Sivun näyttöjä yhteensä

16. toukokuuta 2006

GIF

Häpeä tunnustaa, mutta ajattelen ottaa näistä rahaa. Maanmittauslaitos ilmoitti reippaasti, että jes, heiltä myyvät käyttö- ja julkaisuoikeuksia vuoden 1938 Karjalan topografikarttoihin 1 : 20 000.

Olen järkeillyt, että topografinen kartta vaatii oman lukutaitonsa, ja itsekin pidän käsin väritettyä, hyviä kartografian perinteitä loukkaavaan versioon toisin.

Tässä on Ihantala ja oikealla alhaalla Tali. Printti A 0 ja A 1 on aika sievä. CD-romille voisi kirjoittaa mukaan pieniä tekstejä, esimerkiksi osoittaa tästä kartasta se kanto, jonka päässä reservin majuri Päiviö Hetemäki istui ja itki, kun kohta kaikki Saarijärven parhaat pojat olivat haavoittuneet tai kuolleet. Tai sen tulenjohtopaikan, josta käsin luutnanttien Max Jacobson ja Jaakko Pöyry oli määrä toimia, ellei olisi tullut muita tehtäviä. Tai sen metsikön, jossa JR 12:n pontikkatehdas sijaitsi.

Jopa tästä rajusti pienennetystä kuvasta - alkuperäinen on 9 Mb - näkee miten huonosti Suomi oli suunniteltu hyökkääjän tarpeita ajatellen. Tuo vasen vesi on Suomenlahtea ja kohta oikealla Näätälä Noskua ja sitten Vuoksi. Eli jos on asiaa Imatralle tai Lappeenrantaan, kuten Suurella ja Mahtavalla oli, niin tuo on ainoa väylä. Tienristeys on nimeltään Portinhoikka. Luoteen suunnassa on Juustila ja Saimaan kanava. Pohjoiseen menevä tie vie Ihantalaan, jossa oli kasvatuslaitos, ja edelleen Saimaan rantaan.

Vuonna 1944 tuohon maastoon tuotiin monien muiden ohella vihaisia miehiä pohjoisesta. He olivat lähitorjunnassa verrattomia. Mitäs - ystäväni Vesa kerran selitti sitä sukulaisistaan puhuen, että panssarivaunu oli ikävä mööpeli, koska piti päästä noin 20 metrin päähän, ja sieltä ammuttiin koko ajan tykillä ja pikakiväärillä. Mutta nämä sukulaismiehet eivät olleet eläessään tehneet muuta erikoista kuin hiipineet poliisia tai nimismiestä pakoon jängällä. Joten maaston käyttö ja kätkeytymisen kyky oli suunnaton.

Kartassa näkyvällä Pekarin purolla oli ennen pitkää niin sanottu panssaripirssi, jossa oli ainakin 37 poltettua panssarivaunua, punainen tähti ikävästi kärventyneenä. Paikalla ollut poromies Uula Paadar oli ollut sitä mieltä, että ei tule suru puseroon, ja jos meinaa tulla, otetaan pusero pois.

Nyt tulee kysymykseni. Tämä blogi on osoittautunut käsittämättömän hyödylliseksi kaupallisesti - en ole työn, levon enkä sairauden takia oikeastaan kiinnostunut rahakorvauksista. Saan nimittäin koko ajan hyödyllisiä ohjeita, vihjeitä ja neuvoja.

Näitä karttoja olen askarrellut samalla tavalla kuin äitini virkkaa eli käsityönä Photoshopilla. Tasojen käyttö ei auta mitään, koska erinomaisissa alkuperäisissä jopa mustina toistuvat viivat sisältävät ruskeita ja punaisia pikseleitä ja muutoinkin Select - Range ja Taikasauvalla valitseminen auttavat vain harvoin. Maski nopeuttaa joskus mutta harvoin. Makrot ovat kyllä hyödyllisiä (Action - Droplet).

Jossain vaiheessa tein tätä Paint Prolla, mutta sen työkaluissa ei näytä olevan mitään varsinaisesti tätä työtä helpottavaa tai nopeuttavaa. Ei muuten ole Fotarin filttereissäkään eikä plug-ineissä.

Minua jäytää epäily, että jossain ilmaisohjelmassa tai vastaavassa olisi kalu esimerkiksi aitojen poistamiseen. Sitä olen tehnyt - poistanut piikkilanka-aidan merkkejä, tilusrajoja ja heinälatojen merkkejä, kun epäilen, että ne ovat menettäneet ajankohtaisuuttaan ja syövät kuvan havainnollisuutta.

Kysymys uudestaan - esimerkiksi päällekkäisten pikselipohjaisten viivojen käsitteleminen poistamalla toinen maalaamalla valkoisella, kumittamalla (erase) tai muulla keinolla.

Varmuuden vuoksi: liukuvärit eivät tietenkään sovellu tällaiseen aineistoon. GIF:iä käytän mm. siksi, että jpg kasvaa kovin suureksi, puhumattakaan tiffistä.

Olisin siis kiitollinen neuvoista. Viisastuin aikoinani hitusen, kun ymmärsin ryhtyä käyttämään raskaan ja aika vaikean Photoshopin rinnalla ilmaista IrfanView -ohjelmaa, joka on käsittämättömän hyvä ja nopea valokuvien ja karttojenkin pikaselaamiseen ja nopean käsittelyyn - esimerkiksi useiden kuvien pienentämiseen batchillä.

Vaihtarina kerron, että maksullinen mutta halpa Total Commander (entinen nimi Windows Commander) on vanhan Windows 3:n Explorerin versio ja mielestäni aivan ylivoimainen ja korvaamaton failien siirtelyssä ja kopioinnissa useiden kovalevyjen laiteympäristössä.

Ylimääräisinä työkaluina käytän jonkin verran Wacomin kynää ja tablettia, mutta varsinainen ase on Roller Mouse, jossa kursoria liikuttaa trissa eli pyörivä tanko. Vilkaiskaa seuraavan kerran VR:n lippukassalla - näyttävät käyttävän samaa. On muuten hyvä myös toisessa ammatissani eli pitkien tekstien lukemisessa, kommentoimisessa eli siis jatkuvassa skrollaamisessa.

Silviisii. Ennen kuin kirjoitan viimeiset sanat 500-sivuiseen tekijänoikeutta ynnä muuta koskevaan kirjaani, joka ilmestyy tämän kuun aikana yliopiston sarjassa, näprään hetken Joutselän karttaa (Kivennapa), koska isäni on näyttänyt, millä pelloilla laidunnettiin minkin nimistä lehmää 20-luvulla ja ketä eri taloissa asui. Kartan kummallisissa yhteismetsissä, jotka ovat lahjoitusmaiden eli venäläisten omistamien alueiden perua, liikkui isoäidin isäni Veijalan Mikko, joka vielä evakkona 40-luvulla Hämeessä juoksi puun kaatuessa pensaaseen piiloon eikä missään tapauksessa huutanut, että "varisee" (suomeksi "puu kaa-tuu"). Kannaksen iloiset ukot olivat niin tottuneet varastamaan tarvepuunsa hovin metsästä, että vanha tottumus oli toinen luonto.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti