Sivun näyttöjä yhteensä

4. joulukuuta 2016

Pasifismi





En ole varma, käyttääkö Tuomioja nyt kansainvälistä rauhan merkkiä vaatteissaan tai kassissaan. Ulkoministeriaikana se ei käynyt päinsä. Se on luottamustehtävä, johon ryhtyvän on hyväksyttävä, että hän joutuu edistämään muitakin kuin omia päämääriään ja esittelemään myös muita kuin omia mielipiteitään.

Tuo merkki on 50-luvun lopusta ja se liittyy katsojan mielessä vahvasti ydinaseiden vastustamiseen. Mieleen tulee ainakin Bertrand Russell ja se tosiasia, että ydintuhoa ei tullut ainakaan 1962, vaikka ainakin Fidel Castro oli siihen kovin valmis, ehkä myös Kennedy. Periksi antoi silloin Hrustshov.

Tälläkin hetkellä ”MAD” eli keskinäisesti avustettu tuho on perustason selitys. Ensimmäisen ydinaseiskun jälkeen ainakin jään alla olevat sukellusveneet kykenevät edelleen toiseen iskuun.

Eikö Suomessa voitaisi lopettaa nykyisen muotoinen siviilipalvelu? Olisiko siinä vielä jäänteitä aseistakieltäytymisestä, jota oli muun muassa poliittista ja uskonnollista.

Maanpuolustus ei tarvitse sivareita. Armeija ei tarvitse enää höykytettäviä. Tilanne on muuttunut täysin.

Se on eri asia, että jopa pakollinen – sekä miehille että naisille – koulutus kriisipalveluun on tutkimisen arvoinen vaihtoehto. Ensiapu ja suurimittainen siviilien evakuointi sitovat paljon ihmisiä ja vaativat koulutusta.

Pasifismi hiukan askarruttaa. Ei sotaa. Vaihtoehto: ei ydinsotaa.

Arvelen että uskottava maanpuolustus, jota itse kannatan, voisi hyötyä pasifismin piiristä tulleista ajatuksista ja niiden yhdistämisestä sotilaskoulutukseen.

Suurin osa vanhoista kovan linjan pasifisteista muutti mielensä Hitlerin hyökättyä. Perustelu oli suunnilleen se, että vaikka sota on aina paha ja kammottava asia, jota on kaikin keinoin vastustettava, tämä on poikkeus. Hitler on lyötävä asein.

Mielestäni perustelu oli oikea ja etenkin osoittautui oikeaksi.

Tällä hetkellä vanhempiensa ja isovanhempiensa väitettyä natsihenkisyyttä kauhistelevat unohtavat joskus, miten vähän Suomessa todella tiedettiin. Jarno Pennanen raportoi ainoana suomalaisena lehtimiehenä Nürnbergin oikeudenkäynnistä, jossa esitettiin todisteita muun muassa tuhoamisleireistä. Keskinkertaisen valistuneella porvarillisella taholla näitä Suomen lehdissä julkaistuja kirjoituksia pidettiin aluksi kommunistien propagandana, mutta kun myös amerikkalaiset ja englantilaiset uutistoimistot alkoivat välittää juuri samoja tietoja, koko karmeus alkoi paljastua.

Kaikki joukkotuhontaan liittyvä oli myös Saksassa jyrkästi salaiseksi julistettua. Se on eri kysymys, minkä verran asioista silti tiedettiin. Suomessa keskimääräinen kansakoulun opettaja tiesi 1944 saksalaisista sotilaista vain sen, että he ovat hyviä laulamaan ja marssivat tahdissa.

Joku päivä luen uudelleen Olavi Paavolaisen kirjat ”Risti ja hakaristi” ja ”Kolmannen valtakunnan vieraana”. Valitettavasti en oikein pidä Paavolaisen kirjoista. Se johtuu siitä, että ihailen niitä niin paljon. ”Nykyaikaa etsimässä” on niin hyvä Euroopan 1920-luvun kulttuurin kuvaus, ettei ainakaan moni britti, amerikkalainen tai saksalainen yllä samaan. Tiedän tämän, koska olen kaivellut paikan päällä saksaksi, ranskaksi ja italiaksi futuristien, dadaistien ja surrealistien aikaansaannoksia, joista kovin pidän, ja jatkuvasti ihmetellyt, miten kummassa Paavolainen sai tuosta kaikesta noin hyvin kiinni niin varhain.

Paavolaiselta ei muuten liiennyt ymmärrystä Haanpään vaistomaiselle pasifismille eikä Sillanpään sovittelevalle rauhantahdolle, joka sekin oli aika kotikutoista.

Pasifismi joutui huonoon huutoon, kun rauhanpuolustajia käytettiin Moskovan peitejärjestönä. En välitä edes kuulla, missä vaiheessa esimerkiksi Paavo Rintala käsitti tämän. Hän oli merkittävä pasifisti ja vielä merkittävämpi kirjailija, jonka tuotanto on juuri nyt hiukan unohduksissa. Mainittavia olisi monta, mutta ”Leningradin kohtalonsinfonia” oli hyvin merkittävä kirja, joka suhteessa erinomaisen hyvin kirjoitettu, ja käsitteli aihetta, josta Suomessa ei haluttu tietää mitään tai ei ainakaan paljon.

