Korintti

Katsoin televisiossa esiintyvää henkilöä ja mietin, kuka tuo on. Milla-täti!

Uutistenlukija sanoi kuitenkin, että se oli uusi puoluesihteeri Mikael Jungner.

Hän päästeli härskejä juttuja. Suomen sosialidemokraattisen puolueen tavoitteet ovat kuulemma nyt ilo, toivo ja rakkaus.

Retoriikka saattoi vilahtaa yli kuulijan ymmärryksen samoin kuin uusi tunnuslause, jonka mukaan puolue on kansan edustaja. Tämä ehkä sensaatiomaiseksi ajateltu paljastus satoi lähinnä perussuomalaisten laariin.

Olettehan huomanneet, että jyvien välittömään tuhoutumiseen viitataan nykyisin joka käänteessä. Jyvien pitäisi olla laarissa suojassa sateelta, mutta tuo tai tämä asia sen kuin ”sataa laariin”. Jatkossa ehkä poliittiset puheenvuorot satavat suoraan sikalaan tai UPM:n paperivarastoon.

Koska puolueväki ja puhuja eivät välttämättä ole asiasta selvillä, lienee mainittava, ettei puoluesihteeri itse eikä liioin mikään sosdempuolueen elin keksinyt tätä. Itse asiassa muuan Paavali puhui ja kirjoitti aikoinaan kuin itse Mikael Jungner esittäessään rakkauden kaikkia lahjoja korkeammaksi:”Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus.”

Kovaa tekstiä ihmisille, joiden toiminta on sujunut viime aikoina uskottomuuden, toivottomuuden ja etenkin rakkaudettomuuden merkeissä.

Tämä mainitsemani Paavali, Rooman keisarikunnan kansalainen Saulus, oli ottanut levittääkseen kuolleen profeetan oppia, jonka mukaan heikkoja on autettava, kärsiviä lohdutettava ja köyhiä tuettava, siis esimerkiksi maahanmuuttajia, isoäitejä ja kreikkalaisia.

Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa; kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.

Jungner on varmaan tutkinut Ingmar Bergmanin elokuvia. Hänen lainaamaansa edellisessä jakeessa sanotaan, että nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin.

Luultavasti ihminen menettää kaiken uskottavuutensa heti ryhtyessään poliitikoksi siksi, että poliitikot puuhaavat lakien parissa. Ihmiset aavistavat, että myös perusvapauksien ja perusoikeuksien korostaminen on tarpeen siksi, että kukaan ei luota kykyynsä eikä poliitikkojen kykyyn ottaa vastuuta, käskemättä, vailla rangaistuksen uhkaa.

Pysyäksemme hengellisessä virityksessä kuvainpalvonta eli epäjumalan kuvien pystyttäminen tarkoittaa myös epäpaholaisia.

Pystytetään vihattavaksi uusia vihollisia ja ollaan käyvinään sotaa huumeita, alkoholia, tupakkaa tai muita toisarvoisia ilmiöitä vastaan, vaikka sotaa olisi käytävä mädännäisyyttä eli korruptioita vastaan – ja ennen kaikkea omaa pelkuruutta vastaan. Pelkuruus sulkee suut ja ajaa mielistelemään asiakkaita (äänestäjiä).

Pitääkseni kiinni C.K. Chesteronista, josta tässä blogissa on ollut näinä päivinä puhe, liittäisin viikonlopun puoluekokouksille – myös keskustalle – kaksi Päivän Mietelausetta. ”Suuren lain rikkominen ei tuo vapautta eikä edes anarkiaa. Se tuo pieniä lakeja.”

”Uudistajat ovat aina oikeassa kertoessaan, mikä on väärin. He ovat yleensä väärässä kertoessaan, mikä on oikein.”

”Sitä hirmustuu miettiessään, miten harvoin poliitikkoja hirtetään.”