Hans Magnus Enzensberger, s. 1929, jonka moni tuntee ja on tavannut Suomessa, oli kuuluisa muun muassa sosialistisen tieteellisen mediateorian vaatimuksistaan.
Hänen vaikutuksensa yhä radikaalimpaan ylioppilasliikehdintään lienee ollut suuri tai mahdollisesti keskeinen. Hänen nimensä tuo mieleen tiosia frankfurtilaisia, kuten Adornon ja Horkheimerin.
Martti Siirala kertoi, että Horkheimerilla oli kiusallinen taipumus laskea housuihinsa pitäessään julkisia luentoja. Koska hänellä oli mielenkiintoista sanottavaa, se ei haitannut tahtia.
Osa aikakauden saksalaisista on edelleen remmissä ja kuuluu akateemisten teosten lähdeluetteloihin, kuten Gadamer ja Habermas. Luhmann otti ja kuoli.
Viis me tästä. Saksalainen ajattelija istuu kuin paska Junttilan talon seinässä. Hegel, Marx…
Ehkä on olemassa vain yksi todella hyvä korkean modernismin lyriikan valikoima. Sen on koonnut Enzensberger. Noin sata runoilijaa ja noin kuusitoista kieltä, Suomesta Södergran ja Björling. Alkuteksti ja mainio saksannos vyöryvät aina vierekkäin.
Kirjallisuuslehti Kursbuch oli aikansa mainio. Ja Enzensbergerillä oli siis useita vaikutusalueita.
”Museum der modernen Poesie” on luultavasti Suomessakin hyvin heikosti tunnettu. Pentti Saaritsa ja Heikki Kaukoranta ainakin saivat tämän 1960 ilmestyneen teoksen käsiinsä. Väitetään, että yliopiston kirjaston nide (valkoinen, teksti mustalla) olisi pyörinyt pidempäänkin Haminissa RUK:ssa.
Kirja on edelleen vaikeasti saatavana Suhrkampin taskukirjana, kahtena niteenä, joissa on yhteensä paljon sivuja - kuva.
Kun Aale Tynnin ”Tulisen järjen aika” on eklektinen ja ”Tuhat laulujen vuotta” niin epätasainen eli monin paikoin huono, Suomessa ei ole 1900-luvun kansainvälisen lyriikan antologiaa.
Hyllyssä on sellaisia kaksikielisiä parikymmentä ja jotkut niistä ovat oikein hyviä, mutta mikään ei tule lähellekään ”Museumia”. Aluksi luin esimerkiksi Pasternakia ja Jeseniniä ja puolalaisia tästä kirjasta, koska ei ollut toivoakaan saada selvää alkutekstistä ja hyvien käännösten löytäminen oli herrassa.
Sitten tulin sellaiseksi, että halusinkin lukea runoja myös väärällä kielellä, esimerkiksi Rilkeä ranskaksi ja Mallarméta saksaksi.
Suomessa Matti Rossi on varmaan ainoa henkilö, joka osaisi tehdä tällaisen kirjan hyvin. Kunpa tekisi!
Enzensberger ja Rossi ja muitakin… Ei ihmisen tarvitse olla miellyttävä eikä edes siedettävä kirjoittaakseen hyvää runoutta.
Hetkittäin tuntuu että pikemmin päinvastoin.
Ote mainituista kokoelmista ja vaikeasti muistettu runoilija, joka kuoli tautiin kohta keskitysleirien avaamisen jälkeen 1945. Suomennos omani. Teksti, joka on tässä, lienee virheellinen, koska se on käännetty tshekiksi ja takaisin ranskaksi. Theresienstadtin olot eivät suosineet runoutta.
Robert Desnos:
Olen niin paljon uniani nähnyt
niin paljon vaeltanut, paljon puhunut,
niin sinun varjoasi pitänyt,
ettei sinusta ole jäljellä mitään,
minusta vain varjo varjojen joukossa,
sadasti varjoa varjompi
joka palaamistaan palaa
elämäsi aurinkoon.
