Muistutus humanisteille

Hyvä ajatus, että professorit Ilkka Niiniluoto ja Tuomas Heikkilä julkaisivat kirjan, joka on hyökkäys humanismin puolesta.

Arvovaltaisempia ja osaavampia tästä teemasta kirjoittavia ei maasta löydy vähällä.

Silti kampanjoinnin alussa eli juuri nyt pistää silmään pelottava virhe.

Humanistisen tutkimuksen yksi keskeinen kohde on luonnontiede, eivätkä yhteiskuntatieteet ole vähemmän tärkeitä.

Esimerkiksi matematiikan historia ei ole matematiikkaa. Se on historiaa. Koska matematiikkaa on hiukan asia sinänsä, ja aina joku huomauttaa, ettei väittämiin nojautuva järjestelmä ehkä ole tiedettä, kun tiede tutkii todellisuutta, vaihdetaan esimerkkiä ja mainitaan kemian historia.

Erittäin hyvä yleissivistys ei taida sisältää esimerkiksi tietoa, koostuuko koko olemassa oleva ympäristömme maapallollamme molekyyleistä. Kaikki koostuu atomeista ja pienin jakamaton yksikkö on molekyyli. Niinhän?

Ei niin. Ionisidoksellisten yhdisteiden rakenneyksikkö on hila eli kide. Molekyylejä ei ole. Keittiönne on täynnä esimerkkejä. Ruokasuola ja useimmat metallit ovat sellaisia.

Kaikkiaankin sellainen ajatus, että fysiikka, kemia ja biologia ovat eri aineita, vanhentui parikymmentä vuotta sitten. Ne tukeutuvat laajasti toisiinsa ja käyttävät suoraan toistensa menetelmiä.

Fysiikka ja kemia ovat selvittäneet yllättävän pitkälle mm. solujen ravinnonsaannin ja lisääntymisen eli siis kaiken elollisen hengissä pysymisen mekanismeja. Esimerkiksi lääketiede hyötyy suuresti tiedosta, miksi jokin lääke vaikuttaa ja etenkin miksi se yllättäen lakkaa vaikuttamasta.

Viesti esimerkiksi immuunijärjestelmän käynnistämisestä vieraan hyökkäyksen torjumiseksi voi olla joukko molekyylejä, joita fyysisesti tuhatjalkaisen tavoin liikkuvat nuppipäiset protonit työntävät solun sisällä kohdealueelle. Sähköiset signaalit ovat osa käskyjärjestelmää kuin tietokoneessa.

Maailman muurahaisten aivoissa on muuten enemmän kytkiminä (synapseja) kuin maailmassa on transistoreita. Jos tietokoneet ennen pitkää voittavatkin ihmiset kytkentöjen määrässä, muurahaisten voittaminen ei ole edes näköpiirissä.

On mieluisaa, että kohta alkavan Suomen 100-vuotisjuhlan yhteydessä Suomen perustaminen eli synty tulee mieleen. Tuomas Heikkilän suuri tieteellinen työ koskee nimenomaan Henrik-piispaa ja ensimmäistä ristiretkeä, joiden annettiin kauan ymmärtää siirtäneen Suomen kansakuntana kansakuntien joukkoon vuonna 1155.

Kaksi pyhäinjäännöksinä säilytettyä luuta on todellakin ajoitettu 1100-luvulle. Henrik-nimisestä piispasta ei legendan tarkoittamalta ajalta ole liioin selvyyttä. Keskiaika ja seuraavat vuosisadat pitivät piispaa takapajuisen maankolkan sivistäjänä. Lalli, joka sukeltaa esiin vasa 1600-luvulla, nostettiin suomalaiseksi sankariksi 1800-luvun lopulla. Tappoihan hän ulkomaalaisen! Siitä voi keskustella, voiko Henrikiä pitää maahanmuuttajana – mutta miksikä ei?

Ennen kuin joku innostuu ottamaan tämän todesta, on hyvä tietää, että Lalli ja kirvesmurha Köyliön järven jäällä on luultavammin dramaturginen sepitelmä kuin tositapahtuma. Yksikseen ilman asemiehiä hevosteleva kirkkoruhtinas on yhtä outo ajatus kuin hiihtävä ryöstömurhaaja. Kirkkoja ja kristittyjä täältä löytyy selvästi ennen perinteistä ajankohtaa.

Heikkilän teos keskiajasta on esimerkki humanistisesta tutkimuksesta.  Toisaalta taas on aihetta huomauttaa, että kieli, kirjallisuus ja historia olivat niin kauan niin keskeisessä roolissa alemmassa ja ylemmässä opetuksessa, että heilahdus luonnontieteiden suuntaan oli sekä ymmärrettävä että tarpeellinen.

Samalla kun tieteellinen tutkimus on sijoittunut kohtalaisen luontevasti verkkoon, Suomesta on kadonnut tietokirjallisuus. Käsillä on kaksi ongelmaa, miten saataisiin ihmiset lukemaan jotain järkevää ja toiseksi mistä tuota järkevää lukemista saisi. Vähänkään vieraamman alan englanti on kohtuuton este melkein kenelle tahansa.

Tämän hetken valetotuus-ongelma on humanistien aluetta. Filosofian koulutus auttaisi paljon, ja käyttäytymistieteiden samoin.

Ei ehkä ole totta, että ihmiset ovat muuttuneet sosiaalisen median myötä entistä hullummiksi. Sekin on mahdollista, että tutkimustiedon eli tieteen vähättely ja yksityisten ihmisten nimissä esitettyjen päähänpistojen korostaminen palvelevat jotain tiettyä etua.

Tässä yhteydessä on puhuttu syystä kybersodasta. Mutta on helpompiakin esimerkkejä juuri humanistien luoman ja ylläpitämän lähdekritiikin merkityksestä asioihin, jotka ovat tärkeitä tässä ja nyt.

Esso, oikeastaan Exxon, sai USA:n presidentinvaaleissa merkittävän voiton. Se on käyttänyt määrätietoisesti tupakkateollisuuden rakentamaa kyseenalaistamisen tekniikkaa. Tupakkateollisuudessa tiedettiin tupakan ja keuhkosyövän yhteys viimeistään vuonna 1953. Käytännön toimia tupakoinnin rajoittamiseksi onnistuttiin viivyttämään 40 vuodella esittämällä hajanaisia tutkimustuloksia ja väittämällä, että syy-yhteys on kyseenalainen.

Juuri tällä hetkellä on meneillään kova taistelu. Fossiilisten polttoaineiden vaikutus ilmastonmuutokseen on väitteen mukaan epäselvä; asia on keskeneräinen; johtopäätösten aika ei missään tapauksessa ole käsillä. Ainakin kolmentoista osavaltion syyttäjät valmistelevat ehkä kaikkien aikojen suurinta joukkokannetta mm. Exxonia vastaan, ja kuinka ollakaan, senaatista käsin näitä syyttäjiä uhataan erottamisella. Tämän päivän Washington Postissa Trump ilmoittaa: kukaan ei todella tiedä, onko ilmasto muuttumassa. Outo väite. Exxon tietää, ettei varsinaista huolen aihetta ole.

Vastuuton teollisuus hykertelee käsiään aina kun tutkijat saadaan tappelemaan keskenään. Silloin he eivät ehdi sotia ihmisten (ja eläinten ja kasvien) puolesta.