Sivun näyttöjä yhteensä

22. elokuuta 2010

Rehellisesksi tunnettu


Kari Häkämiehestä tuli mieleen Beethoven.

Huomasin tapahtuneen niin, että Karajanin Beethovenin sinfonioiden levytyksiin oli iskenyt homesieni. Vika on luultavasti alapohjan kostumisen. Kun vertailin Spotifystä, Furtwängler ja tietenkin Bruno Walter eli paljon vanhemmat esitykset tuntuivat raikkailta. Karajan on kuin 1960-luvun Mercedes – kaikin puolin kaunis ja ihailtava, kunhan saa tyytyä katselemaan eikä tarvitse käyttää.

Huokeaan eli kai sponsoroituun hintaan verkosta voi ostaa joukon Beeethovenin sinfonioiden äänityksiä, joissa Esa-Pekka Salonen pelaa Los Angeles Philharmonicsia vastaan ja suorittaa läpijuoksun jo ensimmäisen osan alussa. Sen jälkeen vastustava joukkue on täysin kaapelimestarin armoilla.

Näitä kokemuksia tulee. Muistan vieläkin, miten aioin asentaa sohvaani turvavyöt, kun puoliksi sattumalta kuulin Harnoncourtin levytyksen Mozartin pikku-g-molli-sinfoniasta nro 25. Mieleen nousi etsimättä runoilijan huudahdus ”eikä siellä vintillä vitkasteltu – siellä oli repäsevä meininki”.

Salosen tulkinnoissa ei ole ainuttakaan säveltä tai sointua, joka ei pitäisi paikkaansa. Kuulija, joka oikeastaan perustellusti luuli tunteneensa teokset hyvinkin, kokee mystisen valaistumisen: ai, näinhän tämä tietysti meneekin! Siis sama tunne kuin Rubinsteinin (useimmissa) Chopin-tulkinnoissa. Sanoakseni asian tieteellisesti: muusikko on saavuttanut spiritualistisen yhteyden kuolleisiin, ja väkevät voimat virtaavat hänen kauttaan.

Tätä monet käkeävät – mediasta tulee meedio.

Rehelliseksikin sanottu Häkämies on julkaissut salapoliisiromaanin. Hän on tiettävästi läpitte tyhmä mies ja olisi ollut sikäli juuri oikealla paikalla korkeassa valtion virassa, ellei virallinen syyttäjä olisi sotkenut hänen uraansa.

Lehtihaastattelussa Häkämies tähdensi, että pienen kaupungin valtuusto on ihan samanlainen kuin EU-parlamentti ja ilmeisesti samanlainen kuin Suomen valtioneuvosto. Tutun oloisia ihmisiä, tavallisia asioita.

Tämä terävä huomio herättää meetafyysisen kysymyksen: voiko ihminen edes periaatteessa käsittää, että hän on kerta kaikkiaan joutunut itseään fiksumpaan seuraan?

Minulla on melkein aina ollut joku kaveri, joka on sanonut vallan kamareihin astuttaessa, että ole sinä sitten hiljaa, kun et näistä asioista mitään ymmärrä.

Esa-Pekka Salosen kanssa joimme silloin tällöin kahvia Brentwoodissa sen kirjakaupan terassilla (kunnon kaupungeissa saa kirjakaupasta espressoa). Muutaman kerran oli joomiehenä Hynninen tai joku. Salonen selitti, jonkin Lutoslawskin 4. sinfonian yksityiskohtia.

Luulen että Häkämies olisi sanonut:”Niin mutta Kotkan Työväen Palloilijat...”

Hiukan samanlaisela terassilla eli kioskin edessä Kauhavalla kuuntelin pikkupoikana, kun yksi juoppo selitti toisille kuulleensa Ameriikassa oikein kramohvoonin levyltä, kuinka Se Karuuso laulaa – ja näytti vielä, laulamalla. Yksimielisen käsityksen mukaan se laulu ei ollut paljon mistään kotoisin, minkä kunniaksi sekoitettiin lisää suuvetta (Illodin) pilsneriin pöhnääntymistarkoituksessa. Olisikohan tämä kertoja ollut Roomion Veikko? Tästä en ole varma, mutta viisas mies kuitenkin.

