Terveenä hautausmaalla

Mikko huomasi sen ensimmäisenä ja nyt myös Herkko. Yokai Benklerin laaja kirja "The Wealth of Networks" on vertaisryhmien ja pienyhteisöjen informaatiotaloutta. Benkler itse oli professorina ensin New York Universityssä ja nyt Yale Law Schoolissa, kotoisin Tel Avivin kirkonkylästä tai mahdollisesti maaseurakunnan puolelta. Hänestä on lyhyt, asiallinen artikkeli Wikipediassa.

Kollegoista Internet-oikeuden alueella ehkä perinnäisempi ja sovinnaisempi Harvardin William Fisher III innostaa minua eniten. Hänen hyvin laaja luentomateriaalinsa on verkossa. Lawrence Lessig Stanfordista on kuuluisin mutta kirjoittaa vähän niin kuin minä, mikä on pahasti sanottu.

Muut tosi kovat nimet ovatkin aika selkeästi tekijänoikeuden tai patenttioikeuden puolella ja tarkkailevat sieltä käsin tietoverkkkojen oikeuskysymyksiä. Mielenkiintoista kyllä, alalla ei ole kuninkaita, vaan kaksi kuningatarta: vasemmalla Pam Samuelson (Berkeley) ja oikealla Jane Ginsburg (Columbia). Euroopassa Saksassa on pitkä rivi ansioituneita tutkijoita, joiden ainoa ongelma on sama kuin Römertopfissa keitetyn kanan: yhtä ja samaa. (Lapseni antoivat tuolla ruokalajille aikoinaan nimen Yhtäsamaa.) Tutkijoista vahvimmat ovat nuoret proffat Lionel Bently (Cambridge) ja Jens Schovsbo (Tanska).

Nyt tulee lause niille, jotka jaksoivat lukea tähän asti. Tekijänoikeuden ja muun IPR:n kanssa ehkä tullaan toimeen jollain tavalla, vaikka kehumista ei ole. Järkyttävä haaste on "privacy" eli yksityisyyden suoja ja tietosuoja.

Tästä asiasta on säännöksiä rikoslaissa ja voimassa on EY-direktiiviin perustuva henkilötietolaki.

Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio näyttää ottaneen sellaisen kannan, että sukututkijoiden järjestö ei saa julkaista valokuvia hautakivistä Internetissä. Hautakivissä on syntymäajat ja kuolinajat ja tunnistetietojen suoja ei katkea kuolemaan - aikanaan se katkea, mutta toistaiseksi on epäselvää milloin. Minun tulkintaohjeeni on 25 vuotta, joka tapauksessa 50 vuotta. Taipuisin pitämään oikeana ja sitovana lain kategoriaa "arkaluontoiset tiedot". Syntymäaika tunnistetietona voi siis olla sellainen henkilötieto, josta ei saa ilman aikojaan pitää rekisteriä. Se tieto, että nimeltä mainittu henkilö on 70-luvun alussa kuollut kuppaan kuritushuoneessa, voi hyvinkin olla edelleen "kuuma" eli tiedon julkistaminen edellyttää tiukkojen ehtojen täyttymistä.

Neuvona sanon tässä ja nyt, että hautakiviongelma ei koske tavallisia valokuvia. Minulla muuten itse asiassa on kuvablogissani ainakin pari kuvaa pitäjän hautausmaalta. Niissä esiintyy henkilö - lapseni - ja kuvassa erottuu hyvin muutama hautakivi. Tällaisesta ei ole puhe. Puhe on järjestelmällisestä valokuvaamisesta ja valokuvien julkistamisesta. Suurehko määrä valokuvia on tietokanta eli luettelo ihmisistä ja heidän syntymä- ja kuolinajoistaan.

Minusta olisi kovin hyvä, jos Suomen Sukututkimusseura menisi asian kanssa oikeuteen. Tarvittaisiin tuomioistuimen ratkaisu. Niitä on liian vähän.

Tarjoudun ilmaiseksi asiantuntijaksi (pro bono). Kukahan juristi ottaisi asian ajaakseen veloituksetta? Oppilaani ovat ajaneet hiukan asioita, mutta eivät tietääkseni ilmaiseksi...

Olisin jyrkästi sitä mieltä kuin Benkler vähän lievemmin ja mutkikkaammin. - Internet on nyt niin suuri ja mutkikas, ettei ole enää järkeä kysyä, "onko Internetissä julkaiseminen yleisön keskuuteen levittämistä".

Tulkinnat on muutettava järkeviksi. Selitän. Siitä saa sakkoa, jos esittelee paljasta takapuoltaan julkisella paikalla. Mielestäni on kyseenalaista, onko sakottaminen oikein, jos teko on tehty luvallisessa vatsan keventämisen tarkoituksesa syrjäkadulla aamulla kello neljä jolloin ei ole ollut edes todennäköistä, että paikalle osuisi ketään. Tekijänoikeuslain mukaan julkinen esittäminen on esittämistä julkisella paikalla - ei niin kuin korkein oikeus tuntuu taipuvan arvioimaan esittämistä elinkeinotoiminnassa. Tuo syrjäkatu aamulla kello neljä ei mielestäni ole julkinen paikka silloinkaan, jos joku housut tiiviisti jalassa esittää siellä mandoliinilla tekijänoikeuden suojaamaan sävellyksen.

Vastaavasti Internet joko on tai ei ole julkinen ja henkilötietoja ajatellen myös julkaisemisen tarkoitus ja arvioitu vahingollisuus on otettava huomioon. Suomenkielisen tekstin julkaiseminen on kovin eri asia kuin valokuva hakukoneitten hyvin tuntemassa verkko-osoitteessa.

Sukututkijoiden tarkoitus on hyvä tai kiitettävä. Hautakivistä ilmenevien henkilöiden omaisten yksityisyyden suoja on olematon, koska hautausmaat ovat joka tapauksessa julkisia paikkoja ja tiedot ovat siis pysyvästi kenen tahansa nähtävissä.

Henkilötietojen tiukka suoja on sinänsä täysin perusteltu, koska tunnistetiedoilla voi saada aikaan paljon pahaa poliittisesti, kaupallisesti, sotilaallisesti ja ammattirikollisuuden piirissä.

Ei kuitenkaan pitäisi mennä tulkintoihin, jotka hipovat mielettömyyttä. Laissa on nykyiselläänkin järkeviä poikkeuksia. Puhelinluetteloita saa julkaista ja matrikkeleita saa painaa.

Henkilötietojen suoja lähtee helpolla leviämään. Tässä blogissa on jo aikaisemmin keskusteltu siitä, onko talojen järjestelmällinen kuvaaminen kiellettyä, ja sellainenkin lakimieskanta on esitetty, että ihmisellä on oikeus määrätä polkupyöränsä valokuvaamisesta tai kuvaamatta jätämisestä. Tuo viimeksi mainittu on lakiin perustumaton kanta ja lisäksi typerä.

Yhteenveto ja repliikki keskusteluun: Internet on ekosysteemi, jota ei voi säännellä selvin kielloin ja käskyin eli samalla tavalla kuin vankilaa, kasarmia tai entisajan sisäoppilaitosta - niin että kaikki on joko kiellettyä tai sallittua ja jos asia on epäselvä, katsotaan kirjasta.