Kolmas aalto

Suomalaisuuden ensimmäinen aalto oli Snellmanin ajatus. Se tukeutui Venäjän poliittiseen myötätuntoon; Ruotsin aseman kaventaminen oli varmasti mielessä. Toinen aalto näkyy matrikkeleista 1890-luvulla. Käsityöläisten ja talollisten poikia alkaa näkyä oudossa seurassa, esimerkiksi tuomioistuimissa.

Ilman kolmatta aaltoa 1918 olisi voinut käydä pahasti. Muutamia eliittikouluja täydensi maakunnan klassisten lyseoiden verkosto. Ståhlberg tuli Oulun lyseosta ja Ryti Porin. Molemmat ällistyttivät jo opettajiaankin.

Silti ei ole tuijotettava huippuihin vaan verkostoihin.

Tämän kirjoituksen valokuvassa on, mitäpä sitä peittelemään, vaimon äiti sisaruksineen; hautajaiset ovat tänään. Sisaruksista on maajalassa enää kaksi. Keskellä istuva seitsemän lyyran äiti oli itse käynyt kiertokoulua vain nimellisesti, ja pappa oli arkistonhoitaja. Piti olla hyvät sormivoimat että pystyi vetämään jokaisesta kolikon soikeaksi. Niitä ei ollut liikaa, aina ei tarpeeksikaan.

Kuva esittää Suomen tasavallan kansalaisia. Tällä kertaa nimityksessä ei ole pientäkään säälin sävyä. Nämä ihmiset ovat vaistoiltaan ”porvareita”, joille isänmaallisuuden esiin tuominen ei ollut ongelma, mutta tiettävästi he vierastivat laitaoikeistoa jo 1930-luvulla.

On suorastaan merkittävää, ettei joukossa eikä tiettävästi suvussa ole yhtään pappia. Tämä on sekulaaria eli maallista lukeneistoa – kaikilla oli jokin asiallinen tutkinto, nyt korkeassa iässä haudattavalla vanhimmalla tyttärellä se oli Wetterhoffin käsityöopistosta.

Punikin poikien ratkaiseva merkitys talvisodassa ja sen jälkeen tunnetaan ja tunnustetaan. Ilman sitä äkillistä yksimielisyyttä olisi käynyt kolkosti. Mutta myös tämä tällainen kolmannen aallon joukko oli hyvin keskeinen sodan aikana ja sen jälkeen. Naiset olivat lottina rintamalla, lukuun ottamatta kuopusta, jonka ikä ei riittänyt. Miehistä yksi veti sodassa divisioonan kaukopartiotoimintaa (ja keräsi palkintoja hiihtäjänä Suomessa ja ulkomailla) ja jäi eläkkeelle everstinä. Kaksi nuorempaa veljeä kuului Päämajan kaukopartioihin (ErP 4; Vehniäinen). Erään vävyn sotilaspassi on koruton – 1940 joukkueenjohtaja ym., Summa; 1941-1944 komppanianpäällikkö (JR 12) Kiestinki; Ihantala. Ja sotien jälkeen kaikki riensivät tavallisiin töihin epätavallisella innolla, vaikkei sodan kolhuilta ollut tietenkään vältytty.

Puhe ”tavallisista ihmisistä” sisältää joko hiukan romantisoivaa tai alentuvaa sävyä. Tätä nykyä ”tavis” on kai itsesäälin tai ylenkatseen ilmaus.

Ensin selkeästi taantumukselliset, sitten ns. konservatiivit ja sitten muuten vain muutoskammoiset ovat omineet menneisyyden kiittelemisen, ja sepä on hyvä asia. Ihmisen ja mielestäni myös suvun kasvamiseen kuuluu vaihe, jolloin eteenpäin pääseminen edellyttää edeltäjien, ”isien” kiroamista hornan tuuttiin. Sitten seuraa sellainen vaihe, että havaitaan isienkin toimineen omilla edellytyksillään ja tilanteissa, jotka eivät olleet heidän omassa vallassaan.

Menneisyydessä sinänsä en näe ihastelemisen aihetta. Minulle menneisyys on sellainen paikka, johon en todella haluaisi joutua. Kuolisin kurkkumätään. Huligaanit hakkaisivat hengiltä. Metsän pimeys veisi järjen valon.

Entisissä ihmisissä arvostan ja haluaisin ottaa opiksi ainakin vimmatun pitkäjänteisyyden. Se saattoi ilmetä koulutuksessa, kuten tässä, tai jopa ”sivistystahtona”, kuten ennen sanottiin. Ennen siis sanottiin, että koulutus takaa leveämmän leivän. Nykyisin useimpien leipä on leveämpi kuin suu, joten ajatusta on hiottava: koulutus lisää vapausasteita. Koulutettu ihminen voi monissa tapauksissa valita, mille väärälle alalle asettuisi. Sähköinsinöörin on helpompi ryhtyä kirjailijaksi ja papin kustannustoimittajaksi. Lääkärin paperit taskussa voi kohdistaa intohimonsa kamarimusiikkiin ja rakennusmestari voi ruveta laulamaan kupletteja.

Neljännen aallon aikaan eli sotien jälkeen uskomattoman monet nerokkaiksi osoittautuneet ihmiset olivat koulutukseltaan kansakoulunopettajia. He olivat oopperalaulajia, tasavallan presidenttejä, kirjailijoita. Itse olin kiinnostunut taiteista ja yhteiskuntatieteistä, mutta käskettiin lukea juristiksi. Näillä kolmannen aallon ihmisillä ei ollut aikaa syventyä muihin, ylellisiin aiheisiin, koska elämä meni arjen asettelussa. Hyvin meni, ja osoittautui usein pitkäksi. Tämän kirjoituksen aiheen antaja oli syntynyt tsaarinvallan aikana Suomen suuriruhtinaanmaassa. Ajat ovat kuulemme kovasti muuttuneet siitä.