J'ai tellement marché, tellement parlé,
Tellement aimé ton ombre,
Qu'il ne me reste plus rien de toi,
Il me reste d'être l'ombre parmi les ombres,
D'être cent fois plus ombre que l'ombre,
D'être l'ombre qui viendra et reviendra
Dans ta vie ensoleillée.
Enzberger on pohtinut myös amokjuoksijoita.
VastaaPoistaMutta Desnoksen runo kiinnostaa.
Täräytin sen konekääntimeen ja sain melkein tällaista:
I walked so much and spoke so much.
I liked your shade so much but have nothing more of you.
I have to be a shade among shades.
I have to be a hundred times more a shade to return
in your sunny life.
Enzenberger.
VastaaPoistaEi kun sittenkin Enzensberger. Ei pitäisi yötä myöten edes yrittää, käy niin kuin nyt tässäkin. Saksa on vaikea vieras kieli.
VastaaPoistaAndreas Thalmayr pitää kuitenkin muistaa.
Ja viisaus: Mehän emme voi valittaa!
Tämä kasku ei ole foorumin eikä päivän aiheen arvoinen, mutta tuosta konekääntämisestä:
VastaaPoistaKylmän sodan vuosina, muka, jokin yhdysvaltain tiedusteluelin, vaikka NSS, olisi päättänyt nopeuttaa tiedusteluaan venäjän ja englannin automaattisella käännösohjelmalla. Kun se oli valmis, amiraali (kuuluisat tiedustelumiehet ovat usein laivastosta, kai tottuneet olemaan ulapalla, mutteivät pihalla) syötätti lauseen: Flesh is weak but spirit is strong. Pian saatiin käännös venäjäksi, mutta kun kukaan läsnäolijoista ei kieltä osannut, se syötettiin koneelle. Eipä aikaakaan, kun saatiin luettavaksi: Meat is rotten but vodka is good.
Haavikosta kun puhuttiin, tuli mieleen, että olisi tuokin tapa lähestyä perinteisen ja modernin runouden kenttiä. Kyse on metatasoista ja uskosta edes kätkettyyn merkitykseen.
Ikuisuus sitten olin Tuula Hökän esseekurssilla ja luin siellä Enzensbergerin esseitä. "Mitä on olla saksalainen", se kai se oli. Alleviivailin ja tein jonkin näppärän kirjoitelmankin, mutta nyt kun yritän muistaa, mitä mieltä ja tunnetta E:sta olin, minulla ei ole aavistustakaan. Ties vaikka olisin pitänyt. Noin se menee. Käännöskokoelman nimikin piti jo luntata.
VastaaPoistaMutta tuo Desnos-katkelma on kauniisti kääntynyt. Varjon pitäminen on suomen kielessä varmaan monimerkityksisempi kuin monessa muussa. "Sitten tulin sellaiseksi, että" on asiasta poiketakseni erinomaisen ilmeikäs ja lystillinen tapa kertoa menneisyytensä.
Mutta asiasta:
"Varjot ja vihreät: / syytä sijoittaa vihreät, tuleva ja menevä / tulemaan ja menemään."
Katkelma sekin. Ja kuule. Vaikka Sinä oletkin siedettävä ja miellyttävä muistakin kuin minusta, voisit ihan hyvin itse tekaista sen kirjan, johon Rossia yllytät.
Suomesta on mukana siis vain kaksi ruotsinkielistä.
VastaaPoistaMillaisia päätelmiä tästä kehtaisin vetää? Monenlaisia syntyisi.
"Oi lintunen, lintunen
pieni
saatatko riemuita
saatatko riemuita."
Näin Enzensbergerin Mukkulassa 1973 ja mieleen on jäänyt miten sanoi fiktion olevan faktaa ja dokumenttia siitä mitä aivot ja mielikuvitus tuottaa ja ettei ymmärrä niiden vastkkainasettelua.
