Sivun näyttöjä yhteensä

20. toukokuuta 2006

Vuorineuvokset huolestuivat

Kuvassa vuorineuvokset Ehrnrooth ja Ahlström ovat juuri huolestuneet.

Helsingin Sanomien mukaan vuorineuvokset huolestuivat eilen yleisön diktatuurista. Elinkeinoelämän valtuuskunnan tilaaman, Hannu Olkinuoran koostaman tutkimuksen mukaan perinteiset vaikutuskanavat eivät pysy vauhdissa mukana, kun ihmiset bloggaavat, googlaavat sekä luovat itse omat radio-ohjelmansa ja televisioiltansa.

Tämä on kyllä pantu merkille. Edes Tekes ei ole oikerin halukas rahoittamaan alan tutkimusta ja Sitralta on turha kysyäkään. Myös Suomen Akatemia on arveleva. Nokian raju pudottautuminen tutkimusyhteistyöstä suomalaisten yliopistojen kanssa näkyy ennen pitkää rumasti julkisuudessa. Mediassa siitä ei ole pahemmin kerrottu.

Edustuksellisessa demokratiassa johtajien tulee Ehrnroothin mielestä antaa kansalle, mitä kansa tarvitsee, mutta nykyisessä gallup-demokratiassa kansalle annetaan, mitä se haluaa.

"Mediastakin on tullut aivan liian populistista ja lyhytjänteistä", Ehrnrooth harmittelee.

Vuorineuvos itse kertoo hankkivansa tietonsa kotimaisista sanomalehdistä sekä Economistista ja Financial Timesista.
"Lordia" vuorineuvos ei sano katsovansa saati kuuntelevansa.

Olisi hauska tietää, kuka on nyt nukahtanut, kun vuorineuvoksen suuhun on pantu tohtori Josef Göbbelsin mediapolitiikka: kansalle on annettava, mitä kansa tarvitsee, ei mitä se haluaa.

Sama ajatus oli menestysmediaa edustaneiden Pravdan ja Izvestijan johtotähti. Mutta meillähän vuorineuvokset ovat perinteisesti kovin punaisia. Kekkonen opetti. Vain Pekka Herlin ei ruvennut vuorineuvokseksi eikä punaiseksi.

Minäkään en tyydy Helsingin Sanomien taloussivuihin, kuten siis ei myöskään Ehrnrooth. The Economist muuten kertoo usein, miten käy tuhmille vuorineuvoksille tai pääministereille, jotka antavat liian selvästi ymmärtää, että kansa on karjaa, joka ajetaan illalla joen rantaan juomaan. Kannattaisi ehkä lukea tarkemmin. Financial Times puolestaan raportoi päivittäin viimeisillä sivuillaan ansiokkaasti muun muassa musiikista, kirjallisuudesta ja taiteesta. Ajoittain se julkaisee jopa teemsivuja näistä aiheista.

Paha Internet välittää ainakin minulle FT:n ja Economistin uutisotsikot sähköpostina, ja paperiversio tulee postin kuljettamana perässä.

Ehrnrooth ja hänen Olkinuoransa mainitsevat, että rahvas käyttää yli yhdeksän tuntia päivässä median parissa. Tämä on luovaa lukujen käyttöä, koska tuo raportin sivulla 11 mainittu tieto tarkoittaa kumulatiivista käyttöä. On vähän vaikea lukea lehteä, katsoa televisiota, kuunnella radioa ja lukea kirjaa samanaikaisesti. Television ääressä istutaan keskimäärin 209 minuuttia vuorokaudessa ja kirjojen 27 minuuttia. Televisio pääsee tilastoon, kunhan se on päällä, kirja ei silloin kun se on alassuin pöydällä.

EVA:n raportti, joka on verkosta ladattavissa, ei aiheuttanut minulle tämän alan ammattilaisena pidäkkeettömän orgastisia tuntemuksia. - ETLA:n tutkimukset muuten ovat keskimäärin erinomaisen hyviä ja hyödyllisiä, samoin kuin Suomen Pankin.

