Mettumaari

Jos EU olisi ollut tarkkana, Englanti olisi velvoitettu juhlimaan juhannusta. Ei siellä silloin olisi voinut järjestää mitään vaaleja, kun missään ei olisi ollut ketään.

Kaksi kertaa olen käynyt vasiten kävelemässä Esplanadin päästä päähän juhannusaamuna aikaisin. Ne olivat erikoisia aikoja. Oli syy, pakkokin, pysytellä kaupungissa. Mutta kyllä Helsinkikin oli aavekaupunki.

En taida mennä nyt; luulen että siellä on koti- ja ulkomaisia harhailijoita sen verran, ettei efekti ole enää niin hurja.

Vanha ja rehellinen suomalainen tapa oli laittautua johonkin rannoille ja sammua liikaan viinaan johonkin kivenkoloon. Sitten alkoi tulla huviloita niin että yöpyminen onnistui sisätiloissa, joskus jopa laverilla.

”Oikeaa” juhannusta ei oikein ole muualla kuin Ruotsissa ja meillä ja Baltiassa jotain perinnettä, joten täällä on nähtävästi päällekkäin kaksi perinnettä. Toinen on tämä karnevaali, johon liittyy välttämättömänä osana tanssiminen ja reipas remuaminen. Kiitos Hannu Salaman, ”juhannustanssit” saattaa edelleen sisältää tuon sävyn. Poliiseilla on ikävä tapa sekaantua ihmisten asioihin, jopa vesillä. Kerran puhallutettiin Haukivedellä. Venepoliisit sanoivat, että olin ainoa täysin selvä veneilijä ehkä koko Suur-Saimaalla.

Toinen juhannus sisältää Jussi Björlingiä (”Midsommarnätterna…) ja kuivaa vermuttia säletuolilla istuen, olkihattu kallellaan. Tapahtuuko Bergmanin ”Mansikkapaikka” juhannuksen aikaan? Tuntuu mahdottomalta. Ei kesällä järjestetä promootioita eikä nimitetä kunniatohtoreita. Mutta se Bergmanin elokuvan loppukuva, uni isästä ja äidistä, sisältää yli sadan vuoden takaisen keskikesän kaikki elementit. Isä onkii, puku päällä.

Karnevaaliperinne on tallella niissä lauluissa, jotka eivät ole enää muotia. ”Juhannuspolkka Paksulassa” ainakin sisältää tuon arvojen kääntämisen päälaelleen. Nurkassa muori se perunoita kuori ja veisasi helvetin vaivasta. Vaari se hihkas ja pullolla sihtas ja sanoi se jo näkevänsä taivasta.

Muistan eräänkin vaikean valinnan. Olisi ollut mahdollisuus mennä silloinkin Ilmasotakoululle Lentäjien juhannusjuhlaan. Lentonäytös ja noin kaksikymmentä tuhatta humalaista oli aina kiinnostava näky. Toisaalta teki kovasti mieli Evijärvelle, jossa laskettaisiin pitkäsiima ja soudeltaisiin muuten vain, koivunkäppänä veneen kokkaan tuettuna.

En muista ratkaisua. Molemmissa tuli käytyä, mutta luullakseni en ollut lentokentällä sinä vuonna kun laskuvarjohypyssä sattui kuoleman aiheuttanut onnettomuus. En varmaan ollutkaan, sillä olin hyvin pieni, koska tädin mieheni Esko oli vielä lennonopettaja ja yhtenä mukana lentonäytöksessä. Siihen aikaan hypättiin kaksitason siiveltä eli kone oli Stieglitz tai Viima. Yhden kerran nähtiin reaktiohävittäjä, de Havillandin Vampire.

Erään kerran Piri hyppäsi kahdella laskuvarjolla eli irrotti toisen ja katsojien kauhistuttua avasi ilmassa toisen. Vai oliko hyppääjä kapteeni Kallio? Vihurilla vedettiin vaakakierrettä aivan pinnoissa. Kuka lensi? Kärkkäinen – vai Allinen vai Tarvosen Polle?

Muistan sellaisia lentämisen mestareita, joilta onnistui vaakakierre jopa ilman lentokonetta, varsinkin jos palaili kerholta kylille Ketojanmäen kautta.

Meilahti kertoi pyydettäessä lentämisen metsänhoidollisista näkökohdista. Hän oli ajanut metsään isosta Junkersista alkaen monia eri konemalleja äskettäin päättyneen sodan aikana ja osasi sanoa, kuinka monta kiintokuutiometriä pinotavaraa syntyy, kun koneen rymäyttää kasekseen. Moranella ja tietenkin Pyryllä pääsi metsään yrittämättäkin. Ne olivat äkkinäisiä muljahtamaan.

Kun tilapäismajoituskin täyttyi, lentävät rupesivat kuskaamaan remuavia humalaisia Lapuan suoralle, josta sai toikkaroida kymmenen kilometriä päästäkseen takaisin kylille. Sekin keino kiellettiin aikanaan. Ja lentävillä ei tässä tarkoiteta lentäjiä.

Kai me olimme enimmäkseen järvellä. Isäni syntymäpäivä oli sama kuin juhannus, kunnes Vilkuna senkin pilasi ja juhannus muuttui liikkuvaksi juhlapyhäksi.

Näin arvokkaassa yhteydessä tekisi mieli sanoa, että suuntaan tai toiseen juhannus oli Suomessa kollektiivinen psykoosi, jonka kunniaksi Suomi meni kiinni ja avain heitettiin hukkaan.

Evijärvellä sangen tunnettu ylistarolainen tehtailija joi juhannusta hyvässä seurassa. Joku erehtyi kitisemään, että hyvät juhlat eikä eväissäkään ole moittimista, mutta kun ei ole kokkoa.

Tehtailija riemastui, kaateli peräprutkun bensat jerrikannusta lattialle ja paiskoi myrskylyhdyt perään, karhasi juhlavieraat kaislikkoon kurkkua myöten ja sytytti. Kun kesämökki paloi, hän tiedusteli, kelpaako kokko. Ja sai kysymykseen myöntäviä vastauksia.

Käräjillä häntä syytettiin yksin teoin tehdyistä murhapoltosta ja vakuutuspetoksesta. Syytteet hylättiin, koska hän oli omin käsin kastellut juhlavieraat ja varmistanut, ettei ketään jäisi liekkien saaliiksi, eikä tupanen ollut lainkaan vakuutettu.

Evijärvessä on niitä pieniä saaria, ja vallitsevissa oloissa rakentaa sai mihin lystäsi, ja hyvänä pidettiin, jos sattui jättämään oikein rakennuslupahakemuksen, jonain vuonna.

Oli meilläkin samalla tontilla lähemmäs kymmenen huvilaa, koska isoisä innostui sellaisten timpraamisesta vanhoilla päivillään.

Hänhän oikein kävi lääkärissä pyytämässä sellaista todistusta, josta kävisi ilmi, että ei terveydellisistä syistä pysty käymään Kettusaaressa puolukassa, mutta pystyy toisaalta rakentamaan yksinkin hirsitaloja itse piiluamastaan materiaalista. Tai saattoi siinä olla joskus autokorjaamolta Jussi joo-miehenä mukana. Eli sopivaa juhannusta itse kullekin!