VastaaPoistaTein hankintaehdotuksen kirjastoon, näkyi olevan taskupainos 19 € ja 38,50 kovana. Just tuon sinikantisen version muistan nähneeni muinoin.
Jangfeldt valottaa Sergei Jeseninin tilannetta (häntäkinhän Kemppinen kertoi lukeneensa): "Syksyllä 1925 Jesenin oli niin huonossa jamassa, että kärsi juoppohulluuskohtauksista ja hallisinaatioista ja 26. marraskuuta hänetotettiin sisään eräälle moskovalaiselle psykiatriselle klinikalle. Hänen tilaansa pahensivat vielä epilepsia (joka näyttäisi olevan perinnöllistä kuten alkoholismikin) sekä niin syvä masennus, että hän elättteli itsemurha-ajatuksia - mistä syystä hänen sairaalahuoneessa ovi pidettiin jatkuvasti auki."
21. joulukuuta hän poistui oma-aloitteiesti klinikalta ja hirttäytyi pari päivää myöhemmin Leningradissa. Ranteen haavasta otetulla verellä kirjoitettu jäähyväisruno päättyy... kaikki varmaan muistavat miten.
"Yritettyään kolme kuukautta kirjoittaa jotakin Majakovski toimitti lopulta maaliskuun lopussa painoon runon "Sergei Jeseninille". siitä tuli suunnaton menestys ja sitä levitettiin jäljennösinä jo ennen sen ilmestymistä."
Vanhustenhuollosta uusi pörssiyhtiöiden valtaus - täten otsikoi Markku Ruotsalainen eilisen bloginsa. Hän aloittaa Katariina Kailoa lainaten. " "Lähikunnan ja yhteisvastuun ulkoistamisen myötä olemme siirtyneet konsernikuntamalliin, jossa ihmisten oikeudet ovat pelkkiä hyödykkeitä, huutokauppatavaraa kuntamarkkinoilla. Pörssikeinottelijoille ei riitä että ovat hävittäneet esimerkiksi Yhdysvalloissa monien vanhusten eläkevarat kuin tuhka tuuleen; nyt pörssiyritykset haluavat päästä vielä vanhustenhuoltomarkkinoille tahkoamaan lisävoittoja piittaamatta eläkeläisten heikentyneestä maksukyvystä ja yksityispalvelujen aiheuttamasta palvelujen kallistumisesta..."
(KU:n viikkolehti)
Ja jatkaa mm. ... Nyt tulevaisuuden kuva on, että ensin saadaan voimakas markkinaosuus vanhustenhuollossa. Mikä on tietenkin normaalia yritystoimintaa kasvavilla markkinoilla. Tässä jos missä on oltava tarkkana, ettemme päästä yhtä toimijaa monopoliasemaan."
Onko niin että vain terveillä ja tietyn ikäisillä voi olla parisuhteita ja ihmissuhteita yleensä - muita kärryytetään kilpailuttamisen nimellä halvinta sängyn paikkaa etsien. Menneisyydestä arvostelemme esim. näytösoikeudenkäyntejä, joissa ihmisiä passitetaan pois tieltä, mm. Sahty-oikeudenkäynti Venäjällä 1928. Kehittyneessä nykyisyydessä ei tarvita niitäkään.
Eilen yritin sarkasisesti sanoa, että meissä on se vamma, että ääni pääsee ulos - täydellinen kuluttaja ei inise.
-Kemppinen-
VastaaPoistaHuh, kun nää sun tekstis on aina täynnä miesnimiä, nyt mainitsit onneks Södergranin...
-sedis-
"Saksa on vaikea vieras kieli."
Ei se vaikee ole, niinkun ei oo venäjäkään. Selkeitä kieliä molemmat.
Ja kauniita.
