Jukka Kemppinen, fil. tohtori, kirjailija, s. 1944, eläkkeellä. Johtava tutkija, professori, hovioikeudenneuvos, korkeimman oikeuden esittelijä, asianajaja. Runokokoelmia, tietokirjoja, suomennoksia, tuhansia artikkeleita, radio-ohjelmia. ym. Blogilla on joka päivä ainakin 3000 lukijaa, yli 120 000 kuukaudessa, vuodesta 2005 yli 10 miljoonaa. Palkintoja; Suomen Kulttuurirahaston Eminentia-apuraha 2017 tieteellistä ja taiteellista elämäntyötä koskevaan työskentelyyn.
Sivun näyttöjä yhteensä
25. elokuuta 2010
Sipilä ja Takamäki III
Vastattavaksi jää kysymys, miksi vatvoa laajasti aikuisten satuja? Miksi vatvoa lainkaan?
Kirjallisuus tietää etukäteen. Dostojevskista voi lukea Stalinin ja Trotskin. Kafka kuvaili juutalalisuuden kohtalon ja antoi hahmon vainon mielettömyydelle 15 vuotta ennen kuin se alkoi. Freud ymmärsin vain vähän sellaista, mitä Jane Austen, Flaubert ja Maupassant eivät olisi kirjoittaneet selkeästi ulos.
Proustin laaja romaani on saanut parnassolla sellaisen paikan, ettei sitä moni lue. Ensimmäinen täky tehoaa: ”Kadonnutta aikaa” etsimässä. Pitää kirja jollain myydä, vaikka se on kertomus kirjoittamisen nykyajasta eli ensimmäisestä maailmansodasta ja tulevaisuudesta eli toisesta suursodasta.
Proust oli sairas; suuri sota sivuutti hänet henkilönä, mutta kirjailijana hän selvitti sotien hengen: taistelua menneisyydestä. Se myydään tulevaisuutena.
Camus oli kylmän sodan kirjailija jo kauan ennen kylmän sodan blokkien muodostumista. Hän esitti kysymykset, jotka tulivat ajankohtaisiksi hänen kuolemansa jälkeen: mitä ihminen voi tehdä (kun maailmassa työnjako on selvä: suurimmat valtaryhmittymät esittävät suurimmat valheet – poikkeuksena ehkä Ranska, jossa julkinen valehteleminen on ollut elämäntapa niin kauan.
Olisiko perustetta luulla, että vain suurimmat kirjailijat käsittäisivät sen, mitä ajassa liikkuu?
Mielestäni ei ole. Kyllä Mikki Hiiri muistetaan. Todellisuuspakoinen viihde – Kulkurin valssi, Katariina ja Munkkiniemen kreivi – antaa viitteen siitä, mikä on se todellisuus, jota paetaan.
Meillä on nyt ollut käsissämme kansainvälinen terrori 20 vuotta. Sarajevon seudun tapahtumia sanotaan jostain syystä sodaksi, kun taas New Yorkin 9/11 hahmottuu monille rikollisuudeksi.
Ei sellaista rajaa ole olemassa.
Joka haluaa kertoa olennaisia asioita maailmastamme, tekee viisaasti kertomalla rikollisuudesta. Siitä osaa harjoittavat viranomaiset, osaa kansalaiset. Kokonaisuus on melkein kaikille hyödyksi. Siksipä on valtioita ja alueita, joissa rikollisuus on elinkeinona tärkeämpi kuin matkailu.
Murhajutuilla, kansainvälisillä salahankkeilla, kovan luokan keinottelulla ei ehkä ole sinänsä suurta merkitystä, mutta ne ovat oireita ja esimerkkejä.
Jarkko Sipilän ”Pääkallokaarti” on hiukan väkinäinen pahan voima, jota vastaan Sipilän kirjojen poliisit ponnistelevat. Kirjojen kaartissa on paljon epäuskottavaa. Kiihkeinkään viha esimerkiksi poliisia kohtaan ei tuo sama toimintakykyä, joka poliisin ja armeijan erikoisjoukoilla on.
Sipilä rakentaa oikeastaan yllättävästi hyviä kuvia kilpailevista organisaatioista. Rikoksista kilpailevat niiden tekijät, poliisit ja media. Rikostoimittaja näkee tämän yhteyden ja antaa runsaasti viitteitä siitä, miten pääsemättömissä iltapäivälehdet ja yöpoliisi ovat toisistaan.
