Julkinen onnittelu

Lahja: tule mukaan sinne Lontooseen Eeron syntymäpäivän aikaan toukokuun 18. päivän aikoihin. Keskustellaan kustannukset.

Kun on hankkeessa se Sir John Eliot Gardinerin tapaaminen ja harjoituksen seuraaminen, on ollut puhetta muutaman muunkin kanssa.

Mutta ei Lontoossa tarvitse kimpassa liikkua. Siellä on niin ahtaat kadutkin.

Joku niistä lukuisista Thistle-hotelleista Charing Crossin kulmilla lähellä Trafalgar Squarea.

Mielestäni yksi brittiläisen imperiumin hienoimpia perinteitä on National Galleryn maksutommuus. Siksi on ongelmatonta pistäytyä vähän väliä katsomassa etenkin hollantilaisten uskomattoman hienoja tauluja (van Eyck ja ne muut). Louvreen täytyy erikseen sonnustautua ja miettiä kengät ja terästäytyä amerikkalaisten turistien takia.

Lontoon suuri muutos - katuhuliganismin lisäksi - on ruuan parantuminen ja sumun katoaminen.

Kun olimme nuoremman veljesi kanssa, jäin vähän miettimään, että Carnaby Road ei sanonut hänelle mitään eikä oikeastaan myöskään Soho.

Kun synnyit 29.3.1967, nämä Beatlesit levyttivät juuri kappaleita, joista koottiin Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band. Se levy oli meillä ja on kai Sinulla tallella, mutta muistaakseni Sinä olit siitä innostumaan liian nuori ja minä liian vanha.

Sen muistan, että sen Etelä-Amerikasta Kirkkonummelle muuttaneen kaverisi kokoelmista innostuit ACDC:stä sellaiseen aikaan, kun juuri kukaan muu ei tuntenut tätä aussie-bändiä.

En minä tietenkään sitäkään suorastaan ymmärtänyt, mutta kuten tämän viikon suuren innostukseni aihe, kirjailija Peter Høeg sanoo uudessa kirjassa "Hiljainen tyttö", jokaisella ihmisellä on ominaissointinsa, ja Sinun taitaa olla jokin ACDC:hen liittyvä, vieläkin vaikka olet nyt aidosti keski-ikäinen ja arvokas, valtio virkamies ja mainion perheen isä.

Juuri kenenkään sointi ei voi olla Bach - paitsi ehkä Tuomo M:n (Actus tragicus). Minun oli äidin eläessä Mahlerin kakkonen, se meluisa ja ristiriitainen. Nyt en tiedä.

Te 1967 syntyneet kuulutte eri maailmaan - samaan maailmaan kuin minäkin, Euroopan keskiaikaan. Tämä päivä sattui tuona vuonna pääsiäisen jälkiviikolle. Olin palannut Helsinkiin. Isoisä oli huolestunut ja istui niiden kirjojen parissa, joista on ollut viime aikoinakin puhe.

Yksi toisen aikakauden esimerkki on sekin, etten muistaakseni edes ollut kuullut isästä, joka olisi ollut mukana synnytyksessä. Ehkä joku lääkäri - ehkä ei edes lääkäri. Siinä oli äiti jokseenkin yksin.

Se oli mainio tapaus se raumalainen sijoittaja, jolta vuokrasimme kolmannen linjan asunnon. Parvekkeelta vauva oli haettava harjan kanssa, koska Porthaninkadulta nousi nokea niin suunnattomasti rekka-autojen kaasuttaessa raivokkaasti.

Keskiolut vapautettiin vasta 1969. Niinpä humalaiset möyrysivät Oivan ja Klaavan ympärillä puolen yön aikaan ja portsari oli isompi herra kuin vuorineuvos, joskus hyvätuloisempikin.

Siihen minun on vähän vaikea eläytyä, että Vaari oli 47-vuotias ja vasta toteuttamassa omia haaveitaan ja päämääriään, ja Mummu 45. Ei paha ikä isoäidille. Seppo oli koululainen ja Mikko lupaava hulttio.

Auto (Simca 1000) hankittiin muistaakseni 1969 kevättalvella, joten Ruovedelle matkustettiin junalla. Kokoelmissamme on kuva, jossa olet kantokassissa Helsingin asemalla. Ja perillä oli sitten kaksi kassipuolen kaveria eli serkkusi Tuomas toisena.

Isoisä veti uistinta, professori siiman molemmissa päissä. Mummi reksasi viinimarjoja. Keittiössä oli Atamon-pakkauksia, joista siroteltiin säilöntäainetta. Syötiin täytettyä lahnaa. Vierailtiin tapaamassa Kompan vanhusta, joka nyt jo mielellään muisteli Vapaussodan tapahtumia, kun heillä punaisilla oli ollut kuularuisku Jäminkissä ja sieltä sitten oli ammuuttu Nippalan suuntaan ja vuolteen suunnalle ja joku hulikaani (kova koo) oli vetänyt sapelilla arkihuoneen ison maalauksen halki.

Niissä kahvinjuonneissa Niskavuori tuntui nykyajalta.

Olin Helsingissä' silloin vielä Alppikadulla, kun synnyit. Vaikka muistan huonosti sävellajit, lukemai muistan. Luin Eliotin Onttoja miehiä. Olin kai toistellut jo koululaisena "Tälla lailla maailma loppuu" ja selvittänyt ettei "piikkipäärynä" ole päärynä, vaan kaktus, mutta viis siitä.

Tule sinne Lontooseen. Kuljetaan kahdestaan. Näytän sinulle Faberin firman, jossa Eliot oli toimittajana. Sekin on siinä lähellä. T.S. Eliot, josta en erikoisemmin ole tiennyt pitäväni, tuli tähän kirjoitukseen suoraan unohtuneesta muistikuvasta. Kirjan kansi oli valkoinen. Alhaalla pihassa puliukko (sellaisia oli silloin) penkoi roskalaatikkoa. Vastapäistä puutaloa purettiin. Oli yö, siis maaliskuu, lunta kyllä.

Eyes I dare not meet in dreams
In death's dream kingdom
These do not appear:
There, the eyes are
Sunlight on a broken column
There, is a tree swinging
And voices are
In the wind's singing
More distant and more solemn
Than a fading star.

= = =

Life is very long

Between the desire
And the spasm
Between the potency
And the existence
Between the essence
And the descent
Falls the Shadow