Sivun näyttöjä yhteensä

8. toukokuuta 2010

Tieraivo



Minulta kysyttiin, miksi muutoin järkevät ja syyntakeiset ihmiset käyttäytyvät joskus päättömästi liikenteessä ja markettien parkkipaikoilla. Sanoin etten tiedä.

Jos jätämme nyt syrjään 18-25 –vuotiaat, jotka ovat tietääkseni kautta aikojen kosineet kuolemaa pariutumistarkoituksissa, vastaan ensin, että asiaa syvällisesti tutkinut professori Geert Hofstaede laati kansalliskulttuureja tutkiessaan epävarmuuden sietämistä koskevan listan, jonka kärkitiloilla on muuten Ruotsi.

Huonoimmat eli viimeiset olivat – Kreikka ja Portugali. Luen Hofstaedea siten, että epävarmuuden peittämiseksi noudatetaan tai keksitään vaikka miten hulluja tai rikollisia ”sääntöjä”, joita noudatetaan seurauksista välittämättä.

Kolmas on Guatemala, ja kärkitiloilla on myös Belgia.

Käsitän että esimerkiksi lento-onnettomuudet (joista Malcoilm Gladwell kirjoittaa hyvin) ovat viestintä- eivätkä tekniikkaongelmia. Ihmiset eivät osaa puhua. Pilotti ja perämies kiemurtelevat keskusteluissaan. Lentäjät ja lennonjohto eivät saa tarkoitustaan läpi.

Gladwellin esimerkki eräästä kohtalokkaasta onnettomuudesta lähellä New Yorkia on lentokoneen hylyn mustasta laatikosta – viimeinen viesti:”Suunta...Korkeus... Totanoin, polttoainekin vähissä...” Polttoaine loppui kymmenen sekuntia myöhemmin, ja kone oli sijoitettu lähestyvien letkan hännille, koska etelä-amerikkalaiset lentäjät eivät olleet käyttäneet taikasanaa ”hätä” (emergency) ja arastelivat NYK:in tunnetusti härskiä lennonjohtoa. Kirjoittajan mielestä onnettomuus olisi vältetty, jos lentäjä olisi sanonut: ”Jätkä (hey, buddy), hätä, polttoaine loppuu nyt.”

Tiettävästi lentoyhtiöiden koulutuksessa opetetaan nykyisin, ettei edes alaisen (perämiehen) pidä muotoilla sanottavaansa kapteenille:”Asiahan ei tietenkään minulle kuulu, mutta kannattaisikohan tuota pilvenpiirtäjää väistää?”

Vastaukseni kysymykseen liikennegangsterismista on kommunikaation deprivaatio, suomeksi viestintätyhjiö.

Tunsin paniikin oireita 15 vuotta sitten ryhtyessäni opettelematta ajamaan Los Angelesissa ruuhka-aikana (mailin matkalla motarilla 32 kaistan yli vasemmalle). Tutustuin ihmisiin, jotka eivät lainkaan ajaneet moottoritiellä, vaikka katuverkkoa käyttäen 10 mailin matkaan menee 10 kertaa enemmän aikaa.

On ollut sellaista puhetta, että kruisailtaisiin Normandiassa ja Pariisissa heinäkuussa. Olen kysynyt veljeäni kaveriksi, koska ajan pahassakin liikenteessä, jos kakkoskuski istuu vieressä kartta polvilla. ”Yksisuuntainen... Poliisi... Aja sataa... Tuosta liikenteenjakajan yli ja pensasaidan läpi niin ehdimme laivaan...”

Minä: ”Laske sinä – neljäs liittymä oikealle. Jos menee pitkäksi, joudumme käymään sadan kilometrin päässä kääntymässä.”

Suomen ilmavoimien pommikoneissa kuski oli jokin kersantin retku ja tähtäri upseeri ja koneen päällikkö. Tiedän kahdeksan sota-ajan kohtalokasta lento-onnettomuutta, joissa ohjaaja oli maan taitavimpia ja hänen elämänsä viimeinen repliikki alkoi:”Minä näytän, miten tämä tehdään.”

Tulikomentoa ei annettu näin:”Voisittekohan mitenkään harkita pientä taistelutoimenpidettä...”, vaan ”TMP TMP TMP kaikilla putkilla”.

Jos autonkuljettaja on autoradion armoilla, hänen kognitionsa kytkeytyy ennen pitkää ”matelijan aivoille”. Limbinen järjestelmä hallitsee (huulien lipominen, seksuaalinen kiihtymys, taisteluhormonit). Aivokuori eli cortex ei ole käytössä.