Satiirin keinoin ja politiikan ulkopuolelta rauhan aatteita käsitteli tuotantonsa alkuvaiheessa usein myös Veikko Huovinen.

Tuli tarve kirjoittaa tämä, pasifismista. Oikeastaan tarkoitan korskeamman militarismin vastustamista.

Säikähdin pahasti, kun Trump kehaisi eilen puolustusministeriksi nimittämästään kenraalista, että tämä muistuttaa suuresti Pattonia.

Panssarikenraali Patton oli etevä panssarikenraali mutta mielettömyyksiin asti yltänyt itsensä tehostaja ja sotilaana brutalisti sellaista tyyppiä, jonka luulin kuolleen sukupuuttoon. Pattonin rinnalla esimerkiksi Rommel oli melkein humanisti tai ainakin ajoittain jopa arvostusta herättänyt henkilö.

Ajankohtaista kyllä, Patton tuli kuuluisaksi möläytyksistään, jotka herättivät Yhdysvaltain yhteisessä kansassa ihastusta, ainakin ruokottomuuksilla täydennetyt. Tehtävänsä Euroopassa rauhan jälkeen hän menetti ilmaistuaan, ettei hän nähnyt sotilaiden natsitaustassa erikoisempia ongelmia.

Siis sekin vielä. Amerikkalainen militarismi nousee uudelleen näyttämölle ja perässä tulevat kai American Legion ja America first ja erilaiset vallankumouksen tyttäret.

Onko alkamassa eräänlainen mccarthyismi, ilman kommunisteja kumminkin. Noitavainot ovat Yhdysvalloissa olleet suosittuja kautta aikojen.

Onneksi Kansalliskirjastolla ja minulla on ”Noitavasara”, joka selvittää noitien irti juurruttamisen. Minulla on myös sen vastateos, Cautlo juris, joka lopetti vainot ja ryhdisti lainkäyttöä terveen järjen voimalla.

46 kommenttia:

  1. Trump esitteli puolustusministerinsä Hulluna Koirana. Kuvitellaanpa, että Suomen pääministeriksi valittu pitäisi lehdistötilaisuuden ja esittelisi puolustusministerinsä Veikkooo kusipää Viiirtasen.
    Leikki sikseen Trump esitti lähetti vahvan viestin kaikille vapauden vihollisille kautta maailman: yrittäkääkin syljeskellä sellaisen kansakunnan silmille, jonka puolustusministerinä on Hullu Koira.

    VastaaPoista
  2. No vihiroonki !'

    VastaaPoista
  3. Siviilipalveluksessa on se ongelma, että sen kehittämistä ei halua oikeastaan kukaan. Tosiasiassa sivariin ei tarvitse mennä, sillä armeijasta saa vapautuksen, jos viitsii valitella vaivojaan. Näin ollen sivariin päätyvät vain ne, jotka sinne haluavat tai jotka päättävät keskeyttää armeijan nopeimmalla mahdollisella tavalla. Sivariin hakemalla pääsee armeijasta pois noin neljässä tunnissa. Lääketieteellisen vapautuksen saanti vie pitempään. Näitä ihmisiä varten sivarin on pakko olla olemassa. Muuten armeijasta pääsisi seurauksitta ulos koska vain. Samoin siviilipalvelus, vaikka harvojen käymänä, pitää yllä aseellisen palveluksen pakollisuuden uskottavuutta.

    Puolustusvoimat on nähnyt paljon vaivaa sen varmistamiseksi, että lahjakkaat nuoret löytävät kykyjään vastaavan palveluspaikan. Fiksu nuori voi hakeutua erilaisiin erikoisjoukkoihin: Ilmavoimien teknilliselle alalle, johtamisjärjestelmäalalle, elektroniseen sodankäyntiin, varusmiessoittokuntaan, kirkolliseen työhön tai ihan tavallisen yksikön kautta aliupseeri- ja reserviupseerikurssille. Liikunnallisesti lahjakkaalle ovat auki myös varsinaiset erikoisjoukot: laskuvarjojääkärit, erikoisrajajääkärit ja sukeltajat.

    Lopputuloksena on se, että keskiluokkainen, hiukankin lahjoja saanut nuorukainen löytää itselleen verrattain helposti omia kiinnostuksen kohteitaan vastaavan, sivistynyttä palvelusta tarjoavan tehtävän, joka on vieläpä sosiaalisesti arvostettu. Tämä syö pois tarpeen kehitellä vaihtoehtoisia palvelusmuotoja siviilipalveluksen puolelle. Jos vertaa Saksaan, ero on selvä. Siellä vain pöljät menivät 2000-luvulla armeijaan, sillä sivarissa palvelemista pidettiin sekä mielenkiintoisempana että arvostettavampana. Armeija tarjosi varusmiehelle lähinnä tavallisen rivijääkärin tai -tykkimiehen tehtäviä.

