Kävin heillä kotona Culver Cityssä monta kertaa. Eric Henry Monkkonen työskenteli kotona jo silloin, 90-luvun lopulla. Hänen prostatan syöpänsä oli pahassa mallissa. Hän kuoli 2005.
Mieleeni jäi tyylikäs lippalakki, jota hän piti sisälläkin. Valitettavasti tiesin, mistä se johtui. Olin seurannut sytostaattien ja säteilyhoidon vaikutuksia. Toinen muisto on ujo, lempeä hymy. Olimme samanikäisiä. Seurasin lumoutuneena Ericin yhdistelmää, osa arkaa opiskelijaa, osa asiansa osaavaa tutkijaa. Hän oli penologi (tai poenologi) – juuri kukaan muu ei ollut eikä ole. Puhe on historiantutkijasta, joka on erikoistunut rangaistusten määräämiseen ja niiden seurausten selvittämiseen.
Mietimme New Yorkin henkirikollisuuden yllättävää ja jyrkkää laskua 1900-luvun lopulla. Usea poliitikko oli jo kiirehtinyt kiittämään itseään tästä ilmiöstä. Eric sanoi, että hän tietää noin sata syytä tuohon ilmiöön, mutta ei valitettavasti osaa suhteuttaa syitä toisiinsa. Siten hän ei osaa sanoa, mitkä syyt olivat vaikuttaneet voimakkaimmin.
Asia ei ole sillä tavalla ilmeinen kuin afrikkalaisamerikkalaisten väkivaltarikollisuus, jonka vähenemisen yksi syy oli raskauden ehkäisy. Joku muu – ei Eric – sanoi että rikollinen sukupolvi jäi syntymättä. Eric julkaisi erittäin huolellisesti järjestetyt ja suurella työllä kootut tosiasiat ja jätti johtopäätökset lukijalle.
New Yorkin henkirikollisuuden tutkijana hän oli hankkinut ja järjestänyt kaiken löytyneen viranomaistiedon ja kaikki lehtiuutiset murhista ja tapoista vuodesta 1782 nykyaikaan. Hän oli keräämässä samanlaista tiedostoa toisesta kummallisuudesta, silloin yhteisestä asuinkaupungistamme Los Angelesista, jossa henkirikollisuus romahti toisen maailmansodan jälkeen, päinvastoin kuin olisi luullut ja täsmälleen toisin kuin viihteellinen kirjallisuus antaa ymmärtää.
Yhdysvaltain henkirikollisuus on nelin – viisinkertainen verrattuna Eurooppaan, pois luettuna Venäjä-Neuvostoliitto. Puhe on siis nyt rikoslain määrittämistä ”yksityisistä” murhista ja tapoista, mutta sitä vastoin ei poikkeusajoista.
Eric oli toisten historioitsijoiden arvostama mies. Vaikka hän muutti vallinneen käsityksen Yhdysvalloista ja väkivallasta, aineisto oli niin vastaansanomaton, että kollegat vakuuttuivat. ”Crime, Justice, History” ja ”The Murder in New York City” sekä ”The Civilization of Crime” ovat jo klassikkoja.
Yhteenveto kuulostaa ylioppilasaktivismilta, mutta tässä yhteydessä sen painoarvo on jotain aivan muuta.
”Yhdysvaltain henkirikollisuus ei ole muuttunut merkittävästi 200 vuoteen. Se on jatkuvasti keino korostaa miehekkyyttä, valtaa ja maa-alueen (tai kaupunkikorttelin) hallintaa.”
Liittovaltio ja osavaltiot ovat silmiinpistävän haluttomia selvittämään henkirikoksia ja rankaisemaan niistä. Koko 1800-luvun surmat jätettiin kokonaan tutkimatta, jos se oli jotenkin mahdollista.
Uusi näkökulma Villiin länteen, eikö totta?
Ericin poikien nimet olivat Pentti ja Paavo. Nimet olivat peräisin Skandinaavisen kirjallisuuden historiasta, josta muuten löysin itsenikin. Kerroin omia muistumiani ja tietojani Pentistä ja Paavosta. Vastapalvelukseksi Eric selitti, miksi hänen olohuoneen koristeensa, pienen lentokoneen potkuri, kantoi nimeä ja leimaa ”Hartzell”, jota en sanoisi vieraaksi. Tuon niminen konepaja hallitsi Santa Monican lentokenttää, kunnes sota ja Lockheed muuttivat kaiken. Toivottavasti Paavo pitää huolta potkurista.
