Sivun näyttöjä yhteensä

8. lokakuuta 2010

Du gamla

Oi Herra, siunaa Suomen kansa,
Suo sille armos runsaus.
Se kaikiss' että vaiheissansa
Ois oma kansas, valittus.
Suo mieli uskollinen meille,
Menestys Suomen heimon teille.
Oi Herra, siunaa synnyinmaamme
Runsailla taivaan lahjoilla,
Ett' ahkeralla työllä saamme
Ain elämämme tarpeita.
Sun armos halki aikain rittää,
Sua lastenlapsemmekin kiittää.

Tämä virsi on nykyisessä virsikirjassa hiukan muunnellussa muodossa. Mieleeni tuli, etteivät kaikki lukijat ehkä kumminkaan tiedä sen tausaa. Ottakaapa esimerkiksi YouTubesta ”How Glorious is the Lord in Zion”. Se on siellä mm. Donin kasakkakuoron esittämänä. Sama biisi.

Laulun oikeampi nimi on ”Kol Slaven”. Laulu oli hyvin suosittu ja lienee sitä edelleen – siinä rukoiltiin tsaari-isäselle seitsemää hyvää ja kahdeksaa kaunista. Hakuteosten (Wikipedia) mukaan siitä tuli vallankumouksen jälkeen ”emigranttien epävirallinen kansallislaulu”.

Sävel on siis tuon Suomen kansa –virren, ja syykin on selvä. Ennen kansalaissotaa ensimmäinen säkeistö alkoi ”Oi Herra siunaa ruhtinaamme”. Sijaan tuli sitten sattuneesta syystä ”päämies maamme”, ja 30-luvun henkeen ”Suomen heimo”, ei siis kansa. Ja mukana on mielestäni sekä historiallisesti että raamatullisesti hämmentävä ajatus suomalaisista Jumalan omana valittuna kansana. Juutalaisia kai yleensä pidetään valittuna kansana.

Olen hankkinut jostain levyn ”Basso Profondo from Old Russia”. Eräässä laulussa basso vetelee oktaavia alempaa kuin mikä on fysikaalisesti mahdollista. Tämä virsi on samalla levyllä, ja kyllä panee komeasti!

Sävelmien napsiminen on vanha hyvä käytäntö. Jopa ”Enkeli taivaan” oli alkujaan humalaisen renkipojan lemmenlaulu, kunnes Luther värkkäsi siihen uudet sanat.

Eiliseen ruotsin kieltä koskeneeseen aiheeseen taas liittyy sievästi se tosiasia, että Sibeliuksen yksinlaulut ovat suurimmaksi osaksi ruotsinkielisiin runoihin sävellettyjä – myös ”En etsi valtaa, loistoa”. Topelius oli Runebergin ohella Sibeliuksen ensimmäinen kirjallinen lemmikki, ja hän luki tietysti runot ruotsiksi. Sävellyksissään hän suosi Rydbergiä, Weckselliä, Josephsonia. ”Säv, säv, susa” on Frödingin. Ruotsinkielisiin sanoihin sävelletyistä kuuluisin on tietenkin ”Korsspindeln", "Ristilukki”, jonka Aarni Koudan käännös Adolf Paulin runosta vakiintui sitten osaajien ja osaamattomien perusohjelmistoon.

Teksti vaikuttaa kaikin puolin fasistiselta, mutta on nietzscheläinen. Eri lähteissä oleva tieto Eino Leinon suomennoksesta ja laulusta vastalauseena Bobrikoffille on väärä. Leino suomensi tekstin, mutta suomennosta ei liene ikinä käytetty. Koska sävellys on osa Kuningas Kristian –sarjaa vuodelta 1892, viittaus Venäjään on läpeensä virheellinen– Helmikuun manifesti annettiin 1899. Kristian II Tyranni oli paha mies, Tanskan kuningas, Tukholman verilöylyn toimeenpanija (josta on hieno kuvaus Waltarin ”Mikael Karvajalassa”).

Sinänsä huvittavaa, että kaksi Sibeliuksen ”lauantain toivottua” lyövät kättä. Laulu ristilukista katosi sarjasta ja alkoi elää omaa elämäänsä yksinlauluna. Sijaan Sibeliuksen suosituksi ilmenneestä tilapäismusiikista muokkaamaan orkesterisarjaan tuli ”Musette” (”Minä menen Kämpiin takaisin…").

Olin kerran seurassa, jossa joku – muistaisin että Tuomas Anhava – sanoi Snellmania tihulaiseksi. Olimme juuri omaksumassa germaanisen eli siis Eurooppaan johtavan äidinkielen, ruotsin. Ja sitten tämä pelle tulee rakentamaan meille äidinkieltä, joka sopii paremmin vaikenemiseen kuin puhumiseen, penkin päässä, karvat korvilla.

