Kuulemma julkaistaan kirja ja muistellaan Vili Vesteristä, joka oli aikansa ja ehkä kaikkien aikojen merkittävin haitarinsoittaja ja eläessään kuuluisimpia suomalaisia. Samanniminen maalaisliiton ministeri (V. Vesterinen) oli pikku tekijä tämän mestarismiehen rinnalla.
En ymmärrä asiasta sen vertaa, että osaisin sanoa, josko Vesterisen tyyppinen harmonikka on hyvin tyypillisesti vain suomalainen soitin; olen tiennyt sen joskus ja unohtanut. Yksi- ja kaksiriviset ovat tietysti ihan erilaisia sirmakoita ja ranskalainen bandeon ja monien rakastama "java" kuulostavatkin ihan erilaiselta.
Piafin "haitarinsoittaja" L'Accordeoniste" löytyy YouTubesta ja vaikka mistä. Suomensin sen joskus ja Saijonmaa lauloi. Kuten Vesterinen, tämäkin haitarinsoittaja oli taiteilija, mutta kuoli sodassa. Vesterisellä sen sijaan selvittiin sodasta.
Tässä kirjoituksessa on yksi ainoa ajatus. Käsitykseni mukaan kaikkia soittimia on vuorollaan vastustettu ja ne on osoitettu erikoisen epämusikaalisiksi vekottimiksi. Haitari liittyy rillumarei-kauteen, eikä siitä ole pitkä aika, kun sanomalehtien musiikkiarvostelijat käyttivät sitä kirosanana.
Mitä sopimattomuuksiin tulee, en lainkaan tiedä, mistä alken ihmisen takapuolta on etenkin sopimattomissa asiayhteyksissä nimittty hanuriksi. Hyvä kielikuva joka tapauksessa.
Harmonikka on siis soinniltaan aika falski ja rajoittunut. Jotain suurta siihen kumminkin liittyy, koska huuliharppu on periaatteessa sama soitin, mutta siihen useimmat suhtautuvat kaihoisan lempeästi.
Kun pelimannit alkoivat soitella viulua ja jopa klarinettia, laulettu, rallatettu ja tanssittu polska kuoli siihen paikkaan. Kansanmusiikki ja osa hengellistä musiikkia sai uuden suunnan.
Vaikka en ole edes purpuripelimannien suosija, henkilökohtaisesti siis, on minulla joitakin muistikuvia 1950-luvulta, jolloin Kortesjärvellä, Evijärvellä ja Vimpelissä esiintyi ainakin häissä pelimannikokoonpanoja, ja luulen olleeni mukana jossain, missä soittajana oli kuuluisa Haudanmaa, Konsta Jylhän esikuva. Mieleeni on kuitenkin jäänyt vain jäykkä isäntämies, joka soitti viulua polvelta, sellon asennossa, ja säestäminen poljettavalla urkuharmonilla, joka muuten on mielestän hiukan kauhea soitin, vaikka on niin tuiki tuttu.
Yllättävää ettei suomen kielessä ole viululle kahta nimitystä niin kuin englannissa, violin ja fiddle. Jälkimmäinen ei ole kunnioittava, mutta "Viulunsoittaja (fiddler) katolla" on siis hiukan vajavainen suomennos.
Vili Vesterinen ja sitten monet kehittyivät virtuooseiksi. Minkähän vuoksi meillä ei ole yleisessä tiedossa itseoppineita viulun mestareita? Eikä oikeastaan edes pianon.
Marxilaissävyisen yhteiskuntateorian aikalaisena veikkaisin soittimien valmistusta ja hintaa. Kitara oli hyvin suosittu sotien jälkeen kun kotimainen Landola oli hinnaltaan edullinen, vähän niin kuin mandoliini ennen sotia. Viuluja en tiedä täällä urakalla rakennetun, ja urkuharmonit tulivat mm. Kangasalta koulujen ja seurakuntien käyttöön.
Mutta harmonikkateollisuutta oli, ja yksi tehtaista oli Viipurissa. Mielisväellyksiini kuuluvassa "Viipurin Vihtorissa" tähdennettään, että "ääni oli heliä - Viipurin peliä yskä ja nuha ei vaivaakaan". - Ja sama tehdas olisi sitten jatkanut Kouvolassa.
