Sivun näyttöjä yhteensä

2. toukokuuta 2010

Hammerklavier



Kuunneltuani päähänpistosta erään Emil Gilelsin levytyksistä Beethovenin Hammerklavier-sonaatista (Nro 29 B-duuri, Op. 106) tuumin, että noin käy, kun yrittää tunkea kaiken musiikin yhteen kappaleeseen.

Kauan sitten olin kirjoittanut Hesariin hyvinkin laajan katsauksen Beethovenin pianosonaattien levytyksiin. Aloin muistella, katsoin iTunes-valikoimani ja kolusin hyllyn periä. Olisi se kirjoituskin ehkä jossain.

Sanoin rouvalle, että nyt haluaisin kuulla jotain syvää ja ruskeaa. Soittimena Bechstein, ei Steinway, vasaraklaveereja kumpainenkin!

Kuuntelin Solomonin ja pari aikalaista, kuten Brendelin, ja palautin mieleen Schnabelin, Backhausin ja Giesegingin. Muita sonaatteja kuuntelin Nikolayevan, Richterin, Gooden, Kovacevichin, Glenn Gouldin. Niin pitkälle kuin muistan olen inhonnut Wilhelm Kempffiä, joka on edustanut minulle Saksan pikkusieluista koulumestarimaisuutta.

Viisitoista sekuntia Kempffin Hammerklavieria riitti. Tässä se on! Satsi eli DGG:n yhdeksän CD:n kokoelma on aivan suurenmoinen ja lisäksi oma, laatikon perälle unohtunut.

Hammerklavier muuttui heti musiikiksi – kun se on niin rikas, sitä ei pidä soittaa tukka liehuen ja aivot putkella. Kempffistä kuulee, että hän oli vetänyt Beethoven-opetusta 1917-1980 (hän kuoli lähes satavuotiaana 1991) ja analysoinut joka ainoan käänteen, mutta sen jälkeen hän soitti valtavalla tunteella, läpikuultavasti.

Kun selvitin asian, kävi ilmi, että flyygeli oli... Bechstein. Aloin tuumia, että ellei tällainen ajattelu olisi sopimatonta ja rasistista, sanoisin että meillä on juutalainen ja saksalais-itävaltalainen perinne. Nekin neuvostoliittolaiset ja venäläiset, jotka eivät ole juutalaisia, tulevat Anton Rubinsteinin ja A. Neuhausin viitan alta, ja tuon perinteen kuuluisimmat nimet ovat tietysti Horowitz ja Rubinstein, venäläinen ja puolalainen amerikkalainen.

Lukija ymmärtänee, että tämä on maallikon pötypuhetta, mutta minun korvissani pianomusiikki Beethovenista Brahmsiin on ”saksalaista”. En halua kiistää sitä perinnettä. Sitten tulevat Debussy ja muut ranskalaiset.

Sonaatin kolmannessa osassa esiintyy saksalainen Suojelusenkeli. Eihän tämäkään ole totta – ”Maan korvessa kulkevi” on yksinkertaiseen mollikolmisointuun (oikeastaan nelisointuun) perustuva sävelmä, mutta minun ympärilläni leijailee enkelin höyheniä, kun Andante sostenuto leikittelee molikolmisoinnulla samalla tavalla kuin koko sonaatti koettelee pientä terssiä.

Tällaisen musiikin partituureja saa verkosta (mm. imspl.org). Nuottikirjat on säilötty jonnekin pysyvästi. Koneesta ne saa suoraan eteensä ja näkee, että sonaatin viimeinen osa, fuuga, on hullun miehen työtä. Lisäksi hän oli kuuro kuin mikä. Nuottikuvasta huomaa, että eräät kohdat ovat itse asiassa mahdottomia soittaa. Ja niinpä kysymys onkin siitä, mitä kukin painottaa.

Brendel käytti yhden eliniän näihin (ja Schubertin) sonaatteihin. Kovacievics soittaa kuin aika poika, mutta häneltä unohtuu vähän väliä, että tämä on fuuga – Beethoveninkin aikaan omituinen ajatus. Gilels, jonka Waldstein-sonaatti kohoaa yli kahdeksan kilometrin korkeuteen, ottaa friipäivää siellä täällä.

