Sivun näyttöjä yhteensä

15. joulukuuta 2016

Wang Wei, Kaurismetsä




Vuori tyhjä ei kuulu kuin

puheen rippeitä.

Laskeva valo sytyttää

syvyyden sammalen vihreän.



Sellainen Eliot Weinberger julkaisi 80-luvulla kirjan tämän Wang Wein kuuluisan runon kääntämisestä. Kirjan nimi on ”Nineteen Ways of Looking at Wang Wei”.  

Runo löytyy hakemistoista usein nimellä “Deerpark”, kaurispuisto. Kun en ole löytänyt Kiinan historiasta mainintaa kauriiden tarhaamisesta 700-luvun Kiinassa, käytin itse suomennoksessani nimeä ”Kaurismetsä”. Kadonnut maalaus, johon runo on liitetty , esittää vuorta tai kukkuloita ja metsää. Maalauksesta on jäljennöksiä, joiden uskollisuudesta ei tiedä. Wang Wei oli esikuvallinen uranuurtaja sekä maalarina että runoilijana.

Lapissa on erilaisia Porotuntureita ja Karhupäitä. Kuvittelen että nuo nimet ovat peräisin siitä, että joku on nähnyt joskus sellaisella seudulla poron tai karhun. Vastaavasti Wang Wei tarkoittaisi metsää, jossa on ehkä nähty joskus peura.

Tekstin mukaan kirjoittaja ei havaitsisi peuroista eikä muista eläimistä merkkiäkään. Mutta tulkinta on epävarma. Ei oikein voi puhua kirjoittamishetkestä eikä ainakaan valaistumisesta, vaikka Wang Wei oli kova buddhalainen. Runo tuo esiin hetken, jolloin hetki katoaa, ja vuoren, joka lakkaa olemasta vuori.

On varmaan turha korostaa, että kvanttikenttäteoria oli kirjoittajalla täysin hallinnassa. Havainnon tekeminen muuttaa kohdetta. Hiukkanen, joka nähdään, onkin muualla, eikä enää hiukkanen.

Olen ihmetellyt, miten ja millä tavoin aurinko heijastuu sammaleista, kuten monissa käännöksissä sanotaan. Aurinko heijastuu joesta tai järvestä. Näemme sen kehrän. Aurinko on muuan taivaankappale. Se mikä sattuu tai koskee silmiin vesillä tai jopa metsää katsellessa, on valo. Valo tulee auringosta, mutta on eri asia. Taivaankappale Aurinko lähettää kovin monen mittaista sähkömagneettista säteilyä.

Mieltäni ilahduttaa ajatus, että valo – aaltoliike tai fotonit – on päässyt pakoon Auringon käyristävää painovoimaa.

Kiinalaisen runon tekee niin vaikeatajuiseksi se, että sana tarkoittaa kovin usein myös vastakohtaansa. Vuori voi olla rotko ja joki autiomaa. Se ei voi olla autio. Tuo sana tarkoittaa elämän puuttumista. On vuorella ainakin bakteereja ja muurahaisia. Puut mainitaankin, ja sammal. Sanomalla sitä tyhjäksi sanotaan ”kuin mieleni”.

Wikipedian artikkeli Wang Weista on asiallinen. Googlen kuvahaku nimellä Wang Wei näyttää kuvia, joista saa käsityksiä. Vahinko että tietämäni T’ang -taidekirjat ovat kalliita ja etäisiä. Kuvista näkyy ettei sirostelu, voimattomuus tai hillintä saa mitään sijaa tuon aikakauden kiinalaisuudessa. Taiteilijat arvostivat tolkuttomuutta. Monet arvostavat edelleen.

Henkilö Wang Wei oli elinaikanaan kuuluisa. Tämäkin runo otettiin kaikkiin antologioihin, myös siihen 300 vuotta sitten Kiinassa koottuun, johon kukaties perustuu käsityksemme Kiinan runoudesta. Säilyneitä runoja on kymmeniä tuhansia. Miten ne on luettava, siitä ei Kiinassakaan ole yksimielisyyttä, eikä ole koskaan ollut.

