Living Labs

Lehdet ja lukijat luulevat, että poliitikot viettävät reteää elämää matkustellessaan milloin minnekin, veronmaksajien kustannuksella.

Totuus taitaa olla päinvastainen. Matkustaminen kertyy kuin raskasmetalli elimistöön ja joskus, aamuisin, huomaa kukaties tulleensa taannoin hulluksi. Todellisuudentaju on pettänyt. Elämä näyttämöllä keinotekoisissa kulisseissa tuntuu todemmalta.

Eilinen kokous pidettiin HTC:ssä eli Ruoholahdessa samassa talossa, jossa on toinen työpaikkani HIT, Helsinki Institute for Information Technology. Hissillä ylös ja alas, auto kellarissa, tutut ihmiset laittamassa kahvia (double espresso).

Tämä on mitä suurinta ylellisyyttä. Vaihtoehto on seisoskeleminen chek-in -tiskeillä, istuminen bussissa tai taksissa tai junassa matkalla lentokentälle, yhä absurdimmat turvatarkastukset ja ikuinen esimerkki markkinatalouden puutteista - karjavaunutyyppinen kuljetus lentokoneessa.

Matkoilla ei yleensä ole mitään mahdollisuutta nähdä ympärilleen, tai ehkä minulla on, koska olen harjaantunut livahtamaan aina kun silmä välttää, ja pidän nautinnollisena päämäärätöntä kuljeskelua.

Eilinen kokous "Living Labs" kuului tietoyhteiskuntaohjelman mukaisiin ja valmistelee suurta esiintuloa EY:n puheenjohtajuuskaudella syksyllä. Isäntänä eli siis emäntänä oli Katrina Harjuhahto-Madetoja, ohjelmajohtaja. Syksyn kuluessa järjestetään useita merkittäviä kokouksia.

Tietoyhteiskuntaneuvosto on suuresta ja sekasortoisesta kokoonpanostaan huolimatta saanut aikaan erinomaisen mietinnön.

Tässä puheena olevat tiedot ja paperit löytyvät muuten domainista www.tietoyhteiskuntaohjelma.fi

Hallitus on pitänyt lupauksensa. Huomio ja osittain rahoitus on kohdistettu arjen tietotekniikkaan eli sellaisiin uusiin asioihin, jotka koskevat erittäin monia ihmisiä.

Kaikki on muuttunut noin kymmenessä vuodessa. Hetkittäin on vaikea muistaa millaista oli ennen, mitä pantiin leivän päälle ennen kuin oli Floraa. Uusi tekniikka tuli markkinoilla kalliina ja sitä myytiin itsensä eliitiksi arvioivalle pienelle väestönosalle. Nyt kansa hiukan kauhistelee, kun esimerkiksi digi-tv tuodaan pakolla sisään. Ihmiset ihmettelevät, mihin sellaista nyt muka tarvitaan, kun vanhakin välttäisi. Tarvitaan sitä, koska se on osa koko tietoliikenteen muutosta ja kielikuvaa käyttäen "rautateiden sähköistämistä" niin että höyryveturit ja klapi- ja koksikuormat jäävät menneisyyteen kalliina ja hitaina ja lisäksi epäturvallisina.

Istuttiin siis penkissä kravatti kaulassa. Jokainen kustansi itse lounaansa ja tarjoilu oli nykyaikaisen vaatimatonta. Kaikki olivat selviä - muistan vuosikymmenien takaiset kokoukset ja kuuntelin äskettäin Juha Watt Vainion laulun suurista suomalaisista seiväsmatkoista ja ihmettelin, miten äkkiä kaikki muuttui. "Joka jätkällä on tumma puku yllä..."

Kateederissa vuorottelivat tällä kertaa isojen firmojen edustajat, jotka kertoivat sosiaalisista kokeiluista ja suhtautumisestaan niihin, joka oli johdonmukaisen myönteinen - IBM, SAB jpp.

Mieleen nousi oikeastaan vain yksi periaatteellinen vastaväite. Amerikkalaisten mallien omaksuminen Eurooppaan ei onnistu amerikkalaisten ehdottomalla tavalla. Siellä etenkin rahoituksen rakenne on toinen. Euroopasta oikeastaan puuttuvat VC:t eli riskisijoittajat. Yhdysvalloissa esikaupallinen markkinakokeilu saa rahaa - joka on maksettava raskaimman jälkeen takaisin. Euroopassa valtion ja yritysten yhteistoiminta on välttämätöntä ja yksityisten sijoittajien rooli on vähäinen.

Yliopistolaitos toimii toisin. Meillä on lähes kaksikymmentä yliopistoa, jotka ovat kaikki valtion ja kaikki opiskelijoille ilmaisia. Meillä on professoreita ja muita opettajia, jotka työskentelevät tavallisilla, tästä maailmasta olevilla palkoilla. Tutkijat eivät ole julkisuudessa kovinkaan näkyviä. Kun Nokiaa halataan haukkua, tiedetään kuka TKK:n tietotekniikkaosaston professori on aina valmis tähän tehtävään. Kun tarvitaan lausunto professorilta, joka osaa puhua mukavia menemättä mielellään itse asiaan, pyydetään lausunto tai haastattelu minulta.

Todellisuudessa yliopistomaailmassa vallitsee kova kilpailu etenin rahasta ja siihen liittyen viroista. Julkisen ja yksityisen rajapinta ei oikein ota toimiakseen. Tuossa kilpailuympäristössä asemansa valinneen tilanne on rauhallinen ja rentoutunut. Tarkoitan itseäni. Ellei oikeastaan pyri enää henkilökohtaisesti mihinkään muuhun kuin näkemään ja ymmärtämään asioita, saa olla aika hyvin rauhassa.

Bonuksena ovat oppilaat, jotka ovat käsittämättömän hyviä ja motivoituneita.

Totuus koulutusjärjestelmästämme on ikävämpi kuin yleensä kerrotaan.

Tällainen tietoyhteiskuntahanke osoittaa hyvin selvästi, että meillä on tavattoman vähän tarkoituksenmukaisesti koulutettuja ihmisiä. On erillisosaajia mutta ei yleisymmärtäjiä.

Tilanne on muuttumassa.

Yksi Huuskosen Mikko, joka ei ole minun oppilaani, vaan Nikke Bruunin ja luultavasti Rainer Oeschin, väittelee tekijänoikeuden sopimuslisensseistä tulevan viikon lauantaina. Väitöskirja ei ole lainkaan huono. Syksyllä väittelee Aura, joka on oppilaani. Aihe on erittäin vaikea ja tärkeä.
Herkko sai paperinsa läpi Rio de Janeirossa pidettävään konferenssiin. Järjestäjä maksaa matkan. Tänään hän on kirjastoihmisten porukassa Pariisissa Louvressa järjestetyssä konferenssissa selittämässä asioita CC-lisenssien ja avoimen sisällön sudenkuopista.

Toivottavasti muistaa neuvoni ja varoo putoamasta Tuileries'n suihkualtaaseen.

Herkosta tuli vielä mieleen lähettää terveisiä Ravintola Lehtovaaralle. Ei ole tullut käydyksi ja on tullut varoitettua tuttaviakin neuvostohenkisestä ravintolasta, jossa asiakkaassa on vika, jos ruoka on huonosti valmistettua. - Eikö olisi sopiva hetki muuttaa ravintola takaisin Viipuriin? Yritys- ja tiedotuskulttuuria ajatellen Neuvostoliitto tai mikä sen maan nimi nykyisin onkaan olisi ehkä sopivampi toimintaympäristö kuin tämä tietoyhteiskuntamme.