James päällä

(”Jameksista” oli tulla farkkujen geneerinen nimi suomalaisen suomalaisen valmistajan mukaan. Saarikosken ”Sieparin” suomennoksessa esiintyvä ”dongarit” (dungarees) kuulostaa nyt huomattavan oudolta.)

Muutos on tapahtumassa, mutta suomalainen yliopistoihminen kuolisi häpeästä, jos hänen epäiltäisiin syyllistyneen jännityksen tai mielikuvituskirjallisuuden kyhäämiseen.

Briteillä, joiden saa sanoa kehittäneen ja puhtaaksi viljelleen romaanin, tilanne on toinen. Fantasiapuolella mm. Lewis Carrol, Tolkien ja C.S. Lewis olivat kunniallisia yliopistomiehiä.

Kiinnittäisin arvoisien lukijoiden huomion siihen, että kauhutarinoiden, myös Stephen Kingin (Shining jne.) tunnustettu esikuva on tämän jutun kuvassa esiintyvän King’s Collegen – kuvassani putiikin pikku pikku kappeli – provosti M.R. James. Hänen esikuvansa näkyy häiritsevän selvästi Da Vinci –koodissa ja ties missä, mutta hän siis oli edelleen tunnettu medievisti, vaikka kuoli 30-luvulla niin varhain, että keskeiset tarinat löytyvät Project Gutenbergin sivuilta, q.v.

Sitä vastoin P.D. James oli ajoittain ahtaissakin oloissa työskennellyt leskirouva, jonka nimen perään kirjoitetaan nyt ”Baroness James of Holland Park, OBE, FRSA, FRS”.

Kiinnittäisin arvoisien lukijoiden huomion myös siihen, että kun klassillinen englantilainen murha meni muodista muutamia vuosikymmeniä sitten, televisio on tuonut sen täysillä takaisin ja avartanut sen aluetta.

Suomessa ”salapoliisiromaani” nauttii vielä huonoa mainetta, vaikka etenkin suomentaja Juhani Jaskari teki aikoinaan suurtyön plokkaamalla Södikan Sapo-sarjaan keskeiset dekkarit niin että tältä osin kielitaito ei ole pidätellyt ketään puoleen vuosisataan. Jopa amerikkalainen ”Syvä uni” ilmesty niin varhaisessa vaiheessa, että amerikkalaiset itse eivät olleet juuri kuulleetkaan Chandlerista, suomennoskin oli hyvä.

Noista kirjoista olen itsekin inttänyt oppilailleni luennolla, että Josephine Teyn ”Ajan tytär” 1951 kuuluu välttämättömänä osana historian maisterin peruskoulutukseen.

P.D. Jamesin aikalainen Patricia Highsmith oli vaikean elämän elänyt alkoholisti; hänen hienoon tekstiinsä perustuva Hitchcockin ”Muukalaisia junassa” tuli Teemalta eilen. Moni ei varmaan väitä Donneria vastaan. On se vuosisadan merkkiteoksia klassisen murhajutun alueella.

Kirjoitan tämän uittaakseni tekstiin vihjauksen, että ylpeän äidin lihava poika Hitchcock oli britti ja juuri tämän detektiiviromaaniperinteen kauneimpia kukintoja.

Hitchcock on mahdolliseti saanut vaikutteita kahtaalta – suuren ja nyt melkein unohtuneen C.K. Chestertonin merkillisistä kertomuksista (katso tässäkin Project Gutenberg) ja nimenomaan M.R. Jamesilta, joka kehitti mestaruuteen vihjailevan kerronnan ja painostavan – kaamean – tunnelman tarinan pääelementtinä.

Tämä James oli Hitchockin tavoin ylimielisen välinpitämätön tarinan uskottavuutta ajatellen, ja se on oikein!

Olen itse sivistymätön mies näissäkin asioissa, koska miehuuteni parhaat vuodet menivät oikein murhajuttujen keskellä. Ne eivät ole koskaan mielenkiintoisia, vaan pelkästään surkeita.

(Erinäisten yhteensattumien johdosta sain esitelläkseni korkeimmassa oikeudessa melkein yhtä kyytiä 105 henkirikosasiaa ja myöhemmin muutamia kymmeniä lisää. Ei niitä tekijänoikeus- ja patenttijuttuja ollut kuin harvakseltaan.)

Niinpä vasta nyt, innostuessani omista sanoistani, alan muistella, mitä näytelmäkirjailijana Brechtin veroinen Dürrenmatt kirjoitti tuomareiden murhaamisesta. Muistaakseni hän piti ajatusta kannatettavana.

Sellaista miestä kannattaa kuunnella, jonka mielestä maailma on bensiiniasema, jossa tupakointi on sallittu.