Johtimet juotetaan
kiinni, kun ihminen on noin 12-vuotias. Todellinen kehitys lakkaa.
Tyhmentyminen alkaa.
Johdin on huono
kielikuva. Todellisuudessa päässä on sellaisia johtimia, jotka kasvavat itse ja
lähes käsittämättömästi löytävät suuntansa ja rakentavat verkoston, jossa on
ainakin yli 200 miljoonaa solmua.
Kuolema on konfiguraation
muutos. Vien äidille pari tölkkiä rahkaa, koska hän pitää siitä. Lasken ne
pöydälle toisen ylöspäin, toisen alassuin. Tölkissä lukee rahka – kvark. Toinen
tölkki on siis ylös-kvarkki ja toinen alas.
Epäilen että James Joyce,
joka keksi englantiin tuollaisenkin sanan (quark) ja Gell-Mann, joka totesi ja
nimesi alkeishiukkasista näillä näkymin pienimmät, eivät tienneet, että
Euroopan pohjoisilla niemillä syödään lusikalla paksua maitoa. Rahkasammalta
ajatellen ”rähmä” voisi olla rinnakkaissana.
Hyvä tapa edellyttää,
että lapsuuden muistot ovat valoisia, aika hidasta, kivet isoja ja puut
korkeita.
S. Freud on aikamme
tärkeimpiä ajattelijoita myös siksi, että hän oli niin usein oikeilla jäljillä
ja melkein aina väärässä.
Freudin perua meillä oli
tekniikka, jolla varhaisvuosien kaltoin kohdelluksi tuleminen houkuteltiin esiin
ja sille voitiin kenties tehdä jotain. Aikanaan havaittiin, että nuo
traumaattiset muistot ovat usein vääriä eli terapiassa yhdessä keksittyjä.
Ihminen toimii juuri
samalla tavalla kuin kansa. Ellei ole uljaita muistoja, niitä keksitään. Ellei
ole tarpeeksi uljaita muistoja, keksitään koettuja vääryyksiä.
Pelkäsin kuvan sanakirjaa
lapsena. Syytä en tiedä. Noita julkaistiin. Niitä ostivat koululaiset.
Siiranmäessä 1944 saksalais-suomalaisella sanakirjalla oli käyttöä. Oli saatu
muuta uusi torjunta-ase, panssarikauhuja. Mukana oli lyhyt käyttöohje,
saksaksi. Useakin upseeri ja kokelas yritti saada ohjeista selkoa sanakirjan
avulla, turhaan. Ja panssarivaunuja kiipesi koko mäen leveydeltä. Se on
huomattava mäki. Suomalaisten rakentamat passariesteet oli ensin ammuttu
järjestelmällisesti tykillä rikki.
Kuvan kirjan jälkeen tuli
vähän isompia sanakirjoja, joiden kansi oli käärepaperin värinen, pula-ajan
tavaraa. Juhani Jaskari neuvoi, että suomentajan kannattaa käyttää yksikielistä
sanakirjaa. Punaselkäinen Random House on edelleen hyllyssä mutta sen hirveän
ison ja painavan ”lyhyemmän” Oxfordin sanakirjan olen joskus hävittänyt. Sitä
oikeaa Oxfordin sanakirjaa käytiin tutkimassa Yliopisto kirjaston salissa.
Väliin mahtuu WSOY:n
pikku sanakirjojen sarja, jossa kannet olivat punaista, rahkaista muovia. Sellainen
otettiin tyypillisesti matkalle mukaan.
Meillä ei opetettu
koulussa ollenkaan ranskaa, joten opettelin itse. Järkevästi aloitin
surrealisteista ja heidän edeltäjistään. Apollinaire oli tietenkin ilmestys ja
toinen ilmestys oli havainto, että Tynnin ”Tulisen järjen aika” oli eräänlainen
kirjallinen yleiskone, joka vatkasi kaikista ranskalaisista teksteistä
samanlaista taikinaa. Sanakirjana oli vain vanha Hagfors. Kooltaan siedettävä
yksikielinen oli Petit Robert. Kirjakaupassa tyrkytetty tavallinen Larousse oli
käyttökelvoton. Kai se on edelleen.
Kun lapsi alkaa aikuistua
ja virtapiirit suljetaan, kovien tunteiden käsittelyn taidot ovat kasvaneet.
Silti lapsuudesta voi muistaa pelon, joka ei kohdistu oikein mihinkään eikä ole
peräisin kenenkään teoista. En muista, milloin lakkasin pelkäämästä ukkosta,
mutta ennen pitkää tunne katosi. Nykyisin salamointi ja jyrinä aiheuttaa suoraa
mielihyvää. Tämä on ilmaista! Pääsylippuja ei myydä. Ja kaikki on aitoa.
Mutta kasvuvuosilta
muista ensin ruman, kaupasta ostetun villapaidan ja sitten tuskaisen tunteen.
Oli helpottavaa kuulla, että samassa pitäjässä ukkonen oli tappanut navettaan
emännän tai piian. Kammo sai kohteen. Jonain päivänä keksin, miten sanat ja
sanakirjat liittyvät etäisiin pelkoihin. Tämä runo, jonka kirjoitin, liittyy
jollain oudolla tavalla asiaan.
Hän surmasi minua hiljaa
ja näppäili laulullaan.
