Sivun näyttöjä yhteensä

22. lokakuuta 2010

Ryhdy sinäkin kirjailijaksi

Oscar Andersson, Mannen som gör vad faller honom i



Tee jotain niille muistoille. Tee niistä kirja tai elokuva. Älä kuitenkaan, hyvä ihminen, rupea julkaisemaan niitä.

Jos teet kirjan, pienen painoksen teettäminen ei maksa mahdottomasti. Jos teet elokuvan, leikkaa se kunnolla.

Katselin ruotsalaisen Jan Guilloun henkilötietoja – minulla on vähän sellainen viharakkaussuhde siihen mieheen, koska eräät ”Hamilton”-kirjat ovat mielestäni ammattitaitoisesti ja vetävästi kirjoitettuja, kun taas Arn-sarja, siis ne historialliset romaanit, olisi ihan yhtä hyvin voinut jättää kirjoittamatta.

Iltapäivälehden toimittajana ja siis lehdistön vihaajana Guilloun on kirjoittanut kiihtymystä herättäneistä aiheista. Kirjassaan, jonka pitäisi nimensä mukaan käsitellä noituutta hän on ruotinut ruotsalaisia ja etenkin erästä norjalaista pederastitapausta, joka käsitykseni mukaan osoittautui aidosti joukkohysterian aiheuttamaksi ja kaikin puolin perättömäksi. Väärin epäilty tosin teki itsemurhan.

Verkosta löytyvän aineiston mukaan Guillou hyökkäsi rajusti niitä lähinnä vanhentuneeseen psykologiaan tukeutuvia asiantuntijoita vastaan, joiden mielestä ”lapsi ei osaa valehdella”.

Olen samaa mieltä. Väite on erikoinen. Kuvittelisin itse, että lapsi saattaa ruveta pitämään totena aika ihmeellisiä asioita.

Hyvin monilla meistä on kuormana vääriä muistoja. Ne voivat olla lapsuuden väärinkäsityksiä, nuoruusvuosien suhdattomiksi pullistuneita asioita tai sitten vain hankaluuksia, joita emme ole koskaan miettineet aikuisen tavoin läpi.

Puhuakseni vain itsestäni – osa teistä luulee, että minulla on tavaton tarve puhua itsestäni, vaikka todellisuudessa valehtelen joskus, kun en viitsi vihjata asioihin, jotka ovat todellisuudessa toisilta kuultuja – olen tullut eri vaiheissa tajuamaan, että jokin raivohullu komppanianpäällikkö tai aivan mahdoton opettaja olivat todellisuudessa rikkinäisiä ihmisiä, jotka tulivat kaataneeksi vaivansa valikoimatta toisten niskaan.

Yksi opettaja yritti tosissaan tehdä elämäni vaikeaksi. Syksyllä häntä ei enää näkynyt. Luulen että hän kuolikin sitten aika pian. Sen ärsyttävän käytöksen takana oli tuon ajan kielenkäytön mukaan myrkkystruuma. Kilpirauhanen voi kuulemma vaikuttaa henkiseen tasapainoon pahasti. Tuon tiedon jälkeen eräät episodit menettivät merkityksensä.

Päivän otsikko tarkoittaa, että kun ihmisen käsitys itsestään on joka tapauksessa väärä ja perustuu lisäksi erittäin puolueelliseen ja valikoivaan muistiin, voi olla hyvä rakentaa vaiheistaan tarina. Dramaturgisen jännitteen ja kertovan kaaren luominen ei ole helppoa, mutta tulos voi olla palkitseva.

On vaikea vastata kysymykseen, miksi en ole innostunut käymään siellä tai täällä. Rehellinen vastaus kuulostaa teeskentelyltä – muistikuvat ovat rikkaampia kuin kuvat. Tämä koskee myös tuntemattomia seutuja. Olin kuullut kertomuksista ja nähnyt valokuvista ja sen jälkeen tutkinut tarkoin kartoista Karjalan sukuni asuinpaikat. Kun viimeksi nyt kesällä näin sarjan valokuvia juuri sieltä, Kivennavalta, ajattelin mielessäni että hyvä kun olen pysytellyt tällä puolen rajaa. Valokuvien avaama maisema oli rähjäinen, tympeä ja likainen.

Tämä nyt vaihteeksi ei ole venäläisvihaa. Saman tunteen sain kun kiersin viimeksi Pariisissa niitä kortteleita, jotka olivat minulle hyvin nuorena miehenä kappale taivasta. Hemingwayn, Millerin ja Orwellin ohella on ainakin miljoona miestä, joille Pariisi on ollut ”liikkuva juhlapyhä”. Ei siinä nyt mitään vikaa ole, mutta maisema on rähjäinen, tympeä ja likainen. Vain kaupungin kaunein kirkko, St. Julien-le-Pauvre, oli entisensä.

