Kirjojen määrä

Sitä en ollut tullut ajatelleeksi, että toisin kuin e-kirjan lukeminen ja äänikirjan kuunteleminen, painetun kirjan lukeminen näyttää siltä mitä se on, lukemiselta, kirjan oikealta käyttämiseltä.

Lasten ja nuorten vertailututkimusten yksi peruste, vastaus kysymykseen paljonko kotona on kirjoja, tuntui vain vitsikkäältä. Mitäpä se nyt todistaisi.

Usealta taholta ilmoitetaan, että se ennustaa koulun valintaa, koulumenestystä, korkeakouluun pääsemistä, ammatin valintaa ja menestymistä ammatissa.

Ei voi olla totta?

Ehkä kannattaa silti miettiä. Väitetään että noiden asioiden kesken on selvä positiivinen korrelaatio. Se ei ole koskaan sama asia kuin syyn ja seurauksen suhde. Tyypillisesti mitattava ja mitattu voivat johtua jostain kolmannesta tai useista muista syistä.

Paistinpannujen lukumäärä keittiössä ei varmaan kerro mitään, eikä tieto, kuinka monta prismaa ja palloa on olohuoneen kristallikruunussa. Lasten voinnin kannalta auton kilowattien lukumäärä taitaa olla yhtä yhdentekevä tieto kuin vääntömomentti.

Laulusta ja soitosta alkaen pienet ja isot lapset pyrkivät toimimaan vanhempien mallin mukaan. Tietysti on poikkeuksia, mutta tämä on yleislinja.

Entisessä ihmiset parempiin ja huonompiin jakavassa yhteiskunnassa jopa hyvät laulajat ja ”musikaaliset” nimettiin lopullisesti ennen kouluun menoa tai viimeistään ensimmäisellä luokalla. Keskuudessamme on vielä aikoinaan epämusikaalisiksi luokiteltuja solisteja ja kapellimesareita.

Nyt tuollainen ajatus tuntuu yhtä oudolta kuin olisi luokitella esikoulun lapset niihin jotka oppivat uimaan ja niihin jotka eivät opi, kokeilematta ja uimahallissa käymättä.

Eilen entinen laulun opettaja puhui sellaisia, että nyt kaikkien meidän tuntemamme Saara Aalto erosi oppilasvaiheessa toisista etenkin henkisiltä ominaisuuksiltaan, joihin kuului muun muassa itsepintainen pitkäjännitteisyys.

Olen tuntenut liian paljon ihmisiä, jotka ovat olleet niin ”lahjakkaita” eri asioissa, että ovat päätyneet pitämään harjoittelemista tarpeettomana. Itse kannatan sitä oppia, jonka mukaan lahjakkaimmat saattavat päästä alkuun jo kymmenen tuhannen harjoituskerran jälkeen. Eikö joku Björn Borg sanonut hakanneensa pikkupoikana tennispalloa autotallin oveen viisi vuotta kahdeksan tuntia päivässä? Ja autotallin ovi voitti jatkuvasti 6 – 0.

Mielenkiintoista, että ammattilaisille nyt hitaasti aukeava Aspergerin syndrooma (katso Tony Attwood) viittaa hätkähdyttävän samanlaiseen toistamisen pakkoon…

Näinäkin päivinä on kirjoitettu syrjäytyneistä, ja on kirjoitettu myös syrjäytymättömistä, eli kansainvälisten oppimistutkimusten tuloksista.

Se erinomaisista tuloksistaan kuuluisaksi tullut kirkkonummelainen lehtori, Rossi, sanoi television lyhyessä filminpätkässä, ettei oppilaaseen voi kaataa tietoa sisään. Häntä on tuettava, jotta hän oppisi oppimaan.

Itse asiassa suunnilleen samaa on toisteltu Suomessa pian sata vuotta, mutta siinä on kyllä ollut suun tunnustusta, sydäntä vailla.

Yliopistoissa esimerkiksi oikeustieteellisen ongelma on ollut tuo veden kantaminen kaivoon. Muinainen virkatutkinto kummittelee. Opiskelijan on tiedettävä lait, niiden sisällöt knoppeineen ja lisäksi eri perustein arvovaltaa saaneitten selitysteosten luonnehdinnat, mieluummin niin että adjektiivitkin tulevat oikein. Ymmärtääkö opiskelija näin tavoittelemastaan tiedosta mitään, sitä ei ole kaikin ajoin eikä kaikissa aineissa edes kysytty.

Vero-oikeus on suurelta osin tuollaista. Ei siinä ole olemassakaan mitään syvempää tietoa. Verolait ovat olennaisesti kulloinkin lainsäädäntömyllyn läpi päässeitä varain hankintakeinoja. Joskus tietenkin oikein mietitään, esimerkiksi välittömien verojen kohdentamista tai varallisuusveron progressiota.

Kuvaukset lukukinkereistä – jollaisilla olen kuulemma itsekin ollut mukana – kertovat katekismuksen sisältä luvusta ja eräiden opinkappaleiden osaamisesta ulkomuistista. Historioiden mukaan pidettiin suorastaan pahana, että maanmoukat joskus kokoontuivat hengellisten kirjojen ääreen etsimään viisautta tai johdotusta.

Syrjäyhtyneistä nuorista sanotaan, että he vain kyyhöttävät omissa oloissaan pelaamassa jotain peliä tietokoneella. Sama luonnehdinta olisi oikea väitöskirjan tekijöistä.

Näiden kahden ero on paradigma tai sen puuttuminen. Paradigman voi ymmärtää tässä yhteydessä poluksi. Tieteellisen opinnäytetyön tekijä valitsee ja jopa löytää ehkä itse reittinsä, mutta kyllä maasto ja välineet, siis esimerkiksi sukset ja siteet, valitaan neuvojen ja kokeilujen perusteella.

Olottomuuteen painunut nuori on oman itsensä varassa, ja se juuri on pahaksi. Seurauksena on henkinen arottuminen ja autioituminen.

Kirjat, siis ne paperille painetut ja kansiin sidotut, ovat eräänlaisia transistoreita. Monessa mielessä ne ovat kuin ihmisiä. Virta kulkee toiseen suuntaan, siis lukijalle, ja vahvistuu. Kirja säätää pienellä signaalilla huomattavasti suurempaa signaalia.

Tämän takia olisi edullista, että jokaisessa kodissa olisi miljoona kirjaa.

Kun tuo on epäkäytännöllinen tavoite, niin miten olisi tuhat tai sata.

Nykyiset kustantajat ja kirjakauppiaat suhtautuvat kilpailevaan mediaan juuri samoin kuin oikeistopopulistit Venäjään. Kun se nyt on suurvaltaa, sen tahtoon on taivuttava ja sen teot on tunnustettava oikeiksi silloinkin kun ne ovat vääriä.

Ei lukutaito ole kadonnut mihinkään.