Tästä sonaatista on kirjoitettu aika arasti. Alussa on fanfaariteema. Niin onkin. Scherzo on yllättävän lyhyt, muutama minuutti lähes tunnin kestävässä teoksessa. Sitä sanotaan mukaansa tempaavaksi. Adagio on murheen murtama ja fuuga sitten huipennus, kaikki musiikki.

Kuvailut ovat hyviä, mutta läpeensä virheellisiä. Säveltäjä oli oppinut kaiken ja menettänyt kaiken. Hammerklavierin lähin assosiaatio on... Kafka. Siinä on kaikki kirjallisuus, etenkin tuska, esitettynä niin taitavasti, että kuulija huomaa liian myöhään saaneensa maorin tatuoinnin lukemattomien kipeiden neulojen pistoista aivan kuin Kafkan” Rangaistussiirtolan” käsiteltävät.

En tiedä, miksi musiikin pitäisi olla kaunista tai ilmaisevaa. Se on oltava totta, ja kun se on totta se on epätäydellistä. Gödelin epätäydellisyysteoreema todistaa, että on totuuksia, joita ei voi todistaa. Gödel tarkoittai lukuteoriaa; minusta sama koskee musiikkia.

28 kommenttia:

  1. "En tiedä, miksi musiikin pitäisi olla kaunista tai ilmaisevaa. Se on oltava totta, ja kun se on totta se on epätäydellistä."

    Onneksi ei ole olemassa - musiikissakaan - yhtä ainoaa totuutta. Brendelkin sanoi jossain haastattelussa, että hän pitää totuudesta monikossa.

    Kuuntelija Laihialta

    VastaaPoista
  2. "kaunista tai ilmaisevaa" tai jotain kansallisromanttista natsioksennusta.
    Mutta onhan ne Satie, Chopin ja Field hiljaisineen. Oi.

    VastaaPoista
  3. Oli melkoisen puhdistavaa luettavaa. Heräsin jopa humalastani hetkeksi.
    Eikös Wilhelm Kempff soittanut pääasiassa Steinwaytä, joten viitsisitkö hiukan enemmän raottaa sitä esirippua meille permannon puolella istuville - ja DGG on siis Deutsche Grammophon Gesellschaft.

    http://www.youtube.com/watch?v=O6txOvK-mAk

    Kempffin Beethoveneista mulla on melkein kaikki. Ferdinand Leitner yhdessä Kempffin kanssa on melkoisen unohtumatonta kuultavaa - äitini joskus tutustutti kaveriin, ja kyllä tätä edelleen kuuntelee.

    http://www.youtube.com/watch?v=CCVZ-1-jcck

    Samoin Paul van Kempen josta Wikipedia kertoo mm - In 1949, van Kempen returned to the Netherlands as principal conductor of the Netherlands Radio Philharmonic Orchestra, based in Hilversum. However, his conducting activities during World War II made him a controversial figure in the Netherlands, such as conducting concerts for the Wehrmacht. On one occasion, in 1951, van Kempen was engaged as a substitute conductor at the Concertgebouw Orchestra in place of the ill Eduard van Beinum. During the first night, audience members protested strongly, but the concert took place. On the second night, the audience disruptions were so severe that 62 musicians left the stage and refused to continue.

    Ei pahemmin haittaa kuuntelua vaikka....

    http://www.youtube.com/watch?v=sr4zoZ_49vA

    Filosofinen osuus tiivistettynä: Työn arvostus johtaa aina sitä itseään suuremman arvostuksen etsimiseen. Kysymys on siis niistä tarpeista, jotka pitivät ihmisen ihmisenä, ja siitä kuinka vähän mikään on siinä suhteessa muuttunut, tai tulisi koskaan muuttumaan.

