Heti kun siirrymme sodasta rauhan aiheisiin, tuttavamme pelko ottaa uuden muodon. Olemme muuranneet kuolevien pelon betonielementtien sisään ja antaneet sairauskeskukselle nimen terveyskeskus.
Miltä osin dementia on pelon pakenemista?
Ja se toinen ilmiö - mitä ihmettä ovat pornomummot? Olen kuunnellut todellisuudessa useinkin suloisilta yli 80-vuotiailta kieltä, joka saisi hevosmiehet punastumaan. Missä välissä nuo rankat työihmiset ovat oppineet kaikki nämä karkeudet ja miksi edessä oleva oma kuolema nostaa ne pintaan?
Miksi nimenoman seksuaalispitoiset karkeudet ja sotakuolema kulkevat yhtä jalkaa?
Tämähän on myös muistelmista poistettu osa, tai esimerkiksi se osa, joka oikeasti erottaa Linnan "Sotaromaanin" valmiista "Tuntemattomasta". Tietämäni mukaan korsuissa oli hyvin suosittua "puhua vitusta, ettei tule riitaa". Tai jos piti sivistellä, puhua "siitä ja sen kestävyydestä".
Täydennän eilisen jutun väitettä ja lisään uuden.
Täydennän tähdentämällä, että normaali ihminen ei kestä järjissään sellaista jalkaväki- ja tykistötaistelua, joka tuli mailmaan 1915 Flanderissa eikä ole sen jälkeen kadonnut. Ihmisiä voi hiukan kouluttaa. Gower ("On violence") on kuvannut lyhyesti sotilaslääketieteen kannalta, että sotilaa kuolevat mieluummin itse kuin tappavat toisiaan lähietäisyydeltä, pistimellä. Vietnamin sodan aikana tämä henkinen kynnys opittiin ylittämään. Valitettavasti.
Uusi väitteeni: pitkästyminen eli otsikon "vavistus" on pelon ilmentymä. Jatkosodassa hyökkäysvaihe ja läpimurto 1944 olivat riehuvan pelon aikoja, mutta asemasota oli kalvavan pelon aika.
Epäilen että nakertava, jyrsivä pelko myrkyttää ihmisen.
Epäilen, että kun nyt viime vuosina on saatu näyttöä ei nyt Lysenkosta mutta kuitenkin genomin muuttumisesta ihmisen elinaikana eli välillisestä "hankittujen ominaisuuksien periytymisestä", olemme perineet pelon.
Tuo biologien ajatus on vielä arvaus, mutta todellakin eräät kokeet näyttävät osoittavan, että esimerkiksi kasvuvuosien aikainen aliravitsemus siirtyy perimään ja siis seuraavalle sukupolvelle, ja mahdollisesti "roska-DNA" liittyy tähän asiaan.
Kun isämme pelkäsivät kolme, viisi, seitsemän vuotta ja tulivat sitten siittämään meidät, onko peritty pelko osa psyykeämme?
Kehitelmäni: työviihtymättömyys ja elämän vieraus, joka näyttäisi lisääntyvän aineellisen hyvinvoinnin kasvaessa, ei ehkä olekaan pelkkää "stressiä" eli kiirettä ja pakottamista, vaan pelkoa.
Sanotaan varovasti pelkoa työpaikan menettämisestä, pelkoa porukasta pudottamisesta...
Angst og baeven on tietysti Kierkegaardia.
Menen sonnustautumaan frakkiin ja siitä sitten väitökseen. Olli on luvannut auttaa tarvittaessa paidan keskinapin kanssa. Vanhuus ei tule yksin. Se pelottaa. Käsi ei taivu ihan samalla tavalla kuin viisi vuotta sitten, ja pitäisi ne napit saada kiinni.
Yltiöpäisimmilläni tunnen itseni tässä suhteellisen kunniallisessa ammatissa keisaripingviini-urokseksi, jonka tehtävä on hautoa munaa, jotta laji eli siis tiede jatkuisi.