Runouden kääntämisestä - siis uudelleen runoilusta toiselle kielelle - kerrottakoon juttu Toivo Lyystä. Jääpähän juttu elämään, kun niin Lyy kuin jutun kertoja, mm. Budapestin yliopistossa aikanaan vaikuttanut Ulla Hauhia-Nagy ovat aikoja sitten paremmille laulumaille siirtyneet.
VastaaPoistaLyy suomensi unkarista mm. Imre Madáchin Ihmisen murhenäytelmän ja kokoelman unkarilaista runoutta, Unkarin lyyra. U H-N oli toiminut 60-luvulla Lyyn oppaana ja tulkkina Budapestissa. Tulkin tehtäviensä takia U H-N oli alkanut ihmetellä, miten tuo unkarilaisen runouden kääntäminen oikein Lyyltä sitten sujuu, kun kääntäjä ei selvästikään unkaria erityisemmin taitanut. Oli sitten U H-N uskaltautunut tätä tarkemmin kysymäänkin Lyyltä. Lyy oli tähän vastannut: "Kuule Ulla, kääntäähän osaa kuka vain, mutta runoilijaksi synnytään!".
Siis Lyy lienee saanut ensin joltakin kielen taitajalta raakakäännöksen, jonka pohjalta ryhtyi runolle.
Mikko Jokela
Lyy oli oikeassa.
VastaaPoistaTuhat kertaa parempi tapahan tuo on kuin koukata jonkin toisen kielen kautta, sillä syntyperäinen selittää merkitykset oikein.
Osasiko Otto Manninen unkaria?
"Lähikunnan ja yhteisvastuun ulkoistamisen myötä olemme siirtyneet konsernikuntamalliin, jossa ihmisten oikeudet ovat pelkkiä hyödykkeitä, huutokauppatavaraa kuntamarkkinoilla..."
VastaaPoistaLeenan:n yllämainitusta lainauksesta tuli mieleeni lisätä tähän yksi rönsy: Uusimmassa "Kanavassa" on ajatuksia herättävä Erkki Mennolan artikkeli "Tuhotaanko kunnallinen itsehallinto kuntaliitoksilla." Nimim:"Suosittelen luettavaksi"
Siis Gadamerko edelleen remmissä, vaikka kuoli 102-vuotiaana vuonna 2002?
VastaaPoistaKaipasiko joku Toivo Lyytä!
VastaaPoistaKirjoitan tähän hänen yhden Andre Edyn käännöksen.
Olen Gogin, Magonin poika,
turhaan ryskytän porttejanne
ja sittenkin kysyn: itkeä saanko
Karpaattien juurella seurassanne?
Idän kuulua tietä saavuin
sävel muinais-Unkarin korvissani -
nyt lännestä muurinne murtaa aion
runot uusien aikojen huulillani!
Jotta olisin uusi laulaja Vazul,
sula lyijy korviini valakaa!
Jos elämän säveltä uutta en kuule,
minut armotta maahan tallata saa!
Mut sitä ennen itkien, kärsien,
uhmaten uusi lauluni soi:
sen sadasti yltiö-Unkari jos kiroaakin,
sitä uusi unkarilaisuus aateloi!
Tämä on esimerkkinä alluusioiden osittaisesta kääntämättä jättämisestä Tuomo Lahdelman kirjoituksessa lyriikan allusiivisuus kääntäjän kannalta.
(Jyväskylän yliopiston monisteita 1982)
Ja saman tien toinen filosofi ja runoilija Endre Adyn runo Sinikka Pohjolan kääntämänä:
En jälkeläinen, esi-isä,
en sukua, en tuttavakaan
ma ole kellekään,
ma ole kellekään.
Olen kuin ihmiset: ylevyys,
kaukaisuus, salaisuus, outous,
painajaismainen valo,
painajaismainen valo.
Vaan, voi, en osaa tähän jäädä,
tahdon näkymällä näkyä,
tulla huomatuksi,
tulla huomatuksi.
Siksi itsekidutus, runo:
Tahtoisin olla rakastettu
olla jonkun oma,
olla jonkun oma.
