Tapailen historiaa

Hallitus vei koulutukselta 200 miljoonaa. Se oli viesti elinkeinoelämällekin: ei olisi kannattanut sijoittaa yliopistoihin tuota samaa summaa. Hallitus ottaa sen pois.

Keskustelin aattoiltana viisaan miehen kansa. Emme puhuneet Nokiasta, mutta hän vain mainitsi, että liikeyrityksen alamäen näkee nopeimmin siitä, että tutkimus- ja koulutusmenoja leikataan. Se tarkoittaa myyntikuntoon panemista.

Jos olisin, kiellä Kiesus, poliitikko, voisin hyvinkin kysyä niiltä, joiden mielestä maan rahoja ajetaan ulkomaille, että anteeksi mutta mitä rahoja? Väite taloudellisten näkymien suotuisuudesta ei näet pidä paikkaansa.

Luulen että edessä on hyvin vaikeita vuosia. Lehtiartikkelit eivät sano paljon enempää kuin verkkoversioiden keskustelut. Vika on Suomen herrojen ja Saksan pankkien.

Tämä on tuttua. Vika on aina ollut Suomen herrojen ja Saksan pankkien. Näin oli 1918, 1934, 1941, 1968, 1973, 1992…

Miltä asia näyttää Saksasta, Ranskasta tai Englannista käsin? Helppo vastata. Ongelmia ei ole, koska Suomea ei ole. Myös kunnianhimoisissa, taidolla tehdyissä kirjoissa maamme jää maininnatta. Viimeksi luin, että Manner-Euroopan toista maailmansotaa käyneistä maista vain Neuvostoliittoa ei miehitetty kokonaan. Kirjoittaja jätti kai tietoisesti maininnatta Irlannin eli Eiren, joka teki kiusaa Englannille, sekä Espanjan ja Portugalin.

Muistaakseni Suomeakaan ei kyllä miehitetty, mutta se ei jaksa kiinnostaa sivistysmaita. Emme liioin saaneet Marshall-apua. Ei kiinnosta. Aina välillä joku kohottaikse ääntään myrtyneenä jatkosodan ihannoinnista. On se niin väärin. Hirtettävä pääsi livistämään kesken toimituksen.

Tämä on tullut muotiin. Sanotaan jotain, vaietaan muusta. Suomi meni hypyn kengässä Hitlerin kelkkaan. Tämä sanotaan. Suomi on hengissä, Hitler ei, eikä hänen valtakuntansa. Tätä ei sanota.

Suomi poikkeaa EU-kumppaneistaan myös siinä, että olemme jo unohtaneet sen ajan, jolloin tapoimme toisiamme urakalla. Ketään 1918 mukana olleista ei ole hengissä. Toinen maailmansota jyräsi muistot, mutta. Mutta meidän on muistettava, että ”kommunisteja” kannatti viidennes kansastamme niin kauan kuin Neuvostoliitto oli olemassa.

Kreikan sisällissodat vuoden 1945 jälkeen olivat hyvin pahoja ja hyvin raskaita. Italia on samasta syystä edelleen valtio yhtenäisyyttä vailla. Ranska liioittelee perintöään

EU:n, alkujaan Euroopan hiili- ja teräsyhteisön suursaavutus oli Saksan ja Ranskan sovinto. Sodan uhkaa ei todellakaan enää ole, toisin kuin aikaisemmat tuhat vuotta.

Pahinta on ilmiantamisen, valehtelemisen ja varastamisen kulttuuri. Hyvin lähellä oleva esimerkki on Jan Krossin muistelma ”Rakkaat kanssavaeltajat”. En ole havainnut, että se olisi aiheuttanut hälyä. Kross oli kirjailijana korkeinta tasoa; jos Viro olisi saanut hänestä nobelistin, osoite olisi ollut oikea. Suomessa samaa tematiikkaa käsittelevä Sofi Oksanen on aiheuttanut rajuja kielteisiä reaktioita. Juuri sama on Aleksandr Solzhenitsynin tarina, ensin karkotus, sitten vaikeneminen.

En osaa arvata, kuinka yleisesti Suomessa tiedetään tai halutaan muistaa, että olennaisesti samat tapahtumat käytiin läpi muualla Baltiassa, Puolassa, Tshekkoslovakiassa, Unkarissa, Romaniassa ja Bulgariassa. Itäiseksi jäänyt Saksa on sitten vielä oma lukunsa. Karkotuksia, väkivallantekoja, takavarikkoja, loputonta varastamista ja vääryyttä vääryyden päälle.

Ranskan, Belgian, Hollannin ja Norjan sota-ajan hallitukset ja hallinto eivät saaneet suosiota 1945. Hyvin moni pakkotyöstä tai keskitysleiristä hengissä palannut löysi asunnostaan, huonekalujensa ja tavaroittensa keskeltä uudet omistajat, jotka kehottivat tulijaa painumaan helvettiin. Ei tahtonut auttaa, vaikka tulija sanoi saapuvansa juuri tuosta, mainitusta paikasta. [jatkuu]