    Toisaalta sivarikeskus on jossain määrin aatteellinen laitos. Se ei erityisemmin haluakaan kehittää siviilipalvelusmuotoja, joilla parannettaisiin yhteiskunnan kriisinsietoisuutta. Tämä sotisi siviilipalveluksen aatteellista tarkoitusta vastaan. Armeija ja maanpuolustuspiirit eivät halua kehittää tällaisia isänmaallisia, sosiaalisesti kunnioitettavia palvelusmuotoja yhtään sen enempää.

    Sinänsä olisi aika helppoa kehittää aseettomia, mutta hyödyllisiä palvelusmuotoja. Esimerkiksi vuoden palvelusajalla ehtisi varmasti kouluttaa kantaverkkoapuasentajia, jotka voisivat toimia kantaverkon korjaustehtävissä ammattikoulutetun sähkömiehen alaisuudessa samaan tapaan kuin lentokoneapumekaanikot ilmavoimien puolella. Toisaalta ei ole mitään järjellistä syytä, etteivät nämä saisi myös tavallista alokaskoulutusta. Se, että selviää hengissä taistelukentän oloissa, on jokaiselle kuuluva kansalaistaito.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tjaa että jokaiselle kuuluva. kun ei ole eikä tilata.

      Poista
    2. Siellä Aleksandriassa ei ole vissiin naisia taistelukentän oloissa ollenkaan?

      Poista
    3. Liika pikaiseen mietitty ja liian pitkä seliityS, jotain sivarien sähköhommia. En usko. Anolla jo. Ettei tartte tulla Anttuhaavin kans.

      Perkele. Jääkärit ei häärää eikä niitä lääkärit määrää.


      Niin saatana! Vai kiukkunen, kuka..

      Meillä ei itketä, motitettaan mokomat. Kuleksimasta. Pannaan sitten siistiin nippuun. Ämperin sämperi ja säättäänäähh...

      Hei. Mullapa om Motti-Mikko. Tartteeko?

      Poista
    4. Ei oo totta!

      "Hei. Mullapa om Motti-Mikko. Tartteeko?"

      Poista
    5. Alkuperäinen kommentti oli mielestäni hyvä ja aihetta oli oikeasti mietitty tavanomaista laajemmin. Ainakin se pisti miettimään asiaa.
      Noissa vastakommenteissa sen sijaan ei ollut mitään sisältöä.

      Poista
    6. Kyllä se on hyvä halkosaha mutta ei sitä kynäsormilla pidellä. Se on oltava tottuneet kourat. Painekyllästetty sähkötolppa eli puupilari mennee, veneestä käsin. Ainakin mulla kylänrannassa meni ookoo. Onko tietoa katjus, oopsan, meinaan ketjusahoista? Paineilmavekotin olisi kuin ohjasperät kätteen. Vanha arkkulaituri kaipaa remonttia. Saan minä lekaa lainaksi kylän asemalta, ainakin palautan sinne enkä jätä bussin ruumaan mutta simpsetin-salvetti kun möllit menivät osittelemaan ja leikin päiten urhoottivat sen ja nyt se syö niin {kiroon} että luonne kasvaisi jos minä sillä tekisin ja siihen mulla ei ole varoja. Se on vaan niin hyhyh asia. Arvaan:

      - Meillä on kotona...
      - Mitä noilla vanhoilla...
      - Oho...

      Ja paiskaavat. Eivät viitsi edes mainita.

      " Jaa. Gamla Villa. Så måste det vara Mikkos eller Armas Holländers värktyger. Nej, Iikka vet varända vekotin. Han är en fanatiker och en helvetens lystigt kille med sin spurgustylen. Allt skulle vara tvärttom, det är bara han som tycker att int' hiffar nästan ingen alls. Vi vet ju det.

      Men biffens namn hetar hela hoito. Dom är verktyger som kapten har köpt. Ni ska veta att han tog inget, aldrig. Han hade bara nogra tusenlapp och så sparade Han själv som ekorre på julafton med fläsklappan och så köpte han dom verkliga värktyg. Nuförtiden är ja riktigt trött av dina mulkvism. Altso det skulle vara något annat, alldeles x-annat. Härifrån det blir ju:

      KYYLÄTODISTUS ESITÄ.

      Obs.!

      Tjahah, var så vänligt och rör inte minä affärer. Annars blir det inget alls. Int' blir jag arg, ne-heej. Jag tar hand om dom, och bara visar direktion och så blir det mutkillejuoksuaitahyppykolmiloikka, och lite till. Startpistolen är Gamla trettiotrean. Jag skall dyka lite och se om de finns. Ni har inget alls?

      Skall Iikka ite eller nå't? Om han vill inte så jag skall ringa åt han och so vidare. Ja vet ju att...

      Dra åt Helvete. Uggebada femttisjuan. Ni vet inget alls. Det vet ni ju. Känner ni varan'? Nej, och just det är problemet. Mutta se ei käy koska teillä on vittu sekasin uunot ja juustot ja tekarit ja kekkerit. Mä en kuskaa paskaa, mullon bluntta mukana ja se kestää ja tämä käsi pitää. "

      Poista
    7. Aloitetaan lopusta. Tapana on panna loppuun ns. haukka, jännäreissä sillä nimellä tunnettu yllätys. Asiatekstiin painotettava kerroin tai sievä loppusätkähdys. Viimeinen lause, viimeksi se minkä varaan kaikki edeltävä jää, ikäänkuin ripustettaisiin taulu seinälle.