Viis siitä. Se on kirjoissa ja verkossa.
Nyt kaikin puolin kunnianpalautuksen kokenut soitin jatkaa monipuolisena ja nuorempien silmissä varmaan ihan erilaisena kuin esimerkiksi minun.
Mieleeni tulee Haanpään "Haitaripelimannin elämä", jossa mainitaan kätevä yksityiskohta - rintalauta. Kun pelimanni oli liian juovuksissa, hänet tuupattiin nurkkaan takanojaan ja lyötiin kolmen ja puolen tuuman rautanauloilla laudan pätkä rinnankorkeudelle, ettei tuiskahtanut turvalleen kesken kappaleen.
Tärkeintä on, että soitto jatkuu.
Eikö olekin?
Jukka Kemppinen, fil. tohtori, kirjailija, s. 1944, eläkkeellä. Johtava tutkija, professori, hovioikeudenneuvos, korkeimman oikeuden esittelijä, asianajaja. Runokokoelmia, tietokirjoja, suomennoksia, tuhansia artikkeleita, radio-ohjelmia. ym. Blogilla on joka päivä ainakin 3000 lukijaa, yli 120 000 kuukaudessa, vuodesta 2005 yli 10 miljoonaa. Palkintoja; Suomen Kulttuurirahaston Eminentia-apuraha 2017 tieteellistä ja taiteellista elämäntyötä koskevaan työskentelyyn.
Jos haitarimusiikin nykytila kiinnostaa (kuten arvelen), niin kannattaa tutustua uudempien muusikoiden tuotantoon akselilla Johanna Juhola, Kimmo Pohjonen, Maria Kalaniemi. Ovat keskenään tuiki erilaisia ammattilaisia ja toinen toistaan parempia.
VastaaPoistaHanurihan lienee kirkkosoitin alkujaan, kulkueurut, ja kyllähän falski hanuri sopii monen saarnan taaksen.
VastaaPoistaMiten mahtaa vaikuttaa hengelliseen elämään, ettei Suomessa enää tehdä hanureita?
Asuin kerran Malagassa, halvassa hotellissa Larioksen varrella. Joka aamu istui penkillä hanuristi, soittaen jotakin, joka kuulosti eräänlaiselta seuraleikiltä; miten monelle eri tavalla saattaa ihminen soittaa väärin metsäkukkien neljä ensimmäistä tahtia.
Mistä mieleeni...
"ns. mies oli ns. elämänsä muutaman viimeisen vuoden hanuristina Tukholmassa, kunnes joku moralisti päästi ilmat palkeista."
Bandoneon on alunperin saksalainen keksintö, joka on erityisen suosittu Argentiinassa ja siten tangon perussoitin.
VastaaPoistaMatti Haudanmaa kuoli jo vuonna 1936, joten on mahtanut olla zombie soittamassa häissä teilläpäin 50-luvulla!
Rallatettu ja laulettu polska ei "kuollut siihen paikkaan" soittimien saapuessa - laulu- ja soittoperinteet elivät vierekkäin, limittäin. Uusien soittimien mukanaan tuomat uudet musiikkityylit kuten esim. polkka sen sijaan veivät sijaa vanhakantaisemmalta polskalta, sekä lauletulta että soitetulta.
Matti Haudanmaata (1858 - 1936) et ole mitä luultavimmin nähnyt. Kuulu pelimanni oli köyhä ja kulki ilmeisesti käytännössä kerjuulla talosta taloon viulu kourassa.
VastaaPoistaÄitini osaa kertoa Haudanmaasta anekdootteja. Eräs emäntä oli kovasti loukkaantunut, kun Matti oli istuutunut penkille soittamaan ja asettanut viulunsa kääreenä olleen sanomalehden hanurinsa alle: ettei muka heidän puhdas penkkinsä kelpaa taiteilijalle.