Ja sen tiedämme, että olemme geneettisesti kauempana muista eurooppalaisista kuin esimerkiksi baskit. En muistaakseni yhtynyt ajatukseen tuolloin, enkä tee sitä nytkään. Hauska heittohan se on. – Ja Sibelius – Kalevala, jota hän oli ensin tankannut ruotsiksi, sai hänestä suuriman tulkkinsa. Hän sai tämän kielen laulamaan.

26 kommenttia:

  1. Snellmanin politiikka kuitenkin kaiketi tappoi suhteessa enemmän suomalaisia kuin venäläiset koskaan, ja olisi tappanut vielä enemmän jos hyvä Suuriruhtinaamme ei olisi pelastanut meitä enemmältä?

    VastaaPoista
  2. Mutta ei tämä paha ole
    http://www.youtube.com/watch?v=pZe2p0E3IlU&feature=related

    VastaaPoista
  3. Hehheh. Naurattaa. Ihan oikeasti[?] Ei ainoastaan vittumaisesti - Mutta genetiikasta älä ryhdy puhumaan [tai mikä minä olen sanomaan - hmm - turpa kiinni Kemppinen [search your - - ]: siinähän se tuli! - - hmm]. - Genetiikka menee animismiksi - ja animismi on huuhaata jos mikä.

    VastaaPoista
  4. Snellman oli kumma mies. Jo 1840-luvulla Sara Wacklin piti kirjassaan "Satanen muistelmia Pohjanmaalta" Snellmania yhtenä neljästä elävästä pohjalaisesta suurmiehestä. (Muut olivat muistaakseni M.A. Castrén, Runeberg ja Topelius.) Aika hyvin veikattu kansakoulunopettajalta.

    Filosofialtaan Snellman oli ihme tyyppi. Vasemman laidan hegeliläinen. Kun Hegelin filosofia perusmuodossaan salli ainoastaan suurvalloille roolin ihmiskunnan kehityksessä, onnistui Snellman puristamaan sieltä tehtävän myös pienelle Suomen kansalle. Topelius sitten popularisoi Snellmanin filosofian Maamme-kirjassaan muotoon, jossa Suomen kansasta tuli Herran valittu kansa.

    Talouspolitiikaltaan Snellman oli tyypillinen 1840-luvun äärivasemmistolainen: kannatti vapaakauppaa, elinkeinovapautta ja yövartijavaltiota. (Silloiset oikeistolaiset kannattivat patriarkaalista yhteiskuntaa, laillista suojelua ja ammattikuntapakkoa.) Lopputulos tästä liberaalista talouspolitiikasta oli vuoden 1867 nälänhätä, kuten Petja tuossa yllä oikein toteaa.

    Kielikysymyksestä olen samaa mieltä Topeliuksen kanssa: Tämä maa on minun isänmaani. Joko minä suomen kielellä kutsun sen Suomenmaaksi, tahi ruotsiksi nimitän sen Finland, on se kuitenkin aina sama maa. Kaikki sen pojat ja tyttäret ovat samaa kanssa, puhukoot mitä kieltä tahansa. - - Eivätkä he ole kaksi kansaa, vaan yksi kansa. Jumala antakoon meille kaikille hyvänsopuisen mielen. Mitä Jumala on yhdistänyt, ei ihmisen pidä sitä eroittaman. - - Jumalan tahto on se, että kansat alinomaa oppisivat jotakin toisiltaan. Ja kaikki kansat ovat työntekijöitä ihmissuvun suuressa yhdyskunnassa, joka jakaupi moniin haaroihin. Se on juurikuin vallansuuri vanha koivu: lehti olet sinä ja sinun pieni kotisi; oksa on sinun kansasi; runko on koko ihmiskunta.

    VastaaPoista
  5. "Hehheh. Naurattaa. Ihan oikeasti[?] Ei ainoastaan vittumaisesti - Mutta genetiikasta älä ryhdy puhumaan [tai mikä minä olen sanomaan - hmm - turpa kiinni Kemppinen [search your - - ]: siinähän se tuli! - - hmm]. - Genetiikka menee animismiksi - ja animismi on huuhaata jos mikä."

    Jä tämäkö ei?

    VastaaPoista
  6. Se laulu, jota Saksassa taannoin laulettiin siitä yhdestä vesselistä (tuplaweellä) on mahdollisesti saanut sävelensä tästä:
    Versio 1. http://www.youtube.com/watch?v=Nf0vJiyeLIo&feature=related
    Versio 2. http://www.youtube.com/watch?v=5emu9B14YUI

    VastaaPoista
  7. "Ja sen tiedämme, että olemme geneettisesti kauempana muista eurooppalaisista kuin esimerkiksi baskit."