Vaikeampi vastattava oli kysymys, miltä Ericin isoisän Kansasiin tuoma sukunimi Monkkonen kuulostaa suomalaisesta. Sanoin että se on oikeastaan Mönkkönen. Join kahvia (Hill’s Brothers), mietin ja sanoin että se ei kuulosta välttämättä kovin kunnioitusta herättävältä (distinguished) eikä kauhean hienostuneelta (urban), että vähän niin kuin Kemppinen. Eric nauroi ja sanoi perinteen jatkuvan. Hän oli kysynyt samaa asiaa aikaisemmin monilta suomalaisilta ja saanut enimmäkseen vastauksia, joihin hän ei ollut alun perinkään uskonut..
Nimi ei miestä pahenna!
VastaaPoistat: Erkki K. Laakso
Alavus
Mikä ihmeen taikapiiri on 49. pohjoinen leveyspiiri? Kanadassa on paljon käsiaseita, mutta he eivät ole erityisen hanakoita ammuskelemaan toisiaan.
VastaaPoista"- - hienostuneelta (urban) - -"
VastaaPoistaTässä on varmaan ikkuna johonkin pitkään tarinaan, herätti kiinnostuksen. Porvaristo lienee tätä mieltä esimerkiksi Helsingissä, Turussa ja Saksan vanhoissa kauppakaupungeissa, mutta aristokratia kai aika harvoissa tapauksissa (esim ehkä Pariisi, Pietari, Firenze).
Niin, yksi asia on henkirikosten määrä, mutta toinen asia on raakuus. Suomessa on alkanut olla
VastaaPoistakaiken maailman paloittelusurmia. Mika panee
tappajan tai murhamiehen paloittelemaan uhrin?
Huumeet, telkkari vai nama Jukankin mainostamat dekkaritarinat?
Ennen vanhaan saatettiin lyödä puukolla monta kertaa tai ampua poliiseja ojaan, mutta enpä muista että uhreja olisi lahdetty paloittelemaan?
Ymmärrän kyllä, että henkirikosten määrän kehitys on se tärkein juttu. Eihan kuolleen
paloittelu sinällään mitään enää muuta, mutta tuntuu niin pöyristyttävältä.
Asian vierestä, mutta rikoksesta kuitenkin; monen isännöitsijän olen kuullut sanovan, että paras tae estää ympäristörikos on pitää kiinteistö siistin ja arvokkaan oloisena. Jos ei heti poista vaikkapa graffititaiteilijan tuotosta, niin pianpa viereen ilmestyy toinenkin.
VastaaPoistaJos ei heti tuomita, niin pianpa jne... ?
(Blogivaeltaja)
Asia ei ole sillä tavalla ilmeinen kuin afrikkalaisamerikkalaisten väkivaltarikollisuus, jonka vähenemisen yksi syy oli raskauden ehkäisy.
VastaaPoistaTämä aborttihypoteesi on julkaisunsa jälkeen tyypilliseen tapaan saanut Totuuden aseman, vaikka myöhemmässä tutkimuksessa ja keskustelussa abortin ja henkirikosten välisen kausaalisuhteen olemassaolo on osoitettu hyvin kyseenalaiseksi. Yhtä hyvin voisi väittää, että abortin laillistaminen lisäsi henkirikoksia. Näin siksi, että ensimmäinen laillistamisen jälkeinen sukupolvi aiheutti USA:n historian pahimman rikollisuusaallon (80-luvun loppupuolen ja 90-luvun alun "crack-epidemia").
Yhdysvaltain henkirikollisuus on nelin – viisinkertainen verrattuna Eurooppaan, pois luettuna Venäjä-Neuvostoliitto
Pääsyy tähän on tuo mainittu afroamerikkalainen vähemmistö, joka on vastuussa noin joka toisesta henkirikoksesta vaikka on vain 13 prossaa väestöstä. Valkoistenkin osalta henkirikosaste vaihtelee suuresti, esim. jossakin Uudessa-Englannissa se ei poikkea Länsi-Euroopan tasosta.
Henkirikosten vähenemisestä keskusteltaessa unohdetaan aina keskeinen tekijä: sairaanhoidon laadun ja saatavuuden dramaattinen parantuminen, jonka myötä moni henkirikos on muuttunut henkirikoksen yritykseksi tai pahoinpitelyksi. Tämä tutkimus kannattaa ehdottomasti lukea. Sen mukaan henkirikosaste on USA:ssa nykyisin hieman alempi kuin vuonna 1931, mutta törkeät pahoinpitelyt ovat samalla aikavälillä yleistyneet 700 prosenttia. Elämme poikkeuksellisen väkivaltaista aikaa, mutta sairaanhoito on niin hyvällä tasolla, ettei sitä huomata.