Olen kieltämättä kulkenut itsekin huoruuden ja hulluuden pesissä, kuten Brysselin parlamentissa. Mielestäni asioiden ja niiden käsittelijöiden tasoero suomalaiseen valtuustoon verrattuna oli suuri. Sattui sen kerran olemaan puhe asioista, joista ymmärsin.

Olen lukenut, että Goncourtien piiri (Zola, Maupassant, Turgenev jne.), Bloomsburyn piiri (Keynes, Virginia Woolf, T.S. Eliot ym.) ja New Yorkin Algonquin-hotellin kirjallisuusjengi (Dorothy Parker, Edmund Wilson jne.) ja vastaavat yleensä lukitsivat paikalliset häkämiehet miestenhuoneen koppiin. Paljon on virtsaa virrannut sen jälkeen.

20 kommenttia:

  1. Minä olen useasti yrittänyt hakeutua itseäni fiksumpaan seuraan, mutta seuraavan tungoksen vuoksi se käy tukalaksi.

    VastaaPoista
  2. http://open.spotify.com/track/05CD2xMd1VOaWrt3v8MN5b

    VastaaPoista
  3. Rubinsteinin Chopin-tulkinnat olivat kyllä välillä aika kummallisia. Aina rytmejä ja sointuvalintoja myöten. Verrata voi esimerkiksi tätä:

    Rubinstein

    tähän:

    Lipatti

    joka (Lipattin versio siis) menee siis nuottien mukaan ilman Rubinsteinin vapauksia.

    Lisäksi joissakin Rubinsteinin esityksissä vaivaa puutteellinen tekniikka. Toinen vertailupari:

    Rubinstein

    Lipatti

    Rubinstein oli kuitenkin suuri lahja musiikille ja kuulijoille. On vaan jäänyt kummastuttamaan nämä.

    VastaaPoista
  4. Ad Alo: samaa mieltä, jos tarkoitat "eräät".

    Lipatin tuotanto jäi niin kovin lyhyeksi.

    Michelangeli tuntuu ylittämättömältä, vaikka hänenkin Chopin-ohjelmistonsa jäi suppekais. Pidän myös Pollinin etydejä ja preludeja esikuvallisina.

    Sitä vastoin hymyilin vinosti, vaikka tunnen vain pianistin, en hänen tulkintojaan tuosta kappaleesta, kun HS / Siren mollasi Jevgeni Kisinin Chopinin balladi-esitystä Helsingissä. Kisinin Rahmaninoff on suurenmoinen, mutta siinäpä se. Mielestäni tietty, ainakin vasemman käden suttaaminen kuuluu asiaan R:ssa, mutta ei suurin surminkaan Chopinia soitettaessa. Tämän ajatuksen perustelen Rahmaninoffin omilla levytyksillä.

    Demidenko muuten soittaa juuri Chopinia hienosti.

    Historiasta - Cortot on lakannut kauan sitten kolahtelemasta.

    Rubinstein kelpaa jumalaksi kuitenkin siksi, että hänen kokonaislevytyksensä on niin hieno (ja nyjkyisin halpa). Tuskin tulemme näkemään vakavasti otettavaa kilpailijaa.

    VastaaPoista
  5. Rubinstein oli luonnonlahjakkuus ja harjoitteli siksi liian vähän. Jumalalle annetaan paljon anteeksi. Hyvä show-mies kuitenkin.

    "Sotakamreeri"

    VastaaPoista
  6. Ad Anonyymi: - muistelmiensa mukaan Rubinstein alkoi harjoitella 49-vuotiaana. Siihen asti hän oli, muistelmiensa mukaan, halunnut olla maailman suurin naissankari.