Ottamalla itsensä oman elämänvalheensa ”sankariksi” voi päätyä raitistavaan lopputulokseen. Merkittävää ei ollut ensinkään se, mitä ”minä” arvelee saaneensa aikaan, eikä sekään kiinnosta, millaisten vääryyksien kohteeksi hän on joutunut. Johdonmukaisessa ja sinnikkäässä muistelussa nousevat esiin vähäpätöiset kohtaamiset, heilahtavat tunnelmat ja osaksi hautautuneet aistimukset. Saattaa huomata, että Chartres’n katedraalia tärkeämpi oli joki täysin tarkoituksettomien ja siksi ystävällisten väittelyjen täyttämä ilta seudun retkeilymajalla monenkielisten nuorten kanssa. 

20 kommenttia:

  1. skannaan digitaaliseksi kaikkea kuvaamaani ja vedostamaani

    huomaan sen olevan likipitäen merkityksetöntä, pientä ja pölyistä nurkkaa

    mutta koska se nyt on vain minun, lataan skanneriin vedoksen toisensa jälkeen

    sadan vuoden päästä joko se on arvokasta tai kokonaan unohtunut

    mutta ainakin on oma osa hoidettu

    VastaaPoista
  2. Kirjan kirjoittamalla saattaisi ajoissa selvittää itselleen "mistä tulee, kuka on ja minne päätyy", ettei joudu Ruotsin kirkon piispana (korkein vakanssi mihin suomenkielinen on koskaan siellä yltänyt) pohtimaan onko elämä toisten palvelijana sittenkään ollut kaiken vaivannäön arvoista.

    Vertailun vuoksi voisi pohtia miksi Porvoon ruotsinkielisellä piispalla ei varmaankaan ole samanlaisia omantunnon tuskia.

    Ja monet yhä uskovat että jossakin on Jumala joka tämän kaiken hyväksyy, eikä vastuu olekaan ihmisillä.

    VastaaPoista
  3. Kaikilla meilla on paljon vaaria mielikuvia. Mieli on sellainen komputeri! Toisaalta voi tarkistella mielikuviiaan vastaan tuleviin faktoihin, ja oma asenne antaa myoden. Mutta mieli on voimakkaampi kuin nako tai kuulo!
    Siita johtuen kokenut lainkayttaja lahtee siita, etta oikeudessa kaikki valehtelevat!

    VastaaPoista
  4. KIVENNAPA JA MIELIKUVAT;

    Olen Jukka K.n vastakohta. Haluan nahda mm surkeita Karjalan ja Vienan alueita ja kuvitella, mita siella on ollut ja tapahtunut
    milloinkin. Ai etta on jannaa touhua ja nahda ihan oikeasti milta vaikkapa Sohjana joki naytti, kun siita Sohjanan ylityksesta on monenlaisia juttuja. Samoin Uhtuan metsista loytyy historiaa, jota mikaan kirja ei pysty kertomaan.

    KIVENNAVASTA minulla on mielikuva, etta oli siina Viipurin valtatien poskessa varmaan mahtavat bunkkerit, kun puna-armeijan lapimurtoarmeijakunta ei paassyt lapi (30 KaAK).
    No. voihan se johtua yksin melkoisesta tykistovoimassa, joka oli sinne kasattu, ja joka oli poissa Kuuterselasta ja Vammelsuusta.
    Mutta mielikuvitukseni vaatii viela tassa elamassa kunnon viivahtamista Kivennavalla.

    Olin askettain Vienassa ja mm. Sorokassa, mutta
    vasta sen jalkeen luin, etta Juri Andropov pita konttuuria juuri Sorokassa, kun lahetti partisaaneja ym komsomoleja suomalaisten rintaman taakse. Lahettivat 121 "tiedustelijaa", josta 58 kaatui matkallaan ! Mutta oli ne Andropovilta vaaditut tehtavat kovin vaarallisiakin! -- Kylla olisin kuvitellut juttua pitkaan Sorokassa olleessani, kun olisin silloin tiennyt.

    VastaaPoista
  5. Minusta on mukava muistella - tai on tietysti asioita joita ei välttämättä haluaisi muistaa. (Jotkut vaan punastuttavat vieläkin.) Mutta se vähiten nöpönuukaa on että menikö joku keissi niin, näin tai toisin. Kunhan mäni.

    VastaaPoista
  6. Oma menneisyydenhallintani on niellyt kaikki säästöni. Omistanpahan nyt esi-isieni maita, joille minulla ei ole mitään järjellistä käyttöä. Halvemmaksi olisi tullut kirjoittaa kirja tai tehdä se elokuva.

    Leikkaamisessa on kaksi vaihtoehtoa: leikata tiiviisti tai olla leikkaamatta ollenkaan. Kumpikin vaihtoehto toimii, mutta niiden välillä hapuilu ei.