    Se, että henkevyydellä ihminen yleensä haluaa peittää tuntemaansa intohimoa, ja että kauneuden palvonta on varmin tie helvettiin, liittyy asiaan, vaikka se johtuukin osittain kasvottomien ihmismassojen täyttämien kaupunkien synnyttämän ahdistuksen purkautumisesta. Paskan viehätys ja siitä lemuavan apatian kaasu täyttää kaiken vähänkin vakavammin otettavan. On siis suunnistettava ja mikä sen luonnollisempaa kuin erehtyminen senkin jälkeen kun kuvittelee löytäneensä jotakin.

    http://www.youtube.com/watch?v=V3fZ_5E6cZo

    VastaaPoista
  4. "Gödelin epätäydellisyysteoreema todistaa, että on totuuksia, joita ei voi todistaa."

    Näin kuulee joskus sanottavan, mutta tämä asia riippuu tietysti käytettävästä teoriasta. Normaalisti kai jonkin asian todistaminen tarkoittaa sen todistamista yleisesti hyväksytyistä aksiomista. Jos ajattelemme että meille intuitiivisia on vain hyvin rajallinen joukko aksioomia, niin tämä pitää paikkaansa. (Tietysti edellä oleva päättely ei ollut puhtaasti matemaattinen.)

    "Gödel tarkoittai lukuteoriaa; minusta sama koskee musiikkia."

    Tai mitä tahansa teoriaa jossa voi lukuteoriaa tarpeeksi muotoilla, kuten joukko-oppia.

    VastaaPoista
  5. "En tiedä, miksi musiikin pitäisi olla kaunista tai ilmaisevaa."
    Niin, soittaahan ne torvisoittokunnan kaveritkin ihan mukavasti, mikä se nyt olikaan se yhtye nimeltään, joku VPK tai sinne päin, soittaahan nekin, ainakin se siltä kuulostaa. Että soittavat. Muutenkin olen sitä mieltä, että hyvässä taiteessa on aina joku särö, kuin tässä Ainstainin suhteellisuusteoriassakin, jota tosin moni ei huomaa.

    VastaaPoista
  6. Ad Anonyymi: - soittimesta) ks. esim. Wikipedia, Bechstein ja sen kautta linkeistä. Perikuvallinen Bewchstein-mies.

    VastaaPoista
  7. - Minäpä sitä kuuntelin eilen Sipeliusta.
    - No mitteepä se huastelj?

    VastaaPoista
  8. Radiosta kuultua: Mitä merkittävää on tapahtunut toukokuun 2.pnä -Hitler kielsi ay-liikkeen.

    2.5.1933 Adolf Hitler määräsi pidätettäväksi Saksan ammattiyhdistyslikkeen johtajat. Hitler antoi Leylle tehtävän johtaa vanhojen ammattiyhdistysten tilalle luotavaa Saksan työrintamaa (DAF=Deutsche Arbeitsfront). Ley takavarikoi ammattiyhdistysliikkeen varat ja sijoitti ne "Voimaa ilosta" -ohjelmaan (KdF=Kraft durch Freude).

    http://www.kansallissosialismi.org/johtajia.php

    Jatkokysymys: miksi Suomen valtakunnassa nuorison suosimissa paikoissa jaettavan ilmaislehden nimi on "Voima" ja miksi tv:n ohjelman nimi on "Voimala"?

    VastaaPoista
  9. Se on muuten jännää, että sanasta "juutalainen" tuppaa tulemaan monille rasistinen olo.

    VastaaPoista
  10. Hienon aamuepistolan innoittamana kuuntelin molemmat omistamani Kempffin Hammerklavierit, monoversion 50-luvulta ja DGG:n myöhäisemmän.

    En lähde puimaan niiden eroja, molemmat ovat arkkitehtonisesti hienoja, tuntuu että Kempff näkee musiikin kuin kotka korkeuksista. Kannattaa näköjään opiskella.

    What's not to love? No, yritin pöllyyttää aikaisemmin omaksumaani käsitystä Kempffin pianismista, mutta siinä en paha kyllä onnistunut. Kuulen vieläkin jäykkäranteisuudesta seuraavaa tönkkösormisuutta ja äänentuoton kireyttä. Kolikko varmaan pysyisi kämmenselän päällä niin kuin sikäläinen ideaali edellytti.