    Viimeisin käsitys lienee, että itäsuomalaiset on, kauempana, kun taas länsisuomalaiset on lähempänä länsieurooppalaisia kuin itäsuomalaiset...

    VastaaPoista
  8. Ad Omnia: - lisään Erastotenes Aleksandrialaisen kommenttiin, uuden hyvän Snellman-elämäkerran luettuani, että Snellman poikkesi aikakauden merkkihenkilöistä ennen kaikkea eräässä asiassa: hän vietti huomattavan pitkän ajan Saksassa ja opiskeli tosissaan mm. Hegeliä, teki pitkiä matkoja ja perehtyi parhaansa mukaan sekä ajan virtauksiin että merkittäviin muistoihin.

    Meidän nykyisissä neroissamme on vähän sitä vikaa, että he syntyvät tai ainakin tulevat ylioppilaaksi mielipiteet ja oivallukset valmiina.

    Mainitsemani Raimo Savolaisen elämäkerta avaa henkilöä myös muuten: J.V. kirjoitti tavattoman kauniita kirjeitä ja jopa runoja nuorelle, itseään 22 vuotta nuoremmalle vaimolleen ja jäi sitten aika pahaan saumaan vaimon menehdyttyä lapsivuoteeseen 29-vuotiaana. Rohkenisin arvata, ettei miehen äreyttä ja niitä kuvastavia anekdootteja kannata tuollaisen jälkeen ihmetellä. Ja hänestähän tuli käytännössä maanpakoon Kuopioon lähetetystä lehtimiehestä professori ja pian senaattori. Perinteiseen akateemiseen tapaan aikakuden oppinein ja omintakeisin mies oli hävinnyt ensimmäisen yrityksensä kohota professorin oppituolille.

    VastaaPoista
  9. Auts! Tässä tempaudun mukaan kuin liikkuvaan junaan!

    Noin puolikkaana miehenä kuulin usein sahajauhoseinän läpi hyvin ponnekasta yhteislaulua. Aikuisena kuulin senkin olleen hm keisarin ratsuväen soittoa. Sanat eivät kai olleet alkuperäiset; "meitä keisarit ei enää hoivaa"!

    Hyvä biisi, myös ratsutorvilla. Liekö joku suomalainenkin pompittanut jaloa ratsuaan sen tahdissa?

    VastaaPoista
  10. Valitusta kansasta. Muistan elävästi että jollain kansakoulun luokalla (minä kävin I-IV vuotta, sitten pyrin ja pääsin oppikouluun, yksityiseen tietysti) opettaja puhui uskonnosta ja sanoi että suomalaiset ovat aivan samalla tavoin valittu kansa kuin Israel. Hän ei sanonut israeliitat tai juutalaiset, vaan Israel.

    Minä en vieläkään tiedä mikä on Israel-sanan merkitys, mutta muistan ihmetelleeni, että miten voi olla jossain kaukana etelässä Jumalan valittu kansa ihan samoin kuin täällä pohjoisessa. Sen tiesin että emme ole yhtään sukua.

    VastaaPoista
  11. JK: "Ja sen tiedämme, että olemme geneettisesti kauempana muista eurooppalaisista kuin esimerkiksi baskit."

    Herra jumala tätä maamme intelligentsiaa - yrittäkää nyt päättää onko meitä vai eikö meitä ole, ettei pääni sekoa lopullsesti.

    Juurihan meitä on valistettu, ettei sellaista geneettisesti yhtenäistä joukkoa kuin "suomalaiset" ole olemassakaan, vaan sekalaista sakkia ollaan (josta syystä kaikki kriittisyys on typerää).

    Miten sitten jokin olematon "me" voi olla geneettisesti kaukana joistakuista muista? Mehän olemme niitä muita (jotka vain sattuvat asumaan täällä, ilman mitään oikeasti yhteistä).

    Eikö tässä ole ankara looginen ristiriita?

    VastaaPoista
  12. Ad Tapsa et alii: - haukun teidät kunhan ehdin. Geneettinen proksimiteetti on tilastollinen suure eli eli siis arvio annetun populaation ilmoitetuista ominaisuuksista. Luullakseni lausuman tarkkuus jää ylimalkaiseksi. Niin jää myös: "x % suomalaisista on alkoholin liikakäyttäjiä". Siis ketä nyt pidetään suomalaisina ja mitä liikakäyttönä. Lausuma ei kuitenkaan ole mieltä vailla.

