Epäselvä ajatus

Entä jos Timo Soini on oikeassa?

Tämä ei ole poliittinen blogi enkä ole poliittinen kirjoittaja. Kopioin talteeni Ranskan voimassa olevan tekijänoikeuslain ja yritän ymmärtää HADOPI- säännösten merkityksen.

”Hadopi” on lyhenne. Se tarkoittaa vuonna 2009 annettua lakia internetissä harjoitetun luovan toiminnan tulosten levittämisestä ja suojelemisesta. En toistaiseksi ymmärrä lain nimikettäkään. Siitä olen selvillä, että Ranskan perustuslakituomioistuin totesi kertaalleen koko lain perustuslain vastaiseksi. Se rajoitti sananvapautta. Sitten sitä on muunneltu ja kursittu ja nyt en saa selvää, mikä on voimassa ja mikä ei. Tekstiä on lähes 400 sivua. Toissavuotisessa versiossa, jota olen käyttänyt tähän asti oli 60 sivua.

Ranskan tekijänoikeuden edunvalvontajärjestöt ovat ajaneet hanketta kuin käärmettä pyssyyn. Väitetään että lobbarit ovat olleet hyvin vahvoja, ja presidentti Sarkozy on tiukasti lain takana.

No Ranskan laki ei kiinnosta Suomessa juuri ketään. Laki on kuitenkin syntynyt EU-direktiivien johdosta, ja ainakin Englanti on sangen pitkällä samalla tiellä. Me tulemme sitten perässä.

Alan epäillä, että itsekin vaalimani käsitys, jonka mukaan internetiä ja sosiaalista mediaa ei voi sensuroida tehokkaasti, on osoittautumassa aivan vääräksi. Muutkin kuin Kiina ovat tehneet sen jo, ja jos olen ymmärtänyt oikein, nyt Ranskan voimassa oleva laki antaa jollekulle – toivoakseni viranomaisella ja operaattorille – luvan panna piuhat poikki eli katkaista internet-yhteyden, jos niitä käyttäen on rikottu toisten tekijänoikeuksia laissa luultavasti kerrotuin tavoin.

Melkein uskallan sanoa, että koko sähköinen viestintä on siis alistettu kansainvälisen ja kansallisen viihdeteollisuuden mielen mukaiseksi. Itse olen pitänyt verkkoa arvokkaana muun muassa siksi, että sieltä saa vaivattomasti (todellisuudessa aikamoisella vaivalla) Ranskan ehkä voimassa olevan lain tekstin ja lisäksi Heinrich Heinen runoja.

On siellä muutakin mukavaa. Niin kuin Facebook. Ja The Royal Societyn runsaat, laajasti ilmaiset verkkosivut. Viimeksi tutkin osasta ”Philosophical Transactions” selvityksen vedystä tulevaisuuden energialähteenä. Aihe on niin kiperä, etten luota lehtiartikkeleihin. Erittäin kiinnostava oli myös ” Data sharing, small science and institutional repositories” eli tutkimus aiheesta e-Research.

Timo Soinin EU-näyt tuntuisivat olevan peräisin Ilmestyskirjasta. Mutta historiallisen tiedon mukaan on täysin mahdollista, että organisaatiolle tulee vastaan ”tipping point”, kuten Neuvostoliitolle tuli. Taakka liikkuu, vaikka rinne on jyrkkä ja voimat vähenevät. Sitten saavutetaan kriittinen piste (katso aiheesta yksityiskohtaisesti Philip Ball, Critical Mass: How One Thing Leads to Another (2004), ISBN 0-434-01135-5 ). Parhaita jokamiehen tiedekirjoja.

Kriittisen pisteen jälkeen tapahtuu jotain uskomatonta. Kirjoitin äsken ”taakka”, koska ajattelin Sisyfoksen myyttiä. Kirjoittaisin tuon myytin uusiksi siten, että rinne päättyy terävään huippuun ja onneton kohtalon orja työntää taakan joka kerta senttimetrin liian pitkälle, jolloin se lipsahtaa huipun yli ja kierii hirvittävästi kolisten toista rinnettä alas.

Tällaista voi tapahtua valtioille, yhtiölle ja organisaatioille ja on usein tapahtunut.

Esitän siis pelkoni, että vaikka EU ei ole minulle pahan tyyssija, vaan päinvastoin Suomeakin suuresti hyödyttänyt järjestelmä, se voi olla pelottavassa vaiheessa. Riippusillan suurimman mahdollisen pituuden määrään muun ohella se, paljonko silta jaksaa kantaa omaa painoaan eli kantta ja kaapeleita.

Silloin voisi olla, että hallituskriisimme syy ei ole Soini ja hänen puolueensa, vaan EU. Oma parlamentaarinen demokratiamme ei toimisi EU:n tavallaan ei-parlamentaarisen rakenteen kanssa. Ja repeämä alkaisi juuri tietoverkkojen mullistamasta talousjärjestelmästä. Silloin seuraava potilas olisi Yhdysvallat. Kliffaa, hei?