Lehtiuutisessa kerrotaan vielä kiivaasta keskustelusta, jonka tutkkmusta julistettaessa aiheutti joko median ideologisoituminen tai empaattisuus - jostain syystä näitä sanoja käytettiin synonyymeinä.

Ihmisille on kerrottava talouden kovista tosiasioista, vuorineuvokset lausuivat.

Tämä on kiitettävä ajatus. Tosin vuorineuvos Ehrnrooth ei luullakseni tiedä talouden kovista tosiasioista enempää kuin sika hopealusikasta. Hänellä on hyvä kokemus etenkin sellaisista suuryhtiöistä, jotka ovat romahtaneet, kuten Wärtsilä. Pikkulinnut kertovat, että syksyllä tulee tietoa Iiro Viinasen muistikuvista päivätyöstä kansantalouden ja vientiteollisuuden viidakoissa. Viinanen tietää asioiden kovuudesta ja ihmisten kovapäisyydestä. Pentti Voutilainen tietää. Jaakko Lassila... no. Antaa olla.

Kova taloudellinen tosiasia on sekin, että ihmisillä pitäisi olla rahaa välttämättömiin menoihinsa ja mielekästä tekemistä. Muuten he tarttuvat helposti katukiviin ja polttopulloihin.

Toissa vuonna liikkenjohtajat peräänkuuluttivat pehmeitä arvoja. Muistan hyvin. Olin itse usein puhumassa. Nyt halutaan kovia tosiasioita. Nopeasti se mieli muuttui.

Markkinatalouden paatuneena kannattajana sanon, että paras tuote voittakoon ja että julkisen vallan mahdollisuudet tehdä interventioita esimerkiksi vientitukea tai takauksia antamalla ovat kovin rajalliset. Markkinatalous ei myöskään ole sama asia kuin kapitalismi (englanniksi "high finance"), jossa pääomaliikkeet ovat lopullisesti irronneet tuotannollisesta toiminnasta.

Tosin olen hiukan kauhistunut nykyisestä ulkoistamisesta. Tiedän tarkoin, kuka siellä Shanghain seudulla, Intiassa, Indonesiassa ja etenkin Brasilian viljeltyjen eukalyptusten alla on odottamassa - meikäläisiä ulkoistajia paljon paremmin valmistautuneet amerikkalaiset yhtiöt joilla muuten on tuotekehitys valmiina ja patenttikirjat kainalossa. Meillä ei ole.

Sananvapaus ja pirstoutuva media ja ennen kaikkea googeletetut verkkoblogit antavat mahdollisuuden huomauttaa, että eikö olekin media hienotunteinen uutis- ja artikkelitoiminnassaan, kun huonoa liikkeenjohtoa ei koskaan mainita riittämättömän taloudellisen tuloksen syitä ihmeteltäessä?

7 kommenttia:

  1. Ihailtavaa siviilirohkeutta osoittaen Kemppinen heittelee jälleen vankoilla tosiasioilla ja "cowboy-retoriikalla" täytettyjä polttopullojaan.

    Nyt kohteena oli peräti kansakuntamme "terävin" liiketaloudellinen eliitti.

    Ans olla, jahkas Kemppinen keksii napalmin...

    Mutta ei hätää vuorineuvokset!Kemppinen on poliisin vanha tuttu...

    ***
    Kemppinen kirjoittaa:

    "Markkinatalouden paatuneena kannattajana sanon, että paras tuote voittakoon ja että julkisen vallan mahdollisuudet tehdä interventioita esimerkiksi vientitukea tai takauksia antamalla ovat kovin rajalliset.

    Markkinatalous ei myöskään ole sama asia kuin kapitalismi (englanniksi "high finance"), jossa pääomaliikkeet ovat lopullisesti irronneet tuotannollisesta toiminnasta."