      Katsokaa mitä E. A. kirjoittaa. Mitä se sisältää?

      Roskalaatikosta syömistä ja eristemateriaalien käytön tuntemista, rappurallin käytön yleisavaimena, karttamuistin lähialueen lämpimistä lukitsemattomista huoltotiloista. Silmukkaruuvien käytön puurakennuksen -, voin jatkaa mutta se ei liene tarpeen.

      Kyse on hankituista taidoista. Kuinka ne yhtäkkiä kuuluvat kaikille?
      Liikekannallepanon julistamisen jälkeen asia on toista luokkaa, ei rauhan aikana.

      Tahtooko tässä joku hypätä selkään, erinomaisen ulosantinsa, kielenhuollon huipputuotteensa avulla! Paras varoa.

      Sivareista ei ole kuolemaan muiden puolesta. Tämä on se ratkaiseva tekijä jota ei voi sivuuttaa. He eivät ole sopivia. Heillä ei ole eikä heille tule antaa koulutusta joka tähtää taistelukentän tehtäviin.

      Kokonaan oman koulutushaaran luomiselle en näe estettä ja koska E. A. on selvästi kekseliäs ja rohkea mainitsematta selkeää jäsentelyä ja kirjallista esitystaitoa en sano mitään hänen asenteensa (luutnantti Nappula) puoleen vaan ehdotan että hän tarjoutuu vapaaehtoiseksi perustamaan ja ehdottaa saako pyytää lupaa ryhtyä kokoamaan tornipöllöjoukko-osastoa joka käy koulutuksen jälkeen säännöllisesti karaokebaarissa ja viettää hilpeitä iltoja saaden mukaansa leuhkoja daameja, kersanttitasosta alaspäin, sanoisin.

      Mikäli kuitenkin on jokin vastakertaisen kohtaannon itävä ongelma on se todennäköisesti kokemuksen ja kimmeltävän ideoinnin yhdistelmän yhteensopivuusongelma. Näissä tapaa idea johtaa ja kokemus väsyä aivan saatanasti. Ensin apulaisia sivareista, sitten kuitenkin alokaskoulutus (taistelijan peruskoulutus)...

      Että mitä häh.

      Ja minä kun tahdon kaikki sivareiksi, joka jannun. Tiedostan että en onnistu, erittäin epätodennäköistä elinaikanani. Periaate on periaate, käytäntöön kaikkia periaatteita ei voi soveltaa. Tämä huomioiden ja jäitä hattuun yhä lisäillen, ei Sveitsin mallia, eihän?

      Poista
  4. sellainen oppikouluaine-tasoinen pohdiskelu nyt! ymmärrän, ei mikään teikän kompetenssialue.
    Kunniakas merkki Ekin rintapielessä oli viime torstain aamutelevisiossa.
    Ei hän siitä luovu, ei ainakaan näiden homekorvien kitinöiden saattelemana.

    VastaaPoista
  5. Hei,mikäli tällainen aasinsilta sallitaan-voiko kirjoitusta julkistaa.Onko mitään informaatioarvoa?Mikäli-olisin tyytyväinen.
    Hei, haluan esittää seuraavaa mielenterveysongelmista.
    Tämä teoriani avaa näkymiä mm.unettomuudesta, syrjäytyneisyydestä, anorekisiasta, liikalihavuudesta, alkoholismista jne.
    Kuten kaikki tiedämme pääosin mielenterveysongelmat pyörivät serotoniini ja dopamiini-aineenvaihdunnan ympärillä..Mielenongelmat siis liittyvät tunne ja tahto-toiminnan häiriöihin.
    Mm. alkoholismissa käy siis näin:Tuleva alkoholisti huomaa, pian aloitettuaan viihdekäytön, ylittävänsä kohtuurajat juomisissaan.Loogisena seurauksena hän pyrkii rajoittamaan viinankäyttöään.TÄLLÖIN hän lyö jarrut pohjaan, jolloin TAHTO tyhjenee kuin PAJATSO NS. "KERTA PIARASULLA .TYPÖTYHJAKSI" --- EIKÄ HÄNELLÄ RIITÄ ENÄÄ TAHTOA KÄYTETTÄVÄKSI RAITISTUMISEENSA---JUOMAPUTKI JATKUU-.MITÄ ENEMMÄN ALKOHOLISTI PYRKII NOUSEMAAN, SEN SYVEMMÄLLE HÄN ONGELMASSAAN JOUTUU--LENTOHIEKASSA PYRISTELYÄ!
    KESKEISTÄ on sairaalloinen ja väsynyt hermostonrakennne - tahto purkautuu kerralla. Aivan kuin suolisto vatsataudissa.
    .
    Mielestäni ONNI = TUNNE JA TAHTO TASAPAINOSSA--VÄLITTÄJÄAINEET TOIMIVAT.Kun tahtojärjestelmä prakaa, SIELUNRAUHA KATOAA ja masentuneelta häviää elämänilo.
    Tahto liittyy olemassaoloon, ylipäätään maailmassa oloon ja tunne taas rakkauden saamiseen tai kadottamiseen elämässään.
    Jotta psykiatria pääsisi eteenpäin, meidän tulisi oppia tietämään kuinka tahto ja tunne IHMISESSÄ toimivat niin sairaissa kuin terveissä henkilöissä.Silloin olisimme JO paljon viisaampia...