Rikollisuuden muuttunut asema näkyy juuri lehdissä. Vain joitakin vuosia sitten ns. sensaatiolehdistö, tyyppiä Alibi, hallitsi kenttä. Nyt iltapäivälehdet eivät jätä kiviä kääntämättä rakentaessaan rikoksista ja onnettomuuksista romansseja eli kuvaamalla totta ja tapahtunutta viihteenä.
Lehtien ja tällaisten rikosromaanien ero on suuri. Lehti kykenee peittämään vaivattomasti omat ylilyöntinsä uusilla jutuilla. Kirjoissa on se vika, että niihin kirjoitettu pysyy. Juristi sanoisi, että kansien väliin painetun tekstin todistusarvo on toinen kuin selluloossajalosteiden eli päivälehtien, sille joka yrittää tosissaan tehdä diagnoosia kansakunnan pulssia tunnustelemalla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Verdsana on fontti, kirjasinleikkaus, jonka tekijänoikeuden omistajasta en ole varma.
VastaaPoistaLähes jokaisella se on Windows-Word tai Office-paketin tuomaa myötähumppaa.
Sen edellenlevittämisen sanktioista ei ole ennakkopäätöstä.
Verdana-fontti oli kai alunperin kiehitetty Arial-fontista. kuvaruutukatselijaystävällisemmäksi (tosi pitkä sana)
Ad Anonyymi et alii: - sorry, tekninen huti, jonka oikaisin. Joskus otsikon sijasta siirtyy leikkaa-liimaa -menettelyssä tekstin sijasta fontin nimi.
VastaaPoistaKirjoitan blogin Verdanalla.
Olisiko perustetta luulla, että vain suurimmat kirjailijat käsittäisivät sen, mitä ajassa liikkuu?
VastaaPoistaSuurta on ihmisen taistelu kaikenlaisia poltinmerkkejä vastaan, tiesivät sekä Kafka että Camus.
Jotta supisuomalaisia sukunimieä kantaneet esi-isämme Savon sydänmailla tiesivät tulleensa otetuksi oikeaan katraaseen, annettiin jokaiselle todistukseksi ruotsinkielinen etunimi, eräänlainen korvamerkki.
Aika jännää, eikö vain? Asenteet eivät ole paljon muuttuneet, mutta niinpä sanotaankin että Suomi on todellakin eri maata.
Jukka,
VastaaPoistaei Alibi ole sensaatiolehti. Se on ammatti- ja harrastuslehti. Vähän niin kuin Tietokone tai MikroPC. Sen ensisijaisena kohderyhmänä on rikollisen toiminnan ammattilaiset ja harrastajat.
Oivaltava analyysi. Näin en ole kirjallisuuden merkitystä (erästä niistä, metafyysista) ennen tullut ajatelleeksikaan.
VastaaPoistaPainetun sanan todistusarvosta yleensä:
VastaaPoistaKesäasuntoni läheisyydessä mies näki tontillaan karhun. Naapurin epäuskoiset jässikkämiehet eivät miehen tarinaa uskoneet. Itse asiassa miestä pidettiin vähän hysteerisenä.
Hän kertoi saman tarinan myös alueen ykköslehden toimittajalle, joka julkaisi uutisen aiheesta. Nyt samat miehenjörrikät toteavat, että olihan se tarina tosi, kun se kerran lehdessäkin luki. Mieheltä noin kautta rantain vähän anteeksikin pyydeltiin, ei nyt suoraan mutta savolaisittain vääntäen.
Eli lähde sama, mutta media vaihtui painettuun sanaan ja todistusarvo oli täysin toinen.
Dekkarien ystävänä olen tietysti aiheesta viisaasti vaiti ja kirjoitan asian sivusta.
VastaaPoistaMuistaakseni heitit blogissasi kysymyksen toisen maailmansodan aikana upotettujen laivojen öljytuhoista tai niiden puutteesta. Huomasin Tiede lehden nettisivustolla jutun "Syvänmeren bakteerit voivat hajottaa valtavasti öljyä", sehän saattaa vastata osin kysymykseesi.
http://www.tiede.fi/uutiset/3983/syvanmeren_bakteerit_voivat_hajottaa_valtavasti_ol
IsmoK
Ihme on myös se , että sekä Camus että Kafka kirjoittavat omien kielialueidensa suurista kirjailijoista selkeintä ja kirkkainta tekstiä.
VastaaPoistaEi yhtään turhaa sanaa.
Venäjällä Tsehov.
Dostojevski ehkä ei , mutta ei se mitään.
Päinvastoin.
