Sen verran minussa on vanhaa verta, että sukulaisten, ystävien ja tuttavien julkinen kehuminen tuntuu kiusalliselta.
Kai Ekholm on kunnon mies, vaikka onkin professori. Pekka Heikkinen on tärkeällä asialla, vaikka onkin juristi. Eilisessä lehdessä, yliössä, he kirjoittavat ehkä hitusen mutkikkaasti tekijänoikeudesta. Mutkikkuus on virkavelvollisuus, koska molemmat ovat Kansalliskirjaston herroja, Kaitsu johtaja. Ja Kansalliskirjasto on entinen Helsingin Yliopiston kirjasto.
Kuten tiedätte, olen pitänyt samoja asioita esillä myös tässä blogissa. Selitys on yksinkertainen. Olemme olleet vuosia yhteistyössä ja keskusteluissa. Vaikka olemme, Ekholm ja minä, puheliaita miehiä, kuuntelemme kumpikin toisiamme.
Luen tuon yliötekstin toisin kuin useimmat muut. Olen yllyttänyt Kansalliskirjastoa ylimielisyyteen, varomattomuuteen ja virkarikoksiin. Nyt näen, että jotain alkaa tapahtua.
Jos Ekholm joutuu linnaan, vaimoni leipoo kakun ja Biltemasta tai K-raudasta järjestyy viila. Tämä on lupaus.
Kaikenkarvaisten viihdejättiläisten lobbaus eli lainsäätäjien taivuttelu onnistuu jatkuvasti niin hyvin, että rikostutkinta olisi paikallaan. Kun päättäjät ovat kuitenkin poliitikkoja, en oikein usko, että he suostuisivat kaventamaan jatkuvasti yleisön eli äänestäjien eli meidän kaikkien toimintamahdollisuuksia ja rakentamaan kaikinpuolisen kyttäämisen yhteiskuntaa ilman tuntuvia vastapalveluja.
Yksi suuri onnettomuus on yleisön ahdas asema. Teosten eli siis kirjojen, elokuvien, musiikin jne. ostajilla ja käyttäjillä ei ole puhemiestä eikä tiedotusvälineitä. Media havahtuu joskus hetkeksi, mutta tarttuu useimmiten äärimmäisyysmiehiin, kuten Ruotsin piraattipuolueeseen. Heidän tarkoitusperänsä ovat kannatuksen arvoisia mutta keinot kestämättömiä. Elämme reaalimaailmassa. Toimintatapojen on oltava tästä maailmasta. Ja medialla on ongelmansa. Vaikka esimerkiksi Helsingin Sanomat ja Yle (joihin molempiin nähden olen syvästi jäävi monikymmenvuotisena avustajana) ovat tiedotusvälineiksi ajoittain lähes kunniallisia, niillä on muhkea karja omia lehmiä, ayrshireä, herefordia ja kyyttöjä, ojassa.
Yle ei ole taloudellista voittoa tavoitteleva laitos, mutta ellei se suhtaudu erittäin ymmärtäväisesti monopolistien (esimerkiksi amerikkalaisen elokuva- ja musiikkiteollisuuden) toivomuksiin, sen oma toiminta vaikeutuu tuntuvasti.
Kun oikeus informaation saamiseen on perustuslain suojaama siinä kuin sananvapauskin, mielestäni maan julkisimman ja virallisimman vapaakappalekirjaston johtaja on juuri oikea henkilö edustamaan kuluttajanäkökohtaa, tieteen ja tutkimuksen etua ja erityisesti kansallisen kulttuuriperinnön saatavilla pitämistä.
Juuri tähän kirjoittajat viittaavat. Tekijänoikeuden kingit ovat perinteisesti olleet tekijäpuolen eli edunvalvontajärjestöjen juristeja tai entisiä sellaisia. Myös Jukka Liedes, laajatietoisen virkamiehen perikuva, on entinen Teoston juristi.
Surullisen suuri osa alan tutkijoista harjoittaa mieluummin haureutta samaa sukupuolta olevan välimerkin kanssa kuin miettii, voisiko tämän tehdä paremmin. Yksi peikko kun on Ekholmin ja Heikkisen mainitsema transaktiokulujen ongelma – tätä menoa jopa Kansalliskirjasto joutuu käyttämään kammottavan suuren osan aineiston tallettamiseen tarkoitetuista käyttövaroistaan jonninjoutavien sepustusten tai tilapäismusiikin tekijöiden metsästämiseen.