    Pahat kielet vihjailevatr Rubinsteinin hätkähtäneen, kun hän kuuli nuoren Horowitzin soittavan.

    Tätä en uskoisi. Ennen sotia oli vielä hengissä kaksi näitä molempia teknisesti paljon parempaa pianistia, Josef Hofmann ja L. Godowsky. Nämä puolestaan kertoivat kuulleensa Lischititzkyltä myös Liszin olleen sitä mieltä, että Anton Rubinstein oli kaikkien aikojen suurin mestari.

    VastaaPoista
  7. Suhtaudun varauksella mielipiteisiin suurten mestareiden vähäisestä harjoittelusta. Eräässö elämäkerrallisessa ohjelmassa Richter ilmoitti, ettei koskaan harjoittele enempää kuin kolmea tuntia päivässä. Richterin vaimo taas totesi aiheesta, että kaksikintoista tuntia saattoi humpsahtaa.

    Sitten noista tulkintaeroista. Mielestäni Rubinsteinin tulkinnat ovat ylivoimaisia siksi, kun hänen Chopininsa ei ole imelää eikä hempeää vaan välillä jopa rouheaa.

    VastaaPoista
  8. Rubinstein mainitsee itse muistelmissaan tuon kohtaamisen Horowitzin kanssa. Mutta toivuttuaan konsertista: "Hän (Horowitz) oli ehkä parempi pianisti, mutta minä - muusikko."

    VastaaPoista
  9. Joka kerran, kun kuuntelen tai luen keskustelua musiikista, totean joutuneeni itseäni fiksumpaan seuraan.

    Siinä tulee sellainen epätodellinen olo - ei pysty hahmottamaan keskustelijoiden todellista kompetenssia, vaan jokainen lausunto kuulostaa jumalalliselta oivallukselta.

    Lisäksi moni, jota esim. kirjallisuuden tai historian tietojen perusteella pidän häkämiehenä - lähtevät soitellen sotaan, nääs - näyttäytyykin nyt silmissäni aitona rubinsteinina.

    VastaaPoista
  10. Ottamatta kantaa itse asioihin, on kirjoituksessa taas tuota rasittavaa asioiden näkemistä kemppismäisen mustavalkoisena. Lisäksi ikäänkuin itse julistettua ainoaa totuutta. Luulisi tuolla elämänkokemuksella jo havainneen maailmassa olevan muitakin sävyjä, kuin nuo musta ja valkoinen. Joskus on ruoskivinaan itseään muodon vuoksi kuitenkin siten, ettei jää epäselväksi, kuka norsunluutornista maailmaa katselee ja kaiken tietää.
    Tänään on sunnuntai, joten on vaikea välttyä käsitykseltä, että se on laadittu laskuhumalassa. Selviinkin päiviin jatkossa luottaen saatan edelleenkin piipahtaa blogissa.

    VastaaPoista
  11. Tämä ja edellinen blogikirjoitus toivat mieleeni mielleyhtymän mielettömiin pilailuihin.
    Kuten "The Dreadnought Hoax", jossa Virginia Woolf oli osallisena. Bunga, Bunga.

    Bunga,Bunga!

    Mikä on muuttunut, koska noin hyviä pilailuja ei enää tapahdu?

    Ja josta pääseekin suoraan musiikkiin, pianoiluun ja vinoiluun Viktor Borgea kuunnellessa.

    Alkoipa päivä hymyillen ja mukavasti.

    VastaaPoista
  12. "- - voiko ihminen edes periaatteessa käsittää, että hän on kerta kaikkiaan joutunut itseään fiksumpaan seuraan."

    Tätä on syytä epäillä. Sitä yllättävämpää on, että muusikoilla anekdoottien ja kai todenkin mukaan ei useinkaan ole vaikeutta tunnistaa ylivoimaista kykyä. Ero on kai siinä, että henkilöllä olevat edellytykset muusiikin kokemiseen ja tuottamiseen voivat olla kovin eriparisia tasoiltaan, mutta kyky käsittää ("fiksuus") on enemmän kaksisuuntainen katu.

