Miten tulen eteväksi II

Eilen todistimme, että etevä on henkilö, joka on etevän näköinen.

Vähän aikaa sitten tein taustatutkimuksia, ja näyttää pitävän paikkansa, että elokuvan "Paluu tulevaisuuteen" etevä tiedemies ("Dr. Emmett Brown - Christopher Lloyd) on todella saanut hahmoonsa jotain fyysikko Richard P. Feynmanilta, joka todella oli vuosisadan etevimpiä henkilöitä. Ja hauska.

Jo 30-luvulla kyllä tiedettiin, miltä hullu tiedemies näyttää. Laboratoriotakki (ja kynät rintataskussa) oli välttämätön, hurjasti siirottava harmaa tukka ja mielipuolinen nauru.

Kas vain. Tulin kuvailleeksi Heikinheimon.

Olisiko Einstein näytellyt tietoisesti sitä henkilöä, jonka media teki hänestä?

Sellainen ei olisi tavatonta.

Suomessa Sillapää esitti innostuneesti "Taataa", kun hänen kirjailijanuransa oli päättynyt ja julkkisuransa alkanut. Ennenkin on ollut puhe siitä, että tämä lienee Suomen ensimmäinen todella tuloksekas kirjailijan lanseeraus, jonka kehitti Heikki A. Reenpää.

Sitä en tiedä, kuka ilkiö keksi pakottaa Sibeliuksen käyttämään liian isoja vaatteita ja kahta tai kolmea numeroa liian isoa kaulusta.

Sekin keino on kulunut loppuun, että poikkeavan kyvykkyyden sädekehä hankittiin tolkuttomalla käyttäytymisellä.

Muistan kerrankin kun piti saada Saarikoski ja Salama pystyyn ja pois Otavan johtokunnan esikartanon matolta, johon herrat olivat kumonneet itsensä...

Etevyyden mielikuvan luomisen pääsääntö näyttäisi olevan kuitenkin tämä: ei saa pyöritellä silmiään.

Joku etevä henkilö kertoi televisiossa, miten "status" ja tilan riistäminen muilta liittyvät toisiinsa. Jotkut henkilöt - mieleeni tulevat muutamat vanhemmat naiset - ratkaisevat integraaliyhtälön käyttämällä mahdollisimman isoa kampausta, ojentamalla kädet ja sormet ja nauraen joka välissä suu mahdollisimman auki. Neuvonantajani sanoi, että nauraminen on hyvä keino piilottaa rypyt, jos uhkana on lähikuva.

Tämä televisio henkilö käytti esimerkkinä Donneria. Jos rönöttää televisiossa, seurassa, paneelikeskustelussa tms., pistävä katse on välttämätön. Siitä tulee hyvin intelligentti vaikutelma. Jos rönöttäessään pyörittelee silmiään ja lisäksi koskettelee nenänpäätään, näyttää tarkkailuluokalta karanneelta vintiöltä, joka ei tiedä, onko Helsingissä vai Tampereella.

Esimerkki on pettävän helppo. Se ei onnistu äkkinäiseltä. Ihmisellä on kaksi silmää. Ei ole helppo päättää, kumpaan katsoo. Hädissään sitä vilkuilee vuoroon vasempaan, vuoroon oikeaan, jolloin kokonaisvaikutelma on: epäluotettava.

Oma suosikkini on "double-take". Sen mestari oli James Finlayson -niminen näyttelijä, jonka muistamme monista vanhoista Ohukaisista ja Paksukaisista. Se kalju ja kiukkuinen kaveri, joka katsoi toista silmää siristäen kahteen kertaan. Se on juuri Finlayson, joka esiintyy soveltavan liiketaloustieteen mestariteoksessa "Big Business" kiinteistönomistajana, joka kieltäytyy ostamasta joulukuusta syksyllä.

Tietokanta ilmoitti, että käsikirjoittajien mukaan aikamme klassikko, Homer Simpsonin "D'oh" on tämän samaisen Finlaysonin keksintö ja siis hyvin varhaista äänielokuvaa.

Lähetän laskun perästä, kun nyt paljastan, mikä meni vikaan SAK:n kuuluisassa vaalimainoksessa. Se ei ollut hauska. Oiva Lohtander on kieltämättä mainio tietynlaisissa rooleissa. Ruuan viskaaminen ilmaan niin että se putoaa heittäjän päähän sekä "D'Oh!" olisi tehnyt mainoksesta hyvän ja Lohtanderista Homerin. Nyt se oli vain pätkä speksiä, josta puuttui muutamia asioita, kuten alku, loppu ja keskikohta.

Olen seurannut livenä joitakin hurjaan kulttimaineeseen kohonneita henkilöitä, kuten Linus Torvaldsia Kaliforniassa. Hän oli hyvä. Enemmän Michael J. Fox kuin Christopher Lloyd. Vaikea taito. Kiltti ja sopuisa poika, jonka ympärillä leijuu repliikki "Nobody calls me a chicken." Jorma Ollilan pään päällä on tämä sama puhekupla ja tietty hullun kiilto silmissä.

Amerikkalainen repliikki on suomennettu. Juoppiksen "mulle ei vittuilla" sisältää saman viestin.

Esiintymistaidon ja etevyyden suomalainen huippu näyttäisi olevan nyt Kimi Räikkönen. Siirryimme joskus yli viisi vuotta sitten ammattikoulukulttuuriin, ja uranuurtajia olivat Matti Nykänen ja Mikä Häkkinen.

Räikkönen on paras. Häkkinenhän oli ja on sympaattinen kuin mikä. Räikkönen käy hermoille ja hänen katseensa on yksitoikkoinen, mikä on aivan uusi kuvailu katseesta puhuttaessa. Puhe on perus-kaivokselaa kieleen katsomatta.

Vaikka esiintyminen ja olemus käy monen - muun muassa minun - hermoille, ei voi muuta kuin tunnustaa, että tuossa on löydetty keino ilmaista vähin elein viesti: tässä on äänessä hyvin etevä henkilö, jolla ei...