Urutkaan eivät tulleet aivan kivuttomasti kirkkoihin, vaikka se nyt miellettään nimenomaan kirkkoon kuuluvaksi, harmonikasta puhumattakaan. Olen aikoinaan ollut Luther-opistossa tilaisuudessa, jossa keskusteltiin, onko soveliasta käyttää kitaraa hengellisten laulujen säestämiseen. Jotkut olivat sitä mieltä, että ei.
VastaaPoistaViolin vs. fiddle: Pekka Kuusisto teki tammi- helmikuun vaihteessa menestyksekkään minikiertueen Englantiin, ohjelmassa oli mm. Rautavaaran "Pelimannit", sovitettuna jousiorkesterille. Tämä oli käännetty englanniksi "Fiddlers", kun vastaavasti tästä kielestä puuttuu sana, joka kuvaisi vain soittamisen ilosta, paikasta ja ajasta riippumatta soittavaa henkilöä, kuten Kuusisto tuon selitti.
VastaaPoistaHän (ainakin Cambridgen keikalla) katsoi tärkeäksi mainita tuosta käännöksen väistämättömästä epätarkkuudesta sekä ennen konserttia pitämässään alustuksessa että vielä itse konsertissa. Pelimannihan voi soittaa toki muutakin kuin viulua.
Tuo selitys oli tärkeä tosin ehkä siksi, että Pekka oli laittanut yhden Britannian parhaista ammattiorkestereista eli Britten Sinfonian sahaamaan Amatejaan kuin pelimannit viulujaan, eli soittamaan "rumasti", ja tätä varmasti kannattikin vähän selittää varsin ydinklassiseen makuun tuudutetulle cambridgeläisyleisölle.
En nyt muista onko tämä suomennettu ja miten, mutta poijalle isänsä laususkeli yöunille mentäessä että
VastaaPoistaHey diddle diddle
the cat and the fiddle
and a cow jumped over the moon.
The little dog laughed to see such sport
and the dish ran away with the spoon.
Kyse oli englanninkielisen Miehen lapsuudenaikaisesta kirjasta. Hämärä mielikuvani on että se EHKÄ olisi sitten se Hanhiemon satulipas, mutta en ole varma.
Muuten meillä oli tapana sanoa hänelle että "Go play your fiddle!", kun se yritti keskelle meidän keskinäisiä juttujamme. Menihän se ja harjoitteli ahkerasti.
Eli kyseessä ei ehkä ole aivan viulun vinguttaminen, vaan fiddle on tuttavallinen termi viulusta.
Muuten Haurammaa on edelleen kai kortesjärvisten sankaripelimanni.
Pakko on tähän lisätä pienehkö juttu. Tuo Vili Vesterisen nimi kuulosti tutulta ja sitten muistinkin mistä. Mikkelissä sattui olemaan meneillään erään divarin loppuluikaukset, ja lopettava pariskunta möi halvalla kasan C-kasetteja, joista yhdessä oli radiosta äänitettyä Vili Vesterisen soitantaa. (Mukaani sattui myös pariskunnan kasetille äänittämiä opettavaisia keskusteluja koiransa kanssa, jotka palautin heille niitä pahemmin kuuntelematta.) Parhaita kasetteja koko joukosta.
VastaaPoistaTietääkö kukaan kenen esittämä ja minkä niminen on kappale, jonka alkusanat menevät jotenkin näin:
"Kun vuosi on paiskittu hurjasti työtä/niin hiukkasen voi jo löysätä vyötä, vietellä kesää ja yötöntä yötä/lauteilla rantasaunan"
lavi veikko
PoistaKaikki soittimet ovat haitallisia, mikä kenellekin, milloinkin.
VastaaPoistaTasan sata vuotta sitten se oli haitari. Suomenruotsalainen kansanmusiikin tutkija, professori Otto Andersson kirjoitti 1907:
"Harmonikka on kansanmusiikin suurin vihollinen. Harmonikka hävittää koko kansan musikaaliset taipumukset, tuhoaa kuulon ja vetää alas musikaalisen maun. Älkää tanssiko kavalien harmonikkojen rääkynän mukaan. Älkää ostako niitä. Älkää pitäkö niitä kodeissanne. Polttakaa ne."