    VastaaPoista
  13. Toisen anonyymin epäilystä, että blogi on laadittu laskuhumalassa:

    Tietääkseni J.K. ei ole kokenut minkään sortin humalaa muutamaan kymmeneen vuoteen, ellei lasketa mukaan syntymähumalaa, jota aika usein esiintyy. Ei kelpaa edes suklaakonvehti, jos sen sisällä on likööriä.

    Mielijuoma on muistaakseni vichyvesi, joita vertailee kuin hienoja samppanjoita.

    VastaaPoista
  14. K:
    ...kokonaislevytyksensä on niin hieno (ja nyjkyisin halpa).
    Ja miten monella tapaa.
    minä odotan, että Blu-ray-formaatti on se joka palauttaa 25 v. kateissa olleen signaaliresoluution häviön.
    Maksan ilomielin.

    VastaaPoista
  15. Korkeasti kunnioitettu herra blogisti , arvostaisin suuresti huomaavaisuuttanne jos malttaisitte vastedes pidättäytyä mainitsemasta kunnianarvoisia Kotkan Työväen palloilijoita ja Kari Häkämiestä samassa asiayhteydessä.

    VastaaPoista
  16. Sen verran puolustaisin tuosta Häkämiestä, että mielestääni hän kyllä on ymmärtänyt asian oikean tolan. Kylä Europarlamentissa on yllin kyllin sekä minua fiksumpaa että toisaalta myös minua pöllömpää väkeä, ja sama koskee kyllä useimpia valtuustojakin. Tunnistan niistä monia erittäin fiksuja ihmmisiä. Toisaalta ne toiset tekevät itse itsensä tutuiksi.
    Kyllähän se niin menee, että kun me kaiki hullut ja hurskaat saamme äänestää molempiin paikkoihin itsellemme edusmiehet, niin sellaisiahan sinne myös ilmaantuu. Niitä hulluja ja niitä hurskaita. Ei kai se tämän monimutkaisempi asia ole Mikkelissä tai Brysselissäkään.

    VastaaPoista
  17. Ad Anonyymi: - pyydän anteeksi, mutta ajatus oli jatkaa "KTP... pitäisi lakkauttaa" esimerkiksi ajattelutavasta täysivoltti kerien suoraan mahalleen.

    VastaaPoista
  18. Lukiessani kateellisena suomalaisten maestrojen menestyksestä maailmalla olen lohduttautunut seuraavasti:

    Kuka perkele voi sidotuin silmin pelkällä korvakuulolla erottaa äänilevyltä tulevan sinfonian kulloisenkin kapellimestarin? Eikö tässä ole kysymyksessä samanlainen snobismi kuin viinien maistelussa?

    VastaaPoista
  19. Jos blogisti ei ole juonut muta kuin vichyvettä vuosikymmeniin, niin mahtaa äijää tosiaan vituttaa, kun tosihemmot kännäävät á la Kari Häkämies.

    Tekisi Kemppiselle - kuten Matti Vanhsellekin - joskus hyvää vetää kunnon kännit, oikein perseet olalle-tyyliin.

    VastaaPoista
  20. Ad Anonyymi: nimeltä tunnistaminen vaatii huomattavaa taitoa ja voi mennä pieleen. Jos taas kysymys on esim. Klemperer vai Karajan, siinä voi tuskin erehtyä.

    Kapellimestarilla on "käsiala", vaikeammin sanoen idiosynkrasiat.


    Kilpailemisessa ei ole järkeä. Viisaampaa on katsoa kapellimestari levyn kannesta. Sitten ollaan suunnilleen samassa kuin kaikessa musiikissa - pidät enemmän Eino Gröhnistä kuin Reijo Taipaleesta, mutta kumpikaan ei vedä mielestäsi vertoja Olavi Virralle.

    Tämä koski siis henkilöitä, jotka esittävät toisten kappaleita.

    VastaaPoista