Kultasointu

Eilinen päivä sisälsi kaksi isoa onnea, jotka liittyvät digitaaliseen ympäristöön.

Ensin toi posti Otto Klempererin elämäkerran, jota olin pitkään kärkkynyt Amazonin antikvariaatista. Upean hyväkuntoinen kappale, kaksiosainen kovakantinen kirja laatikossaan, kaikki 800 sivua. Kirjoittamistapa osoitti syvää kiintymystä kohteeseen. Lähdeluettelo listoineen haastatelluista oli mykistävä.

Britit ja joskus myös amerikkalaiset hallitsevat tämän. Joku hyvin koulutettu ihminen panee elämäntyönsä elämäkertateokseen. Kun käy ilmi, että Kölnin kautta 1919-1924 koskevat paperit ovat palaneet, kirjoittaja alkaa käydä Kölnissä käymässä päivä päivältä läpi sinne sodan jälkeen kerätyn paikallisen sanomalehden numeroita. Kun myös käy ilmi, että Berliinin pikkuooppera, jossa Klempererin aikana juuri ennen natsismin tuloa käytiin läpi koko modernin oopperan kehitys, puuttuva arkisto rekunstroidaan ihmisten leikekirjoista ja toisen käden lähteistä.

Monien muiden kapellismestareiden elämäkerrat ja elämäkertatiedot ovat aika odotettua aineistoa. Klemperer syntyi 1885 Brahmsin maailmaan Saksan juutalaisena, näki Mahlerin nousevana säveltäjänä ja kapellismestarina ja ystävystyi - kuten myös Schönbergin, Hindemithin ja niiden muiden kanssa ja sitten jopa Kurt Weilin. Klemperer, jonka jäljiltä maailmassa on useita unohtumattomia ja korvaamattomia levytyksiä, oli siis kliinisesti mielisairas alkoholisti, mikä on kapellimestarille - miten sen sanoisi... ongelma?

Tässä on digitaalista Amazonin välittämien antikvariaattien toiminta. Olen ostanut jo aika monta loppuunmyytyä kirjaa. Hinta on useinkin vain joitakin dollareita ja rahti saman verran eli kokonaisuus on halvempi kuin uusi kirja. Myyntiin näyttää joutuvan jatkuvasti aarteita. Kun isäntä oikaisee koipensa, leski hyppää ilosta ilmaan, kalauttaa kantapäitään ja panee turhanaikaiset niteen verkkomyyntiin. Se on mahtavaa, koska aina on toisia hupsuja, jotka haluavat juuri ne kirjat. Hagelstam ja Kytöhonka - milloin uskotte, että tuollaisen bisneksen saa kannattavaksi, kun räätälöi logistiikan huolella?

Tätä Peter Heyworthin kirjoittamaa Klempererin elämäkertaa ei Suomesta saa. HelMet näyttää pääkaupunkiseudulla yhtä kappaletta (lainassa) ja Helka yhtä, joka olisi lainattavissa, mutta tietääkseni se on varastettu hyllystä. Opetusministeriö on pitänyt huolen siitä, ettei kirjastolla ole oikeutta antaa tällaisia kirjoja lainaksi digitaalisessa muodossa, joten sinne menevät elämäntyöt, mustaan aukkoon, ja opetusministeriö ja tekijänoikeuden edunvalvontajärjestöt nyyhkyttävät ihaillessaan omaa oikeamielisyyttään.

Mutta jo aikaisemmin päivällä olin käynyt kysymässä ja löytämässä Stockmannin alakerrasta siltä hyvältä myyjältä, joka mielestäni on ollut siellä töissä vuosikymmeniä ja todella tuntee alan, pinon näitä Lauri Hallikaisen (kuva) Kultasointu-luontoäänityksiä.