(Ady: Szeretném, ha szeretnének (1909)
Ad M-L Seppänen:
VastaaPoistaI stand corrected.
Mielessäni olivat "aikalaiset", joihin minulle Gadamer kuuluu - ja samon Frankfurtin koulukunta.
Tuomo Lahdelmahan on itsekin kääntänyt nuo molemmat.
VastaaPoistaVieressä on vielä alkuperäinen, joten voi verrata, jos osaa. Minä en osaa.
"Gogin ja Magogin poika olen.
Turhaan ryskytän portteja, vaan
silti kysyn: joko vaikertaa
karpaattien juurella saan?"
"Góg és Magóg fia vagyok én,
Hiába döngetek kaput, falat
S mégis megkérdtem töletek:
Szabad-e sírni a Kárpatok alatt?"
Unkarin runollisuuden tajuaa, kun kuuntelee naisten puhetta hämärässä viinituvassa. Kuuntelin ja tajusin, sukulaisuuden myös.
Runokokoelmat kuluivat kadettien käsissä, juu.
VastaaPoistaSuomalaisen älymystön ei ole milloinkaan tarvinnut sanoutua irti fasismista. Kun katson tämän maan sodanjälkeistä kulttuurihistoriaa, en voi olla hätkähtämättä: fasismi ei ole vain sallittua, vaan se ainoastaan on sallittua. Kaikki muu on rujoa ja tuhoontuomittua eloonjäämiskamppailua, niin kuin aina ennenkin itsenäisen Suomen historiassa. Se tuntuu kummalliselta sikäli, että tämä kuningas Oidipus-Erkon valtakuntahan sai itsenäisyytensä lahjaksi monikulttuuriselta Neuvostoliitolta, joka myös tunnusti ensimmäisenä Suomen itsenäisyyden. No sitä juuri Oidipus ei Sofokleen tarinan mukaan muista, vaan tappaa isänsä.
Kulttuurimme on "rautaristin metsästäjien" kulttuuria.
Enzensbergeriltä vielä uusi Hammerstein, historiaa ja kirjallisuutta, joka hengittää.
VastaaPoistaKiitos, Jukka Kemppinen, kun toit Robert Desnos'n tietoisuuteemme. Loistava runo, tai runokatkelma - näkyy ensimmäinen versio ilmestyneen Ranskassa jo v. 1926. Lopussa on hieman eroa, vanhemmassa puhutaan aurinkokellosta, jonka yli varjo kulkee. "Elämäsi aurinkoon" on melkeinpä ainoa tosi vastine dans ta vie ensoleilléelle, vaikka muitakin mahdollisuuksia olisi.
VastaaPoistaJoskus aina pullikoin käännöksiäsi vastaan. Aina olen niistä (holtittomimmistakin) silti pitänyt, kuten tässäkin tästä:
"niin sinun varjoasi pitänyt"
- kyllä se Kemppinen jotakin rakkaudesta, intohimosta ja mustasta murehesta tietää, kun osasi saattaa sekä tunteen että ajatuksen perille.
Suomalainen fasismi kaatui Mäntsälässä 1932.
VastaaPoistaVenäläinen fasismi sen sijaan parani punataudistaan ja marssii sotilassaappaat kiiltäen voimakkaampana kuin konsaan.
Suomalaisessa älymystössä osut oikeaan, jos tarkoitat sillä 70-luvun taistolaisuutta. Sehän oli fasismia.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaOn se vaikea pala. Mutta yritys:
VastaaPoistaKuljin paljon ja puhuin,
vaalin varjoasi, jonka
lisäksi et jättänyt mitään.
Paitsi minut varjoksi varjoihin.
Sadasti vahvempana voisin palata varjoksi aurinkoosi.
Ulkomaan kieli tarjoaa muutamalla sanalla rutkasti enemmän tulkintoja kuin kotimainen. Ranskaa en tosin osaa lainkaan, joten pieleen menee mutta who cares.
