Sivun näyttöjä yhteensä

1. joulukuuta 2016

Kauhusatu




Jyrki Koulumiehen kirjan ”Laman läpi vähin vaurioin – Pauli Komin tie evakosta suomalaisen pankkimaailman huipulle” voisi laittaa hyllyyn odottamaan sitä lukemisen tilaisuutta, jota käytännössä ei tule.

Sain sen eilen. Nyt julkaistuissa kirjoissa on useimmissa – Markku Kuisma pois luettuna – sama ongelma. Niin moni on yrityksistä huolimatta vielä hengissä. Tai ellei ole, sukulaisia ja läheisiä on.

Toinen ongelma on sensaationnälkäisyys, joka vaivaa hyvin monia suuren pankkikriisin ajasta kertovia kirjoja. Ei Esko Seppänen ole ainoa, jonka kirjoissa faktat ja johtopäätökset voivat olla eri paria.

Osuuspankkiryhmän Pauli Komi on suhteellisen harvinainen ilmiö, pitkän linjan herrasmies. Koska Jyrki Koulumies on itse samanlainen, herrasmies lehtimiehenä, ensi vaikutelma kirjasta johtaa harhaan.

Ei tämä ole samaa tuttua hyrryttelyä, vaan huolella laadittu kertomus merkittävän pankkimiehen vaiheista oikeastaan 60-luvun Turusta nykypäivään. Mukana on hurjia vaiheita, hurjimpana tietysti 1990-luvun alun kriisi. Ei tämä nykyinenkään lama naurata, mutta nyt ovat eri henkilöt remmissä. Silti nykypäivästä voi sanoa samaa kuin Komi, kriisistä sitten selviytyneen Osuuspankkiryhmän äänellä: pahin on vielä edessä.

Kirjan lukijan, joita toivon olevan paljon, ei pidä esittää metafyysisiä kysymyksiä, kuten miksi pelastettiin suuri osa pankeista eikä yrittäjiä eikä varsinkaan täysin viattomia takaajia.

Se on samanlainen kysymys kuin ennen ”miksi ay-liike haluaa palkan alennuksensa devalvaation muodossa”. Nytkin muuten kaipaillaan devalvaatiomahdollisuutta, siis palkkojen alennusta ja vientiteollisuuden kohentamista. Vaatimuksia esittävät ne, jotka tuollaisesta kärsisivät. Hyödynsaajat voivat olla aika hiljaa, koska heidän asiansa on tiedossa.

Los Angelesin aikoinani tutustuin Masa Mattilaan, joka silloin vielä opiskeli asioita. Eilen hänestä tuli EK:n johtaja, ja se kyllä mainittiin, että ensimmäinen kerta kun ykkösmies otetaan palvelualalta. Siitä ei ole kerrottu, mitä tämä merkitsee. Vähän aikaa sitten pankkialan järjestöpohja jo repesi.

Ainakin se kertoo, että informaatio, tarkemmin sanoen tarkka tieto asiakkaista, on rahaa. Sekä informaatio että raha ovat aineettomia ilmiöitä, ja molempien kohtaloihin vaikuttavat suuresti kuvitelmat ja uskomukset.

Haluaisin antaa lukijoille hyvän ohjeen. Jos liikkeenjohtaja tai pankinjohtaja näyttää käyttävän taikasauvaa, juoskaa pakoon ja heittäytykää maahan.

Komin kirjassa ei sanota kirjoittajan eikä aiheen suulla, että Komi olisi tyrmistyttävän lahjakas nero. Siitä tuo Mattilakin tähän tupsahti. Tavallinen mies, mutta sisukas pitkänmatkan ajattelija.

Olette, lukijat, varmaan panneet merkille, että kestävyysajattelussa doping ei auta paljon, koska kiriherkkyys on vain yksi tekijä ja aina on mahdollista, siis pankkitoiminnassa, yritystoiminnassa ja urheilussa, kiriä kuilun reunalla väärään suuntaan. Esimerkkejä totisesti on.

