Sivun näyttöjä yhteensä

27. huhtikuuta 2011

Vastauksia




Kolmen miljoonan lukijan raja menee rikki näinä päivinä. Site Meter ei kerro uskottavasti, kuinka moni näitä kirjoituksia lukee. Vertaamalla muihin lähteisiin voi päätellä, että paljon on.

Te lukijat seuraatte varmaan verkon tapahtumia paremmin. Olisin utelias tietämään, kirjoittaako kukaan muu näin itsepäisesti joka päivä.

Se ei ole arvo sinänsä. Nykytekniikalla voisi olla parempikin kirjoittaa esimerkiksi kerran viikossa. Siten tulisi parempaa tekstiä ja painavampaa asiaa. En vain usko, että se olisi hyvä päämäärä. Verkkoon tarvitaan keskinkertaista tekstiä ja painoltaan vaihtelevaa aineistoa.

Monet papit ja tietenkin piru lukevat Raamattua joka päivä. Opiskelijat tekevät sitä eli keskittyvät ainakin kerran päivässä. Se muuten on paras opiskeluohje paljon lukemista vaativiin aineisiin, kuten esimerkiksi juridiikkaan ja historiaan. Kannattaa pitää kiinni että lukee joka päivä tai ainakin kuutena tai vähintään viitenä päivänä viikossa annoksensa. Annoksen suuruus riippuu sitten lukijasta ja luettavasta.

Jos tämä olisi jotain muuta kuin blogi, en olisi jaksanut kirjoittaa kuutta vuotta. Kommentit ovat ainakin toinen puoli asiaa, ehkä enemmän.

Luultavasti vastaan kommentteihin suhteellisen vähän. Tuntuu hauskemmalta, kun lukijat vastaavat toisilleen ja samalla antavat vihjeitä kiinnostuksensa kohteista. Joskus tietysti syntyy kommenttikeskustelua ja harvakseltaan myös sanaharkkaa.

Olen pitänyt näkyvissä kansansivistystyön lippua. Teen niin siitä huolimatta, että usein lukijat ovat sivistävämpiä kuin minä ja asioihin paremmin perehtyneitä.

Taustalla on pieni huoli. Eilen illalla televisiossa pyöri oikein viihdyttävä elokuva Churchillista. Hiljan tehdyn tutkimuksen mukaan Isossa Britanniassa toisen asteen koulun (peruskoulun) käyneistä 19 prosenttia osaa mainita nimeltä jonkun 1900-luvulla toimineen pääministerin eli esimerkiksi Churchillin. Hieman suurempi osa tietää, elikö Hitler ennen vain jälkeen Kristuksen syntymän eli ajanlaskumme alun.

Tavallinen akateemisen loppututkinnon suorittanut ihminen, siis maisteri, insinööri tai vastaava, ei ole selvillä siitä ainoasta asiasta, jonka yliopisto saisi mielestäni opettaa nuorisolle: heidän omien tietojensa hajanaisuudesta ja sattumanvaraisuudesta. Ei historia ole välttämättä edes hyvä esimerkki, ja todellisuudessa vaikkapa lajinvalinnan eli Darwinin oivalluksen selittäminen on aika vaikeaa ja Newtonin mekaniikan selostaminen on niin vaikeaa, ettei se onnistu edes luonnontieteistä maisteriksi tai diplomi-insinööriksi valmistuneilta.

Kokeilkaapa mekaniikan kolmatta lakia. Se ei ole intuitiivisesti helppo: maa vetää pöydällä olevaa lautasta (Arabia, Pekka-sarja) puoleensa. Se on selvä. Mutta lautanen vetää maata puoleensa. Jokaisella voimalla on vastavoima. Miksi vain Modesty Blaise on hyvä tappelemaan vedessä? Koska veden kitka on vastavoima. Mestarinyrkkeilijäkään ei saisi vedetty kehuttavaa koukkua toisen uimarin turpaan, uimasiltaan.