Ihmisen auto-autopilotti on sama kuin kottaraisen. Tieraivo on miljoonan vuoden perintöä. Yliovoimaisesti paras turva sitä vastaan on ottaa anoppi kyytiin, etupenkille. Tiede ei tunne tapausta, jossa tuossa tilanteessa olisi tapahtunut liikenneonnettomuus. (Oma anoppini viihtyy takapenkillä.)

21 kommenttia:

  1. Minä en aja.
    Vaimo ajaa ja hyvin.
    Ulkomailla on yksi asia jota matkaillessa inhoan yli kaiken.
    Takaisin kääntyminen.
    Siitä syystä en ole nähnyt Perugiaa.
    Mutta näinpähän Gubbion. Suosittelen.

    VastaaPoista
  2. Olen osa-aikatyöni sivujuonteena jonkun kerran selvitellyt erityisen haitallisella tavalla pysäköineiden autoilijoiden yhteystietoja rekisterinumeroiden avulla ja pyytänyt sitten näitä puhelimitse hoitamaan kulkupelinsä jonnekin muualle. Reaktiot tällaiseen yllättävään oletetun yksityisyyden tuhoutumiseen ovat yleensä vaihdelleet aggression, närkästyksen ja hätääntymisen välillä. Vaan kovin ovat olleet nöyrää miestä - ainakin piittaamattoman väärinpysäköinnin suhteen tämä vaikuttaisi hyvin sukupuolisidonnaiselta - kun olen ihan kasvokkain mennyt kertomaan hetkeä myöhemmin, lähinnä omaksi ilokseni, että näin ei ole suotavaa tehdä kaupunkilaisjärjenkin sanelemasta syystä x.

    Ehkäpä rekisteritietokantojen vapauttaminen edes siitä marginaalisesta tekstiviestimaksusta auttaisi tähän ja myös "tieraivoon". Vaade julkisen paikan anonymiteetista lasiin ja peltiin verhoutuvalle on mielestäni aika lapsellinen, mutta kuitenkin vähän turhan jokapäiväinen.

    VastaaPoista
  3. Onhan näitä ja katsoin hiljan pariinkin kertaan DVD:ltä Åke Lindmanin "Tali Ihantalan 1944" ja pidin näkemästäni. Siinä kenut kukkulalla ihailivat kranaattien "ylilentoa" ja eräs rohkea siihen sanoi "yli menee".. Kohdille kuiteskii nappas ja SE siitä!

    VastaaPoista
  4. Viime vuodesta on jäänyt mieleeni kaksi uutista liikenteessä sekoilevista autoilijoista. Toinen koski tunnetun kirjailijan ajoa moottoritien liittymää väärään suuntaan ja toinen tunnetun naistaiteilijan epävarmaa ajotapaa.Yhteistä tapauksille on uutisissa poliisin kertomana kuljettajien sekava käyttäytyminen tapahtumahetkellä. Pyydän saada kiinnittää huomiota myös tapahtumien ajan kohtaan. Kesäpäivän seisauksen tienoo.Lisäksi molemmat taiteilijoita ja istuivat tapahtumahetkellä auton penkissä. Kirjailijalla liikenteessä sekoilua lööppitasolla ennenkin. Tässä vaiheessa kehoitan lukemaan kirjailija John Irvingin tuotannon ja ajattelemaan kohtaa, jossa henkilö tuntee yhtäkkiä pakottavaa tarvetta toimia hölmösti. Koko tuotannon lukeminen on tarpeen, koska en muista teosta enkä sivua, missä tuntemuksesta kerrotaan.
    Summa summarum. Vuodenaika, luovuus ja autonpenkki.

    VastaaPoista
  5. "13. The first officer and flight engineer failed to properly monitor and/or challenge the
    captain’s performance, which was causal to the accident." Lainaus on NTSBn (Amerikan onnettomuustutkintakeskus) raportista koskien lento-onnettomuutta Guamin saarella. Perämies ei ollut anoppi, sanomisen kynnys oli liian korkealla.

    Aika usein erilaisissa onnettomuuksissa on kyse juuri siitä että ne jotka tietävät eivät kerro niille joiden pitäisi tietää. Onnettomuuden estämiseksi tarvittava tieto olisi vain yhden tai kahden keskustelun päässä, mutta jostain syystä niitä keskusteluja ei käydä tai niissä tieto ei siirry. On niitä sellaisiakin onnettomuuksia joissa syy on sellainen jota ei kukaan ennalta osannut arvata, mutta taitavat olla aika harvinaisia.