Meillä on käsillä tekijänoikeuden kestävyysvaje. Se ei ole kymmenen vuoden päässä vaan päällä kuin ukkonen. Hengessä köyhät riehuvat keskustelupalstoilla ja tiedotusvälineissä. Eilen joku asiantunteva keskustelija sanoi televisiossa, että suomalainen (!) Turun yliopisto perustettiin ennen Amerikan löytämistä. Olettaen että hän tarkoitti Turun akatemiaa, se perustettiin 1640. Tartto, Lund ja Uppsala ovat vanhempia.
En tietenkään kuvittele, että valtakunnanhölmöt ryhtyisivät yleisemmin sivistämään itseään, mutta kyllä niille harvoille on oltava kirjat.
Minä jonninjoutavien sepustusten tekijä olen muutamiin otteisiin Kansalliskirjastoa lähestynyt ilmoittaakseni kyseenalaisten ja erittäin pieni painoksisten julkaisujen olemassa olosta. Aikoinaan kiittivät ja kiittelivät, ja tulkitsivat vapaakappalelakia luontevasti.
VastaaPoistaViimeisimmän yhteydenoton uuden johtajan aikana vastaukseksi sain, että ilmoittamiseen vaaditaan ylikirjastonhoitajan erikoislupa.
Aikoinaan kirjanpainattaminen oli helppoa. Veit käsikirjoituksen painoon ja maksua vastaan sait kappaleita niin monta kuin tilasit. Yleensä enemmän.
Nykyisin kirjapaino ei saa ottaa vastaan kirjanpainatusta, ellei työlle ole valmiiksi haettuna isbn-numero. Saa ainoastaan Kansalliskirjaston isbn-toimistosta.
Byrokratian tiukennukset tuskin ovat helpottaneet ikiaikuisia ongelmia.
Kuluttajan kannalta, jota jonninjoutavat ensisijaisesti ovat, Ekholm ja Heikkinen ovat oikealla asialla. Olen jo pidempään makustellut ajatuksella, että joku suuri firma haastettaisiin käräjille vastaamaan tekijänoikeus-, sananvapaus-, tieteenvapaus- ja taiteenvapausrikkomuksista. Tai ainakin harhaanjohtamisesta, uhkailuista ja väärien tietojen antamisesta, eli vapaan kansalaisyhteiskunnan toiminnan vaarantamisesta.
Ad Reijo Valta: - tässä on laki muuttunut perinpohjin. Pienapainatteilla oli oma, joustava käytäntönsä. Nyt Kansallliskirjasto kerää mm. kaiken videoaineiston. Tarkistamatta erikseen muistelisin, että Ekholm on tässä asiassa vastuusta vapaa.
VastaaPoistaYleisönpalvelun ja yleisen ihmisiksi olemisen kannalta terveiset menevät tätä kautta perille.
Ad Omnia: - Ekholm näyttää ryhtyneen kirjoittamaan blogia Hesariin.
VastaaPoistaJa kyllä YLEkin osaa. Viitisen vuotta sitten eräs vähän toisella kymmenellä oleva muusikonalku soitti pienen kappaleen, YLE tallensi ja myöhemmin esitettiin allekirjoitettavaksi seuraava sopimus:
VastaaPoistaESIINTYMISSOPIMUS
N.N. (hetu xxxxxx-xxxx) on lupautunut esittämään
musiikkikappaleen YLE Koulu-Tv:n tuottamassa sarjassa ZZZ.
Käyttöoikeus työn tulokseen siirtyy Yleisradiolle. Siihen
sisältyvät ZZZ -tv-ohjelmien rajoittamattomat
esitykset sekä esiintyjän osuus myyntitallenteessa ja
ohjelmasarjan internet-sivuilla.
Alaikäisen esiintyjän puolesta sopimuksen allekirjoittaa huoltaja.
Kun ei suostuttu moiseen saneluun, josta siis ei ollut sovittu etukäteen, jätti YLE sitten tallenteen käyttämättä. Neuvotteluvaraa ei ollut, teksti oli kuulemma ylempänä päätetty.
Eli se siitä tekijöiden oikeuksista ja niiden kunnioittamisesta.
Minulla taasen jostain suomi-englanti-suomi sanastosta ja 2 kirjasta (kaikilla isbn) tuli aikoinaan kirje vapaakappaleiden toimittamisesta vapaakappalemafialle.
VastaaPoistaKolme kertaa lähestyivät jopa uhkaavilla kirjeillä lakipykälineen, mutta en antanut näille periksi. Vieläkin ovat ilman teoksia ja saavat ollakin.