    *
    Tämä negatiivinen määritelmä ei selvennä minulle tarpeeksi, mitä markkinatalous lopultakin on.

    Tekstin perusteella markkinataloutta voisi pitää jonkinlaisena ikiliikkujana tai ameebana (eräänlainen Adam Smithin "näkymätön käsi"), joka pystyy tyydyttämään kansalaisten tarpeet, vaikkei se siihen ensijaisesti pyrikään.

    Yrityksenhän tulee ensisijaisesti tuottaa voittoa ja vasta toissijaisesti palvella ihmisiä.

    Tietenkään nämä kaksi eivät ole erotettavissa tosistaan, mutta niiden välillä on periaatteellinen intressien ristiriita.

    Olkoonkin, että vaikka markkinatalous parhaimmillaan (pohjoismainen malli) toimii myös kansalaisten parhaaksi, niin edellinen "ikiliikkuja-ameeba" näkymättömine käsineen ei vielä riitä markkinatalouden määritelmäksi(*).

    Mutta ehkä tarkempi määritelmä vaatii niin monien reunaehtojen huomioimista, että se ajautuu regressioon...

    (*) Kyseessä on a) kielikuva eli retoriikkaa b) contradictio in adjecto (voiton tavoittelun ja palvelujen tarjoamisen sovittamaton ristiriita) eli näin ollen c) eräänlainen voluntaristisen "uskon" ilmentymä.

    Voluntaristinen soteriologia eli pelagiolaisuus oli Brittein saarilla syntyneen Pelagiuksen käsitys siitä, miten ihminen "pelastuu".

    Mutta ehkei Englantiin, jota Napoleon kutsui nimellä "The Nation of Shopkeepers", edes sovellu muunlainen pelastusoppi?

    On sitten eri asia, voiko tällaista pitää enää kristinuskona.
    Pelagiolaisuudessa kun raha (eli ihmisen oma vastuu, valinta ja etu) on astunut Jumalan paikalle.

    *
    Huom. Pelagiolaisuus ei ole kalvinismia vaan psykologista egoismia - jos "lievä" kärjistys sallitaan.

    Kalvinismi on epätoivoinen yritys hyväksyä Augustinuksen ennaltamääräytymisoppi(*)ilman hulluksi tulemista .

    Sen vuoksi sosiaalista menestystä alettiin kalvinismissa pitää (tekopyhästi ja dogminvastaisesti!) merkkinä kuulumisesta pelastettujen joukkoon.

    (*) Ennaltamääräytymis- eli predestinaatio-opin mukaan Jumala tietää etukäteen, ketkä pelastuvat.

    Päinvastoin kuin Pelagius ajatteli, Augustinuksen mielestä ihmisen omilla valinnoilla ja teoilla ei ole mitään vaikutusta tähän asiaan.

    VastaaPoista
  2. Ad Toipila:

    Kyllä tietysti. Pankkitoiminta ja erilaiset IPOt eli pörssiin meno kuitenkin ovat hyvin etäällä tuontannosta (manufacture - providing services).

    VastaaPoista
  3. Ad Rasanen:

    Kuinka moni muu kuin me kaksi ymmärtää, että Weberin "Protestanttinen etiikka" tarkoittaa nimenomaan kalvinismia + etenkin skotlantilaisten dissenttereiden uskonkäsityksiä?

    Luin kerran Karl Barthin Dogmatik -teoksen ja havaitsin, ettei ainakaan Barthin versio kalvinismista kuitenkaan mahdu ennaltamääräytymisoppiin eikä käsitykseen maallisesta menestyksestä merkkinä valittuna olemisesta.

    Barth oli tuikea mies, mutta muistettava siitä, että äänesti Jeesusta ja kielsi Hitlerin ja menetti virkansa Saksasa. Kotimaassaan Sveitsissä hän ilmoitti viranomaisten kysyessä pasifismista, että hän kannattaa aseellista maanpuolustusta nimenomaan pohjoisrajalla.