Yleissivistystään ei pysty kehuttavasti kohentamaan lukemalla blogia. Eivät siihen oikein auta edes sanomalehdet. Saksasta on suomennettu muutama kirja ja englanniksi on pari teosta, joista vakuutan olevan hyötyä. Kuolleiden kuninkaiden tai pääministerien nimillä ei ehkä ole juuri väliä. Ammattimiehen ja lahjakkaan tutkijan tai vastaavasti ymmärtäväisen kansalaisen erottaa toisistaan kyky yhdistellä asioita.

Yritän ehkä näinä päivinä kirjoittaa esimerkin. Kadun etten opettanut tohtoreilleni enempää historiaa. Edes käytännön ongelmissa ei ole haitaksi tietää, että Manneer-Euroopan tekijänoikeus- ja patenttilakien käsikirjoissa esitettyä parempi selitys on yhden henkilön nimi: Bismarck. Hän oli se joku, joka käsitti, että on saatava lisää parempia sotamiehiä ja näille entistä pätevämmät pyssyt, ja siihen tarvitaan rahaa, ja siihen tarvitaan kauppaa ja teollisuutta. Keisarikunnan myötä syntyivät toimivat yksinoikeuslait, jotka olivat keskeinen osa taistelua Euroopan hegemoniasta. Bismarck oli lukenut lakiakin, ja hänen kavereihinsa kuului useita ajan johtavia tuomareita ja mm. v. Savigny, edelleen kuuluisa oikeudellinen ajattelija.

27 kommenttia:

  1. Myös Krugmanilla on suosittu blogi, jota seuraan päivittäin.

    VastaaPoista
  2. Että kuka lukee ja onko lukemisen arvoista. Vastaan lyhyesti. Kotipaikkakunnallani joskus kauan sitten sanottiin kun oli kyse vakavasta oikeusriidasta, siis perintöasiasta, että pitää mennä Kemppisen puheille. Joitakin vuosia myöhemmin huomasin Hesarissa ihan fiksuja kolumneja, jonkun Kemppisen kirjoittamia. Taas joitakin vuosia myöhemmin löysin Kemppisen blogin ja sitä luen lähes päivittäin, joskus kommentoinkin. Jos jatkan, voi mennä imartelun puolelle.

    VastaaPoista
  3. Itsepäisesti ja joka päivä ? No esimerkiksi hän:

    http://kupuramiekka.blogspot.com/


    MrrKAT

    VastaaPoista
  4. "... syntyivät toimivat yksinoikeuslait...". Tätä paljastusta on odotettu. Tekijänoikeuslait ovat tuotteeseen liittyvän kartellin sovellus.

    Blogisti on ilmoittanut ettei pidä puolen lauseen kommenteista joten lisään tähän päälle vielä kappaleen lorem ipsumia.

    VastaaPoista
  5. On ehkä niin, että saadakseen lukijoita eikä vain vierailijoita blogikirjoituksilleen, on omattava muilla areenoilla hankittua katu-uskottavuutta ennestään. On oltava uskottava CW, koska lukemiseen ei viitsi ryhtyä, jos ei ole varmuutta kirjoittajan laadusta elikkä siis sijainnista huuhaajanalla. Tämä muuten pätee mielestäni kommentoijiinkin. Jos on mielestään oikeaa asiatietoa tuomassa keskusteluun, kyllä silloin maallikkolukijan, joita useimmat lienevät, täytyisi tietää kommentoijan taustat. Nämä turhat jutut voi heittää sitten puskan suojasta.
    Vaikka aika ei olisikaan rahaa, sitä vähän lukiessaan harkitsee, millä infoähkyään ryhtyy kulloinkin lisäämään.
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
  6. Kuusi vuotta sitten Marski hallitsi lööppejä,tänään Soini, joka pelkää jumalaa. Onko kehitys kasvanut kuin lehmän häntä?

    VastaaPoista
  7. "Bismarck. Hän oli se joku, joka käsitti, että on saatava lisää parempia sotamiehiä ja näille entistä pätevämmät pyssyt, ja siihen tarvitaan rahaa, ja siihen tarvitaan kauppaa ja teollisuutta. "

    Yksi Bismarckin kuningasajatuksista oli Saksan ruhtinaskuntien tullirajojen poistaminen. Kun tavara kulki jokilaivoilla pitikin Rheiniä, niin matkalla saattoi olla kymmenkunta tullipistettä, joiden rahastus esti vapaata vaihdantaa.

