Kauhusatu

Jyrki Koulumiehen kirjan ”Laman läpi vähin vaurioin – Pauli Komin tie evakosta suomalaisen pankkimaailman huipulle” voisi laittaa hyllyyn odottamaan sitä lukemisen tilaisuutta, jota käytännössä ei tule.

Sain sen eilen. Nyt julkaistuissa kirjoissa on useimmissa – Markku Kuisma pois luettuna – sama ongelma. Niin moni on yrityksistä huolimatta vielä hengissä. Tai ellei ole, sukulaisia ja läheisiä on.

Toinen ongelma on sensaationnälkäisyys, joka vaivaa hyvin monia suuren pankkikriisin ajasta kertovia kirjoja. Ei Esko Seppänen ole ainoa, jonka kirjoissa faktat ja johtopäätökset voivat olla eri paria.

Osuuspankkiryhmän Pauli Komi on suhteellisen harvinainen ilmiö, pitkän linjan herrasmies. Koska Jyrki Koulumies on itse samanlainen, herrasmies lehtimiehenä, ensi vaikutelma kirjasta johtaa harhaan.

Ei tämä ole samaa tuttua hyrryttelyä, vaan huolella laadittu kertomus merkittävän pankkimiehen vaiheista oikeastaan 60-luvun Turusta nykypäivään. Mukana on hurjia vaiheita, hurjimpana tietysti 1990-luvun alun kriisi. Ei tämä nykyinenkään lama naurata, mutta nyt ovat eri henkilöt remmissä. Silti nykypäivästä voi sanoa samaa kuin Komi, kriisistä sitten selviytyneen Osuuspankkiryhmän äänellä: pahin on vielä edessä.

Kirjan lukijan, joita toivon olevan paljon, ei pidä esittää metafyysisiä kysymyksiä, kuten miksi pelastettiin suuri osa pankeista eikä yrittäjiä eikä varsinkaan täysin viattomia takaajia.

Se on samanlainen kysymys kuin ennen ”miksi ay-liike haluaa palkan alennuksensa devalvaation muodossa”. Nytkin muuten kaipaillaan devalvaatiomahdollisuutta, siis palkkojen alennusta ja vientiteollisuuden kohentamista. Vaatimuksia esittävät ne, jotka tuollaisesta kärsisivät. Hyödynsaajat voivat olla aika hiljaa, koska heidän asiansa on tiedossa.

Los Angelesin aikoinani tutustuin Masa Mattilaan, joka silloin vielä opiskeli asioita. Eilen hänestä tuli EK:n johtaja, ja se kyllä mainittiin, että ensimmäinen kerta kun ykkösmies otetaan palvelualalta. Siitä ei ole kerrottu, mitä tämä merkitsee. Vähän aikaa sitten pankkialan järjestöpohja jo repesi.

Ainakin se kertoo, että informaatio, tarkemmin sanoen tarkka tieto asiakkaista, on rahaa. Sekä informaatio että raha ovat aineettomia ilmiöitä, ja molempien kohtaloihin vaikuttavat suuresti kuvitelmat ja uskomukset.

Haluaisin antaa lukijoille hyvän ohjeen. Jos liikkeenjohtaja tai pankinjohtaja näyttää käyttävän taikasauvaa, juoskaa pakoon ja heittäytykää maahan.

Komin kirjassa ei sanota kirjoittajan eikä aiheen suulla, että Komi olisi tyrmistyttävän lahjakas nero. Siitä tuo Mattilakin tähän tupsahti. Tavallinen mies, mutta sisukas pitkänmatkan ajattelija.

Olette, lukijat, varmaan panneet merkille, että kestävyysajattelussa doping ei auta paljon, koska kiriherkkyys on vain yksi tekijä ja aina on mahdollista, siis pankkitoiminnassa, yritystoiminnassa ja urheilussa, kiriä kuilun reunalla väärään suuntaan. Esimerkkejä totisesti on.

Tarvitaan kaksi mahdottoman vaikeaa asiaa. Pitää tuntea itsensä eli mahdollisuuksiensa ja voimiensa rajat, ja pitää tuntea maailmaa eli mahdollisuuksien rajat.

Viihteellistyneessä maailmassamme tuputetaan ajatusta, että pitäisi olla jotain erikoista. Ei pitäisi. Pitää olla jotain tavallista.

Kirjassa hahmoteltu elämänkulku sivuaa monia asioita, joista ei jäänyt hyviä muistoja. Komilla ensimmäinen oli evakkoon lähtö Talvisodan alta, ja sitten kaatui isä.

Pankkeja, pieniä, keskisuuria ja suuria yrityksiä kaatui sitten 1990-luvulla. Näillä kohdin lukija – tarkoitan läheltä asioita seurannutta lukijaa – huomaa jälleen hienotunteisuuden tuomat rajoitukset.

Ainakin yhden pääkaupunkiseudun osuuspankin johtajan tekemisiä jouduin punnitsemaan tuomarina ja usean mahalaskua muuten vain aitopaikalta.

Samaan aikaan kun liikepankit ruotsittuvat ja B. Wahlroos osoittaa kerran toisensa jälkeen olevansa huono valinta pankin kasvoiksi, osuuspankki harrastaa ammattilaisiksi ja samalla hötkyilemättömiksi tiedettyjä henkilöitä, kuten Tanskasia ja Kurhisia. Jossain menneisyyden hämärässä on Kyösti Haataja, kaiken mahdollisen johtaja osuuskassoissa. Sitä Koulumies ei mainitse, että kun pankkiryhmän menestys liittyi hyvin vahvasti asutuslainojen ohjailuun sodan jälkeen, asutuslainsäädännön isä aivan lainsäädäntötekniikkaa myöten oli… Kyösti Haataja. Taisi siinä Y.J. Hakulinen olla kaverina, mutta välirauhan tullen 1940 ja uudestaan 1944 Suomella oli joka tapauksessa yhteiskuntarauhan säilyttänyt maanhankintalainsäädäntö viimeistä pilkkua myöten valmiina käytettäväksi.

Itse asiassa Komi ei ole niin vähävärinen kuin edellä annan ymmärtää ja kirjassa välillä uskotellaan.

Kaksi asiaa miellyttää minua henkilökohtaisesti. Selkeä tuki Turun Teatterille, joka oli erikoinen tapaus maassamme ja josta tiedämme nyt, että pitkälle päästiin. Toinen mielestäni ihastuttava veto oli perustaa osuuspankkien soitinkokoelma. Muinoin rutirikkaat (Viipurin Wolffit) olivat keräilleet Stradivariuksia ja vastaavia soittimia. Nyt niitä on pitkään otellut ja antanut muusikoille käyttöön Osuuspankkiryhmä.

Hyvä ettei Komilla ole tekemistä Pohjanmaan kanssa.

Riittää mainiosti, että härmäläinen on häjy ja kauhavalainen on mielestään komia.

Ei siihen tarvita ison alkukirjaimen Komia.