Desnos-suomennos oli hieno, mutta ranskankielisestä alkutekstistä puuttuu ensimmäinen säe: J'ai tellement rêvé de toi.
VastaaPoistasehän muuttaa kaiken
VastaaPoistaOlen uneksinut sinusta niin
paljon, kulkenut ja puhunut,
vaalinut varjoasi, jonka
lisäksi ei jäänyt mitään.
Paitsi minä varjoksi varjoihin.
Sadasti vahvempana voisin palata varjoksi aurinkoosi
Viimeksi väänneltiin Suvannon kanssa JK:n innoittamana jotain meren aurinkoista kattoa ja hautakivinäkymää.
Kun J. mainitsi minutkin, niin ajattelin, että voisin hieman provosoitua kommentoimaan.
VastaaPoista- Toivottavasti ei syntynyt käsitystä, että Helsingin yliopiston kirjaston kappale Museum der modernen Poesieta olisi reissannut Saaritsan ja minun mukana Haminassa.
- Törmäsin sekä Pentti Saaritsaan että tähän Museoon talvella 61-62 Mikkelissä. Paikka oli sellainen, jonka seinällä oli juliste: "Älä koskaan, vahingossakaan, suuntaa asetta muuta ihmistä kuin vihollista kohti." - No niin. Kirjan biografista osaa lueskellessa rupesi näyttämään siltä, että puolet lyyrikoista oli kuollut Espanjan sisällissodassa tasavaltalaisten puolella, ja puolet saksalaisissa keskitysleireissä. Siinä sitä sai viaton runoudenharrastaja 20. vuosisadan historian pikakurssin.
Saaritsa oli tullut Mikkeliin isonveljensä runokirjoin hyvin varustamana. Saaritsan se Museum-antologiakin oli.
Se antologia avasi silmät lyriikkaan: se sisälsi runoista sekä alkutekstin että saksannoksen. Olin hankkinut Saint-John Persen niteen, jossa oli alkutekskti ja ruotsinnos, mutta kääntäminen ei luontunut alkuunkaan. Museo onnistui jostain syystä antamaan sen vaikutelman, että runous on ymmärrettävää, merkitsevää, ja sen kanssa puuhailu silkka ilo.
Oikein sydän hytkähti sitten helmikuussa 64, kun löysin Akateemisen kirjakaupan alahyllyiltä itselleni omankin kappaleen. - Se näkyy olevan toista, "paino- ja käännösvirheistä puhdistettua" laitosta.
Mutta alkutekstit siinä on yhä. Muistelen vähän, että myöhemmistä pehmeäkantisista laitoksista alkutekstit olisi tiputettu pois. Huono juttu.
Jukan oheen liittämä Desnos'n runo näkyy olevan Paul Celanin Museoon saksantama.
Panenpa sen huviksi tähän, koska se on hieno:
"Das letzte Gedicht"
Vor lauter Von-dir-Träumen,
lauter Gehn, lauter Sprechen,
mit deinem Schatten,
lauter Ihn-Lieben,
bleibt mir nun nichts mehr von dir,
bleibt mir nur dies:
der Schatten Schatten zu sein,
der Schatten-Schemen,
der ein und aus geht
bei deinem sonnigen Leben.
Mitä suomalaisten vähyyteen tulee, yksi syy voi tietenkin olla, ettei toimittajalla kenties ollut suomea taitavaa kontaktihenkilöä, joka olisi kavaltanut jonkun Hellaakosken tai Kailaan. Toinen syy voi olla, että ehkä meillä tehtiin modernia lyriikkaa vain ruotsiksi sinä aikana, jonka antologia kattaa.
Katsastin huvin vuoksi antologian tekijätiedot. Vanhin (Konstantinos Kavafis) on syntynyt 1863. Nuorimmista valtaosa on syntynyt 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä, muutama 10-luvulla. Nuorimpana on mukaan otettu Krzysztof Kamil Baczynski (s. 1921). Hän näkyy kuolleen Varsovassa 1944 - mikä ehkä selittää osaksi näinkin nuoren mukaan pääsyn.