    Lisätään tullimaksut immateriaalioikeuksien katon alle, onhan siellä nyt kasettimaksutkin.

    P.S. Koska se Kemppisen immateriaalitiiliskivi ilmestyy?

    VastaaPoista
  8. Blogistille kymmenen pistettä ja papukaijamerkki siitä ettei edes ole koskaan väittänyt ymmärtävänsä mitään Suomen itä-ja etelänaapureiden oloista.

    VastaaPoista
  9. Ei tee mieli tulla kehiin, Jukka K, mutta kun kysyt, vastaan.
    Olen 6.2. 2007 alkaen kirjoittanut omaa blogiani, "Artinen puskurikapasiteetti", joka päivä (n 1500 blogausta) ja lukijakunta lienee vakiintunut.

    Laskuria en ole käyttänyt ensimmäisen puolen vuoden jälkeen ("hullu töitään laskee").

    Pidän Kemppistä - ja muistan siitä usein mainita - blogistien "primus inter pares"-ilmiönä ja toivottelen hyvää kevään jatkoa.

    VastaaPoista
  10. Jos oppillaat eivät tiedä missä yhteydessä Hitler taisteli suhteessa Jeesukseen niin tanskalaiset tulevaisuuden tutkijat tulevat Suomeen eivätkä tunne bifurkaation teoriaa eikä termodynamiikan toista lakia ja silti OPETTAVAT siitä jotain kansalle joka mykistyneenä istuvat ja kuuntelevat. Muutenkin koko seanssi muistutti David Ogilvyn 80-luvulla kirjoittamaa asiakaslähtöissyyttä verrattuna tuotelähtöisyyteen. Kun tulevaisuuden tutkijat menevät niin lipan alle ja saavat siitä palkkaa ei voi kun mykistyä - ihmetellä onko missään koulutuksessa enää mitään järkeä. Kun varovaisesti kysyy alan professoreilta, pitivätkö he sitä hyvänä esityksenä, ne nyökkäsivät. Arvaa kolme kertaa alkaako ns. parjattu maisteri siitä enää mitään keskustelemaan? Pysyy yhtä hiljaa kuin tilanteessa missä Chopin-konsertissa piti löytää huuhaa kappale, joka olisi voinut olla oikea mutta mitä todennäköisintä ei ollut. Kun maailma "testaa" omia maistereitaan niin voi vain sanoa, että akateeemisuus ei enää ole olemassa (jos akateemisuus on sitä, että ottaa tosissaan asioiden merkitystä eikä ihastu signaalisanoihin tai password-merkityksiin jotka avaavat ovia muuten täysin tyhjille aivoille). Uskottavuudenko mukaan täällä mennään vai tiedon ja osaamisen?

    VastaaPoista
  11. Aikaisemmin päivitin blogini kahdesti päivässä, mutta en enää.
    Vaimoni blogi päivittyy joka päivä, vaikka ei päiväkirja olekaan.
    http://mun-new-york.info/

    VastaaPoista
  12. Meille ruudun ääressä työssäkäyville valikoituu/passivoituu tietyt päivittäiset sivustot. Kemppinen ei pääsisi lukurutiineihin, mikäli julkaisuväli olisi epäsäännöllinen tai harva.

    Historian opiskelusta kuulin hiljattain jonkun taiteilijan hyvän repliikin: "Historia on kuin komposti - sitä pitää pöyhiä säännöllisesti jotta aines muuttuisi ravinteiksi, eikä syntyisi ikäviä kaasuja." Näin ainakin meikäläisen pientaloudessa, jossa unohtuu ruokaa jätteeksi asti.

    VastaaPoista
  13. Bloggaan, jotta tulisi kirjoitettua joka päivä. Sitä varten minulla on monta blogia, eri aiheille tai historian aikakausille omansa. Jos en kirjoita, laitan vain jonkun kuvan johonkin blogeistani.