Käsitämme, että juuri tuo T’ang -kausi (Li Po, Tu Fu, Po Chü I) oli taiteellisessa mielessä maailmanhistorian hienon, ainakin samaa kuin Rooman hopeakausi tai Kreikan runouden synty Sapfon aikana ja jälkeen tai Provencen trubaduurien lyhyt kukoistus tai Islanti ennen romahdustaan, tuhat vuotta sitten.

Weinbergerin ohut kirja antaa hyvän käsityksen ongelman luonteesta. Nimen lupaamien 19 käännöksen lisäksi liitteissä on yli 20 lisää. Englannin lisäksi mukana on joitakin ranskankielisiä, muutama saksankielinen ja itsensä Octavio Pazin espanjankieliset versiot.

Kaikkia näitä parempi on mielestäni kuvasta ilmenevä Bergqvistin ruotsinnos.

Weinbergerin teoksen nimi puolestaan viittaa Wallace Stevensiin, joka osasi ehkä paremmin kuin kukaan kiinalaiset keinot, jolla tarkoitan yksinkertaistamista niin pitkälle että tulos osoittautuu salaperäiseksi.

Runossa mustarastaista Stevens sanoo empivänsä, kumpi on hänelle mieluisampi, mustarastaan laulu vai se hetki, joka on laulun juuri loputtua.

Jos käännän joskus uudestaan tuon runon (kokoelmastani Stevens, Tämän ilmaston runot) ”Kolmetoista tapaa katsoa mustarastasta” muuttaisin linnun nimen. Rastas kuulostaa ikävältä ja tuo mieleen rämisevän laitteen, esimerkiksi rukousmyllyn. ”Mustalintu” olisi parempi, ja käännöksenä uskollinen, blackbird.

Kiinan kielessä on neljä kuuloon vaikuttavaa ominaisuutta, joiden hallitseminen on runossa välttämätöntä. Yksi on tooni eli sävelkorkeus eli millaisen mutkan ääni tekee äännettäessä  vaikka vain vokaali. Pelkään että suomalaiset lukiolaiset käännytettäisiin Kiinan tullista takaisin, koska he puhuvat kiekaisemalla jokaisen sanan lopun. Kiinassa kiekaisu merkitsee jotain. Varmaan siellä epäiltäisiin poliittista provokaatiota.

Alan harrastaja kysyy kiinasta kääntämisen yhteydessä Arthur Waleyn perään; hän ei ole kääntänyt tätä runoa. Runon läntinen maine on peräisin Ezra Poundin ”Cathay” -teoksesta, joka aloitti länsimaisen perinteen, usein modernismiksi nimitetyn.

Poundin tekstiä ei ehkä pidä ajatella käännöksenä. Ei hän osannut tuohon aikaan kiinaakaan, eikä japania.

Wang Wei tiesi, että vihreä on mainittava. Se on niin vaikea väri. Tuhat vuotta myöhemmin Lorca kirjoitti kertosäkeen: vihreä, miten haluan sinut vihreänä.


19 kommenttia:

  1. Oisko tämä nyt ikivihreä kirjoitus.

    VastaaPoista
  2. Professorin runouspohdinnat miellyttävät minua aina suuresti, myös ja etenkin silloin kun hän koukkaa kvanttiteorian kautta.

    Tässä tapauksessa se on oivaltavaa, sillä buddhalaisena Wang Wein ymmärrys olevaisen luonteesta lähestyy nykyfysiikkaa (vaikka nykyfyysikot sen usein, varmaan ymmärtämättömyyttään, kieltävätkin).

    Sattumalta katselen ikkunastani mustarastasta, joka aina tilhien pysähtäessä pois kipaisee pusikosta pihlajien kimppuun. Väga huvitav, sanoisi virolainen.

    VastaaPoista
  3. On hyvä ja oikein runoilla, tuuliajolla. Kesäsateen haikea muisto. Pakkanen saa sammalen sinertämään avaruuden hämärän.

