Lisää liksaa kansanedustajille

Kansanedustajien työ on raskasta ja epäkiitollista. Palkka on vain n. 6 500 euroa kuussa ja kohtuullinen kulukorvaus. Onko tämä laitaa?

Eikö olisi mainio ajatus muuttaa eduskunta säätiöksi? Osakeyhtiö olisi toinen vaihtoehto.

Meillä on erilaisia tumpeloita, jotka ansaitsevat kevyesti kymmenen kertaa tuon summan, eikä kukaan uhkaile heitä sateenvarjolla tai kävelykepillä. Lehdistö ei vaivaudu edes kääntämään kylkeä.

Pelkän lainsäädännön kannalta pystyn juuri ja juuri seuraamaan kapeanlaista lohkoa, jota nimitän informaatio-oikeudeksi, ja lisäksi on joitakin, osittain oikeita tietoja rikos-, hallinto- ja valtiosääntöoikeudesta. Prosessioikeus on heikkoa, työoikeudellinen tietämys onnetonta ja vero-oikeus tyydyttävää kansakoulun opettajan tasoa.

”Puolue” on epäonnistunut organisaatiomalli. Se muistuttaa kovasti yhdistystä, mutta toisaalta siinä on ratkaisevia eroja. Ainakin hallituskoalitio käyttää maassa korkeinta valtaa. Sillä on kaikki valta toimenpiteisiin, jotka vetäisivät Wahlroosinkin vakavaksi.

Yksikamarinen eduskuntamme muotoiltiin säätyvaltiopäivien pohjalle, ja hyvin nopeasti havaittiin, ettei tämä malli toimi. Yksi, harvoin esitetty syy kansalaissotaan oli eduskunnan työn risaisuus, joka johtui vain osittain Venäjän eli silloin korkeimman tahon asioihin puuttumisesta. Valtalakikeskustelu johti vallankumousyritykseen ja tiesi hengenlähtöä kymmenille tuhansille, koska eduskunta ei tiennyt, mitä se oli päättänyt.

Toisen maailmansodan aikaa on kuvattu epädemokraattiseksi, koska eduskunnalle ei useinkaan muistettu kertoa, mitä Mannerheim ja Ryti olivat päättäneet. Moite on kovin kohtuuton, koska meillä poliittinen nokka eli valtioneuvoston sisäpiiri ja sodanjohto olivat puheväleissä eduskunnan kanssa, ja kansanedustajat saivat silloin tällöin tehdä päätöksiä, joiden sisältö oli ilmoitettu heille etukäteen. Olemme jo luistaneet samaan tilanteeseen kuin Yhdysvallat, jossa kongressissa ja edustajainhuoneessa on jatkunut turhan pitkään ns. yleinen hulina.

Suomalaisella poliitikolla oli vuosikymmeniä mahdollisuus päästä kissan päiville paineltuaan aikansa äänestyskoneen nappeja suuressa salissa. Kun vähätkin hallintoneuvostot lopetetaan eikä jokin kansaneläkelaitos vedä väkeä loputtomasti, yhä useampi ilmeisesti seuraa Suvi-Anne Siimeksen esimerkkiä – kierros yksityisellä puolella lääketeollisuudessa ja ei muuta kuin työeläkelaitosten liittoon.

Ehkä osakeyhtiömalli olisi kuitenkin paras. Osakkeenomistajilta kerättäisiin suoraan ansioista ja hinnoista jäsenmaksut, ja osalle maksettaisiin osinkoja. Yhtiökokouksessa sama sääntö kuin asunto-osakeyhtiössä, ääni per lärvi. Armeijan voisi ulkoistaa osuuskunnaksi r.l. Vihollisen maahanhyökkäykset ja muut ikävyydet käsiteltäisiin vuosikokouksessa.

Ajatelkaa miten monelta surulta nytkin olisi säästytty, jos parikin puoluetta olisi tilannut puheet ja ohjeet äänestämisestä lakimiesten, tilimiesten ja politologien muodostamilta, voittoa tavoittelevilta kommandiittiyhtiöiltä. Ainakin minä ilmoittaudun valmiiksi ja kykeneväksi tekemän sopivalla hinnalla millin siivuja jostain virkamiesten valmistelemasta lakiehdotuksesta ja sen perusteluista.

Haluaako joku sanoa minulle tämän johdosta, että älä unta nää? Saa sanoa, mutta yritän parhaani mukaan kuvailla EU:n järjestelmää, jota Suomi ei ole toistaiseksi tavoittanut. Siellähän toimii rinnan ministerineuvosto ja parlamentti, ja toimintaohjeet saadaan lobbareilta, jotka ovat useinkin huomattavasti parempia asiantuntijoita kuin päättäjät itse.

Edustajat ja valtuutetut olivat ennen luottamusmiehiä. Kun heihin ei enää luoteta, looginen askel on ammattilaisuus, kuten urheilussa.  Pankin logo pelipaidassa selventäisi asetelmaa kummasti, varsinkin jos toisella olisi rintamuksessa Arla, ent. Valio, ja kolmannella teksti Metallityöväen palo- ja pelastuslaitos. Entä Timo Soini – tietysti Del Monte, ellei Pirkka-tuote sitten panisi paremmaksi.