    Lausuma x % Suomessa pysyvästi oleskeleviksi ilmoitetuista puhuu suomea äidinkielenään on aika tarkasti todennettavissa oleva lause.

    "Minä olen suomalainen" on keskustelussa täysin ymmärrettävä ja riittävä ilmoitus, mutta sen syvällinen tarkoitus riippuu asiayhtydestä ja voi jäädä selvittämättä.

    Onhan sellainenkin sana kuin "ihminen" huomattavan epäselvä (esihistoriallisesti, kädellisten historiaa ajatellen), mutta muutoin voi sanoa samaa kuin entinen tuomari pornosta: en osaa määritellä sitä, mutta kun näen sellaista, tunnistan sen.

    VastaaPoista
  13. Tuo pornosta sanottu on itse asiassa mukaelma Augustinuksen Tunnustuksissa sanotusta (ja silläkin varmaan on juurensa); hän kyllä varmaan osaisi arvostaa uusiokäyttöä pornoonkin, hänhän ei ollut syntynyt tai kouluttautunut mieli valmiina.

    VastaaPoista
  14. Murrosikäisenä oli aika kriisi tajuta, että miljardeista kristityistä meitä luterilaisia on tosi pieni siru, ja Raamatun monella sisällöllä (vedenpaisumus, lunastus, ylösnousemus jne) on vahvat etiäisensä siellä sun täällä. Bachin pakahduttava kohta voi olla kierrätystä ihan muusta...

    Ja Topeliuksen "Laps' Suomen'..." oli alunperin "Laps' Hellaan" (ja tietysti ruotsiksi).

    So what? "Hyvä on otettava pahasta, muutakaan ei ole."

    VastaaPoista
  15. Parhaimmille paluupostia: Lainasin 10 vuotta sitten maakuntakirjastosta yhden osan Yrjö-Sakari Yrjö-Koskisen "Kansallisia ja Yhteiskunnallisia kirjoituksia". Snellmanniakin olisi ollut.

    Nyt iskin itseensä asiaan, suomeksi "meinstriimiin", minä ajattelin. Tätä viisautta kaikki lukevat!

    Kirja oli lähes satavuotias, ja vielä neito! Ehkä maakunnan parhaimmisto luki ne tekstit ja talonpito-ohjeet Almanakasta, yliopistollinen sarja sekin!

    P.S. Minun pahantekijäehdokkaani on eräs Cygnaeus; keisarin ruotsalaisia tuolta päin. Pappiloiden kuisteilla hän kuului olleen isossa suosiossa.

    Ankaruus kasvoi, ja toisaalta nöyryys lisääntyi, ja äitini sukuun tuli noin desi sinertävää verta. Se nähtiinkin sitten suonikohjuina.

    VastaaPoista
  16. "Juurihan meitä on valistettu, ettei sellaista geneettisesti yhtenäistä joukkoa kuin "suomalaiset" ole olemassakaan, vaan sekalaista sakkia ollaan (josta syystä kaikki kriittisyys on typerää)."

    Ja juuri tällaisten tapsojen takia ei tee mieli enää ikinä sanoa itseään suomalaiseksi.

    VastaaPoista
  17. Jaahas - tähänastisen oppini kokoan nyt kahteen aksioomaan:

    1) "suomalaisuutta" ei ole olemassa silloin, kun sitä käytetään lyömäaseena mamu- ja mokupolitiikkaa vastaan

    2) "suomalaisuus" on olemassa silloin, kun sitä käytetään lyömäaseena suomalaisia vastaan

    "Suomalaisuus" on yksisuuntainen käsite: sillä ei ole olemassa posiviitista merkitystä, ainoastaan negatiivinen.

    (Näistä mielipiteistä haukkuja otetaan vastaan virka-aikana.)

    VastaaPoista
  18. Olen aina pitänyt tuosta Paavo Haavikon runositaatista - kiusaan aviomiestäni sillä. Tietysti myös Jorma Etolla.

    VastaaPoista
  19. Onhan se hienoa, että suomalaiset ovat oma, eurooppalaista erillinen rotunsa, vähän niin kuin arjalaiset ja germaanit mutta erityisen hyvin nykyaikaan sopivilla ominaisuuksilla varustettu. Ja selvästi eksklusiivisempi kuin kymmeniä ja satoja miljoonia käsittänyt germaanit.

    Vasta 1950-luvulla unhoon vaipuneiden rotuoppien mukaan suomalaiset olivat eräänlaisia saamattomia haahuilijoita -- jotka tosin saattoivat yltää miehekkäisiin saavutuksiin herrarodun ohjauksessa.