    VastaaPoista
  4. Kaunis runo, ajatus kauniimpi. (Yritin käsittää mistä on kyse.)

    En ole kovin kielitaitoinen. Mutta mielestäni liian vähä määrä maapallon miljardeista ihmisistä osaa suomea. - Minusta se on heidän häpeänsä, ei minun.

    Tämän nyt tajuaa mistä on kyse vaikka osaisi vain baskia. (Jota kieltä kerran yritin opiskella. Olin aika innoissani. Opin, että heillä ei ole ns. 10-järjestelmää, vaan 20-järjestelmä; he siis aikoinaan laskivat sormiensa lisäksi myös varpaansa...? Fiksua jengiä, ajattelin. Mutta en baskinkieltä millään siitä huolimatta oppinut.)

    Mutta tämän nyt tajuaa mistä on kyse vaikka... hetkinen... taidan toistaa itseäni? Jopas on kummallista. Sain kerran yhtenä syntymäpäivänäni lahjaksi Marja-Leena Mikkolan kääntämiä Dylan Thomasin runoja. Kyllä on niin tiheää ja täyteenahdettua kieltä, että ihmettelee. Myös suomeksi. Ei oikein voi käsittää että asioita voisi sanoa nätimmin, tai tietysti jättämällä ne sanomatta, hiljaisuus on julminta (ja hienointa) runoutta.

    Tätä diggaan:

    voiko kukaan muu kuin alkoholisti tietää miten syvällä vene ui, ettei uppoa

    Ps. Kuten tiedämme, myös minä, ei kumpikaan noista kaveruksista (Burton eikä Thomas) lasiin sylkenyt... Eipä ei. Päinvastoin, joskus laski sylki heitä päin pläsiä. (= aika usein ennenmuinoin monen kirjailijarunoilijan kohtalo oli kuolla maksakirroosiin. ja miksei myös näyttelijöiden)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. . . kyä nää jaksat

      Poista
    2. Tua-nuannii, partitiivin oikeellinen käyttö kertoo oitispaikalla...

      Nyt niiku ketä on stadinkundi ja ketä ei, tai nii joo voihan se olla giltsiki tietty. Elikkä-elikkä, ei saa koskaan sanoa tätä diggaan. Se on huti. Se on tästä diggaan. Vaikka(kin)/(kaan)/(han) ei sillä ammuta, että sikäli.

      Poista
  5. sori, en kuulekaan enää tulen huminaa eikä valon häive läpäise oksia.
    vittu, siellä mitään ihmisiä, niitten pulinan rippeitä.

    VastaaPoista
  6. "Runossa mustarastaista Stevens sanoo empivänsä, kumpi on hänelle mieluisampi, mustarastaan laulu vai se hetki, joka on juuri laulun juuri loputtua." - Molemmat. Huilumainen ääni kuuluu ikään kuin kaikuna vielä laulun loputtuakin. Ja nimenomaan tuo sana "mustarastas" tuo sen äänen mieleen suomen kielellä, "mustalintu" voisi olla mikä tahansa korppi. "Blackbird" on kyllä kaunis sana.

    Tuossa Wang Wein runossakin minun korvaani kuulostaisi hyvältä
    "ei kuulu kuin
    äänten kaiku." Tai "puheen kaiku".
    Erikieliset käännökset ovat mielenkiintoisia verrata.
    EG

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Vaimeten niinkuin laulujen kaiku, kuollessan vielä mi vienosti soi..."

      Vanhasta muistista Kunnaksen Ilkka

      Poista
    2. Mustarastas on kaunis ja sointuva nimi, sitä älköön pyrittäkö muuttamaan. "Mustalintu" tuo mieleen lähinnä Tuonenkurjen Lauri Pohjanpään tuotannossa.

      Poista
  7. Ei ole hyvä ajatus tuo mustarastaan nimen muuttaminen mustalinnuksi. Mustalintu on vesilintu, se, jonka nuorena opin tuntemaan meriteerenä.