Proust osui käteeni sopivaan aikaan (alunperin välipalaksi Platonille, jonka käännössarja silloin ilmestyi). Olin juuri kokemassa pidempää mustasukkaisuuskriisiä ja samaan aikaan pari vanhaa kaveria löysivät ainakin minulle suureksi hämmennykseksi homoseksuaalisuutensa kumpikin tahoillaan. Proust oli tavattoman terapeuttista ja mieltäkiinnittävää juuri noista näkökulmista; suosittelen.
VastaaPoistaSilloin suomennos oli vielä kesken. Loppuosia yritin lukea ensin englanniksi, mutta vaikka osaan kieltä aika hyvin, suomeksi koukuttanut tyyli ei ollenkaan toiminut englanniksi. Niinpä vaihdoin huonommin osaamaani ruotsiin, se toimi hyvin. Se mikä suomeksi kolahti, oli englanniksi pelkkää kikkailua (en muista kokeilemieni käännösten tekijöitä, täydennän myöhemmin), mutta ruotsiksi potki kuin subwoofer.
"Vastattavaksi jää kysymys, miksi vatvoa laajasti aikuisten satuja?"
VastaaPoistaLuonnollisesti siksi, että ihmisen kuvitelmat tai unelmat kuvaavat parhaiten millainen hän on (vrt muisteläiskätesti). Kirjailijoiden, erityisesti rikoskirjailioiden unelmat ts teokset puolestaan kuvaavat millainen yhteiskuntamme on.
Gibbs, Philip: Sitten tulee Hitler ... Romaani sekasorron vuosilta
VastaaPoistaTämä ei ole maailman tai maaosan suurinta ja kantavinta kirjallisuutta, mutta se on tehty hämmästyttävän varhaisena 30-luvun alkupuolen vuonna, jolloin kirjan sanoisinko sankari oli miljoonien hyvä mies. Jos mikä kirja koskaan, se sai minut oikeasti, = oikeasti huolestuneeksi, eikä se huoli ole vieläkään hälvennyt! Pardon! Ks>>
Muistelen vuotta 2006 ja silloista Finlandia-palkinnon jakoa. Jolloin esiraadin puheenjohtaja Stefan Moster lausui palkintogaalan juhlayleisölle lukeneensa sata suomalaista romaania, mutta ei ollut löytänyt niistä omaperäisiä ajatuksia. Hän myös päätteli ettei Suomessa ole älymystöä.
VastaaPoistaHah, hah, hahahahahah.
Aivan niin. Juhlayleisö purskahti nauruun, luullessaan kerrottua vitsiksi.
Seuraava päivä toi yleisölle krapulan, koska Moster oli tarkoittanut sanansa vakavaksi analyysiksi.
Nykyisin saman voisi todeta myös suomalaisesta lehdistöstä.
Onneksi on nää blogit =)
"Lehti kykenee peittämään vaivattomasti omat ylilyöntinsä uusilla jutuilla."
VastaaPoistaVarmaan kaikilla, meillä vaatimattomimmillakin, bloginpitäjillä voipi olla sama kohtalo kirjoitustemme kanssa..?
Ad Valto Ensio et alii: - mielestäni ei. Se on tuo hakuruutu blogin vasemmasssa yläreunassa. Pidän sitä silmällä. Luulen että pienelläkin mielikuvituksella sieltä löytyy ristiriitoja.
VastaaPoistaKokeilin "Korkein oikeus", "Korkeimman oikeuden" ja "Virolainen" - blogin haku ja sitten sivun haku Ctrl+F. Meni minuutti.
Nopeasti löytyy.
Esimerkiksi HS:n nimelty mainitun arvostelijan historian esiin kaivamiseen HS-verkkoarkistosta menisi koko työpäviä.
JK. No niinpä onkin. Ei tommottista osaa ajatella. Siksi epäröin aluksi lähettää koko kommenttiani ja toisekseen älysin kuitenkin epävarmuuteni osoittaa kysymysmerkillä. Kiitos.
VastaaPoistaLehtien arkistot ovat pysyneet, ja ilmeisesti tulevat pysymäänkin aina yhtä vaikeina kaiveltavina.
Noinhan se menee. Oivaltava yhteiskunnallinen kirjallisuus on kun kanarialintu hiilikaivoksessa.
VastaaPoistaNyt vaan ihmetellään että mistä tuollaista kirjallisuutta saataisiin - ei toki sillä, etteikö muitakin vastaavia indikaattoreita olisi.
Niin, ja olisihan se mukavaa, jos joku noita viestejä myös ottaisi edes joskus vastaan..