    VastaaPoista
  6. Koska hyllyssäni on sekä Malleus maeficarum, tosin engelskaksi, että Paavolaiset, suosittelen sitä jota ei ole mutta kirjastossa oli: http://www.teos.fi/kirjat/kaikki/2016-kev%C3%A4t/volga-virtaa-nyt-moskovaan.html

    Paavolaisen havaintoja Neuvostoliitosta. Tuovat ajankuvaa -- ja saatesanat, puoli kirjaa, panevat ne kontekstiin.

    Sitten luen Leikolan Uuden maailman katua. Puoliväli on viisisataa sivua. On kuin olisi tilannut sisäfilettä ja saanut pöytään lehmän. Hienoja vinkkejä koko kirjan täydeltä; tätä täytyy lukea sängyssä ipad auki Googlen kohdalta ja löytää Reedin Louise Wikipediasta, samoin kuin Staviskykin. Opettavaista muttei ihan innostavaa; edustaa suurta lukeneisuutta. Respect.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Volga virtaa nyt Moskovaan" oli aika raskas lukea mutta ajankuvana mielenkiintoinen. Muutama kohta oli tyylillisestikin innostava. EG

      Poista
  7. Mielenkiintoisia assosiaatioita. Rintala ihaili venäläistä kenraalia Andrei Vlasovia, joka vangiksi jäätyään (antauduttuaan?) ryhtyi yhteistyöhön saksalaisten kanssa ja perusti Venäjän vapautusarmeijan, jonka tarkoituksena oli taistella puna-armeijaa vastaan ja pyrkiä kumoamaan bolsevikkivalta.
    Venäläisille nimi Vlasov on petturin synonyymi, mutta Rintalalle hän oli esimerkki syvästä inhimillisyydestä, miehestä joka oli joutunut mahdottomaan välikäteen kahden hirmuhallitsijan välissä ja joka pelastaakseen myös vangeiksi joutuneen armeijansa sotilaiden hengen ryhtyi yhteistyöhön vihollisen kanssa.
    Sodan jälkeen Vlasov annetiin Stalinille. Ja kukapa muukaan sotilavalansa syöneen upseerin luovutti telottajalleen kuin juuri Patton. Vlasov lähimpine miehineen hirtettiin rautalangalla julkisissa hirttäjäisissä, johon Salin kutsui vieraakseen pari tuhatta kutsuvierasta. Vain Nadesha Mandelstamilla (vai oliko se Anna Ahmatova?)oli rohkeutta kieltäytyä kutsusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Motiiveista voi olla mitä mieltä hyvänsä, mutta Vlasovin joukoilla oli iso ansio siinä ettei Prahaa sodan loppunäytöksessä tuhottu.

      Poista
  8. Paavolaisessa on jotain samaa kuin Orwellissa. Luin taas uudelleen Synkän yksinpuhelun, mielestäni se on besserwisserismistään huolimatta kestänyt aikaa paremmin kuin Tuntematon sotilas vaikka on kahdeksan vuotta vanhempi.

    AW

    VastaaPoista
  9. Itsenäisyyspäivänä natsit aikovat, taas, marssia Helsingin kaduilla.
    Pidän sitä, historiankin valossa, yksiselitteisesti huonona asiana.
    Minusta on outoa, että natsijärjestöt ovat Suomessa laillisia.
    Itselleni keskitysleirit, kaasukammiot jne. riittäisivät raskauttavaksi todistusaineistoksi natsi-ideologiaa vastaan ja natsijärjestöjen laittomuuden perusteiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pariisin rauhansopimus kieltää Suomelta fasistiset järjestöt (Lolita Svärd yms.). Mutta tätä ei haluta soveltaa, koska Venäjä ja Kekkosvastaisuus ja länsimaiset arvot.

      Poista
    2. "Itsenäisyyspäivänä natsit aikovat..."

      Onneksi meillä on sentään tätä kauheaa Lotta- ja natsimenoa tasapainottavaa, hyvää ja positiivista katuväkivaltaa ja riehuntaa vasemmistonarkistien toimesta. Tiedättehän, se mediankin kovasti ymmärtämä ja ei niin kovin peitetysti ihannoimakin.

      Itseasiassa Itsenäisyyspäivän rettelöinnissä vasemmisto taitaa vielä johtaa kokolailla 6 - 0. Toivokaamme, että tästä johtoasemasta pidetään tiukasti ja keinoja kaihtamatta kiinni jatkossakin.