    VastaaPoista
  7. "Johdonmukaisessa ja sinnikkäässä muistelussa nousevat esiin ..."

    Vähän kuin varkain, pitkän tekstin päätteeksi, Kirjoittaja tuli ilmaisseeksi elämänkokoisen oivalluksen. Niin tavallista on, että merkittävät asiat hautautuvat arkiajattelun taakse ja tarvitaan kosolti hiljaisia hetkiä niiden nostamiseksi osaksi tietoisuutta.

    Kiitos siitä, että jatkuvasti jaat näitä helmiä ...

    VastaaPoista
  8. "muistikuvat ovat rikkaampia kuin kuvat"

    Kuva, aikaan ja paikkaan sidottuna "dokumenttina" on mielenkiinnoton. Muistikuva tuo "menneisyyden" nykypäivään, koko sen aikajanalle.

    Säilyttääkseen uskonsa ja toivonsa, vajoamatta kyynisyyden suohon, on usein tarkoituksenmukaista elää muisteluissa. Reunaehtoja asettavat uskonto, politiikka ja itsensä toteuttamisen tarve, rikkinäisyyden asteesta riippuen.

    JR50

    VastaaPoista
  9. Kirjoitin omakustanteena "muistelmani". kirja myi yli 500 kappaletta. Menestyksen salaisuus oli siinä, että pienen maaseutupaikkakunnan asukkaana sotkin kirjaani mahdollisimman paljon entisiä ja nykyisiä asukkaita. Eräskin oli ollut ikionnellinen päästyään kirjaan, hänestä oli vain maininta, että on paras tuntemani kiroilija.

    VastaaPoista
  10. Itse uskon unien muokkaavan lapsuuden tapahtumia siedettävämmiksi. Vanhempana mielikuvitus puuttuu peliin.
    Vaikeimmassa asemassa ovat ne, joiden mielikuvitus ja unimaailma ontuvat.

    Venäläisviha puhuttaa nyt ainakin Virossa. YK oli äskettäin vaatinut/suosittanut Viroa muuntumaan kaksikieliseksi. Pari viime päivää ovat lehdet asiasta jauhaneet.
    Virolaisten virallinen vastine on, että kielenopetus hoitaa ongelman pois 20 vuodessa.
    Suomessa meillä on nurinkurinen käsitys omaan kieliongelmaamme.

    Äskettäin kuljin erään porraskäytävän kautta. Muutamassa sekunnissa osasin palauttaa tuoksun perusteella unohtuneen lapsuudenmuiston mieleeni. Sama tuoksu, kuin eräässä potkukelkkavarastossa kymmeniä vuosia sitten.

    VastaaPoista
  11. "Minän" asemasta. Minuus on länsimaisen ihmisen erikoisongelma. Kun sen katsotaan olevan olemassa ja määrittelevän ihmisten tekemisiä, niin minuuksien kanssa sitten askarrellaan suurin osa elämää.

    Varmaan minuudet erityisesti korostuvat näin vähäväkisessä maassa kuin Suomessa. Sitten ne minät törmäilevät, luovat kompuksia ja ylipäänsä puhumisen/kirjoittamisen hälinä täyttää koko maan.

    VastaaPoista
  12. Lapset ovat tehokkaita manipulaattoreita, epätosi tai epätäydellinen informaatio on vain pieni osa arsenaalia. Muistan tämän selkeästi itsestäni ja huomaan selvänäköisinä hetkinä lapsistani.

    Käymättä muistettu maa on huolettomin ja menetetty maa paras (Todelliset paratiisit ovat kadotetetut paratiisit, Proust). Goethe kuvasi asiaa liedin ystävien hyvin tuntemin säkein (vastahan todettiin miten hienoa vieraskielinen runous on):

    Kennst du das Land, wo die Zitronen blühn,
    Im dunkeln Laub die Gold-Orangen glühn,
    Ein sanfter Wind vom blauen Himmel weht,
    Die Myrte still und hoch der Lorbeer steht?
    Kennst du es wohl?
    Dahin! dahin
    Möcht ich mit dir, o mein Geliebter, ziehn.

    Kennst du das Haus? Auf Säulen ruht sein Dach.
    Es glänzt der Saal, es schimmert das Gemach,
    Und Marmorbilder stehn und sehn mich an:
    Was hat man dir, du armes Kind, getan?
    Kennst du es wohl?
    Dahin! dahin
    Möcht ich mit dir, o mein Beschützer, ziehn.

    Kennst du den Berg und seinen Wolkensteg?
    Das Maultier sucht im Nebel seinen Weg;
    In Höhlen wohnt der Drachen alte Brut;
    Es stürzt der Fels und über ihn die Flut!
    Kennst du ihn wohl?
    Dahin! dahin
    Geht unser Weg! O Vater, laß uns ziehn!"