Vaimoni, joka on siis ammatiltaan elokuvaohjaaja, meni veteläksi näistä, ja soitti illalla Pappa Jyrälälle, joka suomalaisena elokuvaäänen ammattilaisena ei ollut perehtynyt Hallikaisen äänityksiin, mutta luultavasti roikkuu tänään aamulla Stokkan ovenrivassa.

Hallikaisen levyt, joiden jäljille pääsin tämän blogin kommenttina saamastani vihjeestä, ovat aivan suurenmoisia. Siinä on ollut hyvät kannettavat laitteet ja ilmiömäinen taito mikrofonien kanssa. Niitä muuten välittää verkkotilauksina ja postimyyntinä ja myy tiskin yli myös Oy Fuga Ab, keskikaupungin keidas monen vuosikymmenen ajalta.

Tähän mennessä suosikseni on noussut Kevätpuro ja laulujoutsenia. Puro solisee, eikä tietenkään yksitoikkoisesti, vaan kiehtovasti kuin Klempererin orkesteri, ja sitten kuullaan ensin etäältä ja sitten yhä lähempää kahden laulujoutsenen joikuna.

Tätä ainakin Sibelius tavoitteli tietoisesti useassa teoksessaan. Nyt joka tapauksessa itse äänimaisema on suoraan kuunneltavissa. Kaikki on lyyristä, myös äänitteiden nimet: Ukonilma Lapissa, Rantametsä aamun sarastaessa, Aapasuo keskiyön auringon aikaan.

Mukana on paljon lintuja, mutta nämä eivät ole lintulevyjä, vaan äänimaisemia, joissa sitten usein solistina on kuikka, tai kaakkuri tai ties mikä.

Kansioissa lukee: "Levy on aito luontoäänite, jossa ei ole ihmisen aikaansaamia ääniä eikä päällekkäisäänityksiä."

Siis luomutuotteita.

Tämän kun saisi joskus selitetyksi toimittajille, jotka soittavat ja kysyvät Internetin kauheuksista. Muta ei toimittajia kiinnosta muu kuin kansainvälisten levyyhtiöiden syöttämät hälytiedot. - Vähän niin kuin eilinen televisiokeskustelu tupakasta, jossa Helsingin kaupungin pikkunilkit väänsivät itkua puhuessan raitiovaunun kuljettajien terveysriskeistä, heitä kun hyppää päätepysäkillä tupakalle. Muistaakseni samat tahot olivat täysin vaiti, kun puhe oli raitiovaunun kuljettajien työskentelyssä tajunnan rajamailla armottomassa helteessä.

Mutta kai jo jokainen on ymmärtänyt, että Suomi on kulkenut saman tien kuin muukin Neuvostoliitto. Kukaan ei ole enää kiinnostunut vapaudesta eikä suvaitsevaisuudesta, mutta sitäkin kiinnostuneempi toisten ihmisten asioihin sekaantumisesta, mielipiteillä kukkoilusta, arvausten esittämisestä tosiasioina ja etenkin huono-osaisten ihmisten, kuten sairaiden, vankien, hyvin vanhojen, hyvin nuorten, jo syrjäytynyneiden ja "inhottavia tapoja harjoittavien" sortamisesta. Jos näette ihmisiä potkimassa maassa makaavaa syrjäytynyttä, voitte olla varmoja, että he ovat Helsingin kaupungin terveyspuolen pomoja ja lääkäreitä, jotka eivät paranna kärsiviä vaan kärsimättömiä.

Kaukosäätimessä on tuo verraton punaisella merkitty nappi, jolla mieltä hämmentävän ohjelman katsomisen voi lopettaa (vaikka Jarkko Laine oli mukana ihmisyyden äänenä), ja palata Lauri Hallikaisen luontoääniin, jotka levittävät taiteen todellista sanomaa: tässä se on, kaikkialla ympärillä, odottamassa että pitäisi suusi kiinni ja taipuisit näkemään pienen suuruuden, jokapäiväisen ainutlaatuisuuden ja käsittämään "sieluttoman eläimen" sielukkuuden.