    Guamin onnettomuus tapahtui Korealaiselle yhtiölle, joku jossain spekuloi että kapteeni oli kulttuurista johtuen liian suuri päällikkö. Sittemmin tilanne on ilmeisesti koulutuksella onnistuttu korjaamaan.

    VastaaPoista
  6. Lähtötilanne on perin epäkiitollinen, kun suurin osa muista ratinpyörittäjistä on täysiä törttöilijöitä. Aja sitten niiden pökiöiden seassa! Muistelen, että tutkimusten mukaan 80 % autoilijoista pitää itseään keskimääräistä parempina kuskeina.

    -osku

    VastaaPoista
  7. Muuten erinomainen kirjoitus mutta logiikka on 180 astetta väärin. Se ei ole niin, että raivo on suorassa suhteessa limbisyyteen vaan suorassa suhteessa tukahdettuun tai estettyyn kortikaaliseen. Ne, jotka ovat vuosien ja vuosien varrella opettaneet hiljenemään eli olemaan ns. tyylikkäitä ovat vanhan valheellisen aristokratian (tai sotilaallisen) suvun kautta saaneet oppia tai poisoppia tunteita. Se ei ole hyve koska samalla nämä hyvinkäyttäytyvät ovat vaarallisempia kuin hullut huutajat ja tiellä raivoavat kska heidän pokka kestää riiston: he antavat muiden ajatella, itse liitävät tyylikkäinä ja vetävät sanan sieltä ja toisen gradusta tietoa mutta eivät osaisi ikinä tuottaa sellaista.
    Ovat siis myyneet fantasian täysin ja esiintymisen avulla vetävät uskottavuutta. Se ei ole mitään suotavaa ellei haluta, että maailman hirviöt syntyvät näiden kortikaalisten aivokuorisovinistien avulla. Oikea ajattelu on balanssi; sekä limbistä että kortikaalista. Ei jompikumpi vaikka näitä ns. tyylikkäitä on helppo ihailla ja sen he osaavat myös hyödyntää.

    hg

    VastaaPoista
  8. Onneksi auto ei ole pakollinen. Mitenhän tieraivo?

    VastaaPoista
  9. viestintätyhjiö oli sit vissiin tälläkin. Tai sitten halusi kovastikin viestittää jotain itsestään ja gangsteriuudestaan. Rajatapaus, kun on 25. Se on melkein kilometri tunnissa per vuosi.

    VastaaPoista
  10. "Sekoilevista" autoilijoista tuli mieleen se Turun seudulla ajokortitta ajeleva nainen, jota oli sakotettu yli 20 kertaa. Mitään muuta ei ollut voitu edes tehdä.

    VastaaPoista
  11. Näitä eteläisen Amerikan pilottien hengenheimolaisia löytyy Suomestakin. Aikoinaan huonossa jamassa olevan pikkujettifirman bisnesjetti oli tuomassa porukkaa Helsinkiin vähin polttoainein. Siinäkään pilotit eivät hiiskuneet ongelmastaan kuin vasta karautettuaan syyspimeässä aivan uskomattomalla tuurilla tuusulalaiselle pellolle. Vain joitakin mustelmia porukalle! Kone tietysti meni Hernesaaren romuun tms.
    Toinen tapaus oli postilento Helsingistä Tukholmaan loppusyksyn yössä; ensin sammui toinen moottori ja heti perään toinenkin. Syy; polttoaine lopussa. Kumpikaan piloteista ei ollut lähtiessä tarkistanut sen määrää! Tutkijalautakunnan kertomus tuntuu fiktiolta; onnistunut pakkolasku pimeään mereen Ahvenanmaan pohjoispuolella. Kaverit sitten keveissä kamppeissa kelluvan koneen siivellä tietämättä missäpäin ranta. Sattumalta huomasivat valonvälähdyksen ja sinne uimaan. Ja pelastuivat!

    VastaaPoista
  12. Hieno kirjoitus!

    VastaaPoista
  13. Autonavigaattori vähentää ajamisen tuskaa, ainoa vaara on alkaa ajaa kilpaa sen laskeman saapumisajan kanssa. TomTomin IQ Routes on erityisen hyvä reitinvalintaan, meillä Suomessa vaan on turhan vähän dataa systeemissä. Yllytän siksi kaikkia ko. laitteiden käyttäjiä ajamaan kaikki reitit navigointi päällä, vain siten ajan ja reitin kattavuus kasvaa.