    Sittemmin suomalaiset ovat kaikkien ja erityisesti omaksi yllätykseksi osoittautuneet maailman parhaiksi joka toisella mittarilla ja niissä lopuissakin rankingeissa on pärjätty kohtuullisesti. Paitsi jalkapallossa. PISAkin todisti ehkä, että suomalaiset ovat maailman älykkäin kansakunta, kunhan muuttujia sopivasti viilasi. Tästä on vertaisarvioitu saksalainen tutkimuspaperi olemassa.

    Taisi käydä niin, te germaani-raukat, että maailma ajoi teidän erityistaitonne ohi. Siis tämän väkivaltaisen valloittelun. Nykymaailmassa tarvitaankin Suomen lohduttoman ilmaston teroittamia älynystyröitä, kuten Tatu Vanhanen saattaisi sanoa. Hänellähän oli teoria, jonka mukaan hedelmäpuun alla suu auki köllötellen rotu ei viisastu yhtä vinhaan kuin tundran viimassa.

    Mutta onko sitä suomalaista rotua sitten olemassa? Pahan takaiskun haaveille antaa se, että suomalaisen yksilön geeneissä ei sittenkään ole mitään erityispiirrettä, jonka perusteella hänet voisi erottaa muista eurooppalaisista. No, ehkä ne eivät vielä ole keksineet sitä fiksugeeniä.

    VastaaPoista
  20. Kaikki on lainaa, myös ikiliikkujan piirustukset. (Eikä sillä väliä että vempele lähtisi käyntiin. Sehän siitä enää puuttuu.)

    VastaaPoista
  21. Kirjailija ja opettaja Sara Wacklin opiskeli opettajaksi Sorbonnessa ja perusti useita kouluja Ouluun ja yhden Helsinkiin. Hän oli Suomen ensimmäisiä akateemisia naisia ja edelläkävijä tyttöjen kasvatuksessa.

    VastaaPoista
  22. Kemppinen ilmoitti lupaavasti: 'Ad Tapsa et alii: - haukun teidät kunhan ehdin.'

    Heh. Tätä odotan, koska Kemppinen on tolkun ja tiedon mies.

    Minä taas tuppaan aina välillä potkimaan aisan yli kuin vikuri hevonen.

    Noh - eräät minua paljon fiksummat sanovat, että luonne on kohtalo, joka kuulemma sekin johtuu geeneistä ;\]. Joten geneettistä kohtaloaan ei voi välttää kenkään[?].

    Ilman muuta [vaikka minun olikin vaikea toimia toisin biologisista syistä] ansaitsen haukut. - Minähän suorastaan kerjään niitä, kun en näytä aina pystyvän kontrolloimaan omia rajojani.

    Armoa ja raippoja yhtä aikaa - - . Olen valmis kohtaamaan rangaistuksen aiheuttaman - sekä sovittavan ja ehkä jopa omaatuntoa helpottavan tuskan.

    VastaaPoista
  23. Ano: "Mutta onko sitä suomalaista rotua sitten olemassa? Pahan takaiskun haaveille antaa se, että suomalaisen yksilön geeneissä ei sittenkään ole mitään erityispiirrettä, jonka perusteella hänet voisi erottaa muista eurooppalaisista."

    JK: "Ja sen tiedämme, että olemme geneettisesti kauempana muista eurooppalaisista kuin esimerkiksi baskit."

    Pyydän anteeksi tyhmyyttäni kaikilta tyhmyttä vihaavilta ja otan haukut vastaan laupiaasti hymyten, mutta minusta noissa kahdessa yllä olevassa kaikkien tietämässä totuudessa on ristiriita.

    Elämä on.

    VastaaPoista
  24. "Elämä on."

    Ja varsinkin nationalistinen jankkaaminen on.

    VastaaPoista
  25. Kyky käyttää Googlea on nykyään tietotyöläisen tärkein avu. Ja se vaatii sitä yleissivistystä eli kykyä keksiä oikeat kysymykset, oikeat termit. Kemppisen esimerkissä unionista ja federaatiosta ei ole oleellista tietää vastausta, koska sen saa Googlelta. Olennaista on osata ihmetellä asiaa, ja vielä oikeilla termeillä. Ja se jos joku on sitä yleissivistystä, joka menee lomittain äidinkielen osaamisen, englannin kielen ja anglosaksisen kulttuurin tuntemisen ja jossain määrin muiden kulttuurien tuntemuksen kanssa. Mutta kyllä netin ajan maailmassa englanti on lingua franca, myös mitä tulee ammatilliseen ja tieteelliseen tietoon.

    VastaaPoista