Minullahan on lievä synesteettinen taipumus, niin että erilaiset ärsykkeet laukaisevat musiikin soimaan, yleensä kyseessä on iskusana, josta sitten jatkan päässäni, tyyliin: Joku sanoo "tullut" päässäni alkaa "on, vaan mukanaan ken on; täys outo mies"
VastaaPoistatai joku sanoo "varhain" päässä soi "kun aurinko nousi, kun minä unestani heräsin".
Sitten on muutama tapaus jotka toimivat toisin päin. Musiikki palauttaa heti jotakin muuta mieleen.
Suomalainen pelimanniyhtye palauttaa liki aina, yhdellä ainoalla soinnulla lauseen "Tuokaa kirvestä, se elää vielä!"
Kuva on enemmän kuin tuhat sanaa, mutta voisiko se runossa olla toisin päin? Aika mahdoton tapaus olisi kuvata millään teknovempaimella runoasi, josta osa meni näin:
VastaaPoistaUnen peittoon eksyvät kiltti ja suuri.
Pimeä taivas on pehmeä muuri.
Silmänsä sulkevat iso ja paha.
Kääpiön kuu on raha.
Kääpiön kuu on noiduttu uistin.
Sokea vesi vie nukkujan muistin.
Unessa lentää kalojen suku.
Unessa lapsi ei huku.
Turha on tapella unia vastaan.
Uni ei kuitenkaan unohda lastaan.
Nukkujalla on nukkujan puku.
Uni ei nuku.
Ad Timo:
VastaaPoistaNiin-pä.
Siis olen kuullut puhuttavan, ja lisäksi arvailen vilkaistuani nyt Googlella, että mieleeni on jäänyt tilaisuus Hauta-ahossa tai että joku pelimanneista on ollut Hautamäkiä - paikkakunta kumminkin näyttäisi olleen kortesjärvi, jonka kautta ajoimme 1948 käyttöön otetulle kesämökille Evijärven Kniivilään.
Mielenkiintoisesti muisti muuttelee.
Mielessäni on sanonta "vetää kuin Hauranmaa horteess'".
Kun ryhdyi muistelemaan, Kauhavan kruunuhäissä n. 1946 oli mukana purpuripelimennit.
Pointti oli tietenkin tähdentää, että lapsena vaistosin aikuisten eli "kaikkien" väheksynnän, joka muuttui ehkä vasta Konsta Jylhän ja Kaustisten myötä.
Itselläni minulla ei ole kosketusta eikä tunnesiteitä tuohon musiikkiin.
Blogin ihanuus - ettei luullakseni kukaan edes oodota, että aivan kaikki faktoina esitetyt asiat pitäisivät paikkansa.
Ad Anonymous I: viimeksi ihastelin tätä nuorta kaveria, joka soitti Bachin Goldberg-muunnelmat harmonikalla todella hyvin.
VastaaPoistaEikös tämäkin ole musiikkiopistojen tuomia uutuuksia - se siis, että opetusta on ja taito on noussut huimasti.
Legendaarinen Vili Vestrinen ainakin oli itseoppinut ja heikonlaisesti nuotinlukutaitoinen, kun taas taustaltaan suomenruotsalais-venäläinen Malmsten esiintyi oopperassa ja lukemani mukaan (luullakseni Yrjö Solan ti Oiva Soinin) olisi ollut tervetullut Suomal. oopperaan.
Hyvä ettei mennyt.
Ad Ja hanurit soi...
VastaaPoistaIhan niin.
Mielenkiintoisinta ehkä, että soittimet ja välillisesti myös "herrasväen" sävellajit ja soinnutus välillisesti tuhosivat kansanlaulun.
Kuulan ja Järviluoman aikana n. 1907 kansanlaulu eli väkevänä Kauhavalla, mutta ei enää Vapaussodan jälkeen.
Polkan rinnalla polskaperinettä oli tappamassa suomalaisille rakas jenkka eli saksanpolkka eli sottiisi eli vengerkka.