    Anopilta ei pidä ottaa ajo-ohjeita, jollei halua jatkuvia elämänohjeita samaan hintaan, sijoitus etu- ja takapenkn välillä ei minusta ole ratkaisevaa, näkökulma anopeilla on aina viisto. Oliko se Mencke, joka määritteli itsemurhan lopulliseksi myönnytykseksi sille käsitykselle, joka vaimon sukulaisilla miehestä on. Autokuskiksi alentuminen on jatkettu myönnytys. Tietysti sukulaisia, appivanhemmat kattaen, tulee kuljettaa; mutta ei siis kuskata, olen oppinut eron.

    Nokian Ovi Mapsiin voi nyt itse lukea tai luetuttaa vaikka sitten anopilla ajo-opastuksen. Aiemminkin on joillakin softilla voinut ostaa julkkisääniä. Erkki Toivasta olen toivonut, tarjotuista suosikkini on Taru Valkeapää, Suomen vastine Frasierin Daphnelle...

    Omia oikkujaan liikenteessä ei huomaa ennen peliin kolinaa, mutta aika moni voi hätkähtää, jos pysähtyy tutkimaan tunteitaan ohitustilanteissa - onko väliä mikä on sen toisen auton merkki, vuosimalli tai oman matkustajan vastaavat seikat?

    VastaaPoista
  14. Unohtui: englanniksi on aika vakiintunut erottelu käsitteisiin "aggressive driving" ja "road rage". En osannut päivän postauksesta erottaa kannanottoa/sovellutusta tähän. Itse olen mieltänyt eron siten, että edellinen on yleistä liikenteen vaarantamista, jälkimmäinen suunnatumpaa vihan ilmaisua, väkisanoja tai
    -valtaa.

    VastaaPoista
  15. Kohta ne kesäillat alkavat kun ämmät soutavat ja ukot huutavat verkkoja laskiessaan, että koko järvikunta raikaa.
    On se niin suloista tuo raivo. Ja linnut raivoavat aamusta iltaan. On se niin suloista, tuleva kesä.

    VastaaPoista
  16. Lehdessä esiteltiin uusi laihialainen stereoautoradio: -Edessä käläkättää vaimo, takana anoppi.

    VastaaPoista
  17. Tuo road rage saattaa Suomessa olla pääkaupungin hurrrjien ruuhkien aiheuttama ilmiö. Itse olen jopa Turussa saanut useinkin oikeudenmukaista kohtelua kanssakuskeilta. Vetoketju on toiminut, ja niin se useimmiten toimii täällä Tampereellakin.

    Ulukomailla en tohtisi ajaa isoissa kaupungeissa; jo Helsinki, vanha kotikaupunkini (siellä asuessani olin autuaan autoton) tuottaa päänkivistystä. Jalankulkijahan on tietämätön kielletyistä ajosuunnista.

    Lopuksi haluan sanoa, että ninun anopit on aina olleet kivoja. Niiden jälkikasvun kanssa on ollut enempi ongelmallista.

    VastaaPoista
  18. Se kaikkein isoin mälli Teneriffan Los Rodeosilla -77 johtui, paitsi kentän pienuudesta ja sumusta, myös ja eritoten siitä, että hollantilaispilotti oli firmansa lentokoulutusjohtaja. Kaveri jolle ei mitä tahansa sanota ja joka ei mitä tahansa kuuntele. No, ohjaamokäytäntöjä täsmennettiin...

    VastaaPoista
  19. Lento-onnettomuuksista jne.: mielestäni keskeinen oivallus kommunikaation tärkeyden lisäksi on se, että esim. koko miehistöä, ohjaamon instrumentteja ja lennonjohtoa pitäisi käsitellä yhtenä kognitiivisena systeeminä. Kommunikaatiokatkos tässä on vähän kuin olisi aivoista radat solmussa, ei hyvää seuraa.

    Tästä on kirjoittanut mielenkiintoisesti Ed Hutchins, joka observoi Yhdysvaltain laivaston piikkiin suuren aluksen navigointia ja parkkeerausta. http://ht.ly/1IIIA

    Tosiaan, jos kuski itse on tuudittautunut hoitamaan pelkästään sensorimotorisia tehtäviä, on hyvä tosiaan olla vaikka anoppi prefrontaalin korteksin roolissa siinä kartanlukijan paikalla.

    VastaaPoista
  20. "Lopuksi haluan sanoa, että ninun anopit on aina olleet kivoja. Niiden jälkikasvun kanssa on ollut enempi ongelmallista."

    Kuulostaa siltä, että olet aina keskittynyt väärään naiseen.

    VastaaPoista
  21. Voisiko mitenkään ajatella, että tieraivo on itsensä ja agressioidensa hallintaa korostavien yhteiskuntien vaiva?

    VastaaPoista