Tarvitaan kaksi mahdottoman vaikeaa asiaa. Pitää tuntea itsensä eli mahdollisuuksiensa ja voimiensa rajat, ja pitää tuntea maailmaa eli mahdollisuuksien rajat.

Viihteellistyneessä maailmassamme tuputetaan ajatusta, että pitäisi olla jotain erikoista. Ei pitäisi. Pitää olla jotain tavallista.

Kirjassa hahmoteltu elämänkulku sivuaa monia asioita, joista ei jäänyt hyviä muistoja. Komilla ensimmäinen oli evakkoon lähtö Talvisodan alta, ja sitten kaatui isä.

Pankkeja, pieniä, keskisuuria ja suuria yrityksiä kaatui sitten 1990-luvulla. Näillä kohdin lukija – tarkoitan läheltä asioita seurannutta lukijaa – huomaa jälleen hienotunteisuuden tuomat rajoitukset.

Ainakin yhden pääkaupunkiseudun osuuspankin johtajan tekemisiä jouduin punnitsemaan tuomarina ja usean mahalaskua muuten vain aitopaikalta.

Samaan aikaan kun liikepankit ruotsittuvat ja B. Wahlroos osoittaa kerran toisensa jälkeen olevansa huono valinta pankin kasvoiksi, osuuspankki harrastaa ammattilaisiksi ja samalla hötkyilemättömiksi tiedettyjä henkilöitä, kuten Tanskasia ja Kurhisia. Jossain menneisyyden hämärässä on Kyösti Haataja, kaiken mahdollisen johtaja osuuskassoissa. Sitä Koulumies ei mainitse, että kun pankkiryhmän menestys liittyi hyvin vahvasti asutuslainojen ohjailuun sodan jälkeen, asutuslainsäädännön isä aivan lainsäädäntötekniikkaa myöten oli… Kyösti Haataja. Taisi siinä Y.J. Hakulinen olla kaverina, mutta välirauhan tullen 1940 ja uudestaan 1944 Suomella oli joka tapauksessa yhteiskuntarauhan säilyttänyt maanhankintalainsäädäntö viimeistä pilkkua myöten valmiina käytettäväksi.

Itse asiassa Komi ei ole niin vähävärinen kuin edellä annan ymmärtää ja kirjassa välillä uskotellaan.

Kaksi asiaa miellyttää minua henkilökohtaisesti. Selkeä tuki Turun Teatterille, joka oli erikoinen tapaus maassamme ja josta tiedämme nyt, että pitkälle päästiin. Toinen mielestäni ihastuttava veto oli perustaa osuuspankkien soitinkokoelma. Muinoin rutirikkaat (Viipurin Wolffit) olivat keräilleet Stradivariuksia ja vastaavia soittimia. Nyt niitä on pitkään otellut ja antanut muusikoille käyttöön Osuuspankkiryhmä.

Hyvä ettei Komilla ole tekemistä Pohjanmaan kanssa.

Riittää mainiosti, että härmäläinen on häjy ja kauhavalainen on mielestään komia.

Ei siihen tarvita ison alkukirjaimen Komia.

9 kommenttia:

  1. Joskus näitä lukiessa ihminen ihmettelee kun ei ymmärtänyt yhtään mitään. Tyhmäkö vain?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös tällaista venkoilua ole pidetty savolaisille ominaisena? Mitään ei sanota suoraan ja kukin lukija sitten ymmärtää mitä on ymmärtävinään. Tietääkö kirjoittajakaan, mitä haluaa sanoa vai hapuileeko vain? Tai ehkei vain uskalla sanoa suoraan, mitä mieltä on.

      Poista
    2. Tai sitten, kuten joskus ennenkin arveltu: liika viisas?

      Poista
  2. Yrittäjien pelastaminen olisi toki ollut pankkienkin näkökulmasta paljon parempi vaihtoehto. Nyt säästöpankkiryhmä pilkottiin ja myytiin ja muut pankit saivat pääomasijoituksia ankarilla ehdoilla. Jos valtio olisi sen sijaan kipannut rahaa velallisille, pankeille ei olisi tullut luottotappioita ja kaikelta ikävältä olisi vältytty.

