveisu. Ei millään pahalla varmaankaan, mutta kaikuu kumminkin.

    VastaaPoista
  27. Ad explicandum: - Edwardson - jokseenkin ainutlaatuinen tapa tuoda dekkarin paljastus. Muutamien rivien jälkeen tästä murhasarja selviää, yllätyksenä, kun murhaaja tulee näkyviin puiston kaikkialle tunkeutuvasta hämärästä:

    "Winter tunsi grillilihan tuoksun takaansa katukahviloista, kuuli jonkin pehmeän naurun lipuvan vettä pitkin. Nyt varjot olivat laskeutuneet kuin puiston puut olisi kaadettu yöksi kokemaan aamulla ylösnousemuksen."

    Villli mopedi ajaa ohi, rikkoen äänet, ja usean murhan paikalta astuu esiin - väärä mies, joka on oikea murhaaja.

    Ja sitten monien tuoksujen, tunteiden ja hulluude jälkeen, lisää miehiä ja lisää murhaajia. Ja kirja loppuu juuri ennen valon syttymistä.
    ("Låt det aldrig ta slut")

    VastaaPoista
  28. Hyvä kirja, melkein kristillinen, kun siinä esiintyy sana ylösnousemus.

    VastaaPoista
  29. Tämähän on opetus jesuiittakoulussa, jota James Joyce kuvaa romaanissaan.

    Non serviam.

    VastaaPoista
  30. Ad Anonyymi: - ajatuksesi moraalikritiikistä on outo.

    Maininta virrenveisuusta osuu sekin harhaan. Oma oppi-isäni Shakespeareen ja länsimaiseen kaanoniin on ollut vuosikymmeniä Harold Bloom, joka on juutalainen. Olen monesta asiastsa Bloomin kanssa eri mieltä, mutta kirjallisten vaikutusten kenttä (Anxiety of Influence) on hyödyllinen ajatus.

    Tietääkseni marxilaisuuden sivuuttaen keskustelu tekstien sisällöllisten ansioiden etevymmyydestä päättyi uuskritiikkiin 1930-luvun alussa.

    Ja tässä välissä oli muutaman vuosikymmenen ajan kiellettyä tukeutua edes kirjoittajan biograafisiin tietoihin.

    Se seikka, jonka tunnistat väärin, lienee kaikua eksistentitiaalisesta ajattelusta. Suuri nimi on Camus. Tuossa kontekstissa syyllisyys ja kärsimys eivät liity uskotoihin.

    VastaaPoista
  31. Sain läpi kirjallisuuden luvuissa peruskurssi, jolla esiteltiin moraalikritiikki. Muistan sen lähtemättömästi, samoin marxilaisten keskustelut ja seminaariesitelmät - moraalikritiikin havaintoesimerkit - maan yliopistoissa 70-luvulla, kun opettajatkin opportunistisesti nuolivat heitä.

    "Oma oppi-isäni Shakespeareen ja länsimaiseen kaanoniin on ollut vuosikymmeniä Harold Bloom." Minulla taas on ja on ollut Molly Bloom.

    VastaaPoista
  32. Tällä vuosituhannella arvostelevat toki postmodernismia muutkin kuin perussuomalaiset. Postmodernismia on pidetty muualla jo kauan menneen ajan filosofiana. Kritiikki alkoi jo viime vuosituhannen loppupuolella. Ei ole ollut valitettavasti kunnon nimeä, joka yhdistäisi kritiikin. Parempi kuin post-postmodernismi on mielestäni metamodernismi, jossa suuntaudutaan myös tulevaisuuteen.

    Vermeulen ja Van den Akker näyttävät pitävän tästä kehittämästään aiheesta blogia "Note on Metamodernism".
    www.metamodernism.com

    VastaaPoista
  33. "Romaani on jumalattomuuden taidetta. Saa miettiä aikansa ennen kuin keksii esimerkin hyvästä, suuresta romaanista, joka olisi uskonnollinen, saati kristillinen."

    Hyvä haaste, mutta onhan tarjolla esimerkiksi Dostojevski.

    VastaaPoista
  34. Ei taida jazz olla blogistin vahinta aluetta. Colttrane?

    VastaaPoista
  35. Uskonnollisen romaanin kirjoittaminen olisi hyvin vaikea tehtävä. Harvat siinä onnistuvat. En uskaltaisi ryhtyä sellaiseen yritykseen.

    Ehkä erikoislaatuisin niistä onnistuneista on Anne Ricen romaani "Christ the Lord". Hän oli harjoitellut siihen koko ikänsä, kirjoittanut yliluonnollisista ilmiöistä fantasian tasolla, vampyyreistä. Kirja on täysin katolinen, hiukan outo protestantille, mutta se toimii. Jeesus on "toisesta maailmasta", hänen kotikaupunkinsa on niin elävä, että siihen voisi astua. En ole lukenut Ricen jatko-osia siihen. Hän taisi kirjoittaa itsensä loppuun "kun oli paavillisempi kuin paavi itse" kuten me protestantit sanomme.

    VastaaPoista
  36. Mitä Kamputseaan tulee, Myrdalin ohella myös Noam Chomsky ja lukuisat muut hyvin toimeen tulevat vetelehtijät kannattivat Pol Potia uljaasti, antamatta tosiasioiden muuttaa ideologiaansa.

    VastaaPoista