Eikös suomenkielinen moderni lyriikka lähde liikkeelle pääasiassa vasta 40-50-lukujen taitteesta?
(Jukka, oliko se niin, että esim. Haavikko ei 70-luvulla oikein arvostanut tällaista "lyriikan museo" -ideaa?)
*** Heikki Kaukoranta
PS. Väinö Kirstinä innostui muistaakseni myöhemmin kovastikin Museosta. Kirjoitti ison jutun, ehkä Parnassoon. - Vähän laskeskelin, että antologiaan tutustumisella olisi ollut jotain yhteyttä Kirstinän runouden luonteen muuttumiseen 60-luvulla: Puhetta (1963), Luonnollinen tanssi (1965), ja kustantajan vaihdos WSOY:stä Tammeen.
Ad Omnia:
VastaaPoistaSiinä oli Kaukkorannan Heikillä todellista historiaa.
Pehmeäkantisessa laitoksessa, joka esiintyy kuvassa, on alkutekstit mukana. Se siis on monikielinen.
Olen ajatellult jossain vaiheessa korostaa Enzensbergerin poliittista valikointia ottamalla esiin yksikielisen niteen
Czeslaw Milosz, A Book of Luminous Things. An International Anthology of Poetry (1998).
Se ei ole "modern", vaan mukana on mm. Po Chü I, mutta nide parantaa sen taikauskon, että lyriikka olisi vetäytynyt vuorille.
- - -
Haavikko oli itse innostunut runojen suomentamisesta. Hän oli jatkuvasti kurkkimassa, kun suomensin Arja Saijonmaalle 1975 kirjavan valikoiman lauluja.
Tuomas Anhava ei oikein uskonut, että muut osaisivat suomentaa runoutta, eikä tuo usko ollut aivan aiheeton.
Vielä vihje: 50-luvun Parnasson erikoisnumeroissa on hämmentävän hyviä suomennoksia mm. ajan italialaisesta lyriikasta (Mirjam Polkunen) ja saksalaisesta sekä jostain vielä.
anonyymi: Viimeksi väänneltiin Suvannon kanssa JK:n innoittamana jotain meren aurinkoista kattoa ja hautakivinäkymää.
VastaaPoistaTosiaan, taisi olla Valéryn Le Cimetière marinista eli Kalmistosta meren rannalla jotain vääntöä. Tuota Kemppisen Desnos-suomennosta en uskaltaisi lähteä mestaroimaan. Olen joskus yrittänyt sommitella tuota runoa mielessäni suomeksi, mutta tullut siihen tulokseen, ettei kannata yrittääkään, koska lopputulos kuulostaisi väistämättä banaalilta. Ja sitten kun luin tuon Kemppisen version, niin kylmät väreet kulkivat selkäpiitäni pitkin. On se vain noloa, kun näin pääsee käymään. Jotkut osaavat, toiset eivät.
Heikki Kaukorannan mainitsema puolalainen Baczyński on muuten todella hieno runoilija, jota ei ulkomailla tunneta juuri lainkaan ja joka kotimaassaankin on jäänyt sellaisten taitajien kuin Miłoszin, Herbertin, Szymborskan, Gałczyńskin, Tuwimin varjoon. Tämä johtunee siitä, että Baczyńskilta tunnetaan lähinnä sodanaikaista partisaanirunoutta, mutta hänen (lyhyeen elinikään nähden hämmästyttävän laajaan) tuotantoonsa kuuluu paljon muutakin. Täytyypä ottaa oikein tehtäväksi joidenkin näytteiden saattaminen suomen kielelle.
VastaaPoistaad suvanto
VastaaPoistatotta
tartuin runoon kuin mies, joka ei ymmärrä mitä hän ei ymmärrä.