    VastaaPoista
  3. Miksi minun kannattaa haluta devalvaatiota eikä palkanalennusta?

    Tuloni ovat Suomen rahassa. Samoin on suurin osa menoistani. Jos tulisi devalvaatio, pankkilainani devalvoituisi myös. Korko nousisi, mutta pääoman ja tulojeni suhde pysyisi ennallaan. Samoin ruuan hinta pysyisi pitkälti paikallaan. Köyhän valkokaulustyöläisen taloudessa tämä on tärkeää.

    Euroeron, jota en suinkaan kannata, suurin vaikeus liittyy juuri tähän: Mitkä euromääräiset velat ovat "Suomen oravannahoissa" ja mitkä "tynkäeurossa"? Se rajaus olisi elämän ja kuoleman kysymys. Jos todettaisiin, että palkat olisivat oravannahoissa, mutta asuntovelat euroissa, tulisi vallankumous. Jos todettaisiin, että yksityisten velat ovat oravannahoissa, mutta yritysten euroissa, tulisi konkurssiaalto. Jos kaikki kotinaiset velat olisivat oravannahoissa, pankit romahtaisivat. Ainoa kestävä ratkaisu olisi määrätä, että valtion velka ja kaikkien suomalaisten velat olisivat oravannahoissa. Tämä siirtäisi tappiot ulkomaalaisten maksettaviksi. Siitä tulisi puolestaan sellainen ulkopoliittinen kriisi, että voisimme saman tien hakea IVY:n jäsenyyttä.

    Tämän vuoksi en kannata euroeroa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarpeettomia pelkotiloja euroerosta. Asiat voidaan hoitaa niin, että se on win win kaikille. Paitsi IVY -vehkeilijöille.

      Poista
  4. Kyllä Suuren Laman uhrit muistavat koko Osuuspankkijärjestöä säälimättömänä teurastajana. Suoranaisiin asiakkaidensa pettämiseen erikoistuneena puljuna.

    Näyttöä on vaikka kuinka paljon.

    Pankit joutuivat 1990-luvulla konkurssia muistuttavaan tilaan. Se oli pankkien omaa syytä, kun jakoivat rahaa markkinoille suuressa hurmiossa. Kun velkavetoinen nousuhdanne katkesi ja kääntyi lamaan päin, niin pankkien laina-asiakkaat eivät pärjänneet lyhennysten ja älyttömyyksiin nostettujen korkojensa kanssa.

    Kun pankkien laina-asiakkaat eivät pärjänneet, niin pankit joutuivat tavallaan tyhjän päälle. Siksi pankit olisi pitänyt pelastaa laina-asiakkaidensa kautta eikä suoralla pankkituella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osuuspankit olivat jäykkiä, maalaisia ja vanhoillisia, joten en eivät ketterämpien tavoin ehtineet kirmaamaan äkkirysäyksellä vapautuneille kansainvälisille rahoitusmarkkinoille, ja siksi ne pääsivät pankkikriisistä vähimmällä vaurioilla. OP-ryhmän nousu alkoi siitä. (Olin paikalla.)

      Pankkituen pankit maksoivat valtiolle takaisin jo viime vuosituhannella.

      Poista
  5. Vanhemmat olivat Osuuspankin uskollisia asiakkaita Pohjanmaalla. Heidän kuoltuaan tuli eteen talomme poismyynti. Pankinjohtaja järjesteli perinnön myyntiä.
    Soitti myyntitilaisuudessa verojohtajalle vakuuttaakseen meidät, ettemme joudu maksamaan perintöveroa "korkeimman prosentin" mukaan. Uskoimme ja luotimme tuttuun OP-pankkimieheen. Mitenkäs kävikään: juuri päinvastoin.
    Taloperintömme kutistui arvoltaan "pieneksi mökkeröksi". Älä luota pankinjohtajan sanaan!

    VastaaPoista