      Poista
    3. Vielä pahemmalta näyttää, että
      maahamme "tunkeutuu" väkivalllastaan kuuluja ruotsalaisia uusnatseja marssimaan itsenäisyyspäivänä Helsinkimme kaduille. Siis ihmisiä joiden päämääränä on vallankumous.
      Ja poliisimme suojelee..

      Poista

  10. Eivätköhän länsiauringon puolella esikunnat pantu vaihtoon ja pyssyt takaisin naftaliiniin. Hillary patton.rommel jää peilailemaan ihan vaan itseänsä ja resitoimaan ihmisoikkuksia kuten alttaristrippausta ja muuta venäjää siitä Rajajoosepin sihtauslinjasta. Eihän sieltä ilmaantunut kuin polkupyörillä rajamäen rykmentti ja rämisevä ladallinen polkuautoja. Putin Kustusev ja Alekhsanteri Nevski ja mitä näitä on, voitti taas. Miksikö kun kerran lukenut olen (!). No jotta pääsisi takaisin perheen pariin ja nauttimaan elämästä eikä vain sitä parantamaan.

    Sellainen hovineuvos A.E. Gripenberg alkoi tehdä paperia Inkeroisissa Standersjköld kivääritehtailijoiden rahoilla ja kuinka sattuikaan omisti pari sanomalehteä Pietarissa Novostin (levikki 20 000 kpl), toinen oli Hatsinassa Tsarskaja Slavjanka. Lisäksi miehellä oli kirjakauppa Pietarissa. Helsingfors Dagbladetin uutinen kertoi tarkoituksena olleen levittää Suomesta oikeita tietoja ja olla hyödyksi molempien maiden suhteille. Että sellainen ulkopoliittinen instituutti.

    Kiva etteivät välkyt arvanneet korskeuttansa ajoissa ottaa meikätyhmältä, trumppilaisittain the poorly educatedilta, äänestyslippua. Noinkohan hyvä sota tyssähtää alkuunsa.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  11. Mistä ihmeestä alustaja on saanut ilmiselvästi totuudenvastaisen käsityksen, jonka mukaan Tuomioja ei olisi ulkoministerinä käyttänyt rauhanmerkkiä? Käytti, joka päivä, joka puvussa, tietenkin.

    http://www.keski-uusimaa.fi/artikkeli/247271-tuomiojalla-on-oma-rauhanmerkki-joka-pukuun

    vuorela, tampere

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmettelin samaa: "Ulkoministeriaikana se ei käynyt päinsä", muka.
      aivan hatusta vedettyä paalutusta, koska ihan sama asia kuin jonkun kotikutoisen ritarikunnan tai herrakiltan jakamat militaristiset lätkät, se mitä sadankomitea jakaa - ei näitä nyt ole montaa kategoriaa.
      Täytyy ihmetellä miten syvässä ovat tietyt luutumat, oppineella, kun tuollaista jakoa - paha vasuri, hyvä oikeistokiho - edes kuvittelee.
      Sitäpaitsi Väinö Tanner oli se, joka veti tiukimman linjan valkoisen Suomen jakamiin omiin tunnustuksiin. Hän halveksi "joulukuusia".

      Poista
  12. Paavolainen halusi aina olla uuden aallon harjalla, hän seurasi useaakin eurooppalaista kulttuurilehteä ja lisätietoa uusista tuulista tuli Pariisin-matkalla. "Nykyaikaa etsimässä" -teoksessa venäläisrunoilijat Blok ja Jesenin olivat minulle uusia mielenkiintoisia tuttavuuksia.

    Parhaimmillaan Paavolaisen tyyli oli loistokasta, esimerkiksi Nürnbergin puoluekokouksen esteettinen kuvaus "Ristissä ja hakaristissä", marssijoiden viivasuorat rivit, olalla kiiltelevät lapiot tai auringon putkahtaminen esiin Führerin auton ajaessa paikalle. Itse asiaa hän ei tuntunut hyväksyvän.

    "Lähtö ja loitsu" on loistelias matkakirja, pitkästä merimatkastakin tyylitaituri saa paljon irti. Kerran tätä kirjaansa lukiessaan Paavolainen oli itkenyt. "No mitä nyt," joku kysyi. "Kun minä kirjoitan niin hyvin. Tehkääs perässä."
    Sekä kauniita kohtia että asiatietoa piti kyllä ihastella. EG

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paavolaisen sotaa edeltävissä kirjoissa parasta on se, että niistä puuttuu sodanjälkeinen jälkiviisaus.

      Poista
    2. Se tietysti Synkässä Yksinpuhelussa vaivaa, mutta löydäpä joku muu sotaa kuvaava kirja jossa ei olisi jälkiviisautta...
      Monien todistusten mukaan ei edes korkein sotilasjohto, ainakaan enää v.1942, uskonut sodan olevan voitettavissa. Tämä ei tee Paavolaisen päiväkirjamerkinnöistä aidompia, mutta antaa olettaa että asenne on ollut ihan mahdollinen varsinkin piireissä joilla oli muita parempi pääsy tietolähteille.
      Paavolaisen kuvaama henkinen ilmapiiri ei ole Suomen yläkerroksista minnekään hävinnyt.