    En tarvitse välttämättä kommentteja, sillä näen mittareista, onko lukijoita käynyt. Blogit elävät vähitellen omaa elämäänsä, lukijoita käy, vaikka niihin ei kirjoita pitkään aikaan. Siinä mielessä blogit muistuttavat kirjoja.

    Blogit ovat pölyallergiselle valokuva-albumi, päiväkirja, muistikirja, pöytälaatikko ja vintti, sillä ne eivät kerää pölyä. Yksityisiin blogeihin kokoan aineistoa muuhun kirjoittamiseen ja poistan sen, kun se on käytetty.

    Välillä tarvitsen bloggausloman. Olenhan blogannut vuodesta 2005 asti.

    Luen tämän blogin lisäksi vain muutamaa muuta blogia. Liityin Facebookiin, kun tyttäreni oli pitkällä työkomennuksella Intiassa. Luen joitakin kirjoituksiasi ääneen miehelleni.

    Kiitos hyvästä blogista!

    VastaaPoista
  14. Ad Mika Lako - Kyllä ne ovat eri miehet, jotka niitä juridiikan tiiliskiviä kirjoittavat. Suunpieksijät eivät siihen hommaan pysty.

    VastaaPoista
  15. No Jukka, olen ollut huomaavinani että on niitä blogisteja, jotka kirjoittavat usein ja suhteellisen lyhyesti. Sitten on niitä jotka kirjoittavat harvemmin ja tekevät ehkä vähän enemmän työtä juttujen eteen.

    Oletan että kummallakin tavalla tulee lukijoita, koska heitä on todella monenlaisia. Olen itse tavannut joitakin kommentoijiani ja heillä on aivan erilaiset lähestymissyyt keskenään. Tutuilta he kyllä tuntuvat.

    Kun kysyit kerran päivässä kirjoittajia niin semmoisen yhden tiedän joka kirjoittaa kolmestikin päivässä on tämmöinen http://unkuri.wordpress.com ja minusta ne postaukset ovat ihan täyspäisiä.

    Hitaus ja nopeus saattavat olla temperamenttikysymyksiä, eivätkä niinkään asiapuolen juttuja. Tarkoitan siis blogien sisältöä.

    VastaaPoista
  16. Vanhan ruotsin harjoituskirjan ohje:"ta lagom stora doser", pätee oikeastaan kaikkiin mittaviin hankkeisiin. Muistaisipa sen nyt Nokian johto, kun ryhtyy slimmaamaan organisaatiota.
    Pidän tavasta, jolla johtajaopettajamme arvostaa lukijoitaan.
    Veteraaneille liputtaa Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  17. Vaikka kirjaesittelyt vaikka tuolla holokaustisivulla http://www.holocaustinfo.org/
    on ihan selvästi sanottu nytkin tiedetyt asiat.
    Ja sitten vielä joku uusnatsi saa vapaasti kommenttiaan esittää ja innostua. Joku raja sentään mielikuvitukseen ja tosiasioitten muuttamiseksi.Ei ole kansansivistystä antaa väärää tietoa holokaustista.

    VastaaPoista
  18. Jotakin pitäisi yhdistää johonkin toiseen, jotta vastaukseksi tulisi persujen menestys. 1+1 antoikin enemmän kuin kaksi.

    Kahvitilaisuuksissa, ristiäisissä, häissä ja hautajaisissa viidakkorummut kehottivat katsomaan persuja myönteisellä silmällä. Siltä ainakin näyttää.

    Lapsenuskoisten maassa näkymätön käsi osoitti vaiheeksi voimansa.

    Keskustalaisia puolestaan höynäytettiin luottaamaan yhteen nimeen. Ehkä harrasta uskonmiestä Soinia ajetaan kabineteissa tosissaan presidentiksi.