    Eivätköhän kaikki, jotka joskus ovat kuulleet mustarastaan laulua, yhdistä linnun nimen taidokkaaseen loppukevään iltojen sävelseppoon, pikemmin kuin rukousmyllyihin tai räkättirastaan raksutukseen.

    VastaaPoista
  8. Saman runon ovat suomentaneet omiin kirjoihinsa myös Pertti Nieminen ja Pertti Seppälä kumpikin hieman eri tavalla. Nämä kiinankielen taitajat ovat monisanaisempia kuin Kemppinen, olisiko tässä blogissa esitetty runon tiivistelmä?

    VastaaPoista
  9. En ole koskaan kuullut Mustarastaan laulavan nuotin vierestä. Aikoinaan, kun CCCPn pakon sanelemana Tshekkoslovakiassakin uskottiin sosialismiin, nukuin Pariz nimisessa hotellissa Prahan kekustassa. (Nykyisin se on niin kallis hotelli että ei minulla siihen varaa olisi, yöpyä. Enää. Yhtäkään yötä.) Mutta silloin kun siellä viikon vietin, ja kun ilta tuli, ja olin kävellyt jalkani väsyksiin Prahan kapeilla, kopisevilla kaduilla, paketoin itseni pötkölleni hotellihuoneen leveälle, mutta sitäkin pehmeälle vuodeelle, niin... Hotellin sisäpihalla oli/on pieni puisto. ... niin siellä mustarastaat lauloivat valtavan kauniita laulujaan. Minulla tuli hyvä olo olla. Ja klo 24:00/00:00 sängyn päätyradiosta pamahti soimaan tsekkoslovakkian kansallishymni. Niihin jylhiin marssinjytkyihin, oi, että ne pamahtivat hienosti aina oikeissa kohdissa - tersseinä? - nukahdin.


    Mutta ennen sitä välillä vaan mietin, unen ja todellisuuden rajamailla kun leijuin, että miksi tää sävellys äkkiä ikäänkuin katkeaa toiseksi sävellykseksi? Teema, tempo ja kaikki muutkin musiikilliset ihmeellisyydet muuttuvat toiseksi? Hitsi, että ihmettelin? - Myöhemmin mulle opetettiin, että siinä on kaksi kansallishymniä, ne on ikään kuin pullotettu yhteen: sekä tsekin että slovakian.

    Ahaa, ajattelin.

    Kaikki probleemat selviävät aikanaan. (Tai ei tietenkään KAIKKI. Koska olemmehan vain ihmisiä.)

    Ps. Mutta valtavan hienon kirjan on kirjoittanut Bohumil Hrabal "Tarjoilin Englannin kuninkaalle" (alkuteos: Obsluhoval jsem anglického krále). Kirjan tapahtumat poikkoilevat Pariz -hotellissa, Praga. - Jos joku pystyy lukee sen kirjan nauramatta, tai pari kertaa hymähtämättä edes, hän todennäköisesti on kuollut (mortuus est).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä kannattaa lukea Hrabalin kirja. Pitäisikin ottaa uudelleen lukuun. EG

      Poista
  10. Jukka

    En lakkaa ihmettelemästä kuinka joku ihminen hallitsee asiat kvanttimekaniikasta runouteen.

    VastaaPoista
  11. taivas varjele - taas svengaa kuin lakiasiaintoimisto.

    VastaaPoista
  12. Kiitos taas tästäkin hetkettömästä hetkestä, professori. Runouteen syventymään ei koskaan yllytetä liikaa, ja parhaiten se tehdään antamalla maistiaisia siitä.
    Sivuhuomautus: rukousmylly ei ole rämisevä laite (jos se on kunnollinen), äänekkäimmilläänkin se vain rahisee. Suurimmat ovat useimmiten liki täysin äänettömiä, vain kellon kilahdus kertoo kierroksen tulleen täyteen.

    VastaaPoista
  13. https://en.wikipedia.org/wiki/Sarnath#/media/File:Gautama_Buddha_first_sermon_in_Sarnath.jpg

    VastaaPoista