      AW

      Poista
  13. Ydinaseiden vastustus voisi olla Suomen virallinen linja?
    Sitten voisi ulkoministeri pitää ydinaseistakieltäytyjien merkkiä.

    VastaaPoista
  14. Suomalainen maanpuolustustahto on poikkeuksellinen. Sellaista ei ole Baltian maissa tai Ruotsissa.

    Ammattisotilas ja pasifisti ovat oleellisissa asioissa samoilla aaltopituuksilla. He ovat parhaiten tietoisia siitä, että sodassa ei ole voittajaa. Siksi ensisijaista on turvallisuuspolitiikka, ulkopolitiikka ja diplomatia.

    Paradoksi: si vis pacem, para bellum.

    VastaaPoista
  15. "Tuo merkki on 50-luvun lopusta ja se liittyy katsojan mielessä vahvasti ydinaseiden vastustamiseen. Mieleen tulee ainakin Bertrand Russell ja se tosiasia, että ydintuhoa ei tullut ainakaan 1962, vaikka ainakin Fidel Castro oli siihen kovin valmis, ehkä myös Kennedy. Periksi antoi silloin Hrustsov."
    Castro oli loppuratkaisuun pettynyt. Silti ihmettelen vallalla olevaa kästystä, jonka esimerkiksi Ylen uutistoimitus toisti. Castro vei maailman ydinsodan partaalle!
    USA sijoitti Romaniwfaan ydinkärkiä ja on tekemässä samaa Puolassa, jonka johto kovasti niitä mahaan haluaa. Venäjä luonnollisesti vastustaa moista suuriäänisesti. Kuvitellaanpa, että Venäjän Kennedy, V Putin ryhtyisi uhkapeliin uhaten kolmannella maailmansodalla, jos tukikohtien rakentamista ei keskeytettäisi. Rauhan nobelisti Obama antaisi tolkun miehenä tietysti periksi. Nyt juhlisimme Putinia suurena sankarina ja näytelmän konnan roolia esittäisi Puolan hallinto. Näinköhän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ad Seppo Visti

      Hyvä pointti. Katsomme asioita kovin kapeasti ja pahasti vääristävien silmälasien läpi.

      Antaa hyvät sävärit olla ristiretkellä kaiken puhtaan ja oikean puolesta, mutta aina välillä sillä tavalla ampuu pahasti omaan jalkaansa. Tai päähänsä. Hieman laajempi näkökulma ei aina olisi pahitteeksi.

      Poista
  16. "Suurin osa vanhoista kovan linjan pasifisteista muutti mielensä Hitlerin hyökättyä." Taisi siihen mailman aikaan kyseisessä valtiossa olla aika tyly linja kaikkea erilaisuutta kohtaan. Veikkaa osasyyksi sitä että kun muutama sata sodanvastustajaa / aseistakieltäytyjää oli teloitettu, muitten into asian ajamiseen hiipui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyisinkin on tyly linja kaikkea erilaisuutta kohtaan, mikä ilmenee mm. halveksivassa "vassari"-sanan käytössä ja kaikenlaisessa vasemmistolaisen aatemaailman torjunnassa usein myös sellaisten henkilöiden taholta, jotka pahimmin kärsivät kepulaisten, kokoomuslaisten ja perussuomalaisten riistopolitiikasta. Kulunein argumentein he viittaavat perusteluinaan Neuvostoliiton, Kiinan ym. esimerkkiin, vaikka tämän päivän vasemmistolaisuus ei asemoidu niiden suuntaan. Suomesta puuttuu kunnollinen New Left, jota nämä autopilotti"kriitikot" eivät vaivaudu rakentamaan. Pahin ongelma maailmassa on pidäkkeetön kapitalismi, ei vasemmistolaisuus.

      Poista
  17. Haanpään "pasifismi" (?) näyttäytyy minulle, ei vaistonvaraisuutena, vaan pikemminkin terävänä yhteiskunta-analyysinä. Mutta totuudenpuhuja ei saa yösijaa.

    VastaaPoista
  18. "Rauhanpuolustajia käytettiin Moskovan peitejärjestönä."
    Väite on itselleni outo, ja toivon siihen täsmennystä. KUka käytti: suomalaiset, venäläiset, molemmat, joku muu? Moskovan = kommunismin? Milloin tämä tapahtui? Mistä lähteestä tieto on peräisin?

    VastaaPoista
  19. Täällä blogissa on joskus ollut vuosia sitten esillä Rislakin kirja Paha sektori. Siinä hätkäytti se, että on tuo Ruotsikin ollut puolueettomaksi maaksi yllättävän kiinnostunut ydinaseesta. Rislakin teos on paavolaismainen sillisalaattiudessaan, mutta onnistuu välittämään kylmän sodan aikakauden ajanhengen, samalla tavoin kronikoimalla kuin Olavi 20-30-luvusta.

    VastaaPoista
  20. Mitä Sadankomitea on saanut aikaan verrattuna Martti Ahtisaareen? Ei kai muuta kuin kilokaupalla sentimentaalisia julkilausumia.

