Pieti

Eräitä teidän uskonkappaleitanne ymmärrän, eräitä en. Muukalaisvihamielisyydessä ei ole ihmettelemistä. Herraviha on ollut tämän kansa käyttövoima aikojen alusta.

”Meille luvattiin leipää. Saimmeko me leipää! Vitut me saimme! Suuria kiviä! Ja niistäkin herran perkeleet olivat vieneet kaikkein suurimmat!”

(Sarjasta ”Näitä taattoni opetti” – oli hyvin yleinen myös maan aliupseerikouluissa puoli vuosisataa sitten. Tosin jos ”taatolla” tarkoitetaan isää, isäni oli sangen oikeistolainen jo silloin, kun piti mennä pitkin Sörkan puukkobulevardia suojeluskuntapuku päällä harjoituksiin; siinä ei tahtonut yksikään nenä säilyä verettömänä. Itse en ole sangen oikeistolainen enkä peräti vasemmistolainen. Nicht Fazismus, nicht Kommunismus, ja Rheumatismus.)

Ruotsalaisvihamielisyyttänne en ymmärrä enkä liioin kiivasta ruotsin kielen vastustustanne. Minulle on aina riittänyt, että hurria vedetään turpaan tavattaessa, mutta ruotsinkielisten puuttuessa myös naapurikylän pojat ovat kelvanneet tai näitten puuttuessa kuka tahansa, jolla on väärän värinen lippalakki.

Olkaa te rauhassa mitä mieltä olette. Minä olen utelias, ja tässä yhteydessä mainitsemani ymmärtämisen puute tarkoittaa, että en keksi syytä. Meillä oli kyllä kansakoulussa poika, yksi Tapani T., joka vihasi mustia herneitä keitossa...

Miettiessäni, miksi HS:n Nyt ei saanut tuon enempää irti Spotifystä – esimerkiksi tekijänoikeusjärjestöille maksettuja euromääriä, jotka ovat julkisia – kuuntelin Spotifystä Gabriel Suovasen esittämiä Madetojan sovittamia kansanlauluja. ”Tuli siitä poijasta tuomari ja kortin lyöjä kova...”

Laulussa ”Kapakasta kapakkahan” on säe, jossa ”aamulla lyötiin pieti”. Kun näet vietiin linnaan.

Pieti tarkoittaa, että esimerkiksi tikki jää vaille eli sitä ei saada. Sama ilmiö kuin ventissä ”metsään meno” eli yli 21:n.

Tuo pieti on tullut suomeen ruotsista, jossa se on ”bete”, tarjous tai syötti, mutta taustalla on luultavasti ranskan ”bête” eli peto, joka tarkoittaa myös tyhmää. Jää siis Musta Pekka käteen, kuten ennen syrjintälakeja oli tapana sanoa.

Gabriel Suovanen on Ruotsissa syntynyt Ruotsin kansalainen, joka luultavasti osaa suomalaisten vanhempiensa perua kieltämme täydellisesti. En ainakaan kuule hänen laulussaan mitään vierasta korostusta.

Sitä vastoin Spotifystä löytyvä Sibeliuksen ”Rakastava” menee mielestäni suurenmoisesta sävelpuhtaudesta huolimatta aivan pelleilyksi, kun laulajat eivät luultavasti huolellisesti ääntämisen opettelemisesta huolimatta saa syntymään suomalaista äätä, ja myös ällä on aivan liian paksu. ”Käsi kaulaan, lintuseni” laulettuna muodosa ”kessi kaulllan lllinttuseni” panee siunailemaan, miten suunnattoman hyvin Sibelius ymmärsin suomen kielen ja miten tärkeitä sanat sittenkin ovat.

Ystävä sanoi kerran, ettei Pajatson aariaa voi oikein laulaa saksaksi ”Lache, Pajazzo”, kun Leoncavallo on satsannut ärrään – ”Rrrrridi, pajazzo...!”

Sibeliuksen suuresta ymmärryksestä päteviä esimerkkejä ovat ”Terve, kuu”, ”Sortunut ääni” ja ”Tuli saarella palavi”. Joka ainoa vokaali on mietitty, kaikki konsonantit kohdallaan ja kaiken kukkuraksi kavalamitan suuri epäsäännöllisyys nousee kunniaan. Romanttisessa mielessäni kuvittelen, että Yrjö Hirnin esseessään kuvailema käynti Loviisassa tapaamassa ja kuuntelemassa Larin Paraskea olisi ollut se sysäys – sama sysäys, jonka kuulee Madetojan ja Toivo Kuulan taidossa käsitellä murretta-
Ja ruotsin kielestä – Sibeliuksen ”Flickan kom ifrän sin älsklings möte” on suomenruotsia. Ehkä siksi Usko Viitasen esitys on huippu, vaikka hän ääntää lopun väärin (åtrå, p.o. otro ja ääntää utru). Frödingin ”Säv, säv, susa” puoleestaan on ylivoimainen Viitasellekin – Jussi Björlingin levytys on YouTubessa. Fröding rakensi koko runon s-kirjaimen varaan – tavallinen, suhu, eri vokaalien edessä (”så sjungen, sjungen sårgsång...”)