Hän kasvatti silmissä viljaa,
joka kansoitti aution maan.
Hän sävelsi elämääni
ja kirjoitti kasvoille tien.
Sitä perua on tämä ääni
Jonka hänen luotaan vien.
Hän oli kuin kasvava tuuli
tai leipä, tai myrsky tai puu
ja korva ja hius ja huuli
ja tuoksu ja tunne ja suu.
Tänään jokainen sana kesti.
Tule kirjainten hämärään!
Ne tanssivat hirmuisesti
ja ne ovat nälissään.
Hieno runo.
VastaaPoistaMielestäni seuraava sitaatti on samaa sukua. Ehkä myös kvarkkien käsittämättömyys tulee tutummaksi.
“Hold to the now, the here, through which all future plunges to the past.”
James Joyce, Ulysses
Hieno runo, runoilija Kemppinen!
VastaaPoistaKyllä sen olis pitäny ryhtyä kokopäiväiseksi runoilijaksi! Ei siitä kunnon juristia ja "tiedemiestä" kummiskaan tullu.
PoistaOn se aika hyvin osannu esiintyä o.t.o. bloggarina ja jotkut on jo melkein vakuuttunu että se on oikeastikin olemassa ja asuu tosiaan jossain metikössä Espoon takana jossa on aina oravia pihapuissa vahtimassa.
PoistaOlisko se millainen ollut sotilasattaseana?
PoistaTunnistan tunteen, vaikka minun kohde oli vähemmän pelottava, pieni englanti-suomi sanakirja. Suppeus ja pienuus. Pienet kirjat eivät Suomessa ole lyöneet läpi, vaikka yritetty on. Komission toimistosta sai muistaakseni perustamissopimuksen miniatyyrinä. Voimia äiti-suhteeseen!
VastaaPoista"Ainakin 200 miljoonaa solmua." Mistähän minun ymmärrykseeni on tullut, että me uteliaat,toimivat yksilöt sekä solmimme uusia solmuja, synapseja, että vahvistamme niitä uudestaan ja uudestaan käyttämällä. Näin solmujen määrä olisi samalla tavalla erilainen niinkuin me muissakin suhteissa eroamme toisistamme. jtapio
VastaaPoistaNäin on.
PoistaYksi maailmanmatkaaja-sukulaismies toi 50-luvulla tuliaisiksi Pyhän Maan ja -kaupungin-matkalta tulitikkulaatikon kokoisen koraanin. Tai oikeasti se oli vähän paksumpi kuin aski, mutta sivukoko oli pienempi. Harmittaa, kun se on johonkin hävinnyt ennenkuin opin sitä lukemaan. Toi se mustan rukousnauhankin, mutta se taisi katketa ja kaikki rukoukset ropisivat lattialle ja vierivät sängyn alle.
VastaaPoistaVein pienen kirjan kerran oppikouluun ja näytin sitä kirkkohistorian tunnilla opettajalle, tai tarkemmin muistellen se taisi olla normi historia.
Lehtori sitä katseli ja yskähteli ja kysyi, että mistäs... ja että onkos tämä, tai oletkos sinä...?
Kerroin sen olevan matkamuisto maailmanmatkaaja-sukulaismieheltä. Lehtoria ei kirja sitten enempää kiinnostanutkaan.
Hieno runo, kiitos siiitä.
VastaaPoistaNuo pikkuiset sanakirjat muistan hyvin; ainakin meillä klassillisessa lyseossa ne olivat omiaan lunttaamiseen.
Solmuja on 100 000 x 100 000 000 000 ja juotokset ovat valmiit 25-, ei 12-vuotiaana.
VastaaPoistaSitten tarvitaan jo henkilökohtainen Fukushima, että ne ennen n 70 vuoden ikää aukeavat.
45 vuotta on ikä, jolloin koko rakennelma alkaa romahdella, mutta verkon mahdottoman iso RNA-sisältö auttaa selviämään tuohon 70 vuoden ikään, jollaisia on USA:n presidentiksi pyrkiviä 3.
Tuollaisia ruotsin ja saksan kielen pikku sanakirjoja käytin koko kouluaikani. Ne olivat kauhavalaisen äitini luultavasti paikallisesta kirjakaupasta hankkimia. Käteviä käyttää; jotkut sortuivat niiden avulla lunttaamiseen. En kuitenkaan minä itse.
VastaaPoistaMe käytimme WSOY pieniä punaisia sanakirjoja, niitä muovikantisia. Ne olivat todella hyviä ja näppäräsorminen oppi käyttämään niitä yhdelläkin kädellä (mihin tarkoitukseen, sitäpä en kerro).
PoistaMinullekin kävi niin että kun kouluaikana kärtin sanakirjaa, enkunopettajaäitini lykkäsi minulle kouraan "The Advanced Learner's Dictionary of Current Englishin" (Oxfordin opiskelijapainos). Sillä on sitten pärjätty. Nuo pikkusanakirjat olivat armottoman rajoittuneita ja niissä oli aika paljon suoranaisia pöhköyksiä. Mainittu Micro Robert tuli hommattua myös. Poikkeuksena ensin mainittuun siinä on myös rumia sanoja, kun taas Advanced Learner's on juuri omiaan Agatha Christien lukemiseen
VastaaPoistaAW