    VastaaPoista
  21. Pasifismi oli sukupolveni (itse olen syntynyt 1955) johtoajatus. "Make love, not war". Se tuli länsimaisen popkulttuurin myötä, mutta se oli yleismaailmallista. Rauhanpuolustajat-järjestön kytkentä oli läpinäkyvä, ja olisiko se ollut myös Troijan hevonen omalla suunnallaan, ehkä sympaattisempi kuin Sodanpuolustajat olisi ollut? Koska pasifismi oli kylmän sodan aikana, ydinkauhun varjossa, nuorten sukupolvien piirissä suosittua yli rajojen ja muurien, olisiko se saattanut vaikuttaa siihen, että kylmän sodan päättyminen ja muurin murtuminen tapahtui kokonaisuutena katsoen, muihin historian käänteisiin verrattuna, väkivallattomasti? Vietnam horjutti Yhdysvaltoja, Afganistan kaatoi neuvostoimperiumin.

    VastaaPoista
  22. Paras vaihtoehto on varusmiespalvelun sisältävä Kansalaispalvelu niin miehille kuin naisille. Katso www.kansalaispalvelu.fi ja tutustu mitä asiasta on kirjoitettu viime vuosina ja kommentoi niitä itse.

    VastaaPoista
  23. Mulla ei tartu turha mukkaa

    VastaaPoista
  24. Nyt olin taas kerran pudota tuolilta, kun ällistytitte minua jääkiekon tuntemuksellanne. Todellakin: meidän roolipelaajien tehtävät ovat aika ikäviä. Pitää kolhia vastustajan huippuja, vinoilla ja kuttuilla, antaa koko ajan verbaalista sanansäilää, jupista tuomareille ja huudella sinne vastustajan aitioon - välillä "kaverin" kannattajillekin. Hm. Se on sitä modernia jääkiekkoilua ja nykyistä urheiluhenkeä! Oliver Hawkista tulee mieleeni faijan kommentti: ukon oven vieressä Merikarvialla oli iso kyltti, jossa luki: "Pyyhi jalkas, sottapytty!" Muistan faijan kertoneen, että Oliver Hawk oli haastanut Muhammad Alin nyrkkeilyotteluun ja luvannut tyrmätä tämän minuutissa! Hymy-lehden mukaan Ali oli saanut haasteen ja oli muka vastannut siihen, mutta pakoili. Voi aikoja! Samat jorinat kaudesta toiseen. Poskisolisteja aina tarvitaan. Varmaan siellä teidän lakituvassannekin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan Hawk uhosi kukistavansa Alinkin, mutta totta ainakin on se, että hän haastoi Spede Pasasen nyrkkeilyotteluun - vai olikohan se toisin päin? - mutta matsista ei ikinä tullut mitään.

      Ottelu oli määrä käydä Spede Show -tv-ohjelmassa. Muistaakseni molemmat syyttelivät toisiaan siitä, miksi se ei ikinä onnistunut. Vähän jäi sellainen fiilis, että Hawk jänisti.

      Poista
  25. Pattonia taisi esittää George W. Scott elokuvassa, jota käytiin katsomassa joskus 60-70-lukujen taitteessa. Hyvä kuvaus sotahullusta amerikkalaisesta panssarikenraalista. Uskon sen tehneen vaikutuksen myös Trumppiin.

    Alec Baldwinin Trump-parodiat eivät sen sijaan ole esikuvalleen mieleen. Hauskoja ja harvinaisen osuvia ne kyllä ovat.

    VastaaPoista
  26. Jörn Donner lienee ollut ensimmäisiä aatteelliselta pohjalta siviilipalveluksen suorittaneita. Vuodet 1959 - 1961 kuluivat Porin sairaalan kellarissa, röntgenhuoneen alapuolella, kuten myöhemmin selvisi, mutta tulipahan siitä ajasta kirja, "Terveenä sairaalassa". Vanhana hän sitten saattoi kirjoittaa objektiivisesti "Muistiinpanoja" Mannerheimista, joka useaan otteeseen oli ollut tekemisissä hänen isänsä kanssa. Varsinaisesti paheksuttavaa oli ollut tiikerinmetsästys Nepalissa, mutta siihen aikaan ei eläimillä vielä ollut oikeuksia.

    Teemu Keskisarjan "Hulttio" kuvaa antaumuksella Mannerheimin kolttosia poikaiässä ja nuoruudessa ja sitten ryhdistäytymistä. Ensi vuonna niitä M-kirjoja tulee varmasti lisää, kun on kulunut 150 vuotta hänen syntymästään ja muutenkin 100 vuotta, joihin hän vaikutti paljon. EG

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja, hiljan kuoli tuo mainio heppu, sukunsa selvästi kasvonpiirteistään tunnistettavissa, vietti lujan rupeaman huoltoasemalla...

      Poista
  27. Juuri huomaan että pikakoulutus toteutuu tarpeen niin vaatiessa jo, se on osa perustason muutosta jossa suuri osa ihmistä on kuin kantturat joita voi helposti komentaa pelkällä suolakurkun jakelupisteen logiikalla eli kelluvat ensin.

    VastaaPoista