Haastetoive Ylelle

Ylen radiokanavat saavat joka vuosi noin puolet radion kuuntelijoista. Se on paljon. Se on huono uutinen mainoskanaville. Myös keskimääräinen kuunteluaika on suuri, vaikka epäilen, että keskittyvä kuunteleminen on harvinaista.

Oma kanavani, Ylen ykkönen, saa vuosittain 7 – 10 prosenttia Ylen radiokanavista.

Nostaakseen puhtaalla omallatunnolla mediamaksun (entinen radiolupa) ja voidakseen jatkossakin väittää harjoittavansa julkista palvelua Yle joutuu keskittymään juuri tuohon ykköseen, väitän. Niin se ei tee.

Radio Suomi on pakkopulla. Kilpaileminen kevyen musiikin kanavien kanssa ei onnistu. Klassiselle musiikille oikea paikka on verkko – ja Ylen Klassinen ansaitsee jo nyt kehut.

Tein viime vuoden sitä perjantaiohjelmaa. Se oli kallis – suora ohjelma kaupungilta. Se oli raskas tehdä. Jotta voisi vaikuttaa tunnin mielijohteiden kuljettamalta, joutuu valmistautumaan kymmenen tuntia.

Esitän Ylen kanavavastaaville suoran haasteen.

BBC 4 vetää tällä hetkellä ohjelmasarjaa ”maailmanhistoria 100 esineessä”, A History of World in 100 Objects. Tilatkaa muuten ihmeessä podcastit. Jutut ovat lyhyitä (15 min) ja sisällöltään ja esitystavaltaan ehdottomasti maailman huippua. Tällä viikolla kuuntelin puhetta Nigerian seudun 1300-luvun pronssiveistoksista, joiden edess olen itsekin mykistynyt British Museumissa.

Tuo formaatti olisi suoraan kopioitavissa Suomeen. Voin tarvittaessa tehdä luettelon esiintyjistä ja toimittaa Veikko Litzenin, Markku Kuisman ja ne useat muut tuntia ennen studioaikaa köysissä radiotalolle. Värinkäsitysten välttämiseksi – itse en ole käytettävissä. Minulla on tämä blogi ja osaisin korkeintaan puhua puukoista, pirroista ja ruuveista vakuuttavasti.

BBC on valmistanut ohjelmasarjaan liittyvän verkkosivuston. Kuten voi arvata, sekin on upea, helppolukuinen ja informatiivinen.

Viittaisin myös omakohtaiseen kokemukseen – tuli puhe lapsenlapsesta, ikä 10 ja erittäin kova lukemaan. Olisi täytynyt nimetä sopiva kirja toisen maailmansodan historiasta meillä ja muualla. Jouduin sanomaan, että ei ole olemassa.

Vasta keskustelun jälkeen käsitin, että tämä aihe sopii radioon paremmin kuin kirjaksi. Lukuiset olemassa olevat lehdet todistavat, että lehti ei ole hyvä alusta näille asioille – aikakauslehdenkeskeinen tehtävä on johdattaa lukijan huomio sivuseikkoihin. Kirjoissa on vähän sama. Pintapuolinen, usein kuilumaista tietämättömyyttä henkivä marmatus jostai muodikkaasta aiheesta saattaa mennäkin kaupaksi, ihmisten historia ei. (Meiltä sotainkkarit ovat nyt kuolemassa sukupuuttoon – USA:ssa on radiolle tehty, kirjana suurenmoinen Studs Terkelin ”The Good War”, jossa puhuvat muutkin kuin sankarit ja jossa ”kotirintamalla” on aika suuri rooli.)

Kun tulin maininneeksi verkkoradiot, kehotan lukijoitani kiihkeyteen. Olemattoman pienellä etsimisellä löytää vaikka mitä. Esimerkiksi AccuRadio antaa valita soittimen ja säveltäjän tai aikakauden. Eilen iltayöstä kuuntelin selloa ja tulipa hyvin pitkän tauon jälkeen kuunneltua sekin Chopinin harvinainen teos, joka on sävelletty pianolle ja sellolle.

Verkkoradioilla näyttää olevan yksi vahva etu. Ainakin minä olen ennakkoluulojen orja. Luulen tietäväni, mistä en pidä. Viikonvaihteessa en jaksanut mennä vaihtamaan pois Elgarin viulukonserttoa, vaikka kaikki tietävät, että Elgar on omituinen ja ihan tarpeeton säveltäjä. Ja kohta tuli kummallinen teos herra Hindemithiltä, joka kuuluu selviin inhokkeihini.

Suhtaudun tätä nykyä arvostavasti ja uteliaasti Elgariin ja Hidemithiin. Olisikohan edellisen asenteen takana ollut katteeton asenne? Alban Bergin viulukonserttoa olen kuunnellut kautta aikojen räkä poskella, mutta muuten 1900-luvun alan kama on jäänyt vähälle. Siis asenteeksi nettiradioon: kannattaa hetki kuunnella. Ei se mitään maksa.