Suku

Täytyy kirjoittaa kun en muistanut sanoa lauantaina ääneen, että englannin kielestä puuttuu erikoisesti ero perhe – suku. Kun suomennos oli aikoinaan jo menossa painoon, huomasin vasta, etteihän se mitenkään ole ”Moskatin perhe”, vaan ”Moskatin suku”.

Erilaisia hää- ja muita juhlia ilmenee kesäaikaan. Autoilu on tuhonnut alkoholismin. Takavuosina tiet olivat huonompia ja autot kehnompia, joten jäätiin yöksi. Niinpä autojen takaluukut paukahtelivat ja sukulaiset päihtyivät salaperäisellä tavalla, vaikka missään ei ollut näkyvillä yhtään pulloa.

Sukumme vanhin päätti jättää jämmäkät väliin vedoten puuttuvaan jalkaansa, joka on jouduttu amputoimaan kuolion takia. Eräisiin ihan lähellä pidettäviin häihin hän on uhannut kumminkin tulevansa, heinäkuussa.

Kuten valokuvasta näkee, pidän itseäni suvun vt. päämiehenä vain sillä verukkeella, että olen sekä isän että äidin puolelta noin 49:stä serkustani vanhin.

Sukupolvilaskenta, parenteelit ja sen sellainen muuttuivat historiaksi 1960-luvulla, kun uusi perintökaari rajoitti perintöoikeutta. Aikaisemmin juristilta vaadittiin jopa lainhuudatusasioissa ja etenkin Itä-Suomessa sukututkijan taitoja. Itä-Suomessa harrastettiin kiinteistöjen lainhuudattamista yhä merkillisemmin murto-osin.

Kun menin tässä hiljan apulaiseksi ja notaariksi Espoon tuomiokuntaan, laamanni Helminen mainitsi heti ensimmäisinä päivinä, että Albergan (Leppävaaran) kartanon saanto on sitten notorinen. Räpyttelin silmiäni sen verran hämmästyneen näköinen, että prinsipaalini armahti minut – tuomioistuimen eri selvityksittä oikeaksi katsomaa kiinteistön saantoa ei voi olla olemasa – että hän selitti asian minulle. Vanha af Heurlin oli ollut niin julmettu sosialisti, että oli ennen 1919 uskonnonvapauslakia jättänyt käyttämättä lapsensa kasteella, ja kun siviilirekisteriä ei vielä ollut, kirkonkirjaan oli merkitty ”kirjoissamme kastamattomia lapsia”. Kartanosta oli jo 1960-luvulla erotettu lohkomalla, halkomalla ja pakkolunastamalla ainakin 6 000 tonttia, ja kaikkien maarekisterimerkinnöissä tai tontinmittauksissa oli siis sama virhe, jonka viisas tuomari oli oikaissut – ellei sitä ollut tehnyt jo hänen edeltäjänsä. Lukijoista oppineimmille selitän vielä, että ellei ole kauppakirjaa, testamenttia tai perinnönjakokirjaa, kuulutuslainhuutoakaan ei voitu silloin sovelletun lainhuudatuslain mukaan antaa.

Hyvin vanha ajatus oli aatelissuku – porvarisperhe. Kuitenkin myös riittävän rikkailla talollisilla saattoi olla suku. Porvareita ja kaikenkarvaisia työläisiä sikisi joka mättäälle, mutta erikseen olivat suvut, joihin oikein kuuluttiin. Tavallisen ihmisen kuolinpesä oli ruotsiksi dödsbo mutta varakkaan jäämistöstä muodostui sterbhus.

Kirjoitin tämän kirjoituksen muistiinpanoksi itselleni: poikkeaako Ruotsin yhteiskunnan rakenne tässäkin Suomesta? Siellä on aatelissukuja ja sitten muuten vain todella hienoja sukuja, mutta ei kai näillä Svenssoneilla Andersoneilla ole sukua lainkaan?

Meillä Virtasilla ja Korhosilla on valtava ero. Eräät sukunimet (Virtanen) ovat erittäin usein otettuja nimiä, koska Länsi-Suomen peltomailla ajateltiin vanhastaan, ettei tavallinen ihminen mitään sukunimeä tarvitse. Ellei oma ja isännimi riittänyt, käytettiin talon nimeä, joka sitten vaihtui, jos asianomainen muutti. Äidinisälläni ja hänen kahdella veljellään on eri sukunimet. Yksi veljeksistä oli viinimpää väkeä – räätäli – joten hän oli Stenhäll, joka taisi olla Tyrvään emäseurakunnassa räätälille sopivana pidetty nimi. Aika usein limperit ja lumperit ovat käsityöläisnimiä.

Itä-Suomessa sukunimiä (Korhonen) käytettiin, ja lähinnä maantieteellisistä syistä ne ovat hyvinkin vanhaa perua, ja suvut ovat usein suunnattoman suuria. Erilaisia Kemppisiä kehutaan vilistelleen herroja piiloon jo 1400-luvun lopun verokirjoissa, ja nämä kaikkien tuntemat itäiset suursuvut (tyyppiä Kinnunen, Miettinen) esiintyvät 1600-luvun alun kuuluisassa hopeaveroluettelossa. Joskus nimen takana on vaikeasti tunnistettava etunimi. Erään tulkinnan mukaan Pelkoset ovat saaneet sukunimen jonkun Pelagioksen mukaan, eli jäljet johtavat Novgorodiin.

Mutta ilmeisesti suku – sellainen joka vielä tällä hetkellä kokoontuu häihin ja hautajaisiin, on katoava eli abstraktiseksi muuttuva ilmiö. Samaan aikaan sukututkimus ja sukuseurat saavat yhä suurempaa suosiota. Outoa. Ihmiset eivät tiedä serkkujensa nimiä mutta istuvat pää hartaudesta järähdellen sukuseuran kesäkokouksessa.