Jukka Kemppinen, fil. tohtori, kirjailija, s. 1944, eläkkeellä. Johtava tutkija, professori, hovioikeudenneuvos, korkeimman oikeuden esittelijä, asianajaja. Runokokoelmia, tietokirjoja, suomennoksia, tuhansia artikkeleita, radio-ohjelmia. ym. Blogilla on joka päivä ainakin 3000 lukijaa, yli 120 000 kuukaudessa, vuodesta 2005 yli 10 miljoonaa. Palkintoja; Suomen Kulttuurirahaston Eminentia-apuraha 2017 tieteellistä ja taiteellista elämäntyötä koskevaan työskentelyyn.
Epigenetiikka ottaa tutkimuksellisesti vielä ensi askeleitaan, mutta sen verran vakuuttuneeksi Yle Teeman hyvin tehty dokumentti minut sai, että esimerkiksi "genomipaavi" Richard Dawkinsin "metafyysinen" geenireduktionismi saatetaan pystyä kyseenalaistamaan epigeneettisten vaikutusten kompleksisuuden vuoksi kohta myös tieteellisesti - ei ainoastaan argumentatiivisesti.
VastaaPoistaLuultavasti Dawkins antaa tässä asiassa kuitenkin saman vastauksen kuin kaikki naturalistiset reduktionistit: epigeneettiset säännöt ja lainalaisuudet pystytään kyllä aikanaan selvittämään sekä kokeellisesti että matemaattisesti - ilman lamarckististyyppisiä oletuksia hankittujen ominaisuuksien (yleisemmin: ympäristövaikutusten) periytyvyydestä.
No se on tietenkin hieno juttu(?) - kunhan vain päästään yhteisymmärrykseen siitä, mikä on ympäristön vaikutusta ja mikä ei, milloin ympäristön vaikutus alkaa ja loppuu, ja mitkä ovat ne säännöt, jotka laukaisevat esim. stressiperäiset geenimuutokset.
Siinä sitä hommaa riittääkin tulevaisuuden geenitutkijoille.
Vallitseva biotieteellinen "kaanon" oli tunkenut oletuksen epigeneettisistä prosesseista joko marginaaliin tai leimannut sen jopa kerettiläiseksi, mutta nähtävästi tämä tutkimusala tuleekin mullistamaan koko geenitutkimuksen kentän tulevaisuudessa.
Kaanonin mukaan ajattelevat "tiesivät" aivan varmasti, että kun ihmisen - sittemmin yllättävän suppeaksi osoittautunut genomi saadaan laskettua ja selvitettyä, kaikki ihmisen ominaisuudet voidaan selittää ja tarvittaessa muuttaa genetiikan avulla, koska DNA ja RNA sekvesseihin ei mutaatioita lukuunottamatta vaikuta mikään muu - ei ainakaan geenien ulkopuolelta tuleva - tekijä.
He olivat väärässä - sekä eettisesti, argumentatiivisesti että lopulta myös tieteellisesti.
työviihtymättömyys ja elämän vieraus... ...pelkoa porukasta pudottamisesta...
VastaaPoistaSaattaapi olla. Ikään kuin rakentaisimme samoja paineita siviiliin, joita oli luotien aikaan. Yritysmaailmassa ja miksei julkisellakin puolella löytyy kaukopartiohommia, joista paluu voi olla vaikeaa. Helpompi pudottaa porukasta, kuin ottaa jakamaan suosiota sotamenestyksestä.
...kaukopartiosta paluuseen taisi sota-aikaan liittyä kiimaa ja kateuttakin. Kovat jätkät sai parhaat ellit ja joskus jotain rintapieleen.
VastaaPoistaKun körttijohtaja Elenius valittiin Herättäjä-yhdistyksen pomoksi, häneltä kysyttiin myös ylistämisestä (tiedät mitä tarkoitan), niin hän vastasi, että kyllä Herraa voi ylistää, mutta sekin on tehtävä pelolla ja vavistuksella.
VastaaPoistaPornomummoilta on kuulemma hippocampus lähtenyt. Ei mitään rajaa jutuissa. Kysyjä saa ihan mitä tilaa. Ei ehkä enää kuitenkaan tilaa sitä...
VastaaPoistaVanhat anopit laukovat siksi ihan mitä vaan. Harkinta on mennyt. Kaikki tulee suorasuuntaustykillä kohti miniää. Huvennut on harkinta siitä, mikä on sosiaalisesti sopivaa. Sellaiselle puolestaan nuoret miniät ovat herkkiä. Tough luck.