    VastaaPoista
  13. Ad Anonymi 99: - minun olisi pitänyt sanoa, että teen välttämättömyydestä hyveen. Tässä on ollut aivan laillisia esteitä hyvin pitkään.

    VastaaPoista
  14. Ad Omnia: - hienoja kommentteja. Siteerattu Goethen runo, runo juuri tästä asiasta, on siitä erikoinen, että sen ovat säveltäneet, välillä nimellä "Mignon", Beethoven, Mendelssohn, Schubert, Schumann, Wolff, ja yli 20 muuta. Englanninnos mukana osoitteessa
    http://www.recmusic.org/lieder/get_text.html?TextId=6461

    VastaaPoista
  15. Goethen Mignonin on moni suomentanut. Näin sen teki Aarni Kouta:

    Tunnetko maan, miss' siintää sitroonat,
    siimeessä kulta-heelmät hehkuvat,
    sinestä taivaan tuuli lauha käy,
    taa laakereiden myrtti hämärtäy,
    tunnetko sen?
    Pois! Sinne pois
    sun kanssas, armaani, mun mielein ois!

    Tunnetko korkeen pylväskartanon,
    min salit säihkyy, suojat valkeet on,
    luo marmor-kuvat minuun katsehen:
    mit' tehty sulle on, laps poloinen?
    Tunnetko sen?
    Pois! Sinne pois
    sun kanssas, turvani, mun mielein ois!

    Tunnetko vuoren pilvipeitteisen?
    Usvassa muuli käy tiet' etsien,
    luoliss' on louhikäärmeet, jyrkänteet
    kuiluihin syöksyy, ryöppyy yllä veet:
    tunnetko ne?
    Pois sinne, oi,
    mun kanssain etkö, isä, tulla voi!

    VastaaPoista
  16. Aale Tynnin Mignon:

    Tunnetko maan: sitruunat kukkivat,
    oranssit lehvähämyn kultaavat,
    sinestä huokuu tuuli saartaen
    laakerin ylvään, myrtin hiljaisen?
    Tunnetko sen?
    Jos voisinkin,
    kanssasi, armas, sinne liitäisin.

    Tunnetko talon, pylväsholvistot?
    Loistokkaat salit, hohtavat kammiot?
    Veistokset katselevat kysellen:
    mikä on sinun, lapsi poloinen?
    Tunnetko sen?
    Jos voisinkin,
    niin sinne, suojelija, liitäisin.

    Tunnetko pilvitiet ja vuorimaan?
    Sumussa muuli etsii polkuaan,
    luolaansa lohikäärme lymyää
    ja kuiluun vuorivirta syöksähtää.
    Tunnetko sen?
    Oi, sinne tahtoisin!
    Oi isä, lähtekäämme kumpikin!

    VastaaPoista
  17. Tätä aloitusta olen odottanut monta vuotta. Maksaisin itseni kipeäksi (ei tosin ole paljon luvattu) jos saisin lukea Kemppisen tai vaikkapa oppipoika Rienzin panevan omaa persoonaansa edes vähän likoon.

    VastaaPoista
  18. Sibikseni mainio Laura-tietokanta sisältää liedien tekstisuomennoksia. Teknisesti en nyt saa kaivettua iPhonella sitaattia, mutta alla olevalta sivulta esimerkiksi hakusana "Zitronen" tuottaa em. Goethen tekstin.

    http://laura.siba.fi/xwiki/bin/view/Laura/WebSearch

    VastaaPoista
  19. Lukeminen on tarpeeksi vaikeaa. Miksi vielä pitäisi kirjoittaa?

    Moni ajattelee näin, varmaan myös minä. Kun katselen sukkiani jotka ovat jalkojeni päällä. Ja ovenraosta minua katsoo kissa joka tuijottaa minua sillä mielellä että se miettii että mitähän tuo ajattelee kun se katselee jalkojaan... no onhan sillä sukat..?

    (En minä tommosta numeroo niistä silti tekis.)

    VastaaPoista
  20. Kyllähän myrkkystruuma tunnetaan nykyäänkin. Ja ymmärrän täysin, että ihminen jota piinaavat hypertyreoosin aiheuttamat unettomuus, uupumus, lihasheikkous, jatkuva ripuli, huono lämmönsieto, ylenmääräinen hikoilu, sydämentykytys ja hillitön vapina ynnä muu, ei yksinkertaisesti jaksa kärsiä levottomuutta luokassa. Itse ärisin kuoroni levytyksissä "häröilijöille", jotka pitkittivät tuotantoa ja kävivät hermoille, kun olisin halunnut pitkäkseni pois tärisemästä, ja sain kiukuttelijan maineen, kunnes syy selvisi. Miksi ns. ihmisiksi olemiseen tarvitaan medikaalinen syy?

    VastaaPoista