    Hieno muusikko, olosuhteiden uhri pianistina.

    VastaaPoista
  11. Elämässä pitää olla särmää.Muuten se ei ole totta.

    VastaaPoista
  12. Minä pidän Brendelistä hänen pikkurillinsä vuoksi. Sen takia antaa anteeksi ajoittaisen yli-älyllisyydenkin.

    Mitä tulee soittopeleihin niin Bechstein on liian rouhea peli. Siksi se tosin sopiikin tähän sonaattiin. Kunhan vähäsen säästän niin vaihdan C kolmoseni Steinwayhin sillä arvoesineitä tulee säilyttää samettipussissa.

    VastaaPoista
  13. Ad Anonyymi: - huomasin kummakseni, että Gramomphonen CD Guide oli samaa mieltä kanssani Hammerklawereilla, sillä tarkennuksella, että Kempffin vanhempaa mono-levytystä arvostettiin suuresti kirkkaudesta ja kuulaudesta.

    VastaaPoista
  14. Kun on pienenä yrittänyt turhaan oppia soittamaan pianoa ja koukannut sitten omatoimimusisoinnin ohi levyjen ja konserttien pakettiturismiin, suhde pianoon jää kiperäksi. Pianomusiikki on mekaanista räminää (kuten Liszt), kolketta (Rahmaninov-raukka) tai turboahdettua harppuilua (tyyliin Chopin).

    Valitettavasti edellä sanottu ei ole kuin pieni osa totuudesta, sen huomasin tosin vasta lukioiässä Beethovenin pianosonaateista. Ne ovat oikeaa musiikkia, jota ei sitten millään osaa irrottaa soittimestaan, kuulokuva ja musikin sielu on hitsattu toisiinsa.

    (Bachille soittimet olivat todennäköisesti samantekeviä, vaihdettavissa milloin tahansa toisiinsa, kuten monet Die Kunst der Fugen mainiot varioivat levytykset osoittavat. Kuoro ja urut olivat hänelle arkisia työvälineitä, siksi niissä esityskoneiston osalta varmaan on jonkin verran enemmän väliä.)

    VastaaPoista
  15. Brendel on erikoinen tapaus. Monessa mielessä hän muistuttaa Chaplinia: vaikka heissä kaikki lahjakkuuden ilmiömäisyydestä ulkonäön kautta kulttuuriseen kosketukseen vertautuu juutalaisiin, he eivät kuitenkaan ole juutalaisia (Chaplinin sanoin: "ei ole sitä kunniaa"). Ilmeisen suuresta älykkyydestään huolimatta kumpikaan ei ole parhaimmillaan silloin kun tämä puoli on pinnassa (Brendelin runot, Chaplinin äänifilmit).

    VastaaPoista
  16. Mutta katsokaa tuota kuvaa! Se on juuri niin upea kuin entisajan sarjikset olivat. Sen saa suurennetuksi niin että kahden pianistin korvatkin erottuvat. Ja pirunsarvet.

    VastaaPoista
  17. Pistin soimaan lp:n, Miles Davis´n The Man with the Horn, 1981, ja kas Räjähti yksi bassokaiuttimista.
    Minulle mysteerio millä olilla nämä sillä erää viimeiset analogiset tallenteet kaiverrettiin (ja missä)? - vastaavia soundeja saa etsiä.

    VastaaPoista
  18. Ad Ripsa - Wilhelm Busch eli Maxin ja Moritzin tekijä.

    Oikeastaan olen tästä kuvalöydöstä ylpeä. Ei ole verkosta...

    VastaaPoista
  19. Ad Omnia: - olen kummissani: kaikki ovat samaa mieltä Brendelistä kuin minä. Niin hienoa, niin mietittyä, mutta...

    Toinen avoin kysymys, jonka jätin tahallani mainitsematta, on Claudio Arrau, jonka sonaatti-setti minulla on - se hirvittävän vanhana äänitetty, soinniltaan ja väreiltään kuin haurasta silkkiä, mutta...!