    VastaaPoista
  19. Tämä blogi on ainoa jonka lukemisesta olisin valmis maksamaan riihikuivaa. Arvostan!
    Totesitte yleissivistyksestä : "Saksasta on suomennettu muutama kirja ja englanniksi on pari teosta, joista vakuutan olevan hyötyä".
    Voisitteko ystävällisesti mainita nämä teokset? Kiitos.

    - Oswald

    VastaaPoista
  20. Tuo kirjoittamisen jaksaminen itsepäisesti on ongelmallista. Lukemisen suhteen ongelmaa ei ole.
    Kiitos päivittäisestä annoksesta sivistynyttä kyynisyyttä. Mehukasta kuin arsenikki pieninä erinä sielukuppaan.
    Bismarckin idea oli myös eläkeiän säätäminen niin korkeaksi, ettei juuri kukaan sitä tavoita. Hyvä niin. Päättäjillä alkaa olla kiire, ettei pensionattikadun mellakointi leviä.

    VastaaPoista
  21. JK: "...maa vetää pöydällä olevaa lautasta (Arabia, Pekka-sarja) puoleensa. Se on selvä. Mutta lautanen vetää maata puoleensa. Jokaisella voimalla on vastavoima."

    Ja siinä välissä on pöytä, joka vastustaa noita molempia voimia.

    Se Newtonin 3. laki kuuluu näin:

    "Jos kappale A vaikuttaa kappaleeseen B tietyllä voimalla, niin kappale B vaikuttaa kappaleeseen A yhtä suurella vastakkaissuuntaisella voimalla."

    Nuorena mietiskelimme asiaa niin, että mistä helkkarista me voimme tietää pudottaessamme kädestämme omenan, että putoaako omena vai nouseeko maapallo?

    Nyt tiedämme, että molemmat tapahtuvat: omena putoaa paljon, maapallo nousee vähän. Ihan totta.

    VastaaPoista
  22. Jos haluat uuden epätarkan menetelmän blogin lukijoiden seuraamiseen, Google Analyticsillä on mahdollista seurata myös blogin liikennettä.

    VastaaPoista
  23. Olen jäänyt Kemppiseen kiinni kuin turilas korkkiin. Pieni (!) annos sivistystä, uutta tietoa, erikoista näkökulmaa ja kyynisyyttä pitää tällaiset vanhenevatkin aivot virkeinä. Mitä myös arvostan on se, että JK pitää lukijoitaan täysipäisinä ihmisinä ja osaa antaa arvoa myös heidän erikoistaidoilleen ja -tiedoilleen. Moni muu arvostettukin bloggari nakkaa itsensä kanssa eri mieltä olevat kuin kärpäset pois silmistään. Ja kuin kärpäset he pörräävätkin sitten muualle.
    Tällainen henkilökohtainen arviointi sallittaneen sitemeterin lähestyessä kolmea miljoonaa. Se on JYTKY!

    "Sotakamreeri"

    VastaaPoista
  24. "Jos on mielestään oikeaa asiatietoa tuomassa keskusteluun, kyllä silloin maallikkolukijan, joita useimmat lienevät, täytyisi tietää kommentoijan taustat. Nämä turhat jutut voi heittää sitten puskan suojasta."

    Se, joka ei pysty lukemaan luomatta samalla kuvitteellisia asioita ja asiantuntijoita ja suhteita näiden välille ynnä vertailematta kuvitelmiaan toisten kuvitelmiin, on niin kaukana neroudesta, että häntä voitaisiin siitä rangaistukseksi kutsua vaikka sivystyneeksi, päteväksi, tai miksi tahansa muuksi änkyttäjäksi.

    VastaaPoista
  25. Suljetun ja selittämättömän Google Analytics:in asemesta kannattaa käyttää monipuolisempia seurantakaluja. Vaikkapa kotimaista Snoobia.

    "Älä mene rikkaan kauppiaan luo", sanoo jo intialainen viisauskin.

    VastaaPoista
  26. Ad Andrew: - Google Analyticsia olen käyttänyt useita vuosia. Lukema on, kuten sanot, epämääräinen tai suuntaa antava.

    Jos asia olisi minulle tärkeä, en oikein tietäisi, miten mitata.

    VastaaPoista