Hyvinkin yhtä äärimmilleen kuin sodassa, voidaan paineet virittää rauhan aikana. Kun parasta tavoitellaan, vie ihminen itsensä kuilun partaalle huomaamattaan. Jotakuta voi jossain siinä matkan varrella alkaa pelottaa. Jermu vetää peloitta sankarihautaan saakka.
VastaaPoistaMinun kallooni on taottu niin kovaa tuo darwinilainen väittämä että hankitut ominaisuudet eivät periydy, niin että en tällä syömällä kyllä usko pelko-geeniin.
VastaaPoistaSen sijaan meillä kaikilla sota-aikaan ja heti sen jälkeen syntyneillä on taatusti ollut taju siitä, mitä todellinen pelko on.
Ihan pieni lapsi jo tuntee pelon ja ahdistuksen, ennen kuin osaa sitä edes kutsua miksikään.
Jostain luin sellaisesta oireesta että pieni lapsi saattaa piileskellessään, esimerkiksi sisällissodan aikana, taantua puhumattomaksi jopa itkemättömäksi.
Sellaisia paikkoja on edelleen maapallolla aivan liikaa ja asekauppiailla on liian hyvät olot.
Eikä ole niin että nälkä tulee omia aikojaan, useimmiten on niin että nälkä tulee sodan kintereillä.
Ellei nyt tilanne muutu, kun kasvihuonekaasut muuttavat ilmastoa.
Ad Rauno Rasanen:
VastaaPoistaEpigenetiikasta löytyy useita vakavasti otettavia verkkopaikkoja
Luultavasti the Science Volume 18 | Issue 13 | 14 | Jul. 5, 2004 on dokumenttiohjelmien lähde.
Wkipedian (amer.) artikkeli vaikuttaa asiantuntevalta - oma asiantuntemukseni ei kyllä riitä sen arvioimiseen.
Ad Marjatta Ripsaluoma:
VastaaPoistaUusimmassa perinnöllisyyttä koskevassa kirjallisuudessa (kansantajuisessa) on tapaana huomauttaa, että Darwinin keksintö selittää lajin kehityksen mutta että yksilön kehitys munasolusta aikuiseksi on ehkä hiukan eri asia ja että darwinismi on siinä jonkinlaisissa vaikeuksissa.
Puheenaihe on hiukan hankala, koska Amerikasta Eurooppaan on leviämässäkaikenlaista kreationismia, joma on mielestäni selvää humpuukia, vaikka presidentti sattuisi sitä kanattamaan.
Genetiikan populaarikirjoittajista mainitsen mielelläni nimeltä Matt Ridleyn, joka yrittä aidosti selittä vaikeita asioita. Dawkins ja ne pari muuta kuuluisaa nimeä ovat tietysti loistavia kirjoittajia ja vaikka mitä, mutta he ovat myös korviaan myöten debatissa hiukan toisin ajattelevien kanssa, ja se näkyy sävyistä.
Olen hitaasti muuttamassa mieltäni: sekä kotimainen Tiede että ajoittain hiukan helppohintaien Scientific American näyttäisivät sittenkin sisältävän helposti omaksuttavassa muodossa tietoa vaikeista asioista.
Kemppinen kirjoitti: "Olemme muuranneet kuolevien pelon betonielementtien sisään ja antaneet sairauskeskukselle nimen terveyskeskus."
VastaaPoistaSattuvasti sanottu, mutta eikö vastaavaa ole kielessä muutenkin: ostoskeskusta (tai lehtisaarelaisittain "ostokeskusta") pitäisi käsittääkseni kutsua loogisesti myynti- tai kaupittelukeskukseksi, sitähän siellä varmemmin tehdään, ostaminen sitten toivottavasti siitä seuraa kuten terveys sairautta. En kyllä tätä vertausta millekään syvätasolle ylettäisi. Nykyisinhän nämä hienot sisällä kuljettavat ovatkin kauppakeskuksia, kuten ovat yksityiset terveystalotkin yhä useammin sairaaloita.