Kyllä pummeja maailmaan mahtuu.
Teosten eli siis kirjojen, elokuvien, musiikin jne. ostajilla ja käyttäjillä ei ole puhemiestä eikä tiedotusvälineitä.
Jaa. Vai niin. Mitä minä viimeksi kuuntelin ja katselin, ovat televisio, radio ja internet täynnä kirjallisuutta, musiikkiteoksia ja elokuvateoksia, joita saa ilmaiseksi kuunnella, katsella ja lukea ja jopa pientä korvausta vastaan hankkia omaan käyttöönsä. Mistä nyt on pula?
Mutta missä ovat ne puhemiehet ja tiedotusvälineet, jotka ovat teosten tekijöiden puolella? Niitä ei näy missään.
Sen jälkeen päätin kirjoittaa kirjani ulkomaakielillä ja ulkolaisella nimelläni painattaen ne muilla mailla.
Eipä ole pummaajia näkynyt.
On hirvittävää kuinka teosten tekijöiden oikeuksia kavennetaan ja häivytetään sananvapausmafian puolelta tekijänoikeuksiin vedoten.
Uikutanpas nyt täälläkin...
VastaaPoistaTekijänoikeuslain mukaan musiikin opetuksessa voidaan käyttää äänitteitä, eli siis musiikkiesimerkit voidaan soittaa kaseteilta, tai vinyyli- ja cd-levyiltä.
2006 voimaan tullut uusi tekijänoikeuslaki kieltää kuitenkin näiden näytteiden soittamisen tietokoneen kovalevylle tallennettuna. Toisin sanoen suurin osa musiikin opettajista (peruskoulusta yliopistoihin) pitäisi saattaa vastuuseen tekemisistään.
Olin tässä pari vuotta sitten erään korkeakoulun viikon mittaisella musiikkikurssilla, jossa oli viisi luennoitsijaa. Heistä neljä soitti kaikki esimerkkinsä läppäriltään ja viides käytti pelkästään Youtubea.
USA:n musiikkikirjastoyhdistys on lakonisesti todennut, että kovalevylle tallennetut musiikkitiedostot ovat rinnasteisia muuhun oppimateriaaliin, eli siis laillisesti opiskelijoille jaettavissa. Niinpä siellä onkin musiikkioppilaitoksissa kattavat opetukseen liittyvät äänitetietokannat.
Suomessa Teosto ja varsinkaan Gramex eivät suostu edes keskustelemaan asiasta ja opetusministeriössä ei letkahda eväkään.
Nimimerkki Kokemusta on
MHI
"haureutta samaa sukupuolta olevan välimerkin kanssa"
VastaaPoistaTässä ehkä selitys sille, miksi kirjoittajien maneerit vaihtelevat - yksi tökkää ajatusviivalla, toinen antaa sulkumerkeillä lisätietoa ja kolmas nyhertää pilkkua.
Vähän vastaava oli HHO:n henkilöstöläpyskässä ammoin ollut tuoreen toimistosihteerin havainto tittelikäytännöistä. Naiset tuntuivat olevan esittelijöitä, miehet viskaaleja.
Tuli mieleen minut yllättänyt pikkutieto: Harvard perustettiin 1636.
VastaaPoistaEn ymmärrä mitä tarkoitat? (Joka tietysti ei ole Sinun vikasi.) Mutta ajatellaan, teoriassa, että jos minä vaikka 9 vuotta suunnittelen runokirjaa, ja sitten 10ntenä vuonna saan sen kirjoitetuksi, niin... joku PiraattiBoy julkaisee sen You Tubessa viikkoa ennen kuin se tulee kirjakauppoihin. Eihän sitä kukaan enää sen jälkeen osta! Niin multa menee 10n vuoden duuniansiot - viuh vauh - hukkaan.
VastaaPoistaTässä on jotain väärää mielestäni.
Ad Anonyymi: - et tosiaan ymmärtänyt. Tekijälle kuuluu korvaus teoksestaan ja esimerkkisi piraatti linnaan.
VastaaPoistaTuo olikin tekijänokeuden helpoin kysymys. Sitten tulee toista sataa vaikeampaa, kuten esimerkiksi kaapelitelevisioyrityksen oikeus saada korvausta satelliittitelevisioyhtiöltä, jonka signaali näkyy vähän matkaa valtion rajan yli.