    VastaaPoista
  20. K:
    ..kaikki ovat samaa mieltä Brendelistä kuin minä. jossain vain kulkee sellainen objektiivisuuden mitta - että näennäinen solipsismi kumoutuu käytännössä.
    ... Mainitaan vielä Frédéric Chopinin poloneesien tulkinnat.

    VastaaPoista
  21. Juu, Gramophonen arvio ei yllätä, muistaakseni myös Penguinin cd-opas (en löytänyt kirjaa hyllystä ensiyrittämällä) antaa Kempffin 50-luvun levytykselle kolme tähteä ja ruusukkeen, jonka raati suo vain mielestään kaikkein parhaimmille otoksille. Kempffin Beethoven on universaalisti arvostettua, minun jäykkärannefobiani on oma ongelmani, niistä vähäisimpiä.

    Arraun sonoriteetti on eri maata. En tunne myöhäisiä levytyksiä, mutta Arraun 70-luvulla levyttämä tuotanto on (varmasti osittain Philipsin insinöörien sointipreferenssien vuoksi) hyvin rikas, paikoin jopa too much of a good thing.

    Kiinnostavaa, mutta tuskin yllättävää, että myöhäisellä iällä sointi muuttui hauraaksi.

    VastaaPoista
  22. Nimimerkki Rienzi totesi, ettei Chaplin ollut parhaimmillaan äänifilmeissä. Oli kyllä, Diktaattori ja Parrasvalot Ritari Sinipartaa unohtamatta ovat mestariteoksia. Äänellä Chape tosin leikki jo Kaupungin valoissa ja musiikkia sävelsi lyhäreihinkin.

    Kultakuumeen selostus oli varmaan vanhan miehen hölmöilyä, mutta ei sekään onnistu leffaa pilaamaan, onpahan vain koominen lisä sekä pehmentämässä ääneen tottuneiden laskua mykkään kuvaan.

    VastaaPoista
  23. Arrau on sitä sukupolvea, jonka mukana kuolee sointi. Luulen, että se liittyy käsiin. (Arraun käsiä voisi luonnehtia kinkusta vuolluiksi tassuiksi.)

    Omituisen muotoisia käsiä ei enää laiteta pianon koskettimille vaan ne kätketään jonnekin. Vaikka taikinan sisälle taikka pyydetään pitämään taskussa.

    VastaaPoista
  24. Ihmeellistä! Kaksi viikkoa sitten lähetin "enteriä" painamalla tiedoston digipainoon Saksaan ja nyt huomaan Googlen mainostavan siitä katkelmaa koko maailmalle.

    Eli siitä vaan ostamaan, kiitos.

    VastaaPoista
  25. "Se on muuten jännää, että sanasta "juutalainen" tuppaa tulemaan monille rasistinen olo."

    Sen yhteydessä on pelattu liikaa rasistikorttia ja yleensäkin tuotu tätä rotuaspektia turhaan esille.

    VastaaPoista
  26. Hieman asian vierestä, mutta menköön.
    Bulgakovin "saatana saapuu Moskovaan" tanssiaiskohtauksessa Johan Straus nuoremman johtaman tanssiaisorkesterin, joka koostui maaimantähdistä - joista yksikään ei ollut sairas tai kieltäytynyt - ensiviulisti oli nimeltään Vietand. Kuka tämä herra, jota sen paremmin google, wikipedia kuin Otavan pieni tietosanakirja ei tunne, oli. Omko kyse kirjallisesta parodiasta, jonka aihe on joku musiikin uhohdettu suuruus?

    VastaaPoista
  27. "Näin kuulee joskus sanottavan, mutta tämä asia riippuu tietysti käytettävästä teoriasta."

    Kyse on siitä, ettei teorialla voida todistaa itseään. Esim. lauselogiikalla ei voi todistaa itseään oikeaksi vaan tarvitaan korkeamman tason logiikkaa. Sen oikeaksitodistamiseen taas tarvitaan sitäkin korkeamman tason logiikkaa.

    VastaaPoista