    VastaaPoista
  4. "Kuinka moni muu kuin me kaksi ymmärtää, että Weberin Protestanttinen etiikka" tarkoittaa nimenomaan kalvinismia + etenkin skotlantilaisten dissenttereiden uskonkäsityksiä?"

    Palkitset Raunoa uskollisuudesta mairittelemalla häntä. Kätevä tapa pitää fanit hyvällä tuulella.

    Moni humanistisia aineita, teologiaa tai valtiotiedettä yliopistossa lukenut jää taas pohtimaan, että mitä tässä nyt oli erikoista. Argumenttisi ei aivan avaudu tuon lyhyen heittosi perusteella. Barthin tulkinta Weberistä kun ei ole muutenkaan kuulunut kaanoniin.

    VastaaPoista
  5. Ad Telemakhos:

    en kai minä muuta kuin että Weberin lukijat välillä lukevat "protestanttinen etiikka" "luterilainen etiikka". Weberin esitys ei ehkä ole oivallinen, mutta mielestäni se sopii kalvinismin uskonkäsityksiin, luterilaiseen regimenttioppiin sen sijaan ei.

    Karl Barth oli varmaan 1900-luvun johtava kalvinistisen tradition teologi eli kuten meillä sanotaan "reformoitu". Hänen käsityksensä ei tue oppia, että hyvät teot ja puhtaan uskon pitäminen näkyisivät pankkitilillä jo tämänpuoleisessa.

    Maallisen kohtalon eli "valinnan" yhteys uskonratkaisuun näkyy mielestäni järkyttävästi Daniel Defoen Robinson Crusoessa, jossa päähenkilö kiittää Jumalaa siitä, että juuri hän pelastui haaksirikosta, jossa kaikki muut hukkuivat.

    VastaaPoista
  6. O.K. Hyvä pointti. Ja on kai ihan paikallaan korostaa sitä, että kalvinismi ja luterilaisuus sisältävät toisistaan poikkeavan ajatuksen ihmisen tehtävästä maanpäällä.

    Robinson kiittää tosiaankin Jumalaa siitä, että juuri hän selvisi haaksirikosta. Toisaalta teoksessahan osoitetaan myös, että hän on itse vastuussa oman maapäällisen kohtalonsa valmistamisesta. Oliko haaksirikko Jumalan hänelle valmistama ja suunnittelema koetus (Jumalan sormen kosketus), vai pelkkää sattumaa (minkä kanssa oli sitten koetettava tulla toimeen)?

    VastaaPoista
  7. Tässä yhteydessä sanottakoon lyhyesti: maanpällisellä menestyksellä ei ymmärtääkseni ole mitään tekemistä pelastusvarmuuden kanssa.

    Uskolla sen sjaan on.

    Valitettavasti usko ja menestys on yleensä perin itsekkäistä tai tekopyhistä syistä sekoitettu keskenään.

    Mutta koska ongelma on mahdoton ratkaista loogisesti, (epäkristillinen) houkutus yksipuolisen voluntaristiseen pelastusvarmuuden tulkintaan on ilmeisesti jo senkin vuoksi suurempi kuin fatalistinen nöyryys eli "tapahtukoon sinun tahtosi - ei minun."

    Minun mielestäni Robinson ei voi olla pelastuksensa suhteen varma yhtään mistään, mutta ainoana henkiinjääneenä hän tietysti kokee houkutusta ajatella olevansa Jumalan valittu.

    Tietenkin tämä on naurettavaa päättelyä, koska hän ei pysty millään muulla kuin oman itsekkyytensä tasolla päättelemään, että kyse oli Jumalan tahdosta.

    Eli uskonvarmuus, jonka hän perustelee pelastumisellaan haaksirikosta tekeekin hänestä kaikkea muuta kuin nöyrän!

    Tällainen varmuus lähtee ihmisestä, ei Jumalasta.

    VastaaPoista