Muuten - olen nyhertänyt kymmenen vuotta kahta runokirjaa ja saanut niistä pienen määrän rahaa. Nyt toinen (Catullus-suomennos) on verkossa ilmaiseksi. Olen sen itse sinne lähettänyt.
http://rudy.negenborn.net/catullus/text2/finnish1.htm
Runokirja on huono esimerkki. Olen julkaissut niitä 6, ns. isoilta kustantajilta. Bruttoansioon nykyrahassa tuollaisten tuhannen euron luokkaa.
Entäs tämä Thomas Campionin Catullus-sovitus...
VastaaPoistahttp://helmet.fi/search~S9*fin?/Xverkkoaineisto+lesbia&searchscope=9&m=&l=&b=&Da=&Db=&SORT=D/Xverkkoaineisto+lesbia&searchscope=9&m=&l=&b=&Da=&Db=&SORT=D&SUBKEY=verkkoaineisto%20lesbia/1,1,1,B/l856~b1783079&FF=Xverkkoaineisto+lesbia&searchscope=9&m=&l=&b=&Da=&Db=&SORT=DZ&1,1,,2,0
Oho, olipa pitkä osoite, toivottavasti toimii...
MHI
Kiva, että saa olla väärässä.
VastaaPoistaJa lisäänpäs vielä että
VastaaPoista"Uikutanpas nyt täälläkin...
Tekijänoikeuslain mukaan musiikin ...
Suomessa Teosto ja varsinkaan Gramex eivät suostu edes keskustelemaan asiasta ja opetusministeriössä ei letkahda eväkään.
Nimimerkki Kokemusta on"
Lähinaapureistamme esimerkiksi Ruotsissa, Virossa ja Latviassa musiikkioppilaitokset ovat sopineet tekijänoikeusjärjestöjen kanssa joustavasti digitoidun musiikin opetuskäytöstä.
MHI
ja lisää...
VastaaPoistaKoska tämä Kansalliskirjasto tallentaa suomalaisia nettisivustoja (fi) ilman sivustonhaltijan lupaa, on kaikkien ylläpitäjien syytä blokata
ip-osoite: 128.214.91.134
Tämä on Kansalliskirjaston hakurobotin osoite.
Kansalliskirjasto yrittää myös tunkeutua sivuston salaisiin tiedostoihin, kansiorakenteisiin ja yrittää urkkia tietoja sivustoista, joille vaaditaan kirjautuminen.
- Suojatkaa kansionne hyvällä salasanalla.
- Blokatkaa Kansalliskirjaston käyttämä ip-osoite.
Ymmärtääkseni Kansalliskirjasto luovuttaa suomalaisilta nettisivuilta saamiaan tietoja viranomaisille ja SUPO:lle.
Tunnut JK suhtautuvan tekijänoikeuksien kiristämiseen kielteisesti. Eikö nyt kuitenkin ole niin, että jos tekijänoikeuksia ei olisi, niin esimerkiksi arvostamasi taidemusiikin, jonka tuottaminen lienee kallista, levytys loppuisi?
VastaaPoistaEikö esim. lääkealalla tapahtunut niin, että kun hyvää tarkoittaen lääkkeiden patenttiaikaa lyhennettiin, uutuslääkeiden hinta nousi pilviin, kun kate piti saada lyhyempänä aikana.
@JarMom: Laki kulttuuriaineistojen säilyttämisestä ja tallettamisesta velvoittaa Kansalliskirjaston keräämään talteen yleisön saatavilla olevia verkkoaineistoja. Laki ei edellytä verkkojulkaisijan lupaa: tekijänoikeuslain 16b pykälän mukaan Kansalliskirjasto voi valmistaa kokoelmiinsa liitettäviksi kappaleita tietoverkoissa yleisön saataviin saatetuista teoksista.
VastaaPoistaKansalliskirjasto ei kerää yksityiseen käyttöön rajattuja aineistoja eikä tietenkään pyri murtamaan mitään suojauksia.
Kansalliskirjasto ei luovuta eikä saisikaan luovuttaa aineistoja edelleen. Kuulisin mielelläni tarkemmin, missä on väitetty muuta. Verkkoarkistoon voi tutustua Kansalliskirjastossa sekä eräissä muissa kirjastoissa tutkimustarkoituksissa. Aineistosta saa tulosteita, muttei digitaalisia kopioita.
Lisätietoja: http://www.kansalliskirjasto.fi/julkaisuala/vapaakappaleet/verkkoharavointi.html
Esa-Pekka Keskitalo / Kansalliskirjasto