Joukko Nikolain näköisiä miehiä kiusaa haitaria putkessa
VastaaPoistahttp://youtube.com/watch?v=WjJQwTKYfd4
accordion hakusanalla löytynee lisää
http://youtube.com/watch?v=Zd_oIFy1mxM
VastaaPoistaErilainen accordion (Karl Richter)
BMW 565 (vai oliko BWV)
The one and only
VastaaPoistaStokowski samalla bemarilla ja vielä isommat urut.
http://youtube.com/watch?v=EiC8tGL9DUo
Stokowski jos kuka on muovannut suuren yleisön mielikuvan suurileleisestä kapellimestarista. Hän onkin ollut esikuvana myös parodisille hahmoille Väiski Vemmelsääri -elokuvista aina Paluu tulevaisuuteen -elokuvan Dr. Emmett Browniin asti.
VastaaPoistaAd Anonymous klo 23.10:
VastaaPoistaJärkyttävää että joku muukin on huvittunut. Se ei ole enää Väiskien kulta-aikaa, mutta juuri tuo juttu, jossa Väiski kampaa korvansa pitkin päätä ja orkesteri kuiskailee:"Leopold!", ja kohtauksen lopussa johtaa pelkkä käsine tenorin vetäessä liianpitkää ääntä, on täysin unohtumaton.
- Muistaaksen Stokowski esiintyy itse ainakin varjokuvana Disneyn Fantasiassa, maailman ensimmäisessä stereoäänitetyssä elokuvassa.
Ihme tyyppi. Verrattuna kotijumaliini (Klemperer, Toscanini, Celibidache) silti todella hyvä kapellimestari.
Käsittämätön on putki (youtube).
VastaaPoistaVysotskin viimeisin äänite löytyy ja paljon muuta häneltä. Mistäpä niitä muualtakaan tähän hätään.
Mutta löytyy muualtakin. Real audiolle esim:
http://www.kulichki.com/vv/audio/ram/esli-drug-okazalsya-vdrug.ram
ei taida olla harmonikansoittoa vaikkakin haikeata
Kansanmusiikkia voi ja pitää tarkastella myös eurooppalaisena kulttuuri-ilmiönä, joka on sidoksissa oman aikansa muihin tapahtumiin.
VastaaPoistaJos olen oikein ymmärtänyt, syntyi kansan- ja herrainmusiikki Euroopassa rinnan varhaisen kapitalismin ja itse asiassa patromonialismin kanssa.
Feodaaliyhteiskunnassa hovi tanssi kaduilla. Sikäli kun muistan, oli Frans I viimeinen Ranskan kuningas, joka järjesti tanssiaiset torille rakennetuilla lavoilla.
Hänen jälkeen alkoi kuninkailla olla tarpeeksi kapitaalia, ettei tarvinnut mennä kaduille.
Suomessa kansanmusiikin tärkein vihollinen on arvetenkin ollut kansakoulunopettaja.
Harmonikka oli ainakin eräässä Länsi-Suomalaisessa opettajaseminaarissa täysin kielletty soitin 1970-luvulle saakka. Kerrotaan, että harmonikan soittotaidosta mainitseminen valintakokeissa merkitsi aina suurta dismeriittiä hakijalle.
VastaaPoistaVoi olla, että tämä harmonikkakielteisyys johtui vaikutusvaltaisen seminaarin musiikinopettajan henkilökohtaisesta taidekäsityksestä, eikä sillä siis ollut syvempää aatteellista pohjaa. En silti ole kuullut, että harmonikkaa olisi saanut soittaa muissakaan opettajaseminaareissa.
Suomessa käytetään myös sanaa 'viulupelimanni'.
VastaaPoistaPaljon on kommentoitu ja täydennetty, piti sanomani vain muutama:
VastaaPoistaPelimanni-termi meinasi kyllä ennenmuinaan ihan rahasta tai viinasta tansseja soittavaa käyttömuusikkoa, ei mitään myyttisen vapaata riemukseen kannon nokassa tai riihen rapulla tiluttajaa kuten Kuusiston Pekka briteille romantisoi.
Petjalle terveiset, että suosittelen tuoreisiin suomalaisiin pelimanniyhtyeisiin tutustumista. Saatat yllättyä, ja kirveskin voipi kirvota mielestä.